Skidin hoitopäiväkirja

[Pappilan Ponitalli vOy]

"Skidi"
s. 2011, rautias risteytysponiruuna

Tämä päiväkirja on vain hoitajille!

[Jade]

18.10.-13

Huoh. Tietenkin ensimmäisenä hoitopäivänäni täytyy olla inhottava sää, jottei päivä vahingossakaan muutu liian täydelliseksi. Aamulla satoi märkää lunta, kai se on rännäksi laskettava, vaikka valkeaa oli vielä maassa koulusta lähtiessänikin. Kuitenkin, ensimmäinen hoitopäivä tosiaan. Oonhan mä pyörinyt täällä jo pari kuukautta tunneilla, saanut vähän tuntumaa hevosiin ja silleen, mutta hoidokkia ei vielä ollut minulle löytynyt, kunnes nyt. Skidi on tallissa vielä aika uusi asukas, kaunis risteytys poni, jonka sain onnekseni hoitohevosekseni. Rakastuin siihen heti ensi näkemältä, Skidi oli juuri sellainen nuori poni, jonka silmäkulmassa oli hauskaa pilkettä. Oli selvää, että halusin sen, ja tässä sitä nyt ollaan, istuskellaan hoitajien huoneen sohvalla ja kirjoitetaan Skidin ikiomaan hoitopäiväkirjaan. Aika mahtava tunne oikeastaan. Koko Pappilan tallilla pyörimisen aikanani olen joutunut katsomaan hoitajia ylöspäin, ja nyt olen yksi heistä. Vau. Kaiken lisäksi vielä ykköshoitaja, se on oikeastaan aika arvostettu pesti. Toivottavasti en tyri sitä ihan heti.

Skidin löytäminen tallista ei ollut hankalaa, poni näytti uteliaalta kurkistellessaan karsinassaan, juuri sellaiselta hassulta söpöliiniltä, jonka kanssa olisi hauskaa puuhastella päivästä toiseen. Kello näytti olevan jo sen verran, että aloin valmistella herraa tunnille. Skidi joutui heti ensimmäiselle tunnille, joten ei jäänyt aikaa paijailuun. Harjatessa poni oli ihan nätisti, se kyllä haisteli mua aika paljon ihmetellen, että kuka mä oikein olin, vaikka yritinkin selittää, että se tulisi näkemään mua vielä paaaljon, koska olin nyt sen hoitaja. Ei se siitä tainnut paljoa viisastua. Jalkoja harjatessa se yritti jo päästä nostelemaan kavioitaan puhdistettavaksi, mutta onneksi kaviokoukunkin kanssa kavioiden putsaus onnistui pienen vaivannäön jälkeen.

Kun olin hakemassa suitsia ja satulaa, oli Skidin karsinalle eksynyt nuori lettipäinen tyttö.
”Alisa vai?” kysäisin varmuuden vuoksi ja saatuani nyökkäyksen ojensin tytölle suitset, joita tämä sai luvan pitää sen aikaa, kun satuloin ponin. Onneksi Skidi ei näyttänyt arastelevan varusteitaan, joten toimitus sujui ongelmitta. Juttelin iloisesti Alisan kanssa (oli kuulemma ratsastanut jo kolme vuotta ja lempiponi tallilla oli Spai, johon kyllä täytyi myöntää, että oli se minunkin suosikeissa).

Alisa vaikutti oikeastaan ihan fiksulta tytöltä yksitoistavuotiaaksi. Kun ojensin Skidin ohjat, hän tarttui niihin itsevarmasti ja selviytyi maneesiin asti oikein hienosti. Seurasin perässä, koska luonnollisesti halusin nähdä, kuinka tunti sujuisi. Sitä paitsi, Alisa tarvitsi lopulta apua selkään nousussa. Skidi oli suhteellisen reippaalla päällä, joten jouduin pitämään sitä paikoillaan, jotta tyttö pääsisi selkään, ja autoin häntä myös lyhentämään jalustimet saman mittaisiksi. Kun kaikki oli kunnossa, taputin Skidiä vielä kaulalle ja hiivin katsomoon parin muun hoitajan seuraksi.

Tunti meni itse asiassa aika hyvin, vaikka aluksi Alisan oli hankalaa keksiä, miten Skidi oikein totteli. Onneksi poni ei ole mitenkään ihmeellinen, muistan viime viikon ratsastustunnin, jolloin sain sitä kokeilla. Skidi menee aika helpostikin, kun vain ymmärtää olla pyytämättä liian sekavia. Tunnin kuluttua sain nähdä tyytyväisen hymyn ratsastajan naamalla, kun Alisa heilautti itsensä Skidin selästä. Koska Alisa oli vakuuttanut minut, pyysin häntä auttamaan ponin laitossa, ja tyttö vaikuttikin olevan taivaissa päästessään riisumaan Skidin varusteita. Yhdessä veimme ne satulahuoneeseen, ja lopuksi jopa harjasimme ponin, kun Alisan kyyti ei ollut vielä tullut.

”Jade!” ratsastuksenopettaja Leena kutsui, kun olin rapsuttelemassa Skidin otsaa.
”Tulisitko taluttamaan Goldia? Reippaat tytöt ovat taas kuin kadonneet tuhka tuuleen!”
Vastasin tietenkin myöntävästi ja myöntelin nopeasti naisen päivittelylle kiiruhtaessani maneesiin. Kahdeksanvuotias tyttö istuikin jo ponin selässä, joten minun ei tarvinnut kuin liittyä ratsukon rinnalle. Lupasin tytön äidille, että pitäisin kyllä pikkuisesta huolen, vaikka mikä olisi. Äiti vaikutti jälleen olevan niitä naisia, jotka pelkäsivät kuollakseen hevosia ja säikähtivät, jos tytär joutui lähellekään liian suurta eläintä. Toisaalta, kahdeksanvuotiaan tyttären kanssa huoleen saattaakin jopa olla aihetta, mutta itse saan yhä kokea samaa tuskaa omalta äidiltäni, vaikka olen jo reippaasti yli kahdeksan.

Talutustunti meni mukavasti, ja sain itsekin hieman lenkkeiltyä juostessani ravissa Goldin rinnalla. Kun poni pysähtyi kaartoon, talutettavani äiti tuli oitis hakemaan tytärtään turvallisesti maan kamaralle. Koska Goldi jatkoi, jätin ponin seuraavan tuntiratsastajan hoiviin ja hiivin tänne mutustamaan hieman leipää ja kaakaota, sillä tein eväät ennen tallille lähtöä. Toivottavasti äiti tulisi pian hakemaan minut, kello on jo yli puoli!

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moi Jade!

Hienoa, että ensimmäinen hoitopäivä sujui ilman kommelluksia ja ainut ikävä asia siinä taisikin olla räntäinen sää. Arvostamme suuresti tuollaista "asiakaspalveluhenkisyyttä" hoitajissa eli tuntiratsastajia kohdellaan kuin itseämme haluttaisiin kohdeltavan. Skidi saa kyllä hyvän hoitajan sinusta :-)

On kyllä ihme juttu, että hoitajia pyörii tallilla pilvin pimein, mutta kaikki katoavat kuin pieru saharaan talutustunnin alkaessa. Onko sinulla vinkkejä, mihin he olisivat voineet piiloutua? Olen yrittänyt joka paikan katsoa ja verenpainekin alkaa olla siinä kohtaa jo niin korkealla, että hoitajien olisi parasta löytyä.

Leena Jokioinen, hevos- ja poniopettaja

[Oona]

7. heinäkuuta 2015

#1 Onnee uudesta kavioliitosta

Mä katoin puhelimen karttasovellusta irvistäen hienoisesti. For real, olin ollut heppatytyhommista erossa niin kauan, etten tosiaan tiennyt enää mitään mistään. Joskus mä muistin melkeen jokasen tienoon tallin nimen ja varmaan tallien hevosetkin, mutta nyt olin ihan ulalla. Dösärillä ei ollut muita, mä seisoin siinä yksin roikottaen onnetonta skedelautaa toisessa kädessä, jolla matka sujuis varmaan ees vähän nopeemmin. Mun vanssit oli hiertäneet kantapäät rikki. Lopulta mä päätin vaan rynniä yhden koulun pihan poikki, tai enemmänkin liukua. Joona oli jo tunti sitten hoputtanut mua, mutta olin mennyt väärään dösään. Yhtään ei vituttanut.

Pappila ei ollut mitenkään kovin jännän näkönen. Punanen talli, maneesi, putkiaitaisia tarhoja, kenttä. Kaikki mitä tarvittiin eikä mitään enempää. Mua mietitytti ihan snadisti koko idea, mutta kaikki sanoi Pappilan tason olevan korkea. Joona oli viettänyt siellä puoli vuotta varmaan joka helvetin päivä ja Joona oli ihan hyvä jätkä. Olihan se mun serkku ja Sinnan lisäks ainoa sellainen, jonka kanssa oli jotain keskustelemisen arvostakin. Mun suku ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen, mutta poikkeus vahvisti säännön. Vaikka mä en vieläkään oikeen ymmärtänyt mitä mun vanhemmat oli miettiny nimetessään mut. Oona. Tyttölapsi, joka syntyi kolme kuukautta Joonan jälkeen. Oona ja Joona. Camoon, vähän mielikuvitusta!

Talli oli tyhjä, mutta tiesin hevosten olevan laitumilla. Mä etenin Joonan ohjeiden mukaan kohti hoitajien huonetta, jossa se oli luvannut odottaa mua. Se mistä mua ei oltu varotettu oli vähintään sata muuta hoitajaa, joiden kaikkien katseet käänty mua päin. Mä kohotin kulmiani etsien Joonan, joka oli jo loikannut ylös sohvalta ja rynnännyt mun käsivarteen kiinni.

"Sä oot myöhässä", se sanoi mulle niin äkäisesti kuin herra Oksennan-sateenkaria-paskon-perhosia vain pystyi. Mä pyöräytin silmiäni ja vedin molemmat nappikuulokkeet korvista.

"Meniin väärään dösään", mutisin takaisin ja annoin katseen vaeltaa huoneessa. Peppi Pitkätossun latinoversio, purkkatukka, Vili ja Huli sekä Justin Bieber. Voi jes. Lottovoitto! Näistäkö Joona aina selitti?

"Anna ku esittelen sut kaikille", Joona huokaisi. Se tiesi mut paremmin kun moni muu. Oltiinhan me leikitty toistemme kanssa ihan siitä asti kun synnyin. Lupasin, että mulla oli niin noloja tarinoita jätkästä, ettette tiedäkään. Peppi Pitkätossu sai nimekseen Sierra, purkkatukka oli Jassu (se Jassu, tajusin), Vili oli Alma, Huli Emily ja Justin Bieber joku Jesse. Mä vaan nyökyttelin kuin edes uskoisin muistavani nimiä enää huomenna. "Ja tää täs on Oona, mun serkku. Se alkaa hoitaa Skidiä ykkösenä."

Ainakin mä yritin hymyillä.

"Mä haluaisin nyt kahvin jos sopii", mä sanoin Joonalle, joka näytti vähän hämmentyneeltä. Mä puuskahdin. "Mistäköhän mä saisin sellasen?"

"Aa! Kahvio on kiinni kesän, mut keitettiin just ite kun nää hullut haluu juoda kahvia kesälläkin. Jesse, annatko mukin?" Joona ehdotti ja huokaisten palasi paikalleen sohvalle. Purkkatukka laski välittömästi päänsä toiseen syliin. Sohvan selkännojaan nojaillut jätkä nousi välittömästi ja kääntyi ympäri vilkaistakseen astiakaappiin. Siellä oli monia erilaisia mukeja. Mä kävelin siihen viereen, mutta annoin Jessen noukkia mukin. Tai olisin antanut, mutta liike pysähtyi kesken toimen.

"Sun kannattaa varmaan tietää, että noi tossa on Ninan, se ei välttämättä tykkää jos lainaat niitä. Melkeen ketään muuta ei kai kiinnosta", Jesse kertoi ja osoitteli erilaisia mukeja.

"Joo joo Robin, anna nyt joku", mä huokaisin ja lopulta sain sormiini valkoisen, lohkeilleen mukin. Jesse katto mua aika pahasti, mutta kävelin vain kaatamaan kahvia. Mulla oli tästä kaikesta aika huono fiilis. Annoin lähes mustan nesteen valua reippaasti mukiin ja käännyin istumaan keittiötasolle. Porukka oli mennyt aika hiljaiseksi. Mun näkösiä ihmisiä ei tainnut täällä niin näkyä. Mulla oli lävistys niin nenässä kuin kielessäkin, tatuointina pieni sulka niskassa. Mustissa farkuissa polvet oli rikki, tank topissa luki "ALL HELL BREAKS LOOSE" ja mustat vanssit olivat kuluneet melkein puhki. Lopulta huokaisin kaikkien katsoessa mua yhä. "No ottakaa kuva jos niin tekee mieli kattoo."

"Kaikki muut kävi jo laitumella, mut mä ajattelin oottaa sua. Lähetäänkö?" Joona kysyi, mutta katsoi mua aika käskevästi. Kulmiani kohauttaen kaadoin puolet kahvista viemäriin. Joona sanoi jotain muille, katso mua taas toruvasti ja mä otin tunnetun ivallisen hymyn taas kasvoille.

"Moikka vaan kaikki, oli tosi kiva tavata!" hihkaisin vielä ovella kuulostaen varmaan kaikkea muuta kuin aidosti iloiselta ja sain Joonan huokaisemaan.

"Ei hitto mikä ämmä", ehti huoneesta kuulua juuri ennen oven sulkeutumista.

Joonan kevari oli mulle ihan tuttu peli ja istuin jätkän taakse ihan tottuneesti. Hymähdin tylsistyneesti, kun mulle tarjottiin kypärää, mutta tiesin sen olevan kyydin ainoa vaatimus. Matka oli aika nopea, mutta kävellen siinä menisi varmaan aika paljonkin aikaa. Mun mopo oli takavarikoitu tyyliin ekalla viikolla kun olin saanut sen, joten mulla ei ollut oikeen mitään millä liikkua. Paitsi skede.

"Vallu on samalla laitumella kun Skidi, tuu perässä", Joona käski ja mä seurasin. Mun käteen lykättiin harja, tarkoituksena oli kaiketi jopa harjata hevoset. Mä olin nähnyt Skidin vain kerran, kun oli käynyt katsomassa sitä yhdellä tunnilla. Diili oli ollut sillä selvä ja olin rakastunut koko poniin. Tai ainakin se oli ihan siedettävä.

Joona oli hiljaa kauan, mutta näin sen ilmeestä sen mieltä kaivavan jokin. Lopulta töytäisin sitä kevyesti ja käskin sanoa mitä ikinä ajattelikaan. Joona rykäisi hiljaa, mä varauduin suurempaan saarnaan mitä olin koskaan kuullut.

"Voisit oikeesti yrittää olla ystäviä muiden hoitajien kanssa. Ne on ihan loistavia tyyppejä", Joona sanoi vähän varovaisesti. Kun en sanonut mitään, jatkoi se rohkeammin. "Niistä voi tulla sulle oikeesti tärkeitä ystäviä. Hei, mä löysin mun tyttöystäväni tallilta enkä oo koskaan pitäny kenestäkään näin paljoa."

"Voin mä yrittää", vastasin lyhyesti ja sain Joonan melkein kompastumaan jalkoihinsa. Mä en kovinkaan usein myötäillyt muita, mutta jostain ihmisistä mä jopa välitin ja Joona oli yks niistä. Sen takia voisin edes yrittää, se oli tehnyt jo paljon kun oli saanut mut hoitajaksi tänne. Joona näytti samalla aikaa niin hämmästyneeltä kuin tyytyväiseltä itseltään, mutta ei jatkanut enää ison rautiaan tullessa vastaan.

"Oona, tässä on Vallu", jätkä sanoi pehmeästi ja rapsutti pientä tähteä otsalla. "Skidi on tuolla Spain luona."

Mun silmät paikansi Skidin ja hetken sitä katsottuani kävelin sen luokse. Pieni poni ei ollut muhun verrattuna kovin iso, mä olin ikuisesti ponikokoinen. Annoin sen haistella mun sormia, se näytti tosin aika rohkeelta eikä kestänyt kauaa, kun se jo kyllästyi muhun. Siirsin kättäni korvien juuresta pitkin ponin sileää kesäkarvaa, se oli hieman märkä aikaisemmista sateista. Onnea vaan harjaamiseen! Aloin harjata ponia pitkin, voimakkain vedoin. Se ei oikeastaan ollut kovinkaan likainen, mutta harjaus kävi hieronnastakin. Samalla poni tuli tarkastettua mahdollisten laitumella tapahtuneiden onnettomuuksien varalta.

Kun mä olin valmis, Joona esitteli mulle kaikki laitumen hevoset. Me lähdettiin kohti porttia ja mä tunsin jonkun hengityksen mun niskassa koko matkan. Kun vihdoin aidalla käännyin ympäri, katsoin näin yhä Skidin tummat silmät. Se näytti odottavan jotain, ehkä herkkuja, mutta virnistin silti sille ja sen tavalle seurata mua. Joona tietty huomas sen.

"Onnee vaan uudelle kavioliitolle!" se julisti ja mä hymyilin. En ironisesti, en vittuilevasti, vaan aidon iloisesti.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★★

Nyt on asennetta, jee! Vai pitäisikö tässä sittenkin itkeä kun miettii, että kuinka monta kertaa tullaan sinunkin kanssa varmasti ottamaan tallilla yhteen? Voi pojat.

Esittelyt on näemmä tehty puolin ja toisin, joten ensi kerralla pääsetkin varmasti jo työn touhuun. Ei täällä tallilla oikein kesäisin muuta tekemistä ole kuin autella tallin kunnossapitotöissä. Osaatko ajaa traktoria? Maneesi ja kenttä pitäisi lanata, mutta ehkä soitan jollekkin traktorikuskille asiasta.

Inga, hevosope

[Oona]

8. heinäkuuta 2015

#2 Kuka muka antaa Oonalle traktorin?

Skidi oli sinä päivänä hyperaktiivinen. Koetin kovasti harjata sitä edes vähän, mutta pieni poni steppasi mun ympärillä, hamuili vaatteita ja hiuksia sekä koetti varastaa mun harjan aina vähän väliä. Mä en oikeestaan voinut kun nauraa sille, vaikka kintereet olisivat tosissaan kaivanneet vähän siistimistä. Juttelin sille tavalla, jolla en puhunut kellekkään koskaan. Hevoset oli eri juttu. Hevoset ei edes koettaneet vastata ja jos mä jotain arvostin, niin ihmisiä ja eläimiä, jotka oli hiljaa. Skidi tunki päätään mun syliin kerjäten jotain nannaa tai edes rapsutuksia, mutta työnsin sen pois ja jatkoin harjausta.

Kun mä olin valmis ja Skidillä oli kaikki ihan fine, menin istumaan mun skedelaudan kanssa tienposkeen laitumille johtavalle tielle. Sytytin röökin tottuneesti kuluneella, mustalla Coltin stenkulla ja vedin syvään henkeen kaikkea sitä ainetta, mitä mun elimistö huusi haluavansa. Mä poltin vaan L&M'n punasta ja harvoin ehkä jokusen Forwardin. Tupakka-aski oli piiretty täyteen ja muuttunut ruttuiseksi taskussa, mutta se oli ihan sama, kunhan röökit pysyi kunnossa. Joona oli luvannut hakee mut tallille tullessaan laitumelta, joten mä kuuntelin pienintäkin kevarin ääntä. Ei mitään.

Sadekeli oli jäänyt eiliseen ja nyt oli taas aurinkoinen kesäpäivä. Se oli sääli, mä pidin enemmän viileästä kuin liian kuumasta. Sade oli mun mielestä vitun parasta. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia siitä asiasta enkä mä ees voinut kuvitella mikä väentungos stadin biitseillä mahtoi olla. Mä en niin perustanut auringonpalvonnasta ja vielä vähemmän uimisesta, joten mä kävin rannoilla lähinnä vaan hengailemassa iltaisin kaverien kanssa. Sitä ei ollut kieltäminen, ettei ollut mitään parempaa kuin kesäilta ja hiekalle tehty kunnon nuotio. Lisätään päälle vielä pienet sivistävät jotain vahvaa niin mun unelmaillallinen oli katettu.

Kun se idiootti vihdoin pääsi paikalle, oli kulunut jo kakskyt minuuttia ja mä poltin kolmatta. Joona katso mun röökiä nenäänsä nyrpistäen (se oli ite lopettanut vuos sitten), mutta ei sanonut mitään. Tumppasin tupakan lytäten sen jalan alle hiekkaan ja kiipesin kevarin kyytiin.

Tallilla oli hiljaista, tallikäytävän ainoa käyttäjä oli hiirisiskosten Vili. Mä en oikeen pitänyt hiljaisista ihmisistä. Oikeastaan mä en tainnu pitää hiljaisuudesta, koska yleensä se oli vaivautunutta ja vaati täyttäjää - joka lopulta lankes mulle. Nyt kuitenkin kävelin rohkeesti sen bruneten luokse, saaden sen etsimään pakoreittiä. Joona oli jääny jälkeen, mutta varmaan tulis kohta.

"Tiiätkö sä mis kaikki on?" mä kysyi omasta mielestäni kovinkin lepposasti. Isot silmät vaan tuijotti takasin. "Huhuu?"

"Öö ne o-on hoitajien hu-huoneessa", Vili-hiiri änkytti siirtäen katseensa kengän kärkiin.

"Mitä? Etkö pysy puhuu ees vähän kovempaa kun ei tosta sun vikinästä saa mitään selvää", mä pyysin vähän äyskäisten saaden Vilin - eli Alman - jo räpyttelemään silmiään pelkäävästi. Se olis varmaan kussut alleen, jossei pelastava enkeli olis rynniny paikalla.

"Onks sulla useinkin tapana vittuilla ujoille ihmisille? Vähän rajaa", kysyi retee jätkän ääni ja paikalle ilmesty yhden kylän verran muskelia. Mä tyydyin hymyilemään aurinkoisesti.

"Mä en vittuile koskaan kellekkään, mitä helvettii mä sille voin jos sun tyttöystävä inisee tollee", sanoin takaisin. "Anteeks nyt vaan jos loukkasin jonkun tunteita. Ei kun ei sittenkään - opettelis puhumaan."

Selvästi ulkomaistaustainen nuori jätkä näytti jo aika räjähtävältä, kun mun epätoivottu enkeli ryntäsi paikalle.

"Ota nyt ihan iisisti tiikeri", Joona mutisi mulle, pyys anteeks (miksi?) Adrianiksi kutsumaltaan mieheltä ja raahasi mut pois paikalta. Se höpötti hoitajien huoneesta, mihin selvästi suunnistikin. Mä en kuitenkaan koskaan päässyt sinne asti, koska joku opettajista tuli käskemään mut toimistoon. Enhän mä (vielä) oo tehnyt mitään!

Se joku Inga oli kysynyt osaanko mä ajaa traktoria. Vai että osaanko? Hitto, mä olin Oona Mäkelä ja mä osasin ajaa mitä vaan, jossa oli moottori. Oli se sitten mopo, moottoripyörä, auto, mönkijä tai traktori. No problem beibs, mä hoidan. Kyseenalaista oli vaan se, kannattiko mulle antaa mitään traktoria. Katsoessani kapeissa sormissa roikkuvia avaimia, mun kasvoille ilmestyi pieni virne. Ehkä mä jopa lainaisen kentän ja maneesin. Tai edes toisen. Mä löysin tallin traktorin helposti, eihän alue ollut iso. Sen perässä oli vielä toistaiseksi peräkärry, jossa oli jokunen värikäs estepuomi. Virne mun kasvoilla vain leveni. Kaivoin mun iPhonen farkkushortsien taskusta ja näpyttelin viestin Joonalle. Ei vittu, mulla on traktori, siinä luki lyhyesti. Joona ei vastannut, mutta se olisi varmaan pian jo pihalla. Mä heitin puomit maahan niille sijoilleen kärrystä ja kiipesin traktorin hyttiin. Tunkkainen ilma iski vasten kasvoja, aurinko oli lämmittänyt kopin saunaksi. Tuskaisena irvistäen kiipesin kyytiin ja sovitin avaimet lukkoon.

Mä olin saanut ison koneen just jyrisemään kun höyryveturi (Pappilan pikkutraktori ei ollu mitään uusinta uutta), kun tallin ovista alkoi rynnimään ihmisiä. 

"Mitä vittua Oona?" Joona kiljui. "Älä vaan sano et pöllit noi avaimet."

"Sori tuottaa sulle pettymys mut en. Inga anto nää", virnistelin ohjaamosta. "Nyt vaa kaikki kyytiin, lähtää vetää vähä rinksaa!"

Joona pudisteli päätään, mutta nousi lavalle ja auttoi pastellitukan kyytiin. Joku toinenkin, brunette, jolla oli sotkuinen nuttura päälaella, kiipesi iloisena kyytiin. Latino-Pitkätossu Sierrakin oli heti valmiina. Muki-Jesse kuitenkin jäi katsomaan koko yhdistelmää vähän arkoen, eikä näyttänyt kovin varmalta.

"Hyppää kyytiin vaan Robin, on tässä kesärenkaat", mä huusin koneen mylvinnän ja sain jotkut tyrskähtelemään. Näin Adrianin ja Alman tallin ovella päitään pyöritellen, mutta tuntematon brunette huusi ne kyytiin.

Mä en ollut rauhallinen ajaja. Moottoriajoneuvot ei tosiaan ollut mulle uusi juttu - mulla oli niin mopo- kuin traktoriajokorttikin ja vaikkei auton ajo lupaa ollut, oli sekin mulla hanskassa. Mä siis kaasuttelin traktoria niin kovaa kuin se vain pääsi (joka ei ollut kovin kovaa) ja ajoin niin kauan, kunnes löysin pienen lammen keskeltä metsää. Pysäköin romukasan tottuneesti ja hyppäsin alas kuskin penkiltä. Muut alkoivat valua traktorin peräkärrystä yksitellen katsomaan paikkaa. Suojainen, pieni ranta oli ihan käyttökelpoinen.

"Vitsi", huokaisi brunette.

"Tänne olis siistii tulla hevosilla", ihmetteli Adrian.

"Pitää joskus kokeilla", Sierra mietti.

"Mä en varmaan mee uimaan, toi vesihän on jäätävän kylmää", nurisi Jassu haroen sinistä tukkaansa ja nyrpisellen nenäänsä. Joona sen sijaan virnisti, katsoi aika merkitsevästi Jesseä ja kaappasi tyttöystävänsä olkapäällen. Ei mennyt kuin hetki, niin kumpikin oli syvässä vedessä ja Jassu huusi kuin palosireeni. Kummatkin olivat täysissä vaatteissa ja kengät jalassa, mikä ei ehkä ollut ihan fiksuin veto.

"Kuka on seuraava uhri?" Jesse virnisteli ja kävi porukkaa läpi. Ei lienyt munkaan tietämilläni faktoilla yllättävää, että katse pysähtyi Sierraan.

"En mä ainakaan", ilmoitin, potkaisin Vanssit jalasta ja ryntäsin veteen.

(Illalla lanasin kentän ja maneesin kummatkin kilttinä tyttönä.)

[Oona]

Tätä ei tosiaan tartte arvostella jos ei tahdo.

8. heinäkuuta 2015

SPIN-OFF #1 Sä oot ihan vitun rasittava

Olis ollut runollista sanoa, että rannalla oli sinä iltana hiljaista. Että ainoat äänet mitkä kuuluivat olivat nuotion rätinä ja rantaan lyövät aallot. Tuuli heitti ponnarilta karanneita hiuksia kasvoille epämiellyttävästi, mutta tuntui iholla ihanan viileältä. Ikävä kyllä rauhasta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, kun jätkät oli mukana. Linda koetti parhaansa mukaan pitää niitä loitolla vedestä, mutta ei onnistunut kovinkaan loistavasti. Mä katsoin kun Mikael painoi puolialastomana veteen ja kaatui kun tyrskyt osuivat polviin. Ääliöt. Älkää hukkuko tänään plz.

Mä olin istunut hiekalla jo aikani, mutta nousin ylös. Lyhyiden shortsien paljaaksi jättämään ihoon oli tarttunut hiekkaa, mutta en pudistellut sitä pois. Tank topin toinen olkain oli valunut alas olkapäältä, ranteissa oli kymmeniä erilaisia koruja ja hiukset olivat taas sotkuisella nutturalla. Mun tatuointi näkyi nyt aika selkeesti. Oikeessa kädessä roikku Breezer-pullo, joka maistui vesimelonille. Siinä ei ollut enää kuin pohjat, joten lähdin kävelee Samun autolle. Matkalla sytytin tupakan mun huulien väliin. Puhalsin savun ulos mun huulien välistä hitaasti, kumartuen punaisen Corollan takapaksin puoleen. Poimin paksista Virosta tuodulta lavalta uuden Breezerin, heittäen vanhan muiden tyhjien sekaan. Avasin juuri uutta kännykän kuoressa olevalla pullonavaajalla, kun porukka alkoi huudella iloisia tervehdyksiä. Mä käänsin katseeni tulijaa kohti, mutta päätin pullon lopulta olevan kiinnostavampi.

"Jesse, dude! Miten menee?" Räkis ryntäsi heti heittämään yläfemmoja. Mä tyydyin irvistelemään ja otin vähän isomman huikan. Mulla oli pieni kutina takaraivossa, että Jesse ei olis niin onnellinen mun näkemisestä. Siksi mä jäinkin vähän sivummalle, istuskelemaan takakontin reunalle. Hiekka oli pehmeää paljaita varpaita vasten ja tuntui vieläkin lämpimältä auringon jäljiltä. Kello oli varmasti jo paljon, mut sillä ei ollut väliä.

"Jos tahdot juomii, ni tuolta paksista saa. Tosta Oonan vierestä", Linda neuvoi, se oli aina roikkumassa kaikkien jätkien perässä. Mä sen sijaan en ollut kovin onnellinen hetkessä saamastani spotlightista, mutta katsoin silti aika julkeesti suoraan Jesseä. Sen hymy oli valahtanut aika hetkessä. Mä nousin ylös kontista, hymyillen kepeästi. Linda jatkoi sen selityksiä, kun mä kävelin kaksikon luokse. Mä naukkasin juotavasta vähän matkan varrella, pitäen katseen jokseenkin visusti Jessessä. Se näytti melkein kiemurtelevan sen vaikutuksesta. Lopulta siirsin katseen Lindaan, jonka suusta tulvi sanoja koko ajan lisää. Vitun ämmä ole nyt jo hiljaa. Hymyilin yhä.

"No mitäs meidän Jesse?" kysyin rennosti lausuen vähän törkeesti kesken Lindan lauseen. Se katsoi mua pahasti, mutta mun silmät oli jo Jessessä. Se ei sanonut mitään, mulkaisi vain. Se jos mikä sai mut vain paremmalle tuulelle. "Mites maha? Ei kai satu?"

Ennen poistumistani taputin kevyesti jätkän paidan etumusta. (Näin meidän kesken, se oli aika saatanan kova ja oli tehnyt melkeen pahaa lyödä sitä, mutta en mä helposti lannistunut.) Mä istuin samaan kohtaan rantaa kuin aikaisemminkin, avasin mun hiukset ja tunsin niiden olevan pahemmassa sotkussa kuin olin uskonut. Joku alkoi soittaa musaa. Biisit oli sitä perinteistä jytää mitä kaikki soitti. Linda repi kaikki tytöt (mua lukuunottamatta) ylös tanssimaan jonkun vanhemman biisin tahtiin. Mä jäin vaan virnuilemaan kaikelle sille nytkytykselle, mitä mun niin sanotuista kavereista irtosi. Mä tulin paremmin juttuun jätkien kanssa.

Mikael oli tietty ensimmäisenä kiehnäämässä muijien seassa, mikä ei yllättänyt lainkaan. Sillä jätkällä kävi flaxi varmaan joka kerta enkä mä voinut ymmärtää enää edes mistä se niitä tyttöjä repi mukaansa. Mä seurasin, kuinka yksi toisensa jälkeen kankeista kakslahkeista liittyi sekaan. Linda kävi repimässä Jessenkin mukaan. Kun mä viimein nousin itse seisomaan, en tehny sitä mennäkseni näyttämään, miltä tanssimisen piti näyttää vaan siirtyäkseni lähemmäs suurta, kokkomaista nuotiota. Mä katsoin sitä lumoutuneena, tulessa oli sitä jotain. Ehkä musta tulisi pyromaani isona. Ohimennen kuulin Sandran huutavan jotain vastaavaa kuin "sano sille serkulles et mä oon niiin yli siitä" ja mä ajattelin, kuinka pieni maailma oli. Ainakin kolme pappilalaista yksissä rantabileissä saattoi olla ennätys.

"Onks Mäkelästä tullu niin sivee et se vaan täällä kattelee nuotioita", Samu virnisteli astellen mun viereen. Kohotin melkein juodun pullon (se oli mun kuudes - yhden likööripullon puolikkaan lisäksi) huulille ja kittasin alas.

"Mäkelästä tulee sivee kun helvetti jäätyy", mä hymyilin jätkälle, joka oli niitä ainoita harvoja kestettäviä ihmisiä tässä maailmassa. Se virnisti, ojensi mulle käden ja saattoi mut tanssilattiaksi muuttunelle hiekalle. Mä annoin musiikin vallata mut kokonaan, rytmin ottaa kehon hallintaansa. Ratsastajana, ja vielä aika hyvänä sellaisena, mä tosiaan tiesin miten lantio toimii ja annoin palaa ihan kunnolla. Samu nauroi mulle, kun mä nostin kädet ilmaan ja havittelin harvoja näkyviä tähtiä.

En tiedä missä kohtaa se tapahtui, mutta mä tunsin ihan uudet kädet mun lantiolla, ihan uuden ihmisen mua vasten, mutta en mä välittänyt. Mä haistoin jotenkin tutun partaveden ja tiesin heti mistä. Mä olin saanut siitä maistiaisen tallissa, kun Jesse oli tarttunut mua ranteesta. Mutta mua ei kiinnostanut, koska Jesse tanssi paremmin kuin yksikään koko rannan muista jätkistä.

Musiikkiin tuli tauko vasta vajaan tunnin päästä ja muistan vain irtautuneeni Jessestä lähtien nopeasti sitä silmät sirrillä vilkaisten. Jätkä oli päästänyt irti, kun mä olin etsinyt itselleni taas uuden vesimelonin makuisen Breezerin ja tanssahdellut rannalle nauraen tähdille, jotka pyörivät vauhdilla vauhdilla vauhdilla ympyrää. Vai olinko se mä, joka pyöri? Muistan myös hoipertaneeni rantaan, antaen viileän veden lyödä aaltoja nilkkoihin. Joku oli kantanut mut pois sieltä, mutta mä olin jatkanut nauramista. Se oli varmaan Jesse, koska mun ajatukset alkoivat seljetä vasta kauempana rannalla ja se oli kyykistynyt mun viereen.

"Sä oot tainnu ottaa pari liikaa", Jesse hymähti toinen kulma hennosti koholla. Kosketin sitä sormilla hellästi ja koetin painaa alas. Typerä kulmakarva.

"Mulle mikään ei oo liikaa", mä vastasin hymyillen. Mustan tank topin olkain oli taas valunut alas, mutta en nostanut sitä. Sen sijaan mä katsoin hetken ruskeita silmiä ja sen jälkeen merta. "Mä haluun uimaan."

"Et todellakaan mene, just raahasin sut sieltä pois", Jesse sähähti ja mä katsoin sitä oudoksuvasti. Älä jätkä pingota. Jillaa. Mä huokaisin kovaan ääneen, vedin hiuksia pois silmiltä. Olin miettiny otsatukan pois kasvattamista jo useesti. Aloin leikkimään mun kielikorun kanssa, kääntäen lopulta katseen takas niihin ruskeisiin silmiin. Ne tiiras mua ihan liian tarkasti. Ei saa kattoa tarkasti ettei salaisuudet paljastu. Humala alkoi laskea. Ruskeet silmät katsoi mua yhä, mä tunsin mun silmien taas siristyvän hiukan. Mä kohottauduin maasta iholla taas hiekkaa ja muistan istuneeni Jessen syliin. Hajareisin, ilman mitään epäilystä.

"Sä oot ihan vitun rasittava", mutisin ja pujotin kädet niskan taakse, painaessa samalla huulet sen huulille. Ne oli pehmeet, maistu viinalle ja huonoille päätöksille. Mä tunsin kädet mun vyötäröllä.

"Ei jumalauta", kuului kuiskaus jostain välistä.

"Äläpä, mä suutelen Robinia."

Kello oli viisi yöllä ja kädet siirtyi vyötäröltä ihan oikeisiin vääriin paikkoihin.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

(Kiitä onneasi, ettei Noora nähnyt tai saanut selville, että lähditte traktorilla pois Pappilasta.)

Löpinät sikseen. Eräs nimeltä mainitsematon tallilainen oli nähnyt sun lyövän Tepon hoitajaa tallin käytävällä. Tällästä käytöstä ei hyväksytä millään tasolla Pappilan ponitallilla ja väkivaltaisesta tai muuten erittäin huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus. Asiasta on ilmoitettu myös Raijalle, joka teki päätöksen samantien rangaistuksestasi:

Kaksi päivää porttikieltoa Pappilan Ponitallille.

Palaathan tallille muutaman päivän päästä paremmilla käytöstavoilla. Note to self: hyvin hallittu mahdollinen raivokohtaus, Noora, hyvin hallittu.

Noora, hevosope

[Oona]

9. heinäkuuta 2015

SPIN-OFF #2 Sinne minne Mäkelä menee, ongelmat seuraa

Mä muistin loppuillan ihan kirkkaasti. Muistin joka ikisen hetken hetken, jokaisen kosketuksen ja juoksumatkan kylän halki ilman kenkiä. Siksi mä en säikähtänyt yhtään niin paljon herätessäni vieraasta huoneesta. Kaikki oli valkoista ja sattui auringonpaisteessa silmiin. Verhot olivat kiinni, mutta auringonvalo tunki väkisin läpi antaen koko huoneelle hullun avaran tunteen. Mä vilkaisin mun viereen. Jesse nukkui sikeästi, sen hiukset oli lätistyneet niiden tavanomaisesti mallista ja se näytti aika kakaralle. Mun suupielet kohos ihan vähän, mutta käänsin katseen pois ja nousin ylös.

Noukin lattialta housujen taskusta tupakka-askin ja Jessen t-paidan, vedin sen mun päälle kävellen yhdelle suuren huoneen monista ikkunoista. Raotin verhoja, oltiin korkealla. Kerrostalossa, yksiössä. Seinillä oli mustavalkoisia valokuvia, kavereista ja perheestä. Räpelsin ikkunan auki ja kiipesin leveälle ikkunalaudalle istumaan. Asetin tupakan huulten väliin, sytytin sen ja puhalsin savun ulos aamuun. Tosin olin aika varma, että enää ei ollut aamu, koska aurinko oli korkealla. Katu edessä oli hiljainen ja useimmat taloista olivat omakotitaloja. Kalliita sellaisia, joiden edestä olivat autot joko autotalleissa tai kokonaan poissa. Ehkä porvarit harrasti enemmän lomaretkeilyä kuin meidän perhe. Ehkä ne purjehti. Jessen puhelin yöpöydällä värisi levottomasti.

Kirjaimet alkoivat tulla vastaan, kun sängystä kuului viimein ääntä. Ne eivät oikeastaan olleet sanoja, enemmänkin järjetöntä unista mutinaa. Mä en kääntänyt mun päätäni kuin vasta kuullessani Jessen nousevan istumaan. Se näytti ääliömäiseltä sekasotkuisessa tukassa ja ruskeat silmät vain puoliksi auki. Mä kohotin kevyesti mun toista kulmaa, kun toinen vielä koetti selvitä tähän päivään. En osannut sanoa, käväisikö sen huulilla pieni hymy kun se huomasi mut.

"Mun naapuri tappaa mut jos tajuaa et joku polttaa ikkunasta", Jesse sanoi käheällä aamuäänellään kaatuen takaisin sängylle ja mä annoin tupakan lopun tippua maahan. Nousin ylös ikkunalaudalta ja kävelin sängyn reunalle.

"Entä sitten?" mä kysyin kiiveten makaamaan Jessen päälle. Sen kasvoille nousi virne ja mä vain huomasin kiepsahtavani ympäri ollen yhtäkkiä sen alla. Olisin voinut kikattaa, mutta koska mä en ikinä kikattanut, tyydyin vaan hymyilemään ja siirtämään yhden Jessen hiuskiehkuroista pois silmien edestä. Se ei totellut. Kuumat huulet laskeutui mun kaulalle ja kun mä hampaat näykkäisi hellästi korvan alta, mun silmissä sumeni. Teki mieli unohtaa koko maailma, jäädä vaan siihen. Mut palautti maan pinnalle onneksi kuitenkin Jessen puhelin, joka taas värisi pöydällä. Mä laitoin mun etu- ja keskisormeni yhteen tunkien ne mun ihon ja Jessen huulien väliin. Sen kohottautuessa mä pidin mun sormet siinä ja näin kummastuksen toisen kasvoilta.

"Toi oli varmaan viides kerta kun Sierra pisti sulle viestiä tänä aamuna", mä sanoin rauhallisesti. Jesse näytti siltä, ettei oikein tiennyt mitä tehdä, joten mä kieputin meidät takaisin lähtöön kunnes istuin sen päällä. "Sun pitäis vastata."

Nousin ylös sängystä ja vedin Jessen paidan pois mun päältä. Mä tunsin katseen itsessäni, mutta en reagoinut siihen mitenkään. Kyllä mua sai katsoa, mulla ei ollut mitään ongelmia mun vartalon kanssa. Vedin topin päälle, farkut jalkaan ja koruja ympäri huonetta. Kun lopulta olin valmis, Jesse ei ollut juurikaan muuttanut asentoaan.

"Onks se sulle muka ok jos vastaan Sierralle?" Jesse ihmetteli ja mä pyöräytin silmiäni.

"Ihan sama enemmänkin. Mä sain jo mitä halusinkin", hymähdin rennosti, vedin kengät jalkaan ja häivyin.

Sytytin pihalla uuden tupakan. Olin ehtinyt koota hiukset löysälle nutturalle, mutta silti suortuvia valui yhä kasvoille. Lähdin kävelemään katua pitkin ja koetin etsiä puhelimella paikkaa, missä sitten olinkaan. Kun mä lopulta sain selvyyden, lähdin kävelemään kohti kotia. Oli lämmintä ja hiostavaa, myöhemmin varmasti ukkostaisi. Vanhat meikit ärsyttivät kasvoja, mä ootin jo kotona suihkuun pääsemistä. Darraa mulle ei tullut koskaan.

Meillä oli pieni omakotitalo. Pihassa ruoho oli kasvanut reilusti yli ja ruostunut minikokoinen jalkapallomaali näytti lahoavan pian. Mä kaivoin mun avaimet esiin ja avasin ulko-oven. Eteisessä oli enemmän kenkiä kuin kolmen ihmisen oli luvallista omistaa, sisältäen mun ratsastussaappaatkin. Potkaisin Vansit kasan päälimäiseksi ja kävelin faijaa nopeesti moikaten olohuoneen läpi mun huoneeseen. Ainoo vaan, että siellä Tino oli taas tunkeutunut sinne talon ainoon läppärin kanssa etsien selvästi jotain.

"Hyttynen ala vetää", huudin Tinolle, joka otti heti jalat alleen kieltään näyttäen. Mä näytin kieltä takaisin. Tino oli ihan hiton rasittava, murrosikäinen räkänokka, jonka housut roikku polvissa ja snapback oli pahemmassa amiskulmassa kuin koko stadin yhdenkään oikeesti amiksen.

Ovi kolahti takana äänekkäästi kiinni. Huoneen lattialla lojui jokunen vaate ja seinät olivat masentavan tummanharmaata tapettia. Huone ei ollut iso, mutta just hyvä mulle. Aika erilainen kuin Jessen kämppä. Istuin sängylle vain hetkeksi vastaamaan pariin WhatsAppin viestiin, kunnes suuntasin suihkuun.

Mä olin ehtinyt juuri pistää vaatteet päälleni, kun mun puhelin alkoi soimaan. Mä vilkaisin näyttöä kyllästyneesti, mutta tunnistamatta numeroa. Nostin iPhonen sängyltä, istuen siihen itse. Painoin vihreetä luuria.

"Oona."

"Hei, täällä Noora Terhinmäki Pappilan Ponitallilta hei. Oon saanut hetki sitten tietooni, että olet käyttäytynyt erittäin epäasiallisesti tallilla. Ikävä kyllä näiden epäasiallisuuksien vuoksi meidän on täytynyt ruveta ikäviin toimenpiteisiin, koska emme voi hyväksyä vastaavaa toimintaa tallilla. Meillä on tarkoitus olla hoitamassa ja viettämässä aikaa hevosten kanssa."

"Niin mitä mä nyt olen tehdyn?" Mun ääni oli varmasti kiinnostuneen kuuloinen. Ei kun - ei sittenkään, koska mä olin kuullut vastaavat puheet niin usein.

"Olen kuullut nimeltämainitsemattomalta henkilöltä, että olet lyönyt Tepon hoitajaa."

"Enkä ole!"

"Kiistätkö tosiaan moiseen väitteen?"

"Todellakin! Se oli kyllä Jesse, ketä mä löin."

Puhelin meni hetkeksi hiljaiseksi.

"Tallin johdon kautta olemme päättäneet rangaistukseksesi kahden päivän porttikiellon talliin", Noora ilmoitti rauhallisesti. Mä meinasin pudottaa puhelimen kädestäni. En mä ihan mitään porttikieltoa odottanut.

"Mä kyllä tavallaan hyvitin koko jutun jo Jesselle", vastasin lunkisti, vaikka kiehuinkin kiukusta.

"Niinkö luulet?" Nooran ääni oli epäilevä.

"Jos viime yö ei kelvannut hyvitykseksi niin ei sitten varmaan mikään", äyskäisin ja löin luurit. Mä etsin äkkiä toisen numeron.

"Joona", vastasi ääni toisesta päästä.

"Moi pälli", moikkasin. "Ootko jo kuullu?"

"Riippuu mitä."

"Sain vittu porttikiellon tallille!"

"Anteeks miks?" Kuulin kuiskintaa taustalla ja olin aika varma, että Joona oli Pappilassa.

"Joku oli kertonu siitä, että löin Jessee. Kaks päivää sain. Et vitun hyvää päivää mulle", huudahdin sarkastisen iloisesti ja nousin ylös alkaen kävellä huonetta ympäri. "Ihan sama, vaikka olisin joutunu siivoo kaikki tarhat yksin, siivomaan tallin tai mitä vaan, mutta porttikielto?"

"Kuulostaa aika tyhmälle, mut usko, pois aika kireetä on täälläkin. Noora on pitäny kunnon kuulusteluita kaikille siitä eilisestä uittoreissusta." Ai niin sekin. Viime yöstä jäi mieleen jotain ihan muuta. "Se haluaa tietää, kenen idea se oli. Ollaan sovittu, ettei kukaan kerro."

Mä pyörittelin silmiäni toisessa päässä puhelinta. Eikö ihmiset tajunnu, että turvat pidetään kiinni? Tälläisistä asioista ei kehuttu tuntilaisille, näistä oltiin ihan hiljaa niin kauan kun oltiin tallissa. Oliko nää ihan alottelijoita? Kaks vasikkaa samana päivänä oli vähän liikaa mun hermoille.

"Nyt pidät siellä keskustelun meidän suvun tyyliin, joohan?"

Joona myöntyi ja me lopetettiin puhelu. Huokaisin katsoen itseäni peilistä. Vaaleat hiukset oli märät, kasvot meikittömät ja jalassa farkut, jotka oli revitty edestä tiuhasti rikki. Musta toppi hehkutti Slayeriä. Huokaisin toistamiseen, koettaen säästää kiukkua myöhempään. Sen sijaan istuin lattialle mun seinään nojaavan kokovartalopeilin ääreen, alkaen poimimaan yksi kerrallaan lattialle levitettyjä meikkejä. Mä en meikannut mitenkään kovin runsaasti eikä siinä mennyt juurikaan aikaa.

Kun vedin mustaa nahkatakkia ylleni (ulkona oli viilentynyt huomattavasti) kävellessäni ulko-ovea kohti, faija kysyi mihin olin menossa.

"Meen vetää yhtä kusiaista turpaan", vastasin ykskantaan ja faija hymähti, mutta ei edes nostanut katsettaan päivän lehdestä.

En kuitenkaan rynnännyt suoraan mun päämäärään. Kävin kaupassa ostamassa askin tupakkaa, ollen hetken taas Ronja Hämäläinen, 18-vuotias skorpioni Kalliosta. Poltin taas yhden. Aurinko alkoi laskemaan. Mä istuin puiston penkillä seuraten ohikulkijoita keskittymättä tarkemmin mihinkään. Mun oli pitänyt käyttää tää aika tallilla, ei missään notkumassa. Toisaalta, jos ajatteli selkeesti, olin aloittanut hoitamisen kaksi päivää sitten. Olin jo lyönyt yhtä hoitajaa, varastanut traktorin, käynyt luvattomalla uittoreissulla ja maannut yhden hoitajista kanssa. Huolestuttava fakta oli myös, että Jesse liittyi näistä kolmeen neljästä.

Tiedättekö, mikä oli mun yläasteen luokanvalvojan lempilause? Sinne minne Mäkelä menee, ongelmat seuraa.

Ehkä se sitten oli totta. 

Skidi irvisteli jo mun puhelimen lukitusnäytöllä ja katsoin sitä hetken, kunnes avasin puhelimen.

20:27 Oona Mäkelä lähetti:
Missä oot?

20:32 Jesse Vuorma vastasi:
Kämpillä, kui?

En vastannut, vaan nousin penkiltä sytyttäen taas uuden tupakan. Mun piti vähentää. Mutta kun ei huvita.

Mulla oli loistava suuntavaisto enkä tarvinnut enää ollenkaan apua Jessen talolle. Sähähdin jollekin kakaralle, joka meinasi ajaa mua päin kolmipyöräisellään ja kävelin kerrostalon ovelle. Joku tuli juuri talosta ulos, joten luikahdin samalla ovenavauksella sisälle ilman tarvetta käyttää ovikoodia. Juoksin portaat ylös nopeammin kuin hissi kerkeäsi sinne ja koputin oveen. Kun Jesse avasi oven, mä luikahdin sen ohi sisään ennen mitään reaktiota. Kämpässä ei ollut muita, mikä oli ihan toivottavaa. Potkin kengät mun jalasta "eteiseen" ja käännyin Jessen puoleen.

"Vitun idiootti!" huudahdin sille. Jesse näytti putoavan kyydistä jo siinä ilmeestä päätellen.

"Hä?" jätkä sanoi kummastuksissaan ja mä pyörittelin silmiäni.

"Sain sun takia porttikiellon tallille!" kiekaisin. Naapuritkin varmaan kuuli. Jesse sävähti vähän selvästi joutuen miettimään miksi. "Joku kertoi, että olin lyönyt sua!"

"Sähän löitkin!" yhtyi sekin huutamaan.

"No niin löin, mut miks siitä pitää kaikille kertoa?"

"En mä oo kertonut kellekkään!"

"Ei kiinnosta, koska mulla on jo kahden päivän porttikielto!"

Mä lupaan, etten ollut huutanut edes Tinolle niin kovaa hetkeen. Jessenkin naama alkoi muuttua punaiseksi. Me huudettiin vielä varmaan vartti sitä samaa. ("Joopas!" "Eipäs!" "No vittu joo!") Lopulta kumpikin hiljeni, mä kädet lanteilla napakasti silmiäni siristäen. Jesse puri huultaan.

"Anteeks", se mutisi lopulta.

"Anteeks siit lyönnistä", mä sihisin hiljaa.

"Oliks tää nyt tässä? Siis tarviiko mun huutaa vielä?" Jesse kysyi hiljaa ja nielaisi näkyvästi. Tai ehkä näin sen vain niin hyvin, koska toinen oli alle puolen metrin päässä.

"Ei", mä hymähdin ja vedin sen paidan kauluksesta alemmas, vetäen mukaani suudelmaan. Mä olin niin lyhyt, että jouduin nousemaan päkiöille seisomaan ja Jesse kumartumaan, mutta se ei haitannut kauaa. Jotenkin mä yhtäkkiä olinkin vaan Jessen sylissä, tunsin käsivarret kannattelemassa mua ja kiedoin jalkani jätkän lantion ympärille.

Mun silmissä sumeni. Unohdin koko maailman ja jäin vaan siihen.

[Oona]

11. heinäkuuta 2015 

#3 Kuka pelkää Jesse Vuormaa?

Se oli kolmas aamu, jona pakenin Jessen kämpästä heti herättyäni. Ja mua pelotti. Ovi kolahti mun takana kiinni kovaa, sävähdin sitä hieman. Loikin portaat alas ripeästi, melkein törmäsin kärttyiseen vanhaan mieheen ja ryntäsin ulos niin kovaa, että melkein pelkäsin juoksevani kerrostalon lasiovesta läpi. Haparoivin sormin etsin tupakan farkkujen taskusta. Sytkärin liekki loi hetkeksi kasvoille himmeän hohteen, vaikka kesäaamut olivatkin valoisia. Mä vedin keukot täyteen ilmaa ja puhalsin ulos sankkaa savua. Tuuli heitti avoimia hiuksia kasvoille, koetin tapella vastaan haroen niitä pois.

Puolessa välissä kotimatkaa alkoi sataa. Vesipisarat valuivat pitkin paljaita käsivarsia, tipahdellen sormienpäistä maahan yksi kerrallaan. Tip. Tip. Tip. Eilinen ripsiväri sai kasvot näyttämään itkeneiltä levitessään ja toppi liimautui vartaloon. Kun mä vihdoin pääsin sisälle tuttuun taloon, ensimmäisenä panin mun huoneen yöpöydälle niin röökiaskin kuin puhelimenkin. Sebastian, meidän ivallisesti ravun nimellä siunattu maatiaiskissa, makasi mun sängyllä nukkumassa. Se tunnettiin koko naapurustossa myös toisella nimellä, mutta se oli jokseenkin painokelvoton.

Mun katseen kuitenkin kiinnitti mun ikivanha musta reppu yläasteen ajoilta, jota en oikeestaan enää käyttänyt kuin harvoin. Sen sijaan mulla oli siellä kaikki piilottamisen arvoinen. Nyt roikkui koukussa seinällä auki ja kun kurkkasin sinne, sieltä todellakin puuttui jotain.

"Hyttynen!" karjuin rynnien ulos huoneesta. Jopa Sebastian kohotti päätään ärsyyntyneesti. Tino oli hiton ärsyttävä kakara, varmaan kleptomaani mitä tuli mun tavaroiden suhteen ja ikävä kyllä perinyt saman nerokkuuden kun mäkin. Niinpä singotessani jätkän huoneeseen, oli se jo toinen jalka ulkona ikkunasta kirkasnesteinen pullo toisessa kourassaan. Ehkä se oli seurannut liian monta vuotta mun tekevän sitä. Ryntäsin huoneen toiselle puolelle ja nappasin Tinoa jalasta kiinni kesken matkan. Harmi vain, että mun ote lipesi nopeasti. Kuului vain parkaisu ja rämähdys, kun Tino kaatui maahan ikkunan alle. Kiipesin roikkumaan kummallisesti ikkunasta ja sieppasin pullon. "Kakara, luulin sun olevan viisaampi! Et kai sä vaan yritä huijata mestaria?"

Tino katsoi mua pahasti ja lopulta veti mut käsistäni maahan itsensä kanssa. Me muksittiin toisiamme varmaan ikuisuus, kunnes kummatkin lopetti tismalleen samaan aikaan ja lysähtivät maahan. Mun vaatteet oli yhä märät, joten nousin ylös pullo yhä kädessäni.

"Mä palaan vielä tähän", sihahdin ja kiipesin ikkunasta takaisin sisään. Tinolle sitä ei kerrottaisi, mutta mua hymyilytti. Me ei enää oikeestaan vietetty perheen kanssa koskaan aikaa. Pienenä me oltiin oltu sukujuhlien kauhu Tinon kanssa, me oltiin joko riidelty tai tehty jotain tyhmää yhdessä.

Tungin tavarani takaisin reppuun, suljin sen ja ajoin Sebastianin ulos mun huoneesta. Mä en varmaan koskaan ollut halunnut niin paljon suihkuun kuin sillä hetkellä. Märät vaatteet oli ihan vihdoin ottaa pois päältä ja pestä levinneet meikit pois. Mua väsytti vähän nukutun yön jälkeen aivan järkyttävästi, mutta suihku piristi edes vähän. Vetäessäni uudet vaatteet ylleni olo oli paljon parempi. Tinokin oli kadonnut jonnekkin.

Kun mä vihdoin pääsin tallille kahden päivän porttikiellon jälkeen, oli siellä vaikka kuinka paljon porukkaa. Varmaan kaikki! Mun astuminen hoitajien huoneeseen oli aika järkytys monelle, ottaen huomioon että niiden kokemukset musta oli joko huono ensivaikutelma, luvaton traktorireissu tai luvaton öinen uittoretki. Mä kävin kaatamassa itselleni kahvia puolikkaasta pannusta. Kun mä käännyin ympäri, olivat kaikki taas alkaneet puhua keskenään rennosti. Mä ohjasin itseni sohvalle purkkatukan ja Joonan viereen. Kahvi oli tosissaan tarpeeseen, musta tuntui taas pian nukahtavani. Räpyttelin ripsiäni varmaan kolme kertaa enemmän kuin tavallisesti ja katselin huonetta tavallista hiljaisempana kahvia välillä siemaisten.

Sierran ja Ellidan kanssa en oikeestaan koskaan ollut jutellut. Uusin hoitaja huoneessa oli mulle kuitenkin ihan vieras, mutta supattamalla Jassulta informaatiota sain tietooni nimen Julianna. Kolmikko oli kokoontunut pöydän ääreen, jossa olivat myös Jesse sekä Emily. Adrian ja Alma olivat kaiketi nykyään pakettidiili, mitä mä olin nähnyt. Mä haukottelin leveästi, kahvia oli vielä mukissa puolet.

"Onko tullu leikittyy kesälomaa kun oikee noin paljon väsyttää?" Joona virnuili. "Vai onko sulla edes muistissa mitä on tullu hölmöiltyä?"

"Mä tiedän kyllä tasan tarkkaan mitä mä oon viime yönä tehny", mä hymähdin ajatellen Jesseä (jonka näin hymyilevän salaa muilta pöydän ääressä). "Ja usko pois, sä et uskois vaikka kertoisinki."

Joona tuhahti, mutta Jassu veti sen mielenkiinnon puoleensa. Mä nousin ylös sohvalta ja kävin tiskaamassa tyhjän mukin. Äänistä päätellen ulkona satoi kaatamalla, mutta mun pitäisi tosissaan käydä vielä laitumella. En ollut nähnyt Skidiä kahteen päivään ja vaikka henkilökunta ajattelis musta mitä tahansa, mä osasin kyllä hoitaa hevoset. Hitto, hevoset oli ainoa asia, joihin mulla oli riittänyt mielenkiinto pikkumuksusta asti. Sanokoot muut mitä sanoivat, mutta hevosia mä en koskaan laiminlyönyt.

Mä lähdin aika vähin äänin hoitajien huoneesta juteltuani hetken sen latino-Sierran kanssa. Se oli ihan mukava, puhui paljon ja vikkelästi. Meidän keskustelusta suurin osa oli kyllä mun kuuntelemista, mutta näin yhden kerran se ei haitannut mua. Kului puoli tuntia, kun viimein nousin ylös ja sanoin lähteväni laitumelle. Sierra oli jo käynyt katsastamassa oman murunsa, joten mä lähdin yksin kohti ovea.

"Hei, mä oon just lähdössä kotiin, saat kyydin jos tahdot sinne laitumelle", Jesse ilmoitti ja nappaisten avaimet pöydältä kiiruhti mun luokse. Mä tunsin Joonan katseen mussa, vaikken edes katsonut sitä päin. Tänään ei sitten lyödä ketään. Camoon, miksi mä ihmeessä mä Jesseä haluaisin lyödä? Sehän oli parasta sek-- tiedätte-kyllä-mitä ever. Ei kun aivan, ettehän te sitä tiedä. Mun teki mieli virnistää, mutta sain pidettyä perustympeän ilmeen mun kasvoilla. Jessen päästessä mun vierelle se kuitenkin nosti kätensä ilmaan kuin näyttääkseen valkoista lippua. "Kunhan et vie mua saunan taakse hakattavaks."

Automatka oli odotettua hiljaisempi. Mä olin ottanut kengät jalasta ja heittänyt ne vasten ikkunalautaa. Nojasin päätä ikkunaan, sieltä näkyi vain ohi vilistävää metsää. Henkäisin ikkunaan huurua, johon piirsin lopulta pienen tähden sormenpäällä. Näin silmäkulmasta Jessen hymyilevän, joten näytin sille kieltä. Mun kielikoru oli ollut jo iäisyyden hopeinen pallo, mutta olin miettinyt jo aikani uuden ostamista. Ehkä hankkisin sellaisen pillerikorun. Se olis hauskaa.

Mä olin oikeesti luullut Jessen lähtevän kotiin, joten yllätyin kun Volvo sammui ja jätkä astui siitä ulos. Mä kohotin kulmaani kysyvästi, ei mun tarvinnut sanoja käyttää. Jesse katsoi mua ilmeellä, joka sanoi etten nukkuisi tänään kotona.

Se meni katsomaan Emmaa tammalaitumelle, kun itse lähdin ruunien pariin. Sade oli lakannut automatkalla, mutta ruohikko oli kosteaa ja kasteli kangastossuissa olevat varpaat heti parin askeleen jälkeen. Laidun alkoi olla loppuun koluttu, mutta myös laidunkausi alkoi lähestyä tien päätään. Ehkä hevosille tuotaisiin viimeisellä viikoilla lisää ruokaa laitumelle. Kuka tietäisi? Odotin silti innolla Skidin ratsastamista. Mä en ollut ollut hevosen selässä pitkään aikaan, mutta leppoisasti aloitettavat päivät sopisivat myös mulle. Kaikkihan sanoi, että ratsastus oli kuin pyörällä ajaminen - se ei koskaan unohdu kokonaan. Mä olin sentään kisannut kansallisella tasolla mun vanhan ponin kanssa, joten kai mä jotain osasin.

Skidi katsoi mua uteliaasti mun mennessä sen luokse. Koetin hätyyttää Spaita pois aika kehnoin tuloksin, mutta pääsin silti turvallisesti tarkastamaan Skidin korvista kavionpäihin asti. En löytänyt mitään poikkeavaa, vain joitain itikan puremia. Lupasin itselleni seuraavalla kerralla suihkuttaa siihen lisää ötökkämyrkkyä, mutta tänään varmasti sataisi vielä lisää eikä sillä olisi mitään vaikutusta. Ilma ajoi muutenkin kaikki ötökät pois.

Mä näin laitumen keskeltä asti Jessen nojailevan autoonsa näpytellen puhelintaan. Nostaessaan päätään se näki mut ja hymyili. Mä hymyilin takaisin.

Ja se mua pelotti.

Se oli kolmas aamu, jona pakenin Jessen kämpästä heti herättyäni. Samalla se oli ensimmäinen aamu, jona mä olisin halunnut jäädä nukkumaan valkoiseen hattarapilvimaailmaan, jossa mä olin vain Oona enkä ärsyttävä traktoreita varasteleva pyromaanipiirteinen räkänokka.

[Oona]

12. heinäkuuta 2015

#4 Queen bee, tyhmä blondi ja yksi, joka tajusi olevansa varattu

"Sun kanat vissiin palo."

Tökin puisella lastalla pannua, jonka päällä onneton, valmismarinoitu kana näytti nyt lähinnä mustalle mössölle. Jesse ryntäsi keittiöön, mä siirryin vikkelästi alta pois koettaen välttää törmäystä. Kuunneltuani vierestä ensin enemmän kirosanoja kuin tiesin edes olevan (ja mä olin sentään mä), pyörittelin silmiäni ja avasin onnettoman ikkunan. Mulla oli päällä jalassa revityt farkut ja Jessen (polviin asti ulottuva) huppari, mutta silti tuulahdus sai aikaan kylmiä väreitä. Kesähelteet olivat jääneet taakse ja ulkona oli vain viisitoista astetta viime viikon 25:n asteen sijaan.

"Sun piti vahtia näitä", Jesse nurisi ja mä käännyin ikkunalta huokaisten.

"Okei, ensiksi: mä sanoin heti, etten suostu", sanoin ja nosti etusormen ilmaan. Pian nostin kahden merkiksi keskisormenkin. "Toiseksi, kukaan järkevä ihminen ei jätä mua vahtimaan yksin ruokaa. Kaikki tietää, etten mä osaa tehdä ruokaa!"

"No vinkki seuraavalle kerralle, jos ruoka on mustaa se ei enää oo hyvää", Jesse mumisi ja katsoi pettyneesti ruokaa.

"Mähän sanoinkin, että sun kanat palo!" hymähdin ja ristin kädet puuskaan.

"Sun pitäis huomata se ennen kuin se näyttää tälle!" Jesse säksätti ja käänteli kanankaltaista pannussa ympäri. Se ei näyttänyt hyvältä mistään suunnasta.

"Anteeks jos Master Chefille ei kelpaa!"

"Kunhan seuraavalla kerralla katsot vähän", Jesse huokaisi ja veti mut lantiosta lähelleen. Pyristelin irti ja karkasin kauemmas, jotta se ei enää ylettynyt muhun. Siristin silmiäni vaarallisesti.

"En varmasti enää ikinä tee sun kanssa mitään ruokaa ikinä", mutisin ja näin virneen nousevan Jessen kasvoille mulle vieraasta syystä.

"Aaw, olisitko muuten tehny?"

"En!" kiljaisin ja vedin tummansinisen hupun mun päähän kuin piiloutuakseni sinne. "Mä en tee sun kanssa enää mitään ikinä!"

Koska olin vetänyt hupun silmille, en nähnyt Jessen ilmettä. Olisin kuitenkin voinut lyödä vetoa, että se hymyili sitä hymyä, joka sanoi tietävänsä jotain mitä mä en tiennyt.

Mun ei oikeestaan tehnyt mieli syödä mustaa kanamössöä, joten vaihdettuani hupparin omaan harmaaseen, huomattavasti pienempään versioon, pakenin skedelautani kanssa ulos. Mä olisin varmaan saanut Jesseltä kyydin tallille, mutta tyydyin hyppäämään dösän kyytiin. Kun jäi yhden dösärin ennen tavanomaista Pappilan pysäkkiä, pääsi laitumelle nopeammin kuin tallilta. Mä rullailin rennosti puiden seassa. Taivas oli vieläkin pelkkää vaaleaa pilvimassaa eikä päästänyt yhtäkään ylimääräistä auringonsädettä kurkistamaan lävitse.

Laitumen porteille oli kumottu kolme jopoa vierekkäin yhteen kasaan. Mä en tiennyt kenen ne oli, mutta ainakin laitumella oli muitakin. Tänään ei ollut satanut ollenkaan, mutta laidun oli silti märkä. Ruunien laitumelta en kuitenkaan löytänyt kuin hiljaisen Emilyn, joka heti mut huomattuaan näytti vähän säikähtäneeltä. Suuntasin suoraan Skidin luokse, joka oli jo kuivunut eilisestä höykytyksestä. Muistin mun lupauksenkin. Emilyltä sain lainata vähän ötökkämyrkkyä, josta kiittelin tavallista auliimmin. Se ei tuntunut kyllä menevän perille, koska Emily yhä tuntui odottavan mun hyökkäävän sen kimppuun tai jotain.

Skidi oli ihan kunnossa, ilman haavan haavaa. Se oli niin utelias ja leikkisä höntti, että mä olin odottanut sen piankin telovan itsensä jossain typerässä hevosten keskeisessä natassa. Oli kuitenkin hyvä, ettei niin ollut käynyt.

Äänet kuuluivat kauas ennen kuin tyttölauma näkyi. Jassu, Sierra, Ellida ja Alma (ilman Adriania!) tulivat yhtenä rykelmänä tammojen laitumelta, kenties hakemaan Emilyä mukaansa. Ensimmäisenä mut huomasi Jassu, joka tosin oli ihan mukava. Se jopa hymyili mut nähdessään, toisin kuin valkeaksi valahtanut Alma.

"Millä sä oot tänne päässy? Et kai sä kävelly tänne asti?" Jassu ihmetteli ja rapsutteli hellyydenkaipuista Vallua. Vallu lieni sille ihan tuttu hevonen, olihan se Joonan hoidossa. Mä irvistin ja pudistin päätäni.

"En sentää, tai melkein. On mulla skedelauta", vastasin ja viittasin kädellä jopojen suuntaan, joiden viereen olin jättänyt laudan.

"Tuut sit meidän kans takas! Viel yks mahtuu, voit mennä Alman kyytii", Sierra innostui. Irvistin taas ja Alma näytti valmiilta pyörtymään siihen paikkaan.

"En tiiä onko se hyvä idea", sanoin rauhallisesti, mutta Jassun ilmeestä näin sen käsittävän ongelman.

"No Emily voi mennä Alman kyytiin, sä voit varmaan mennä Sierran kanssa", Jassu päätti ja lähti kävelemään takaisin laitumen portille. Sierra kohautti mulle harteitaan ja lähti perään.

Sierran nostaessa kirkkaanväristä pyörää maasta ylös, lupauduin ajamaan. Lykkäsin skeden Sierralle, joka hämmentyneenä kiipesi tarakalle. Tyttöjen jutut matkalla oli aika lennokkaita ja heittelivät laidasta laitaan - aina Roxin läskiperseestä poikien vähemmän läskeihin perseisiin. Pysyin viimeisestä aiheesta aika hiljaa, varsinkin yhden tietyn ruskeesilmäsen ollessa arvostelun kohteena.

Tallin pihalla olivat niin Sierran skoba kuin kahden muun jätkän kevarit. Joku oli matkalla maininnut jotain tallin pesemisestä, mutta kaikki ryntäsivät yhtenä sankkana joukkona yläkertaan hoitajien huoneeseen. Mä seurasin kiltisti perässä ja perillä istuuduin yhdelle laitosmaisen pöydän ääressä olevista tuoleista. Pari hiussuortuvaa oli karannut mun sotkuiselta nutturalta, joka oli häthätää aamulla kasattu päälaelle heti herättyä. Otsatukka oli pinneillä kiinni ylhäällä, mutta vaikka kuinka koetin saada karkulaisia sinne takaisin, valui kasvoille aina pari kosteudesta hieman kihartuineita kiehkuroita.

Jossain vaiheessa Ellida alkoi kärttää Sierralta jotain Jessestä. Mä tiesin, että niillä oli ollut juttua ja tiesin, että niillä oli ollut juttua just mua ennen, mutta se ei häirinny mua. Ellidalla tosin tuntui olevan vähän erilaiset luulot menosta, enkä mä ollut ihan varma Sierrastakaan. Se ei vain tuntunut yhtään tietävän, missä mennään. Pommin kuitenkin tiputti Adrian, joka joi rauhassa kahvia huoneen toisessa reunassa.

"Ei teidän sitä Jessee kannata murehtia, löydettiin se eilen Alman kanssa rehuhuoneesta jonkun bruneten kanssa", Adrian tokaisi rennosti ja sai koko huoneen hiljentymään. Luojan kiitos mä olin just nielaissut kahvit mun suusta, koska muuten ne olis ehkä olleet ympäri pöytää. Joona näytti heräävän heti Jassun silmistä tähän päivään.

"Ei sillä, se huone on jo kauan sitten häpäisty, mutta minkä näkönen brunette?" jätkä alkoi tivata juoniva virne naamallaan. Mun teki mieli heittää sitä jollain, mutta kahvimuki oli saattanut tehdä vähän turhan rumaa jälkeä.

"Kiharat hiukset, semmoset vähän yli olkapäiden. Vihreet silmät ja olisko ollut sellainen lävistys tossa oikeella puolella ylähuulta. Näytti aika sähäkälle", Adrian kertoi. Joona virnisti leveästi.

"Aika paljon informatiota lyhyessä ajassa", Sierra mutisi pöydän toiselta puolelta. Olin samaa mieltä, mutta sen informaation takia mä tiesin tasantarkkaan kuka kyseessä oli.

"Linda Sievistö ihan selvästi", Joona tokaisi ja virnisteli yhä. "Sillä on ihan tunnettu ask. Ettekö tiiä?"

Suurin osa pudisti päätään.

"Tunnetaan yleisesti myös Espoon suurimpana jakorasiana", mä möläytin. Joona koetti näyttää toruvalta, muttei voinut kieltääkään.

"Oona ja Linda ei oikeen tuu toimeen. Mut toisaalta, Oona ei tuu toimeen kovinkaan monen ihmisen kanssa."

Kiitti, serkku. Toi varmaan lisääkin mun pisteitä tässä tallissa.

Muut alkoivat suunnitella tallin pesua - Joona vaati saada painepesurin -, mutta multa jäi se pahasti ohi. Kauan ei mennytkään, kun mä jo nousin ylös ja pyysin Jassulta lainaan sen pyörää. Se anto luvan, joten hetken päästä sotkin helvetillistä vauhtia pitkin Espoota. Jos joku oli perillä jengin menosta, se oli Mikael. Siksi mä olinkin soittanut sille, se oli osannut heti kertoa Lindan olevan rannalla sen narttulauman kanssa. Hiekka oli liian upottavaa ajaa pyörällä, mutten halunnu kenenkään pöllivän Jassun omaisuutta (koska Jopot oli haluttu, belive me, mä tiedän) talutin sen vaivalloisesti tutun kolmen tytön porukan luokse. Linda ja sen bimbot oli kuin suoraan jostain amerikkalaisesta high school-elokuvasta. Queen bee, tyhmä blondi ja yksi, josta ei tiennyt oliko se päätynyt porukkaan ihan sattuman kautta.

"Moikka Linda", mä sanoin herttaisesti kovaan ääneen ja mietin uutta vuotta, jona olin kaatanut jotain pahan makuista ja hajuista, josta kukaan ei tiennyt mitä kaikkea siinä oli, ton bruneteksi värjätyn tukan päälle.

"Oona", Linda vastasi aika kylmästi. Mun ilmestyminen rannalle ei voinut olla kovin hyvä enne senkään mielestä. Mitä ihmettä ne edes teki rannalla sellasena päivänä? Taivas ei selvästi osannut päättää, pitäisikö tänään sataa vai ei, aurinkoa ei näkynyt ja hiekalla kävi napakka tuuli. Lindan maksimekko lepatti ja mulle tuli kylmä pelkästään katsoessani paljaita olkapäitä.

"Musta tuntuu, että meidän pitää vähän jutella", mä jatkoin ja viimeistään siinä vaiheessa Lindan hälytyskellot alkoivat soida. Sen ilme vakavoitui entisestään ja teki jotain, mitä luulin tapahtuvan vain elokuvissa - napsautti sormiaan ja kaksikko ison huovan päältä nousivat seisomaan sen taakse. Se oli niin klisee, että mun oli pakko pidätellä naurua. "Vau, aika pelottavaa."

"Mitä asiaa sulla oli?" Linda sähisi vähän turhan uhkaavan sävyyn, jotta se olis ollut pelottava. Jotkut ei sitten tajunneet mitään pelottelusta.

"Sitä vaan, että mistä asti sä oot käyny myös varattujen miesten kimppuun?" mä kysyin yhä suloisesti hymyillen. Lindan mietittyä hetken, sen pään päälle olisi voinut ilmestyä syttynyt lamppu.

"Tarkotatko sä Jesseä? Eihän se oo varattu, ite sanoi mulle niin rannalla sillon rantabileissä! Ja ei sillä, mitä väliä, ei siitä mitään tullu. Se alko vaan kiljumaan kun joku pikkutyttö, ei taida olla mies maineensa veronen", Linda hymähti. Mun teki mieli vähän hymyillä muutenkin kuin vittuilevasti kuullessani tapahtuneen oikeen kannan - vaikka mulla olis kyllä yhä asiaa toisellekkin asianosaiselle.

Mä otin pari askelta lähemmäs Lindaa, mutta koska sen faija oli tunnettu asianajaja, päädyin vain tekemään sille luunapin otsaan. Aika säälittävää, mutta sai tytön ulvahtamaan ja, uskokaa tai älkää, itkemään. Mä kallistin vähän mun päätä katsoessani sitä murhaavaa katsetta, jonka vihreet silmät mulle loi.

"Tiedokses sit vaan, että Jesse ei oo enää vapaa."

Vasta sotkiessani takaisin tallille mä tajusin mitä olin sanonut. Miten niin ei olis vapaa? Oltiinko me muka sovittu jotain? Ei hitto - olinko mä varattu? Kysymykset poukkoili mun päässä tehden melkein kipeää. Oona Mäkelä, varattu. Siihen menisi hetki aikaa tottua.

Heitin pyörän muiden vastaavien luokse. Pihaan oli ilmestynyt tuttu Volvo. Tallista kuului kiljuntaa ja arvasin karsinoiden pesun alkaneen. Mä kävelin ripeästi litimärkien tallikavereiden ohi hoitajien huoneeseen, josta mä löysin mun kohteen yksinään. Jesse selvästi koetti valmistautua henkisesti edessä siintävään tallin pesuun. Kun mä ryntäsin huoneeseen, sen katse sinkaisi muhun sekuneissa. Typerä hymy ilmestyi kasvoille. Mä vedin syvään henkeä sulkiessan oven mun takana.

"Meidän täytyy tosissaan puhua", mä sanoin mahdollisimman rauhallisesti.

"O-ou."

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★ & ★★★★

Siellä hoitajien huoneessa oli muuten ihan törkeä kasa "vähän käytettyjä" kahvikuppeja, voisitte nekin pesasta joku päivä etteivät jää homehtumaan. Muuten hoitajien huone on pysynyt suht siistinä koko kesän, hyvää huolta olette tilastanne pitäneet :-)

Hei kun kävit viimeeksi katsomassa Skidiä laitumella, niin näyttikö sen harja jo ylikasvaneelta? Sitä voisi todennäköisesti jo lyhentää, eli nyppimiskampa mukaan laitumelle ensi kerralla.

Mihinkä hävisit juuri kun pistettiin karsinoiden pesut aluilleen? Hyvin livistetty, Oona!

Helena, poniope

[Oona]

13. heinäkuuta 2015

#5 Mä haluun Kallen Jessen vessaan!

Olisin voinut lyödä jotakuta. Paino sanalla olisin, koska pitkän harkinnan jälkeen päätin vain vetää peiton yli päälaen ja tehdä sen sisälle pesän, johon kahden jätkän äänet kuuluivat enää vain vaimeasti. Vasta tuntiessani kylmän veden valuvan peiton läpi mun kasvoille, heitin sen pois mun päältä hypäten sängylle sähisten seisomaan. Niin Joona kuin Jessekin virnuilivat sen vieressä. Mä en omaksi häpeäkseni ollut vieläkään niitä kovin paljon pidempi, mutta sentään hieman. Toinen kaksikosta oli tuntenut mut jo 17 vuotta, joten se osasi paeta alta nopeasti. Tyhmempi osapuoli ei kuitenkaan ollut ihan yhtä viisas, joten pian roikuin Jessen niskassa aika brutaalin näköisesti.

"Ääliö, me ollaan yritetty herättää sua puol tuntia", ähkäisi Jesse jostain mun niskalenkistä.

"Ettekä vieläkään tajunneet antaa mun nukkua?" sähisin takaisin.

Jesse näytti nyrpeältä, mutta onnistui jotenkin käsittämättömästi kääntämään tilanteen edukseen. Mä vain huomasin räpiköiväni aika onnettomasti ilmassa kädet kahlittuna. Joona nauroi jossain kauempana, turvallisen matkan päässä. Hetken Jessen otteessa riuhtoessani sain suunnattua ihan kunnioitettavan napakan potkun sääreen, irroittautumaan ja juoksemaan vessaan lukkojen taakse piiloon.

"En tuu koskaan ulos täältä!" rääyin oven läpi.

Peilissä näkyi kalpeaihoinen blondi tyttö, joka juuri ja juuri edes ylettyi katsomaan itseään siitä. Pätkätöis, ajattelin samalla irvistäen peilikuvalle. Se irvisti takaisin, yllättäen. Hiuksissa oli useita takkuja, kasvot olivat meikittömät ja siniharmaissa silmissä oli vielä unihiekkaa.

Petin lupaukseni jo vartin kuluttua, kun raotin ovea kurkatakseni sieltä ulos. Äänet kuuluivat keittiöstä, joten uskalsin hipsutella paljain varpain mun laukun kautta parveekkeelle. Tungin viimeisestä tupakasta tyhjentyneen askin takaisin collegehousujen taskuun ja sytytin sen ainoan mun huulien välistä. Istuuduin maahan ja nojasin kaiteeseen samalla selaten puhelimella kaiken sosiaalisen median halki.

"Meinaatko ottaa jotai muutaki aamupalaa?" Joona kysyi nojaillen parvekkeen ovella. Nostin katseen maasta.

"No ehkä kahvia", vastasin, mikä sai Joonan pyörittelemään päätään.

Melkein kaikki lupautuneet olivat tallin auetessa asemissa tallin pesun jatkamiseen. Mä en voinut olla huomaamatta Joonan huojentunutta ilmettä, kun Jassu puuttui joukosta. Adrian koetti kovasti kysellä kaikista Almasta, mutta tokaistuani kovaan ääneen hiirien katoilevan helposti tylyn mulkaisun myötä sekin hiljeni. Työt jaettiin edellisen päivän tapaa, jengin uudet vahvistukset saivat työnsä Joonan kovaäänisessä johdossa.

Työ edistyi ihan reippaasti, vaikka Adrian todistikin taas someriippuvuuttaan näppäilemällä puhelinta joka helvetin sekunti. Joona jopa varasti siltä sen puhelimen hetkeksi ja joutui juoksemaan ympäri tallia henki hieverissä toisen jahtaamaana. Lopulta Joona joutui luovuttamaan, mutta onnistui sentään urkkimaan puhelimesta keskustelun Alman kanssa käyvän aika vauhdikkaana. Tiedon ilmetessä olin aika varma, että Sierra pyöritteli silmiään ja supisi jotain Jesselle.

Joku aloitti vesisodan kolmanneksi viimeisessä karsinassa, jonka vuoksi kaikki olivat ihan satavarmasti märkiä. Seuraava puoli tuntia vietettiinkin makaamassa ulkona auringossa, jota tosin ei ollut. Ehkä me todella kuviteltiin, että siellä olisi kuivunut eikä vain kylmettynyt, mutta yksi toisensa perään kaikki luikkivat takaisin sisään. Olin tyytyväinen itsekin, että mulla oli huppari mukana. Joku keitti kahvia ja kaikki koettivat lämmetä sormet kietoutuneina mukien ympärille. Oli hölmöä, kuinka yksinäiseltä Joona näytti sohvalla ilman Jassua. Sehän oli aina siinä.

Kaislan rämähtäessä huoneeseen rento keskustelu keskeytyi välittömästi. Se onnitteli pesujäljestä, mutta antoi myös heti perään toisen duunin. Suurin osa tallista oli hetkessä valmis, kun joku huusi Alman ja Jassun olevan tallin pihassa. Joku onnistui nakittamaan lopun homman niille kahdelle, joten mä karkasin hoitajien huoneeseen. Mun perässä sinne tuli Sierra, jonka kanssa tulin hyvin toimeen. Me keskusteltiin aluksi ihan kaikenlaisesta mahdollisesta, mutta pian puhe kääntyi tatuointeihin. Mun niskassa oleva höyhen oli mun suunnitelmien mukaan vasta alkua, joten se oli aihe mistä olisin voinut puhua ikuisuuden.

"Mä haluisin seuraavaks varmaan ankkurin, vaikka onhan se vähän klisee. Tähän lantiolle", selitin ja vedin paitaa kevyesti hieman ylöspäin paljastaen sileän ihokaistaleen, johon tatuointia olin suunnitellut.

Hetken päästä Jesse kurkkasi ovesta sisään ja kertoi lähtevänsä laitumelle - jos siis ketään kiinnosti lähteä kyytiin. Me rynnättiin molemmat heti autoon istumaan, jonka vieressä Joona oli kevarinsa kanssa odottamassa. Se ei ollut sanonut sanaakaan musta ja Jessestä, mitä mä arvostin. Joona tiesi, milloin pitää turpansa kiinni.

Mulla oli nyppimiskampa mukana Helenan kehoituksesta. Se oli mulle tuttu homma, jossa ei mennyt montaa minuuttia kauempaa. Siistin myös hännän, jonka kurapaakut pistivät hanttiin. Skidin vuohiskarvat eivät oikeastaan kasvaneet lainkaan, joten annoin niiden olla, ponihan oli ihan laidunuskottava. Harjasin kuraiset jalat oikeen antaumuksella puhtaaksi, vaikka laitumelta palautuessaan Skidiä kyllä odottaisi pesu. Mä olin nähnyt joidenkin läträävän ämpäreiden ja sienien kanssa, mutta mä ajattelin odottaa ihan loppuun asti. Sitä paitsi, ollaan me kerran käyty pulahtamassa pesulla, virnistelin mielessäni ajatellen vesipetoa, joka ponista oli kuoriutunut. Harmi, ettei opettajien tarvinnut tietää siitä mitään.

Me käytiin vielä nopeasti tallin kautta viemässä nyppimiskampa ja hyttysmyrkky takaisin. Me heitettiin Sierra sen kotiin, ilmeestä päätellen tytöllä olis ollut jotain sanottavaa Jesselle. Mua vilkaistuaan Sierra oli kuitenkin hiljaa vain sanoen nopean "nähdään huomenna" ja katosi.

"Jos me nyt mennään meille niin meinaatko taas piiloutua vessaan?" Jessen äänessä oli naurua ja kasvoilla hymy. Nostin katseen puhelimesta.

"Lupaatko sä käyttäytyä?" kysyin virnistellen ja sain kyllästyneen ilmeen.

"Ainahan mä käyttäydyn!"

"Älä naurata."

Jessen oikea käsi töytäisi mua hellästi.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Voi kyllä me opettajat olemme jo kuulleet teidän salaisesta uittoretkestänne... Syyllinen tähän kaikkeen on tosin vielä karkuteillä.

Musta tuntuu, Oona, että sulla oli tänään tosi hyvä päivä! Olenko oikeassa? :-D Et edes kettuillut kenellekään. Pointsit.

Inga, hevosope

[Oona]

14. heinäkuuta 2015

SPIN-OFF #3 Valokuva-albumi

Viisi vuotias Jesse oli ollut varmasti yksi sydäntenmurskaaja. Ruskeat, isot silmät tapittivat valokuvasta, pilke silmäkulmassa. Mä olin ihan vahingossa löytänyt albumin tultuani suihkusta (jossa olin Jessen pettymykseksi käynyt yksin). Tuttuun tapaan olin kaivanut suurta hupparia päälleni, kun mun käteen oli osunut vanha kirjan kansi. Ja believe me, Jesse ei lukenut edes Aku Ankkaa kannesta kanteen. Olin valinnut hupparin ihan umpimähkään, vetänyt sen märkien hiuksien yli ja linnoittautunut sohvalle jalat ristissä tutkimaan mun löydöstä. Eikä Jesse tiennyt mitään, koska se oli sillä hetkellä suihkussa.

Mun virnuileva naama tuntui olevan jätkälle jonkinlainen varoitusmerkki, koska heti sen astuessa ulos säälittävästä kylpyhuoneesta se hyökkäsi albumin kimppuun. Mä onnistuin kiilaamaan sen mun jalalla sivuun. Jessen harmiksi sillä oli pelkkä pyyhe yllä (ja ehkä vähän mun onneksi, koska damn sitä mahaa), joten se katsoi mua vaarallisesti ja katosi vaihtamaan vaatteita. Mulla oli aikaa vielä pari minuuttia iskoistaa mun mieleen kaikki ne kuvat, jotka oli tarkoituksella vaatekaapin perällä. Juuri Jessen rynnätessä taas ovesta ulos, mun silmät osui yhteen tiettyyn kuvaan.

"Jesse, anteeksi mitä?" mä kysyin huvittuneena nostaen kirjaa kohti jätkää osoittaen jotain pientä rääpälettä. Rääpäleen yllä oli jotkut hiton latinokuteet ja mikä pahinta, uskoisin sen ja pynttäytyneen pikkutytön koettavan tanssia. Yhdestä kuvasta oli niin kovin vaikea saada selvää.

"No entä sitten, oon harrastanut joskus kilpatanssia", Jesse irvisti ja kurkki mun olan takaa albumia. Jatkossa oli koko ajan lisää kuvia, joiden hepenet sai mut nauramaan aika holtittomasti.

"Oikeesti?" mä tirskuin. "Onko sulla jotain muuta kerrottavaa? Esimerkiksi sun seksuaalisesta suuntautumisesta?"

Jessen katse oli aika myrkyllinen, mutta tyydyin kääntämään sivua virnuillen. Pian tunsin mun hiuksien vedettävän toiselle olalle ja huulten painuvan mun niskaan. Sain siitä ihan jäätävän kylmät väreet, mutta en antanut sen näkyä ulospäin. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska huulet vaelsivat mun niskassa oman aikansa. Kun ne lopulta vetäytyivät pois, en tiedä, olisko pitänyt itkeä vai nauraa.

"Ja jos sä muistat, kyllä sä oot nähny mun tanssivan", Jesse kuiskasi hiljaa. Vähän hymyillen hätytin sen kädellä pois mun korvasta, kuullen sen kävelevän keittiöön.

Mä katsoin kuva kuvalta pätkiä Jessen lapsuudesta, joka vaikutti ihan tavalliselta. Sen vanhemmat oli yhä yhdessä ja Jesse oli ainoa lapsi, sen mä tiesin ja se näkyi kuvistakin. Albumista löytyi myös kuusi vuotiaan lapsen kuva pyöreän shetlanninponin selässä. Sen vieressä luki "Jesse ja Nuppu 23.04.2003". Pojan ilme oli aika sanoinkuvailematon.

Mä olin istunut ensimmäistä kertaa hevosen selässä vain vuoden ikäisenä. Meillä oli sellainen serkusrivistö pelkkiä ratsastajia, että jokainen halukas oli kyllä päässyt ratsastamaan heti kun halusi. Mun legendaarisen oman ponini olin saanut 12-vuotiaana, jonka kanssa olin kehittynyt paljon ja nopeasti. Joskus mä kaipasin aikaa hevosenomistajana, mutta tiedättehän te sanonnan: hevoseton on huoleton.

"Vieläkö sä tutkit sitä?" Jesse ihmetteli pehmeällä äänellä keittiöstä kurkaten. Mä hymähdin jotain, joka saattoi tarkoittaa mitä vain. Suljin kuitenkin albumin, laskin sen valkoisena loistavalle sohvapöydälle ja kipitin keittiöön. Tungin Jessen käden ali vilkaisemaan, missä vaiheessa ruoka olisi. Käden laskeutuessa mun lanteelle mietin, että Jessen kana kyllä näytti hätkähdyttävän erilaiselta kuin mun tekemä kana - hitto, eihän se ollut edes vähän mustaa.

Karkasin Jessen vierestä yhtä nopeasti kuin olin siihen saapunutkin, hypäten keittiötasolle istumaan. Jätkän katse oli aika tiukasti kanassa, mutta tarpeeksi useasti huokaistuani se käänsi katseen tylsistyneesti muhun.

"Mitähän sä oot vailla?" se kysyi jättäen lastan ja kanan hetkeksi omaan rauhaan. Sain nopean suukon huulille.

"Sua", mä mutisin ja vedin Jessen takaisin lähemmäs mua. Ei se siinä kauaa ollut, kun jo virnistellen peruutti pois.

"Ja ton takia sun kanat palaa", Jesse tokaisi yksinkertaisesti. Näytin kieltä, koska let's face it, oli se vaan kaunis kieli.

Keittiössä oli pieni radio, josta soi hiljaisella musiikkia aina Jessen ollessa keittiössä. Sen vakiokanava oli Loop ja kun kerran olin koettanut vaihtaa sitä, olin saanut aikaan vain neljän tunnin mykkäkoulun. Joten vaikka Sanni oli musta täyttä kuraa, soi se silti keittiössä taustamusiikkina. Mulle oli oikeastaan ihan sama oliko se muija todella hajonnut vaasi tai oliko sillä todella pakkomielle suudella taksitolppia.

Jessen kasvoille oli noussut vaivihkaa pieni hymy. Kun tivasin sen syytä, en ollut ihan varma, ymmärsinkö vastausta.

"Osaatko sä tanssia cha-chata?"

Niin mitä?