Rosan hoitopäiväkirja

[Pappilan Ponitalli vOy]

"Rosa"
s. 2006, ruunikko wielkopolskitamma

Tämä päiväkirja on vain hoitajille!

[Jami & Joel]

pissaliisan piinaama - 17.09.2013

"Voi jeesus.", se pääsi suustani automaattisesti kun näin millainen meikkipelle oli tänään tullut ratsastamaan Rosalla. Pikku tipu oli varmaan kuusitoistakesäinen, sellainen ylimeikattu pissis, joka varmasti vanhemmiltaan salaa poltti jossain piilossa menthol tupakkaa posket lommolla. Vaatteetkin oli sieltä sun täältä ja hiukset olivat kellertävät ilmeisesti pilalle menneen vaalennusoperaation jäljiltä. Ja sitten harakanpesä huomasikin minut ja harppoi saappaat kopisten eteeni. Räpsytti silmiäni ja hymyili niin että yhdessä etuhampaassa oleva hammaskoru välkkyi.
"Mulle sanottiin et sä voit auttaa hevosen varustamisessa, ku en oikein oo varma osaanko kaiken oikein ja tiiätkö voitas vaikka tutustuu? Oon muute Liisa.", tyttö selitti siirappisella äänellään ja räpsytteli jälleen ripsiväristä paakkuuntuneita ripsiään. Irvistin, selvitin hiukan kurkkuani ja katsoin typykkää päästä varpaisiin. Nimikin nauratti, Liisaltahan ilmestys näytti - Pissa-Liisalta nimittäin.
"Et osaa varustaa hevosta? Siis haluatko sä nyt että varustan Rosan sulle valmiiks vai yritätkö räpeltää ite, en mä kädestä pitäen ala sua neuvomaan?", murahdin ja blondi mutristi huulikiillosta tahmeita huuliaan. Hetken likka näytti jo purskahtavan itkuun ennen kuin huultaan purren nielaisi ja katsoi minua taas silmiin.
"No kyl mä nyt ite sen osaan laittaa.", kuului vastaus puoliksi tiuskaistuna. Teki mieli nauraa päin naamaa, mutta Raija oli joskus sanonut että voisin edes yrittää olla vähän mukavampi.
"No joutuu jo sitten! Tuntis alkaa kuitenkin ihan kohta ja luuletko että ne odottaa mattimyöhäisiä kovin pitkään?", tokaisin ja ritsa lähti liikkeeseen kuin armeijassa alokkaat käskystä.

Tirppa hoiti Rosan kuntoon, mutta jäin kuitenkin seurailemaan sivusta miten se tapahtui. Tamma oli kiltisti niin kuin aina, mutta sen laiskuus ilmeisesti otti pattiin tytyä joka kiroili välillä.
"Ei tää nosta jalkaa, ei sitten mitenkään!", kimeä piipitys kävi korville joten kävin puhdistamassa Rosan kaviot. Hevonen nosti nätisti kyllä minulle jalkaa, mutta ilmeisesti se päätti olla oikein laiskanpulskea meikkiprinsessalle.
"Pahoittelen tyttö, en mäkään nauttisi tästä.", sanoin hevoselle kun poistuin sivummalle kavioiden puhdistuksen jälkeen ja taputin Rosaa kaulalle. Hevonen hörähti kevyesti minulle ja käänsi sitten päänsä kohti karsinan seinää. Liisa mutisi jotain itsekseen, ilmeisesti viljeli jälleen sitä kuuluisaa v-sanaa. Tuhahdin ja pyörittelin itsekseni silmiä.
"Joel oot kyllä oikea päivänsäde aina! Mikä sua tänään riepoo?", kuulin tutun äänen takaani ja käännyin karsinan ovelta tähyilemästä puhujan suuntaan. Raijan tytär, Sanna, oli ilmestynyt jostain. 19-vuotias oli ihan järkevä ja jopa mukavaa jutteluseuraa, joten vetäisin naamalle vähiten ärsyyntyneen näköisen virneen ja nojauduin karsinan oveen.
"No kyllä tiiät mikä! Nää tuntilaiset jotka ei osaa mitään. Mikä tunti siellä edes on tulossa seuraavaks, kerkesin vasta tulla talliin ku tää Lisbeth tuli jo jahistelemaan?", kysäisin ja karsinasta kuului loukkaantunut inahdus, kun tyty kuuli kauniin Liisa nimensä kääntyneen suussani 'Lisbethiksi'. Sanna naurahti ja katsahti karsinaan, jossa blondi taiteili jo suitsia hevosen päähän.
"Helppo B vähän "kokeneemmille".", naisenalku sanoi ja räjähti nauruun uudestaan nähdessäni ilmeeni. Kokeneemmille? Siis oliko se epätoivoisesti räpeltävä likka Rosan karsinassa muka jollain tavalla kokenut ratsastaja?
"Et hemmetti oo tosissas.. Kaikkee sitä näkeekin.", tuumasin ja haraisin kädelläni lyhyitä hiuksiani. Olin jo jatkamassa juttelua kun kimeä ääni kaikui jälleen karsinasta.

"Mä en saa tälle konille näitä suitsia päähän!", käännyin ympäri ja astuin takaisin karsinaan ja siinä samassa Sannakin lähti onnentoivotukset vielä huikaten. Nyrpistin nenääni ja katsoin Liisaa, joka ei tosissaan ollut saanut edes suitsia Rosan päähän vaikka hevonen ei mitään näyttänyt temppuilevankaan. Nappasin suitset likan kädestä ja laitoin ne vaivattomasti hoitohevoseni päähän, varmistin kaikki remmit ja katsoinpa vielä satulankin ja satulavyön.
"Ensinnäkin Rosa ei ole mikään koni, pikkutyttö ja toisekseen, oot menossa kokeneiden tunnille etkä osaa laittaa edes suitsia? Herranjestas mitä avuttomuutta.. Mut kypärä päähän ja maneesiin siitä ettet oo viimenen.", murisin ja heitin ohjat Liisalle joka lähti taluttamaan Rosaa maneesiin. Itse kävelin perässä sinne ja jäin katsomoon istumaan. Tunnille osallistui viisi ratsastajaa ja tänään opettajana oli Leena. Vetäisin äänettömällä olevan puhelimeni esille ja selailin hajamielisesti niin sitä kuuluisaa facebookkia kuin muitakin sivuja, mutta samalla kyllä katsoin tuntilaistenkin menoa.

Liisa ratsasti miten sattui Rosalla ja Leena korjasi tytön virheitä koko ajan.
"Muista istunta ja ne avut! Etkö sinä kuuntele?", kuului jossain vaiheessa ja naurahdin katsomosta. Liisa vilkuili välillä tamman selästä katsomoon ja yritti ohi ratsastaessaan istua niin selkä suorassa kuin pystyi ja esittää jotain huippuratsastajaa. Esitys huvitti minua ja tyydyin mulkoilemaan prinsessaa ikävästi, samalla ylimieliseen sävyyn virnuillen.
    Katsomoon oli puikahtanut jossain välissä muitakin, joista parhaiten tunnistin Dollin hoitajan Eveliinan. Joku oli nimittänyt tyttöä tallin omaksi juoruämmäksi ikävällä sävyllä puhuen ja tiesinhän itsekin tytön puhuvan palturia vaikka kenestä. Eveliina huomasi katseeni, nyrpisti vähemmän sievää nenäänsä ja supatti jotain vieressään istuvalle toiselle tytölle. En tunnistanut toista tyttöä, mutta kai se oli joku Eveliinan juorukerhon jäsen. Hetken tytöt supisivat ja sitten Eveliina nousi ja käveli lähemmäs, istuutuen parin penkin päähän minusta.
"Siis tiiätkö toi muija joka menee nyt Rosalla, niin se aiemmin selitti susta ihan hirveesti. Kuolas ihan kunnolla kaikkien kuullen ja sano et iskee sut.", viisitoistakesäinen aloitti ja huokasin hiukan - jos tämä oli joku salainen liittymispyyntö juorukerhoon, niin en todellakaan halunnut vahingossakaan antaa myöntävää vastausta.
"Pikkutytöillä on jotain omia haaveita.", totesin viileään sävyyn ja selasin samalla puhelintani, enkä hirveästi huomioinut tyttöä joka äänekkästi puuskahti. Varmaan oli luullut minun liittyvän juoruiluun ja kiroavan perääni kuolanneen pikkupissiksen alimpaan helvettiin?
"Ajattelin vaan kertoo..", Eveliina sanoi vielä ennen kuin niskojaan nakellen nousi ylös ja käveli takaisin ystävänsä luo. Kaksikko ruoti tunnin ratsastajia kovalla äänellä ja nauroivat vielä äänekkäämmin. Pyöritin silmiäni itsekseni ja seurasin tunnin melkein sen loppuun saakka katsomossa, mutta vähän ennen kuin ratsastajat lopettelivat kävin puhdistamassa hoitotammani juoma- ja ruokakupin sekä suolakiven.

Autoin Liisaa hoitamaan Rosan tunnin jälkeen ja kun tyttö lähti tiehensä, harjasin vielä tamman paremmin läpi.
"Kaikkia idootteja sinunkin selkään eksyy - jos se olisi minusta kiinni et saisi kuin järkeviä ihmisiä selkääsi.", puhelin hevoselle ja rapsutin jälleen sen leveää kaulaa. Rosa hörisi ymmärtäväisen kuuloisesti. Tamman hoitamisen jälkeen pääsinkin lähtemään, sillä hevosella oli tänään vapaapäivä eikä siis se olisi kuin tuolla yhdellä, jo äskettäin ratsastetulla tunnilla. Ennen lähtöäni vein myös Rosan varusteet paikoilleen.

Parkkipaikalla loikkasin Audini rattiin ja lähdin ajelemaan kotiin. Radio pauhasi poppivehkeistä ja basso potki jonkun satunnaisen electrobiisin kohdalla ihan hyvin. En jaksanut rämplätä kanavia ja koko matkan ajan NRJ sai soida omaa tahtiaan, vaikkakin välillä sieltä kuuluvat teinipopitusbiisit ärsyttivätkin.

- Joel & Rosa -

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moikka Joel!

Noita "rasittavia" tyttöjä riittää Rosan karsinalla varmasti jatkossa ihan riesaksi asti - eivätköhän ne halua vain huomiota tallin vähemmistöön kuuluvilta eli pojilta esittämällä hieman avutonta...

Mukava ensimmäinen tarina, tällainen draama on niin Pappilamaista! Rosan varusteet kyllä kaipaisivat pesua, ehtisitkö ne pestä tällä viikolla?

Inga Sundén, hevosopettaja

[Jami & Joel]

"ihana" maanantai ja Jonna-Maaria (joo just se tukeva tyttö) - 23.09.2013

Maanantait olivat tarpeeksi kauheita ilman ärsyttäviä tuntiratsastajia, mutta tänäänkin saisin kärsiä niin ikävästä viikonpäivästä kuin osaamattomista ihmisistä. Katselin lähinnä mielenkiinnottomasti tämän päivän tuntilistaa, josta löytyi valitettavasti myös Rosan nimi. Tänään tammalla tulisi ratsastamaan joku Jonna-Maaria. Suluissa nimen perässä oli huomautus, että minun tulisi varustaa hevonen ratsastajalle, joka saapuisi myöhässä. No ei siitä haittaakaan olisi, saisin ainakin olla rauhassa eikä tarvitsisi kestää jotain hemmetin tuntiratsastajaa ja seurata toivotonta sähläystä Rosan karsinassa. Talsin hevosen karsinaa kohti, samalla vilkuillen uusia hevosia ja bongaillen uusia naamoja. Nirppanokkaisen Eveliinan kyllä näki ja kuuli kaukaa - muija ragetti kunnolla jollekin pikkutytölle, joka ei ilmeisesti osannut hoitaa Dollia niin kuin piti. Naurahdin itsekseni ja jatkoin matkaani Rosan karsinalle. Tai olisin jatkanut ellei joku tai jokin olisi suoraan kävellyt minua päin. Otin askeleen taaksepäin ja katsoin törmääjää. Onnekseni se ei ollut Eveliina tai vielä sitäkin ärsyttävämpi typy, se Helmiina vai mikä ikinä olikaan. Se 16-vuotias ritsa luuli olevansa niin nokkela ja mulkoili suuntaani aina ikävästi ja heitteli muka sarkastisia, oikeasti katastrofaalisen huonoja, juttuja. Mutta niin, jätetään nämä turhat naikkoset taakse ja keskitytään törmääjään. Häneen en ollut ennen näin kirjaimellisesti törmännytkään, tiesin nimen hoitajalistalta kylläkin. Ina-Bella jokin, vissiin italiaano tai jotain sinnepäin. Tyttö näytti nolostuneelta ja roikutti päätään, sopertaen jonkinlaisen anteeksipyynnön. Tuhahdin ja kallistin päätäni, että olisin nähnyt italiaanon kasvot paremmin.
"Joo ei mitää, kokeile ens kerralla kattoo etees? Etkös sä ollu se Ina-Bella tai joku vastaava?", puhuin napakasti, mutta huomattavasti lempeämmin kuin useammille. Ina-Bella tai mikä olikaan ei vaikuttanut mitenkään hirveän bimbolta.
"Uh.. Oon Ina-Ella, en Bella.", tyttö vastasi ja vilkaisi suuntaani pikaisesti. Nyökkäsin itsekseni ja haraisin hiuksiani.
"Etkös sä hoida Rollee ja Kyllii?", jatkoin kysymyksillä ja tyttö nyökytteli.
"No tota tuolla olis ratsastaja Rollelle, joku pikkupimu mikä on ihan hukassa, et sun varmaan kannattais mennä auttaa sitä.", tokaisin ohjeeni ja Ina nyökäytti päätään, näyttäen lähinnä olevan omissa ajatuksissaan eikä niin kuuntelevan minua. Kohautin hartioita, sanoin törmäilyautolle moikat ja jatkoin matkaani hoitohevoseni karsinalle.

Hoidin Rosan pikaisesti mutta hyvin, sillä tiesin törmäystuokion kuluttaneen aikaani ja pian hevostunti alkaisi. Harjauksen ja kavioiden puhdistuksen jälkeen heitin kamat tamman selkään ja talutin sen maneesiin. Pian ratsastajakin salli saapua paikalle. Jonna-Maaria oli tukevamman oloinen, ehkä 14-vuotias typykkä jonka paksuilla poskilla oli varmasti satoja pisamia. Vinoon leikattu vaalea otsatukka peitti puolet kasvoista ja kypärän hihna tuntui olevan liian tiukalla, sillä tytölle muodostui oikein sievä kaksoisleuka. Nyrpistin nenääni itsekseni.
"Mä hoidan sit Rosan tunnin jälkeen, enkä tarvii sun apuu.", tyttö sanoi tomerasti hiukan painuneen miehisellä äänellä ja kohotti sitten ylpeästi leukaansa. Tuijotin kaksoisleukaa ja yritin pitää naamani pokerilla, onnistuen siinä melko hyvin.
"Ihan miten haluut, yks lysti mulle. Hyppää nyt selkää että pääsen poiskin täältä.", murahdin ja jouduin valitettavasti auttamaan tämän XL-prinsessan tuuppaamisessa hevosen selkään. Sen koettelemuksen jälkeen suunnistin suoraan hoitajien huoneeseen, joka jälleen onnekseni oli tyhjillään.

Huoneen ilmotustaululle oli ilmestynyt lappu ponikerhosta ja siitä, että sille etsittiin kahta vetäjää. Irvistin. Kuka nyt haluaisi vahtimaan jotain pikkunaperoita vapaaehtoisesti? Ajatus puistatti minua syvästi. Tutkailin taulua lisää ja pääsin hoitajalistan kohdalle. Tunnistin uusia nimiä sieltä. Henkkakin oli näköjään lopettanut Dollin 2. hoitajana ja siirtynyt hoitamaan Tulppua. En yhtään ihmetellyt siirtoa - kukapa nyt kestäisi olla sellaisen nipottajan kuin Eveliinan alaisuudessa? Toinenkin uusi hevonen, Kossu nimittäin, oli saanut hoitajan - jonkun Violetin. Kukahan antoi lapselleen nimeksi Violet? Miksei vaikka heti Pinkki tai Vihreä tai tietenkin kansainvälisemmällä murteella Pink ja Green. Nimi huvitti minua jonkun aikaa. Tutkiessani hoitajalistaa tajusin, etten juuri tuntenut suurinta osaa Pappilan hoitajaskaalasta. Nimet Julia, Charlotta, Krisse, Pernilla tai Suvi eivät sanoneet minulle mitään, vai eikös Suvi ollut se joku omissa oloissaan viihtyvä likka? Ei naisista ikinä tiennyt. Lisäksi suurin osa Pappilankin tytöistä oli yläasteikäisiä bimboja joiden kanssa oli mahdoton keskustella normaalisti.

Istuuduin sohvalle ja kaivoin Rosan hoitovihkon esiin, joka ammotti tyhjyyttään enkä ollut koristellut sitä millään tavalla.
"PIKKUBROIDI HUOMIO!", kirjoitin puhtaalle sivulle kissankokoisin kirjaimin. Alleviivasin vielä otsikon monesti, että Jami - rakas veljeni ja Rosan 2. hoitaja - älyäisi viestin.
"Pesethän illalla Rosan ruoka- ja juomakupit ja karsinan seinätkin ja ovi pitäisi putsata.", jatkoin siistillä käsialalla ja sitten heitinkin hoitovihkon takaisin sinne mistä ryöstinkin sen. Kaivoin puhelimeni esille ja tekstasin vielä Jamille, jonka tiesin tulevan vielä illemmasta käymään tallilla ja hoitamaan Rosan viimeiselle tunnille.
"Sulle on viestiä Rosan hoitovihkossa, tärkeetäkin sellasta, tsekkaa se heti kun pääset tallille!", ei hymiöitä, ei mitään ylimääräistä vaan selvästi hyvin vakava viesti. Jami vastasi nopeasti muutaman hämmästelevän hymiön kera ja kertoi katsovansa vihkoon, mutta varoitti minua puhumasta paskaa.

Kulutin aikaa kännykällä facebookissa ja tunnin loppuessa hipsin takaisin talliin. Jonna-Maaria olikin jo päässyt pyörimään alas Rosan selästä ja oli saanut kuljetettua hevosen karsinaan. Tytön posket punottivat ja hiki norui alas pyöreitä kasvoja, kun äänekkäästi hengittäen tyttö riisui hevosen varusteita. Seurasin tapahtumaa ja sanoin väliin aina kommentteja, jos likka teki jotakin väärin. Loppujen lopuksi pienen sian lailla hikoileva typy sai hevosen hoidettua ihan hyvin ja ilmeisesti oli itsekin tyytyväinen suoritukseensa, hymyillen hamsterinhampaat välkkyen minulle. Nyrpistin nenääni jälleen.
"Voitsä sanoo henkilökunnalle, et haluun ens viikon tunnillekin Rosan mun ratsuks? Ku ne arpoo hevoset ja haluisin taas Rosan, sähän voit kai vaikuttaa asiaan?", tyttö kysyi minulta karsinasta päästessään ja pyyhki naamaansa.
"Joo siis oon Pappilan lampunhenki ja sä just käytit yhden toivomuksen, joka 100 prosentin varmuudella tulee tapahtumaan.", lausuin sarkastisen imelällä äänellä Jonna-Maarialle, joka ei tainnut edes tajuta minun vain pilailevan.
"Joo.. No mä meen nyt. Heippa Rosa!", tyttö möngersi ja vilkutti hevoselle karsinassa ennen kuin lähti vaappumaan poispäin. Ravistin päätäni epäuskoisena ja menin hetkeksi Rosan karsinaan silittelemään hevosta. Tarkistin sen yleiskunnon ja kaviot sekä varmistin että tamma oli harjattu hyvin. Hevonen hörisi minulle kun touhusin sen kanssa karsinassa.
"Jami tulee illasta piinaamaan sua, pure sitä vaikka jos se on sellanen tumpelo niin kuin yleensä.", kannustin Rosaa pahoille teille ja taputin vielä sen kaulaa ennen kuin luikahdin ulos karsinasta. Suunnistin suoraan ulos ja parkkipaikalle, jossa hyppäsin Audiini ja lähdin huristelemaan kotiin. Jamia en tänään jaksaisi tallille heittää vaan poju saisi ajaa ihan itse kevytmoottoripyörällään Pappilaan (vaikka pikkuveikka varmasti ruinaisikin kyytiä minulta valittaessaan kylmästä syysssäästä).

- Joel & Rosa -

[Jami & Joel]

isoveljen sotkuja siivoamassa - 23.09.2013

Joel on kusipää, Joel on kusipää.. Toistelin samaa riimiä päässäni talsiessani hoitajien huonetta kohti. Isoveli ei ollut suostunut heittämään minua tallille vaan olin päräyttänyt mukavassa tihkusateessa kaksipyöräiselläni tänne. Ajotakki oli kyllä suojannut jonkun verran, mutta farkkuni olivat aivan sadepisaroiden täplittämät ja kastelemat. Hoitajien huoneessa nappasin ensimmäisenä Rosan hoitovihkon käteen ja selasin sen läpi, vain löytääkseni viestin josta Joel oli kertonut. Hah, hah - tosi hauskaa ja silleen. Kaivoin puhelimeni esiin ja pirautin isoveljelle.
"Siis tääkö oli se tärkeä viesti?", ärähdin heti kun Joel vastasi. Luurin toisesta päästä kuului ah, niin hurmaava ja ivallinen nauru.
"Joo, mut varusteita sun ei tarvii puhdistaa - ne mä hoidin jo viime viikolla kun Inga mainitsi, et Rosan varusteet kaipaa puunausta.", Joel mukamas lohdutti minua kertomalla vähentäneensä työtaakkaani. Puuskahdin jotain ja valitin vielä pari sanaa säästä ennen kuin parin tytön tullessa huoneeseen suljin puhelun. Vilkaisin tulijoita jotka rupattelivat keskenään, tunnistin tytöt Helmiinaksi ja Liekoksi. Moikkasin molempia nopeasti.
"Joel ei vissiin oo nyt illalla täällä?", Helmiina kysyi ja lausui veljeni nimen ikävään sävyyn.
"Joo ei oo, joudutte kestämään vaan mua.", totesin ja hymyilin leveästi tytöille. Vaihdoimme pari sanaa ja lähdin sitten talliin, jossa kävi jo kova kuhina kun illan viimeisille tunneille tulevat tuntiratsastajat syöksyivät käytävällä karsinoihin ja poukkoilivat toisiinsa kuin hätääntyneen muurahaiset keossaan. Suunnistin Rosan karsinalle, jonne asteli pian typykkä joka sopi Joelin kuvaukseen "Pissa-Liisasta". Huokasin syvään, mutta vedin kasvoilleni ystävällisen hymyn ja yritin katsoa likkaa mukavasti. Blondi katsahti minua ja pureskeli samalla äänekkäästi purukumia.
"Öö missä Joel on?", tyttö kysyi ja katsoi minua arvioivasti.
"Saat tänään tyytyä ihan vain mun seuraan. Laitatko Rosan valmiiksi tunnille vai laitanko mä?", sanoin ja siirryin sitten heti asiaan eli hevosen hoitamiseen ja lähinnä siihen, että kuka sen suorittaisi. Liisa huokasi ja pyyhkäisi levinnyttä huulikiiltoa suupielestään - typy oli vissiin pettynyt ettei päässyt kuolaamaan isoveljeni perään. Meinasin mainita pimulle, että parempaa kohtelua hän saisi minun kanssani mutten sitten loppujen lopuksi sanonut yhtään mitään.
"Tjaa.. Kai sä sen voit laittaa, meen maneesiin. Tuotko sen sit sinne? Ja onks se Joel muuten täällä torstaina, mulla on sillonkin tunti?", blondi kysyi ja haroi sekaisia hiuksiaan. Tuijotin tyttöä hetken hiljaa. Liisaa ei näyttänyt hevosen hoitaminen piiruakaan kiinnostavan ja muutenkin tytön asenne oli syvältä.
"Joo en kuule tiedä veljeni menoista ja eikös tallilla pääasia ole hevoset ja ne tunnit eikä hevosien hoitajat?", kuulostin hetken ajan täysin Joelilta ihan äänensävystä alkaen. Osasin olla yhtä ilkeä ja hirviömäinen kuin isoveikka, mutta lähinnä vain silloin kun keskustelun toinenkin osapuoli oli joko epämiellyttävä tai tilanne oli muuten vain inhottava.

Liisa lähti matkoihinsa ja minä hoidin Rosan. Tamma tuijotteli minua alkuun hassusti kuten aina, mutta pian se hörisi minulle ja jutuilleni, joita kuiskuttelin hevoselle sitä harjatessa. Harjauksen jälkeen oli kavioiden vuoro ja selvitinpä Rosan harjaksen ja häntäjouhetkin. Sitten oli varustamisen vuoro ja kuten aina Rosa seisoi nätisti paikallaan koko toimituksen ajan. Hevosen ollessa valmis nappasin ohjat käsiini ja talutin kopukan maneesiin, jossa jo ihana Liisaseni ja muutama muu ratsukko jo olikin.
"Sulla meni tosi pitkään, kato muut on jo hevosten selässä ja mä vasta nousen - tosi noloo!", Lisbeth selitti loukkaantuneesti ja äänsi sanoja kummallisesti lässyttäen.
"Varusta hevonen sitten itse seuraavalla kerralla.", mutisin ja tyttö nyrpisteli nenäänsä minulle. Autettuani ratsastajan selkään palasin talliin hoitamaan Joelilta saamiani ihania siivoushommia.
Hyräilin itsekseni pestessäni hevosen juoma- ja ruokakuppia. Joku ilmeisesti kuuli upeat lauluharjoitukseni, sillä havahduin vienon naiselliseen kikatukseen joka kantautui karsinan ulkopuolelta. Havahduin pilvilinnoistani ja käännyin kohtaamaan stalkkaajani, puristaen samalla märkää sientä kädessäni. Ilmeisesti näytin vielä huvittavammalta kun blondi repesi ihan kunnolla nauruun.
"Siis te kakkoset ootte niin outoja! Luuletsä olevas joku uus Suomen Idol?", tyttö kysyi pienen pieni ivaava virne kasvoillaan. Tunnistin kyllä tyttösen, nimi taisi olla Eveliina tai joku vastaava - Dollin ykköshoitaja ja tallin 'number one bitch' (tai ainakin joku oli sanonut blondin luulevan olevansa Pappilan kruunamaton kuningatar).
"Joo se on tää 2. hoitajien kirous - laulaa ja olla hyvällä tuulella.. Kokeile itsekin joskus, voisit vaikka yllättyä miten mukavaa se on!", tokaisin ja hymyilin leveästi. Eleeni tuntui vain ärsyttävän typykkää joka nyrpisti nenäänsä ja mutristi huuliaan tyytymättömästi ja lähtikin kävelemään pois, mutisten jotain "whatevan" tyyppistä. Kohotin olkiani itsekseni ja jatkoin karsinan siivousta. Puhdistettuani kupit ja suolakiven otin kohteeksi karsinan oven ja seinät. Niiden kanssa ei myöskään nokka kauaa tuhissut ja juuri kun Liisa talutti Rosaa takaisin karsinaan tallilta, pääsin minä pujahtamaan ulos puhtaasta karsinasta.

"No mites meni?", kysäisin tytöltä, koska olenhan hyvätapainen ja ystävällinen kaveri. Blondi näytti happamalta ja huomasin hänen ratsastushousujensa polvien likaantuneen ja paitakin tuntui tahriintuneen. Olisikohan tyttö kapsahtanut alas Rosan selästä?
"Hyvin niinku aina. Mut mun isi on kohta täällä et voitko hoitaa tän?", Liisa melkeinpä tiuskaisi ja heitti Rosan ohjat suorastaan naamaani ja lähti nenä pystyssä kävelemään pois. Katsoin hiukan epäuskoisena blondin perään ja selitin sitten Rosalle jotain uskomattoman epäkohteliaista ihmisistä, hevosen vain hörähtäessä selvästi myötätuntoisesti. Tammaa riisuessa varusteista ja harjatessani kuuntelin käytävällä juoruavia tuntiratsastajia, jotka vahvistivat epäilykseni Liisan tippumisesta.

"Siis se putos siinä ravivoltille kaartaessa, ihan uskomatonta!", joku sanoi dramaattisesti. Pari muuta tuntilaista yhtyi kihinään ja naurunremakkaan.
"Eihän se osaa edes kunnolla keventää ja silti haluaa aina vaan ravata tai laukata. Ja mitä ne sen kokoamisyrityksetkin oli? Tosi säälittävää.", punatukkainen tyttö jatkoi.
"Miten se voi edes käydä Helppo B ja A tunneilla kun ei ees osaa perusasioita..", joku vielä huokasi ja porukka lähti liikkeelle käytävältä. Pohdin itsekseni tilannetta mielessäni ja välillä sanoin pari sanaa Rosalle, joka ei juurikaan osannut omaa mielipidettään antaa.
"Ärsyttääkö joskus tuollaiset pulliaiset jotka tulevat selkääsi pätemään ja putoilemaan?", kysyin ja taputin pollen kaulaa.
"Älä huoli, saat kyllä laaturatsastajankin kannettavaksi - meidän yhteistyö pelaa aina tytsy!", sanoin vielä ja silittelin Rosaa hetken ennen kuin lähdin kiikuttamaan hevosen kamoja satulahuoneeseen.

Kävin vielä ennen lähtöäni hoitajien huoneessa pyörähtämässä jutteluseuran toivossa, mutta harmikseni ketään ei huoneeseen silloin sattunut - taisi kaikki hoitajat olla tuntilaisia vielä avustamassa. Joten suuntasin pihalle, jossa onneksi tihkusade oli lakannut ja saatoin nyt hiukan paremmin mielin ajaa motukallani kotiin.

- Jami & Rosa -

[Jami & Joel]

papupata ja murrekylpy - 28.09.2013

Seurasin sivusta kuinka tuntilaiset tutkivat tuntilistaa - toiset huokasivat pettyneesti ilmeisesti saadessaan 'väärän hevosen' ja osa taas hihkui riemusta. Lauantait olivat yleensä minun hoitopäiviäni, riippuen tietysti monelta valmennukseni oli. Tänään se oli ollut jo aamupäivästä joten kerkesin hyvin Pappilaan hoitamaan Rosaa ja auttamaan tuntilaisia. Rosa oli tänään alkeistunnilla, joten odotin suurimman osan ratsastajista tarvitsevan apua. Siirryinkin väkijoukon seasta vähitellen tamman karsinalle, jonne jäin odottelemaan ratsastajaa.
    Pitkään minun ei tarvinnut odottaa vaan tuntilaisten hajaantuessa hevosten karsinoille, myös Rosan karsinaa kohti lähti tulemaan hieman vanhemman näköinen ratsastaja. Noin viisikymppisen naisen hiukset olivat tiukalla nutturalla takaraivolla ja ruskea kypärä näytti olevan hiukan etukenossa hänen päässään. Hänen vaatteensa olivat hiukan nuhjuiset ja nukkaantuneet, mutta ihan sopivat ratsastustunnille. Hymyilin ystävällisesti kun tätiratsastaja pysähtyi eteeni - lähempää erotin hänen luomillaan olevan turkoosin luomivärin - olikohan se jokin yritys näyttää nuoremmalta?
"Terve! Oletkos sie tän hopotin hoitaja? Miulle ku kato sanottiin että joku vois auttaa pollen hoidossa, en paljoo hevosista tiiäkkää, joskus nuorena plikkana kävin tallilla. Mut tulin nyt tänne Etelä-Suomeen käymää tyttären luona ja sain tilaisuuden tulla tallille, nii mie ajattelin että mie oikein repäsen ja tuun kokeilemaa!", itäsuomalainen murre kuulosti hyvin oudolta, mutta kyllä minä selvää sain.
"Joo tuota kyllähän mä voin sua auttaa, jos harjataan molemmat yksi puoli hevosesta? Varustuksessakin voin sitten auttaa.", aloitin ystävällisesti ja vanhempi leidi nyökytteli.
"No siehän oot kätevä poitsu! Mennää vaa ja ryhdytää hommiin, mie oon muuten Eeva, kukas sie oot?", naisen puhetulva jatkui eikä sille sitten loppua näkynytkään Rosan hoitamisen aikana. Kun kerroin nimekseni Jami, keksi tämä rouvashenkilo varmasti kolme sukulaispoikaa (tai tutun tutun naperoa), joilla oli sama nimi. Lisäksi sain kuulla kaiken kuumetaudeista ja perhehäistä sen puolituntisen aikana kun yhdessä laitoimme Rosaa kuntoon. Täti puhui kyllä paljon, muttei hirveästi osannut varusteita laittaa tai hevosta harjata - tai no, se harjaaminen jäi puhumisen varjoon ja minun piti harjata Eevankin puoli hevosesta uudelleen. Kaviot puhdistin itse ja Eeva myös lähinnä vain seuraili vierestä kun varustin Rosaa, vaikka kysyinkin haluaisiko hän tehdä jotain itse.
    "Kokeilehan kiristää satulavyötä, sen varmasti osaat.", ehdotin ja täti vaikutti hiukan vastahakoiselta, mutta loppujen lopuksi kiristi oikein mallikkaasti tamman vyön.
"Oho miehän osasin! Mut sekkii on vaan siun ansiota, oot niin loistava opettaja!", Eeva murjaisi minua leikkimielisesti kyynärpäällään ja naurahdin mukana. Päässäni kuvittelin mitä olisi tapahtunut jos Eeva olisi sattunut tulemaan Joelin aikaan ratsastamaan Rosalla ja yksikään siihen aiheeseen liittyvistä kuvitelmistani ei päättynyt hyvin. Onneksi itse tulin erilaisten ihmisten kanssa ihan hyvin toimeen jos vain itse niin halusin.

Eeva talutti ylpeästi Rosan itse maneesiin ja minun avustuksella kapusi selkäänkin ihan mainiosti. Tunnilla oli myös muutama muu vanhempi ratsastaja ja sitten muutama typykkä sieltä nuoremmasta päästä. Kun Eeva oli saanut ohjat turvallisesti käsiinsä jätin hänet Inga-opettajan hellään huomaan ja poistuin itse maneesista kahvioon, jonne oli eksynyt pari muutakin hoitajaa sekä muutaman tuntilaisen vanhempi seuraamaan tuntia.
    Ostin itselleni sämpylän ja limun ja päädyin istumaan yhteen nurkkapöytään. Toisissa pöydissä istui muun muassa Marika, jonka nauru kyllä raikui koko tilassa. Tyttö istui Liekon kanssa ja kaksikko ilmeisemmin juoruili jotain tai puhui jotakin joutavia. Minä söin omassa rauhassani sämpyläni (joka oli muuten herkullinen - tonnikala, kurkku, tomaatti, aurajuusto yhdistelmä toimii aina!) ja join limuni. Tämän jälkeen seurailin hetken tuntia. Eeva näytti laukkaavan omatoimisesti pitkin maneesia ja Inga yritti käskyttää villejä tuntilaisiaan pää punaisena. Naureskelin näkymälle ja hipsin sitten talliin. Aina kun hevoset olivat tunneilla, niin silloin oli loistavaa aikaa puhdistaa karsina ja pestä juomakuppi ja muut kipot. Puunasinkin Rosan karsinan puhtaaksi ja kerkesin vielä hetkeksi takaisin istumaan kahvioonkin ennen tunnin loppumista.

Eeva hoiti Rosan yhdessä kanssani ja selitti suu vaahdoten tunnistaan. Hän oli kuulemma laukannut ja tehnyt jotain sellaisia outoja ympyräkuvioita, joilla nainen ilmeisesti tarkoitti voltteja. Kuuntelin kärsivällisesti, mutta huokasin kyllä helpotuksesta kun täti poistui karsinasta ja lähti käppäilemään pois.
"No siinäpä oli puhelias matami.", sanoin Rosalle joka ravisti päätään sotkien vasta selvitetyn harjansa uudelleen. Hevonen katsahti minua ja tökkäisi olkapäätäni turvallaan. Rapsuttelin hetken tammaa ja vein sen sitten ulos tarhaan, sillä Rosalla ei tänään ollutkaan kuin yksi tunti jolle sen piti mennä. Tarhaan viennin jälkeen lähdin itsekin kotiin.

- Jami & Rosa -

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moikka hoitajat!

Kirjoitatte molemmat todella hyvin, propsit siitä. Tarinat on kuvailtu aina niin elävästi ja käytetty hauskoja synonyymejä, että ihan hymyssä suin saa teidän kommelluksianne seurata. Olette niin hulvattomia, oikeasti!

Joel voisi ryhdistäytyä ruokakuppien ym. pesussa, eikä lykätä kaikkea hommaa pikkuveljen niskaan ;-) Jami kun on niin kiltti, että tekee kaiken aina mukisematta... Jamille annan myös erityiskiitosta siitä, miten hyvin hän kohtelee tuntiratsastajia.

Inga Sundén, hevosopettaja

[Jami & Joel]

hurjatarharemontti by mäenpäät - 18.10.2013

Voi petolinnun perse ja sonnin sukuelimet. Päivä oli alkanut ihmeellisen mukavasti kunnes tallin päivänsäde - tallimestari Kaisla - oli löytänyt tiensä luokseni ja kertonut specialduunista.
"Nappaas kottarit ja talikko käteen jätkä, sä lähdet siivoamaan tammatarhaa veljes kanssa. Äläkä nyt yhtään mutristele ja pelleile siinä - luuletko että tallilla saa vain laiskotella? Nonni, sitä mäkin. Nyt hop, hop, hop!", melkein olisi tehnyt mieli huutaa sille ärsyttävälle akalle, mutta tyydyin vain tuhahtamaan jotain ikävää. Tammatarhaa siivoamaan.. Tosi spessuhomma. Vitutuskäyrä jatkoi oikein nousemista, mutta onneksi en ollut ainut joka joutuisi ulos räntäsateeseen hikoamaan.
"Jami liikettä niveliin, sä lähdet mun kanssa siivoamaan.", ilmoitin kauniisti Rosan karsinassa hyörivälle veljelleni. Rosa oli juuri aikaisemmin tullut tunnilta ja velipoika vielä harjaili sitä läpi.
"Häh, mitä sä nyt sönkötät?", veli näytti pöllähtäneeltä ja sen ylikasvanut Justin Bieber-pehko roikkui sinisten silmien tiellä. Jami puhalsi hiustuppoa silmiltään ja yritti toisella kädellä samalla harjata wielkopolskin leveää kaulaa.
"Kuulit kyllä taliaivo. Kaisla vinkkas että Raija oli sanonut, että parin luottohoitajan pitäisi siivota tammatarha ja arpakuutio osu Mäenpään nimelle.", ärähdin ja kolistelin karsinan kaltereita kärsimättömänä.
"Voi jeesus. No venaa harjaan Rosan loppuun, sä voit hakee sillä aikaa kottarit ja talikot ja kaikki jutut valmiiks.", juniori huokasi ja jatkoi lannistuneena hevosen sukimista. Murahdin itsekseni ja lähdin noutamaan tarvittavia tavaroita.

"Siis hyi hemmetti missä kunnossa tää tarha on.", Jami voihkaisi heittäessään kottikärryihin varmasti kymmennen talikollisen sitä itseään. Tammat olivat sotkeneet koko tarhan eikä liti-läti-jee-on-märkää sää auttanut yhtään. Pikkuveli kiroili itsekseen ja kiskoi kevyttoppatakkinsa vetoketjua ylemmäs - hyvä että jätkän naamaa enää edes näki hupun alta. Ahkeroimme hyvän tovin ja silti kahden lantalakäynnin jälkeen olimme puhdistaneet vasta ehkä yhden neljäsosan koko hevosten ulkokäymälästä. Tai siltä se ainakin vaikutti - joko kengän alla oli ruskeaa lätskyvää mutaa tai hevosen suolen tuotoksia.
"Meillähän menee ikä ja terveys tässä! Miks just meidän pitää tehdä nää paskahommat, olisivat vaikka laittaneet jonkun Eveliinan tänne talikon varteen.", juniori jatkoi valitustaan ja viimeisellä kommentillaan sai minut nauramaan makeasti. Oikeastaan me molemmat räjähdimme nauruun, nojauduimme talikkoihimme ja nauroimme jonkun aikaa.
"Se glitterpissis täällä? Älä unta nää, Jami-boy, ei siitä olisi tällaiseen duuniin. Muutenkin nää eukot täällä on ihan naurettavia.", totesin ja viskelin muutaman kakkakasan kottikärryihin, jotka jälleen näyttivät uhkaavasti täyttyvän. Pitäisi varmaan taas tehdä lantalaroundi.
"No joo.. Mutta tää olisi kyllä hyvä rangaistus sille! Ja älä nyt oo tommonen, ei kaikki chicksit täällä oo latvasta lahoja.", Jami sanoi ja hymähti salaperäisellä tavalla. Tai salaperäistähän se olisi muille ollut, mutta kun on elänyt 17 vuotta yhdessä tietää jokaisen ilmeen merkityksen. Ei kai pikku-Mäenpää ollut iskenyt silmiään johonkin Pappilan mimmiin? Asiasta piti ehdottomasti ottaa selvää, joten nojauduin jälleen talikkooni ja tuijotin pistävästi sontaa lapioivaa pikkuveikkaa.
"No mitä sä tuijotat?", Jami ärähti ja viskasi lantaa kärryihin.
"En mä mitään.. Paitsi tietty voisit kertoo sun palavan rakkauden kohteen mulle.", kommentista syttyi kirjaimellinen shitstorm kun juniori viskasi päälleni talikollisen sontaa. Kostamatta en voinut tekoa jättää, joten pyöräytin Jamia muutaman kerran tantereessa ja siitähän nyt syttyi ihan oikea painimatsi. Märkä maa ja lanta tahrivat vaatteet ja kaiken, mutta eihän luovuttaa voinut.

"No mitä helvettiä? Ettekö te ipanat osaa oikeasti tehdä muuta kuin riehua? Nyt ylös sieltä ja jatkakaa hommia tai ootte vielä viikonkin päästä täällä siivoamassa.", Kaisla oli ilmeisesti saapunut paikalle tarkkailemaan työskentelyämme ja löysi meidät kierimästä hevosen jätöksistä - kuinka hurmaavaa. Tallimestari poistui paikalta päätään pudistellen. Nousin tantereesta ja pyyhin vaatteitani, jotka olivat kuitenkin mukavan läikikkäät.
"Sekopää.", Jami mutisi noustessaan ylös maasta ja pyyhkiessä sontaa (tai mutaa, ällöä se kumminkin oli) poskestaan.
"Itse suutut ihan liian helposti.", totesin. Seuraavan tunnin sain todistaa pikkuveljen mykkäkoulua ennen kuin viimeisimmän lantalareissun jälkeen juniori suostui jälleen puhumaan.
"En mä oo ihastunut kehenkään, ärsyttää vaan tollanen. Sama ku sanoisin että sulla ja Sannalla olisi jotain.", poika sanoi ja korosti omistajan tyttären nimeä ärsyttävällä tavalla.
"Noni, sä teit ton ilmeen! Mulle tulee ihan sama fiilis kun jahistelet noilla naisjutuilla. En oo ihastunut, mutta on Pappilassa kivojakin tyttöjä.", ilmeisesti veli yritti päästä kansainväliseksi luennoijaksi vaahtoamalla minulle kilometrin pituista puhettaan.
"Joo joo, ihan sama. Ei edes kiinnosta periaatteessa, ellei se oo joku Eveliina - sillon naurasin.", sanoin ja Jami nyrpisti nenäänsä.

Saatuamme vihdoin ja viimein tarhan siivottua, pääsimme turvaan tallin katon alle. Tosin ei se enää auttanut - vaatteet olivat litimärkiä ja likaisia ja velipoika sekä minä haisimme kuin uitetut koirat. Siispä emme kumpikaan enää pidempään tallilla viihtyneetkään ja heitimme vain tavarat paikoilleen ja kirjoitimme pienen lapun Raijalle, jotta tehdystä työstä saisi vaikka tunnustustakin. Kotimatka sitten sujuikin rattoisasti muovipussien päällä istuen - enhän nyt voinut sallia rakkaan Audini likaantumista.

- Jami & Joel (sivupääosassa myös Rosa) -

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moikka pojat!

Eikä, elin koko hoitomerkinnän ajan siinä tuskassa mitä jouduitte kokemaan - hyvin elävästi kirjoitettu! Pitihän se arvata, että pojat on poikia tallillakin. Vaikkakin paina lantaisessa tammatarhassa ei ollut ensimmäinen veikkaukseni tapahtumille, hah!

"Palkaksi" saatte olla ensimmäisinä kokeilemassa tämän viikon ratsastustunneillanne jotain uusista hevosistamme ;-)

Leena Jokioinen, hevos- ja poniopettaja

[Karla]

SUNNUNTAI 11.10.2015
Uudet tuulet puhaltaa

Kinkkujuustosämpylät olivat loppuneet. Kiristelin hampaita valitessani jotain muuta syötävää Pappilan kahviosta. Tonnikala ei ollut suurin suosikkini, mozzarellaleipä oli yksitoikkoinen ja toast ei lämmittänyt sydäntäni juuri nyt. Pitkään tiskillä vitkuiltuani sopersin jotain ranskalaisten ja majoneesin tapaista, ja pian pöytääni tuotiinkin iso rasiallinen rapeita ranskalaisia.

Nauttiessani rasvakeittimen tuotoksista ja siemaillessani kylmää Cokista, katselin maneesissa meneillään olevia tunteja. Minulla oli tätänykyä kaksi vahdittavaa: Spai ja Rosa. Rosan hoitajaksi olin päättänyt ryhtyä eilen, sillä kaavailin tammasta itselleni uutta kisahevosta. Olisihan se nastaa myös hoitaa sitä hevosta, jolla oli ajatellut kilpailevansa, sillä luottamusta oli löydyttävä molemmin puolin.

Rosa ravasi pää pilvissä hevospuolella, kun taas Spai haki toistuvasti muotoa poniryhmän laukatessa pääty-ympyröillä. Ne kaksi olivat oikeastaan hyvin samankaltaisia, kilttejä hoitaa ja näppäriä ratsastaa. Niillä pystyi ratsastamaan kuka vain eikä näiden kanssa touhuaminen kasvattanut perhosia vastassa. Olisinhan minä voinut vaikeammatkin hoitsut valita (ei sillä ettenkö pärjäisi), mutta nämä vain sattuivat viemään sydämeni pahan päiväisesti. Tai sitten yritin saada itseni näyttämään muiden silmissä mahdollisimman taitavalta, enkä siksi ottanut riskejä esimerkiksi Primiksen (ei sillä kyllä hoitajanpaikkoja ollut vapaanakaan) tai Myrden kanssa (se olisi tarvinnut hoitajaa, mutta kahden ponin taluttaminen samalla alkeiskurssilla voisi olla astetta haastavempaa).

- Eikun sen hoitaja lopetti, vastasi Ellida kysyessäni miksi Emman kaappi oli kovin tyhjän näköinen.
- Täh? Tosta noin vaan?
- Otti ja lähti ulkomaille. Jätti Oonankin kun nalli kalliolle, Ellida jatkoi järjestetellessään Mistyn kaappia parempaan järjestykseen.

Omasta mielestäni tallisuhteet olivat ehkä naurettavinta ikinä. Tai en tiedä oliko tuo liian kärkkäästi sanottu. En vain itse lämmennyt ajatukselle tallikäytävällä kaulailevista pareista tai kuullessani kiihkeää voihkintaa yläkerran varastosta. Sen verran utelias silloin kuitenkin piti olla, että raoitin ovea ja katsoin "ettei kenelläkään vain ollut mitään hätää" (olisihan se kivustakin voinut ähkiä?). Jassulla näytti kaikki olevan kuitenkin erittäin hyvin eikä ilmeisesti kivusta ollut kyse.
Ehkä olin vain katkeroitunut, että oma sosiaalinen elämäni oli kuihtunut viimeaikoina pois. Karla Kuhmonen ravasi vain tallille ja takaisin kotiin. Ei näin ainakaan elämänsä miestä tapaisi, eikä noista tallin pikkupojista olisi edes käsittelemään minua!

- Hahah, naurahdin Ellidalle. - Oikein.

Ellida kääntyi nopeasti katsomaan minuun. Hänen silmistään oli vaikea päätellä oliko hän loukkaantunut puhuessani hänen ystävästään näin, oliko hän hämmentynyt vai kenties samaa mieltä kanssani. Pikkutyttö ei osannut vielä ilmaista itseään aivan täysin. Jos Ellidan oli tarkoitus katsoa minua murhaavasti kommenttini takia, hän oli epäonnistunut siinä täydellisesti.

Hoitajienhuoneessa raapustin Spain ja Rosan hoitopäiväkirjoihin jo valmiiksi päivän tärkeimmät tiedot, eli harjasin ja paijasin molemmat ponit, pyyhin Rosan satulan ja suitset, harjasin Spain satulahuovan ja suojat ja merkistin myös Spain ja Rosan tänään juossut tuntimäärät, joka oli kolme tuntia kummallakin.

Päivän tuntiurakan jälkeen Rosakin palasi vihdoin karsinaansa ja hyvin väsyneen oloisena alkoi etsimään karsinansa turvepohjasta satunnaisia heinänkorsia. Se pysyi niin mahdottoman kiltisti paikallaan harjatessani sitä, että ei voinut kuin halia ja pusutella Rosaa! Rosa haisteli minua tarkasti ja jäi hamuilemaan hiuksiani.
- Hei! Ei ne oo heinänkorsia!

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★

Näyttää lähteneen mukavasti käytiin tuo arki Rosan kanssa :-) Mukavan napakoita hoitotarinoita, jaksaa lukea pitkän työpäivänkin jälkeen näitä Rosan ja Spain päiväkirjoja. Ei muuta kuin jatkoa odottelemaan vain!

Helena, poniope

[Karla]

TORSTAI 12.11.2015
Jokapaikankisahoitajahöylä

Rosan ykköshoitajaa eli Celiaa ei ollut näkynyt viikkoihin tallilla. Olin lähes jokaisena päivänä pyörinyt tallilla heti töiden jälkeen myöhäiseen iltaan asti, raatanut niska limassa kahden hoitohevosen kanssa ja onnistunut missaamaan ratsastuskoulumestaruuksien osallistumisen. Oikeesti. Mua raivostutti niin suunnattomasti kun ilmoittautumispäivämäärä oli umpeutunut mun iltavuoroviikolla, jolloin en ehtinyt tallille kertaakaan enkä kiireessä ollut muistanut sitä ollenkaan. Olin jo Nooran kanssa jutellut osallistuvani Rosalla tai Hannulla, mutta toisin kävi. Ai että kun otti päähän.

Päätin kuitenkin haudata raivoni ja katkeruudestani huolimatta saavuin tallille juuri sopivasti seuraamaan mestaruuskisojen ensimmäisiä osakilpailuja. Kisapäivä alkoi jo aamulla ja onnekseni tänään oli töistä merkattu vapaapäivä. Vaikka mitä minä edes tekisin tallilla? Katsoisin tuntitolkulla katsomossa ratsukoita? Raahaisin mukaani järkkärin ja valokuvaisin niitä?

- Karla voitko kävelyttää tätä sillä aikaa ku käyn ettii mun saappaat?

Jes! Mun ei tarvinnut stressata näyttäväni totaaliselta nobodylta, sillä Idalie nakkasi minulle Kossun ohjat ja paineli talliin noutamaan unohtuneita saappaitaan...

Kossu oli aika näppärän näköinen kun sille oli nyperretty sykeröt koko harjan mitalta. Valkoisella satulahuovalla se jopa muistutti vähän oikeaa kilpahevosta. Siis Kossu - voitteko kuvitella. Kamelista satuponiksi sekunnissa!
Vettä ei onneksi satanut, mutta märkää oli taluttaessani ruunaa ympäriinsä Pappilan kentällä. Kenttä oli paikoitellen aika raskas kävellä, mutta ainakaan ei tarvitsisi lähteä illalla enää lenkille (en mä kyllä yleensäkään lenkkeillyt).

Idalien kanssa en ollut aiemmin varmaan edes puhunutkaan. Se oli uusi Pappilassa ja oli heti päässyt edustamaan tallia kisoihin. Good for her... Emmä tiiä mistä se mun nimen ees ties, kai mä olin jotain tehnyt tallilla oikein kun alokkaatkin tunnisti mut ja mun entistä keltasemmat hiukset. Mun piti yrittää blondata niitä viikonloppua varten kun ajattelin kerätä rohkeutta lähteä treffeille yhden Tinder-matchini kanssa. Nyt treffit jäivät kuitenkin vain haaveeksi, sillä en todellakaan halunnut näyttäytyä tämän näköisenä. Miksi ne eivät vaan voi vaalentua kunnolla...? Argh!

Kossu starttasi He B-luokassa ja taluttelun jälkeen Idalie ei tuntunut enää kaipaavan apuani. Yritin vaivihkaa lyöttäytyä Joonan, Gracen ja Jassun joukkoon, jotka verkkasivat nimikkoratsujaan kentällä.
"Tuleeks kuuma, mä voin ottaa sun takin?"
"Tarviitsä raippaa, voin hakee"
"Otanks Rollelt pintelit pois"

Koululuokkien jälkeen oli palkinnonjako (hyvä Mio, Kossu ja Rolle!) sekä parin tunnin tauko. Tauolla kaikki hevoset tuotiin takaisin karsinoihinsa, putsattiin, pestiin hiestä, puunattiin varusteita ja tietysti syötiin hyvin kahviossa. Kaikessa tässä kuljin kisaporukan mukana tarjoten apuani ja etenkin Jassun hommista sain tehdä hyvän osan. Joona taisi huomata omistautuneisuuteni tähän päivään ja tarjosi kahviossa minulle ranskalaiset valkosipulimajoneesilla.

- Voin mä ottaa jos sä vaadit, lepertelin. Kaikki keinot käyttöön ilmaisen ruuan eteen. Kotona jääkaapissa odottaisi kuitenkin vain kirkas valo.
- Mä en vaadi mitään, mä tarjoon mahdollisuuksia! Joona vastasi tuupaten minua kyynerpäällä. - Yhet ranskalaiset ja yks lihapiirakka, hän huikkasi kahvion myyjälle. Myyjä oli joku random tuntiratsastaja, en tunnistanut ollenkaan.

Istuttiin hyvä tovi koko kisaporukalla (plus outsider minä...) kahviossa, kunnes hevoset tuli jälleen pistää kuntoon esteluokkia varten.

Viimeinen luokka päättyi Joonan ja Vallun suoritukseen. Puhdas ja siisti rata, ja ratsukon ylitettyä maaliviivan minulle tuli pakonomainen tarve ponkaista penkistäni ylös ja huutaa:
"HYVÄ PAPPILA!!!"

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Ihanan reipas ja oma-aloitteinen päivä sinulla onkaan takana! Kilpailuihin lähteneet ratsastajat olivat varmasti sisimmässään enemmän kuin kiitollisia kaikesta avustasi.

Varataanko autosta tilaa sinullekin kun lähdetään tuleviin osakilpailuihin jatkamaan Pappilan edustamista? ;-)

Helena, poniope

[adrian]

"ehkä kasi, jos arvioisin ulkonäköä"
1. hoitomerkintä, 20.7.2016

Mulla oli jotenkin kummallinen olo. Viime kesänä tähän aikaan mä kuljin tätä samaa tietä pitkin, menossa valkeen satuponini luokse laitumelle. Päästin itteni kuitenkin jotenkin lipsumaan ja missasin mahdollisuuteni jatkaa tän kimon ykkösenä - mullehan ei mikään kakkoshoitajan paikka kelvannut. Oltiinhan me tarvottu Tepsun kanssa vajaa vuosi yhessä, ja nytkään se ei jäänyt ilman hoitajaa. Mulla vaan oli pieni kutina että mun pää saattais räjähtää jos tää uus hoitaja ei osais olla tarpeeks hellä ruunalle. Ehkä mulla vielä hetken säilyis sellanen pieni suojeluvietti Teppoa kohtaan, minkä kyllä toivoin menevän ohi semi nopeesti. Ei olis kiva jos näkisin punasta joka kerta nähdessäni Tepon uuden hoitajan. Let's make friends tai jotain.

Kannoin mukanani Rosan korista nappaamaani pöläriä, mulla oli tupakka sormien välissä ja vilkuilin vähän väliä taivaalle. Koska Suomen kesä oli mitä oli, ei tummat pilvet olleet mikään uus juttu taivaalla ja olinhan mä tarvinnu mun toppatakkiikin tänä kesänä mopolla ajellessani. Ensin se tuntu jotenkin huvittavalta ja ulkopuolisten näkökulmasta varmasti junttimaiselta, mutta ehkä mun ei suomalainen ulkomuotoni keräis anteeksantoja. Toivon mukaan kaikki aatteli et olin joku tänä keväänä Suomeen muuttanut, +40 asteisessa kotimaassa ennen asunut maahanmuuttaja. Mä itekkin katoin vähän oudoksuen jos jollain oli toppavaatteet kesällä, tai jopa keväällä, vaikka ei tietenkään kaikkia lämmittäny Suomen aurinko niin äkkiä. Tai missään vaiheessa.

Lopulta mä saavutin laitumet, ja pujahdin suoraan sille laitumelle jossa ruunikko tamma, siis mun uus hoidokkini, majaili. Mä näin pari tuttua ratsastuskoulun hevosta, jotka nostivat päätään hetkeks kuullessaan mut. Ne jatko laiduntamista kuitenkin aika nopeesti ja sain jatkaa matkaani Rosan luokse rauhassa.
Löysin tamman vähän kauempaa laumasta, makoilemasta hietikkoisella alueella. Sen kiinnipainetut silmät revähti auki hevosen kuullessa lähestyvät askeleet, ja korvat käänty samaa matkaa kuuntelemaan mua päin.
"Hei tyttö", mä tervehdin vaisusti neitiä ja jäin sivuun odottamaan, kun tuo selvästikkin alkoi tekemään ylösnousua. Ruunikko otti oman aikansa ennenkuin se ponnisti ylös, ravisti ittensä ja korvat hörössä tuli sitten mun luokse. Mä ojensin tuolle käden haisteltavaksi, ja tamman pehmeä turpa kalusikin sen läpi. Tajuttuaan, etten tuonut tuolle herkkuja, se käänsi päänsä kaukaa kuuluvien äänien perään ja pärskähti (= öö mitä tuo ählämi tekee täällä, tilasin sulosen ex-ponitytön joka vois rakastuu isoihin metukoihin mun avulla). Mä taputin Rosaa hellästi kaulalle ja asetuin sitten tuon vierelle, alkaen vedellä tämän karvapeitettä puhtaaksi. Siinä olikin jokunen työ, sillä hevonen tuntui olevan ihan hiekassa ja pölyssä - tietenkin nautin tästä helppoudesta, sillä Tepon kanssa oli aina kauhea vääntö kun toinen oli jotakin niin kamalaa kuin kimo väritykseltään. Ei maailman ihanin puhdistettava minkäänlaisella säällä.

"Kuules neiti, sun kohdalla mä toivon etten lipsu mun velvollisuuksista. Tiedätsä, Pappila oli mulle pitkään pakopaikkana ja mä tunnen oloni turvalliseks täällä. Varsinkin kun mulla on noin hurmaava nainen täällä odottamassa (tyrskähdys pääs tän kohdalla mun suusta), mä aion viettää koko ens talven palvoen koko mestaa", mä höpöttelin tammalle samalla, kun kävin sen ruskeaa karvaa toiselta puolelta läpi, räpläten myös sormillani jokaikistä kohoumaa sen iholla. Ehkä mun puheet oli vähän liikaa ensitreffeille, mutta tiesin ettei tuo nappisilmä juoksis mua karkuun. Se ei pystyis. Se olis mun loukussa niin kauan, ku Raija antais mulle potkut.

Mä tarkistin myös tamman jalat ja mietin jokaisen kohdalla kauheen pitkään, oliko niiden lämpösyys normaali vai oliko ne liian kuumia. Päädyttyäni kuitenkin lopputulokseen, että ehkäpä Rosa olis terve ja elämänsä kunnossa läskistyessään vihreellä, mä huikkasin heipat ruskeelle ilmestykselle:
"Mutta, mä tuun moikkaamaan sua taas joku päivä. Aattelin että ehkä sun peseminenkin vois olla ihan semijees, vaikka susta ei lika niin helposti näykkään. Mut varaudu siihen silti."

Palattuani tallin pihapiiriin mä suuntasin ihanasti viileen tallin sisälle, ja lähdin palauttamaan Rosan harjaa. Mä en kuitenkaan päässy kovin pitkälle, kun mun edessäni, toisinsanoen tuli mua vastaan, seisoi ruskeahiuksinen tyttö. Nuori naisenalku, mun arviolta ehkä alle 16-vuotias, oli värjännyt huulensa punalla ja näytti jotenkin tutulta. Kävin nopeasti tuon vartalon läpi silmilläni, ennenku palasin kasvoihin ja huomasin toisen suunnittelevan puhumista.
"Sä olet selvästikkin Adrian, Tepon vanha hoitaja", toi sano ja nyökkäsin hieman hämmentyneen näköisenä.
"Ja sä olet?"
"No Tepon uus tietenkin. Siis Vikke."
"Nyt mä tunnistan sut. Mä oon nähny sut tunneilla, oot pyöriny niiden kahden muun muidun kanssa. Mut tervetuloa remmiin, kai. Pidä Teposta hyvä huoli, se on kultaa."
"No mitä sä kuvittelet? Tottakai pidän."

Keskustelu päätty hieman kiusallisesti, mut mä jäin silti katsomaan tuon bruneten perään tämän lähtiessä jatkamaan matkaansa. Ehkä kasi, jos arvioisin ulkonäköä. Olihan se kuuma mutta vaikutti liian nuorelta. Enkä mä tiedä haluaisinko mä koittaa taas iskeä jotakuta tallilta - viimekertakin meni niin loistavasti että.. Ja mun ex tyttöystävä pyörii täällä. Ja tyttö jonka kanssa petin mun viimesintä tyttöystävää. Alma ei sentään enää käy täällä. Mitähän siitäkin tulis? Viime kesä oli aikamoinen, mutta meinasin kyllä tänä kesänä rokata yhtä lujaa.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Tämänhän ei tarvitse olla sinun ja Tepon tarinan loppu, kenties voitte sopia Viken kanssa että käyt hoitelemassa Teppoa silloin kun Vikke ei pääse ja tarvitsee apua? :-)

Vaikka kyllä te minusta sovitte Rosan kanssa oikein hyvin yhteen! Eihän se ole yhtä sählä kuin Teppo, mutta muuten ne ovat aika samanlaisia. Olettehan te ulkoisestikin aika sopivannäköinen pari, pystyn jo sieluni silmin kuvittelemaan teidät seuramestaruuksissa esteitä ylittämässä.

Inga, hevosope