Emman hoitopäiväkirja

[Jesse]

Aurinko paistoi heinäkuun lopun kunniaksi eikä pilven pilveä näkynyt taivaalla. Ainoastaan varjon loi maahan mun kroppa, jolla oli musta mieli ja sitä rataa. Viime aikaset tapahtumat Oonan kanssa kalvoivat mua paljon ja ne sai mut säpsyks ja ahdituneeks. Alku viikon bileet olivat olleet taas yksi stressipesäke. Oona oli pudonnut mereen ja ilmeisesti yritti vielä hukuttautua. Normaalisti olisin ollu huolesta sekaisin ja hypännyt tytön perään, mutta toisen sanojen jälkeen se ei tullut mieleenkään. Lamaannuin vihan vuoksi täysin. Hetken mun mielessä kävikin ajatus, että saisikin hukkua suurine suineen. Järkytys kuitenkin paistoi mun kasvoilta, mutta en antanu sen häiritä joten lähdin vaan pois. Tajusin silloin kotiin ajaessani, että Oona ei tiennyt ettei Lindan kanssa sattunut mitään sen kummempaa. Ajatus sai mut miettimään mitä paskaa Linda oli Oonalle sitten syöttänyt. Tosin siinä tilanteessa en todellakaan aikonut kysellä tai selvitellä asiaa. Oonan sanat todella sattu muhun, mutta en sitä kehdannut näyttää. Oikeestaan tää tilanne oli muutenkin hemmetin väärin, vaikka en antanu tilanteen siltä näyttää.

"Onneks sää Emma sentään ymmärrät." Hymähdin maanitellessani tammaa ottamaan kuolaimet suuhun. "Tai no. Sä oot vaan hevonen..."

Hopeiset metallit sujahtivat Emman suuhun hyvin helposti, joten rupesin siinä sitten sulkemaan solkia kunnes kuulin askelia karsinan ulkopuolelta.

"Ai sää meet tänään sen." Ellida hymähti pitäen toisella kädellä kiinni Mistyn ohjista.
"Juu. Ajattelinkin, että jos saisin jostain seuraa alkukäynneille maastoon. Nyt sää oot siinä joten mennään."
"No totaa.. Ikävä sanoo näin, mutta lupasin jo Oonalle..." Tyttö totesi vaivaantuneena pälyillen samalla ympärilleen.
"Ai no joo. Menkää vaan." Sanahdin kuivasti keskittyen taas Emmaan. Olisihan tämä pitäny arvata...
Pian askeleet katosivat ulos, joten päätin, että menisin itse maneesiin. Kypärä päässä, hanskat kädessä ja Emman ohjat toisessa kädessä tuuppasin karsinan oven auki ja suuntasimme maneesiin, jonne osui sopivasti luonnon valoa. Ulkona olisi muutenkin ollut öttiäisiä... Ja Oona. Meinasin taas aloittaa kunnon haaveilun, mutta onneksi tamma havahdutti mut tähän maailmaan kiukkuisella kuopaisulla. Taputin Emmaa rauhallisesti kaulalle ja ohjasin keskelle maneesia. Jalustimet olivat sopivat eiliseltä, joten enään tarvitsi vain kiristää vyötä. Luonnollisestikaan heppa ei siitä perustanut vaan veti korvat tiukasti vasten niskaa.
Tänään oli vielä kevyt ratsastelu, johon ajattelin liittää kokoamista. Saisipahan hepsulle hien pintaan. Meillä oli Emman kanssa synkannut alusta asti hyvin. Alkuun selkä ja takaosa oli hukassa, mutta nyt jo alkuraveissa tamma oli kivasti ohjan ja pohkeen välillä mutustellen välillä kuolainta. Hevosen liikkeet olivat ilmavat ja suuret, mutta ne eivät estäneet työskentelyä harjoitusravissa. Alotin ravissa varovaisesti kokoamaan Emmaa, mutta sain vastaukseksi niskan nakkelua. Sehän ei todellakaan käynyt laatuun, joten töytäisin pohkeella neitiä eteen. Reaktio tuli nopeasti ja sain myödätä ohjaa.

Yhtäkkiä maneesin ovi kävi ja sisälle astui kaksi läpimärkää ratsukkoa. Meinasin naurahtaa, mutta pidin tunteen sisällä, sillä Oona ja Ellida tulivat poneineen maneesiin. Siirsin Emman istunnalla vaistomaisesti käyntiin ja lopulta pysähdyksiin. 
"Mitä helvettiä sä siinä tuijotat vai miten se meni?" Blondi sähähti Skidi oikella puolellaan. Oonan ja Skidin takana oleva Ellida tuntui etsivän pakoreittiä, sillä tyhmäkin tajusi, että tästä ei tulisi mitään hyvää. Brunette vaikutti muutenkin kovin vaivaantuneelta.
"Lähinnä katoin vaan, että sää oot näköjään märkä tilanteessa kuin tilanteessa. Sulle taitaa sopia paremmin rungoton satula." Napautin terävästi istuessani pysähtyneen tummanruunikon selässä. Sanomiseni oli virhe, mutten voinut sille mitään. Oona silmät menivät uhkaavasti sirilleen, vaikka jostain syystä olin näkeväni surua toisen silmistä. Tai sitten näin vain mitä halusin.
"No susta se ei ainakaan vittu johdu." Tyttö vastasi yllättävän hauraasti, vaikka selvästi yritti saada ääneensä uhmaa.
Naurahdin toiselle halveksuvasti vaikka se sattuikin tehdä niin.

Annoin tyttöjen nousta rauhassa selkään samalla kun jatkoin Emman työstämistä. Tamma alkoi nostamaan peräänantoa kivasti ja peilistä katsottuna näyttikin varsin hyvältä. Hieman sen tahti hiipui ja jouduin pohkeella muistuttamaan jaloista. Herkkä kun tamma oli, niin kaikki tapahtui nopeasti. Kehuin neitiä vuolaasti taputtamalla ja rapsuttamalla säästä. Kintereet alkoivat oikenemaan myös rehellisesti. Takaosa oli sopivan aktiivinen. Tein samaa niin ympyröillä kuin suoralla uralla niin myötä- kuin vastapäivään.

Ollessani pääty-ympyrän avoimella puoliskolla huomasin Oonan ja Skidin ravailevan pitkää sivua kohti samaa päätyä kun mää. Hetkellinen ilkivallan idea iskeyty mun päähän. Nostin viattomasti laukan ja suoraan sanottuna kiilasin ympyrältä Skidin eteen. Oona joutui jarruttamaan yllättäen kun Emma pukitti ratsukkoa kohti. Juuri kun blondi oli ärähtämässä jotain huomasimme molemmat Nooran yläkatsomosta. Naisen ilme ei todellakaan ollut iloinen.
"Jesse Vuorma!" Kuului kumeasti, kun Noora oli päässyt päätyyn.
Pysäytin Emman mahdollisimman eleettömästi suoraan Nooran eteen.
"Mitä hittoa sää kuvittelit tekeväs?! Näit varsin selvästi, että Oona ja Skidi tuli pitkältä sivulta. Vaikka kuinka Oonalla on väistämisvelvollisuus, niin sää et voi tarkotuksella kiilata sen eteen. Vai vaivaako sua kaihi?!" Noora huudahti vihaisesti katsoen muhun ja Emmaan arvostelevasti.
"1. Ei vaivaa 2. Mitäs Oona ratsasti pötkylällään siihen eteen. Joka tapauksessa olisin joutunu vaihtaan paikkaa jos se ääliö olis tullu mun eteen." Murahdin takaisin yllättyneenä rohkeudesta käydä sotaan Nooraa vastaan.
"Saat olla sata varma, että jos sun ja Oonan välit vaikuttaa tallilla, niin tää asia etenee myös Raijalle. Nyt selviät varotuksella." Noora kuittasi vihaisena ja poistui ovet paukkuen.
Olin varsin tyytyväinen itseeni, sillä Noora oli luovuttanut noinkin helposti.
"Eipä moittinu mun ratsastusta muuten." Tuhahdin ja nostin heti käynnistä laukan, jota kokosin hieman ylöspäin.

Emman jalat polkivat mukavan aktiivisesti ja kaula oli nätisti kaarella. (ihq d44 sahasin sen siihen) Laukkailin hetken oikeaan kierrokseen ja uskalsin jopa kokeilla laukanvaihtoa rata poikki suuntaan leikkaajalla. Tein tarkat valmistelut ja sieltähän se tulikin. Kehuin Emmaa antamalla sille ohjaa. Hyvä reaktio oli, että tamman vauhti kasvoi hieman, mutta oli täysin hallinnassa. Nousin esteistuntaan ja annoin laukan rullata vapaammin kokoamisen jälkeen. Tamma yritti hakea eteenalas-muotoa, mutta en antanut siihen vielä mahdollisuutta, sillä halusin kokeilla lievää keskiravia vielä loppuun. Sen ei pitäisi olla sen kummempi juttu, kun Emma oli jo valmiiksi aktiivinen. Siirsin heppasen siististi raviin ja otin ohjia hieman takaisin. Tammalla oli runsaasti menohaluja, joten jouduin käyttämään paljon puolipidätteitä. C-päätyyn kokosin Emmaa vähän ja heti pitkän sivun alussa päästin ihan vähän ohjaa pyytäen maiskauttamalla hevosta eteen vasten tuntumaa. Istuin satulaan samalla hetkellä ja sain olla tyytyväinen, ettei mun istunta häirinnyt ratsua vaan se tarjosi kunnollisen keskiravin helposti.
"Hitto se on magee!" Ellida huudahti nätisti kulkevan Mistyn selästä.
"Älä mitään!" Huikkaisin takaisin selvää riemua äänessä.
Taputin lievästi hengästynyttä puoliveristä kiitellen, enkä myöskään säästellyt ylistäviä sanoja. Tunsin Oonan katseen poratuvan muhun ja se sai mut vaan ilosemmaks. Itepähän oli ottanut hoidokikseen tommosen projektin.
Kasasin itteni takas perusistuntaan. Istuin hetken Emman etenevässä ravissa, kunnes huomasin, että mulla oli aikaa vaan 10min. Päätin antaa tammalle pidempää ohjaa ja alottaa loppuravit. Kevensin rauhalliseen tahtiin tarjoten ratsulle mahdollisuutta päästä eteenalas. Sinne Emman niska putosikin. Tamma venytti turpaansa kohti maata saaden ristiselän kohoamaan pyöreäksi. Muutaman kierroksen jälkeen siirsin Emman takaisin käyntiin kera kehujen. Tykkäsin tammasta kerta kerralta enemmän. Neiti oli ihan huippu tyyppi. Motivoitunu ja herkkä. Ihan eri maata kun karsinassa.

Huh. Olin kylmännyt Emman jalat ja pyyhkässyt vähäset hiet pois. Varusteetkin pyyhkäsin loppuun vielä hiekasta. Mua väsytti hirveesti ja onneks pääsin lähteen tallilta ennen kun Oona ja Ellida tuli maneesista. Sää oli tosiaan taas yllättäny kaikki, kun aamusta oli ollu niin kaunista ja lämmintä, mutta yhtäkkiä oli ruvennut sataan. Pitkä, kuuma kesä - ja paskat.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Kylläpä Emma näytti näppärältä, tunneilla se tuntuu vain menevän automaattisesti opettajan huudosta eri askellajeissa ja puksuttaa menemään yhtä notkeasti kuin rautakanki. Ihan uskomaton tatsi siis Emmaan - pitäisikö sun alkaa käymään aamupäivisin valmennustunneilla sen kanssa? Tässähän voisi olla hyvä ratsukko ensi vuoden ratsastuskoulumestaruuksiin.

Noora, hevos- ja poniope

[Jesse]

Tallikäytävällä oli taas menoa ja meininkiä. Kuntoutusviikko oli ohi ja olin saanu hyvän kuvan Emmasta ja totaalisesti ihastunu siihen tammaan. Meillä oli sujunu hyvin joka päivä, vaikka ensimmäinen kerta tamman selässä oli ollu vähän nihkee. Kaikki muutkin olivat tyytyväisiä hoitohevosiinsa. Viikkoon oli sisältyny juoksutusta, koulutuuppausta, verta ja hikeä, mutta myös naurua ja onnistumisen riemua.
Nyt piti kuitenkin tyytyä siihen hevosenhoitajan arkeen. Onneksi Emma kävi hevostunneilla, niin mun ei tarvii opastaa hevostenkin kanssa pikkulapsia.

Tunnit oli alkanu jo maanantaina. Tälläkin hetkellä tunnit pyörivät pölyävällä ulkokentällä. Kävelin rennosti käytävää pitkin ja kävin moikkaamassa Emmaa, joka olikin seuraavalle tunnille menossa, mutta ratsastajaa ei vielä näkynyt. Onneksi tunnin alkuun oli vielä 50 minuuttia. Rapsuttelin luimistelevaa tammaa säästä ja huomasin, että Emma taisi tykätä siitä, sillä korvat alkoivat rennosti lurpahtaa sivuille. Jatkoin rapsuttelua omissa ajatuksissani, kunnes säpsähdin ääntä karsinan ovella.

"Vai että tommosia säikkyjä nää meijän heppapojat on." Vieras tyttö naurahti ovella satula käsivarsilla leväten.
"Oikein 'meidän'?" Kysyin ja vinkkasin silmää saaden toisen naurahtamaan.
"Mä oon Silja. Emma onkin mulle jo ennestään tuttu tapaus." Siljaksi esittänyt tyttö sanoi. Tosin Emman nimen lausuessa musta hiuksinen hieman vakavoitui.
"Jesse." Tauko "Et taida tykätä Emmasta?" Varmistin huvittuneena. "Mutta ei hätää. Se on ollu viikon ammattilaisen treenissä, niin johan sujuu sulut ja vaihdot."
"No se ei oikeen oo mun tyylinen. Semmonen elämäänsä kyllästyny hevonen." Silja selitti ja sai vastauksellaan mun kulmat koholle. "Sää varmaan pitkin se ammattilainen? Taidat hoitaa Emmaa?"
"Juu hoidan. Haluutko sää apua tän varustamisessa?" Kysyin kuin pakonomaisena varmistuksena.
"Joo, kiitti kuitenkin."

Hoitajien huoneessa oli mukavan leppoisa tunnelma. Oona ja Ellida oli lyöttäytyny viime aikoina yhteen. (ei onneks samalla lailla kun Sierra ja Oona) Tytöt oli vallannu neljän istuttavan sohvan ja muut lepäili hieman tiiviimmin kahdella muulla sohvalla. Muilla tarkotin Joonaa, Jassua, Taijaa, Ninaa ja Sierraa. Moikkasin reippaasti kaikille ja hyppäsin Oonan ja Ellidan väliin tyttöjen jalkoja säälimättä. Brunette kiljahti, säikähdyksestä tai kivusta, mutta vetäs jalkansa äkkiä pois. Oona sen sijaan työnsi mut kylmästi pois sohvalta suoraan lattialle.
"Tämmöstä peliä sit!" Tuhahdin teennäisesti loukkaantuneena, kun nousin seisomaan.
"Jesse tossun alla!" Jassu huikkasi kiusoitellen saaden mut naurahtaan.
"En myönnä mitään!"
"Ei tarviikkaan. Se näkyy!" Joonakin liittyi keskusteluun.
Mut nujerrettiin kokonaan ja lopulta jouduin aneleen Oonalta paikkaa sohvalta. Alkuun tyttö vaan näytti mulle kieltä, mutta onneks hyväksy mut pienen lahjonnan jälkeen. Istuin tyttöjen väliin ja nostin Oonan jalat mun syliin.
"Mitäs sitä nyt keksis? Sielä on nyt noitten teinien tunti, eikä ne myönnä koskaan tarvitsevansa apua." Joona tuhahti hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän sai osakseen nyökkäyksiä, sillä tottahan tuo.
"Pitäskö siivota tää huone?" Nina kysyi samalla kun selasi puhelimensa näyttöä.
"Toi vois olla ihan hyvä idea. Tätä ei oo hetkeen lakastukkaan, kun kaikilla oli kiire viime viikolla." Ellida hymähti mun vasemmalta puolelta.
"Jep. Ryhdytään hommiin!" Taija sanoi kepeästi, vaikka huomasin, ettei homma oikeen innostanu sitä.
"Mää ja Oona voidaan lakasta ja pestä lattia." Ilmoitin ja hain meille nurkasta harjat.
"Okei. Jos me pyyhitään Jassun ja Ellidan kanssa pöytätasot, niin hoitaako Nina, Sierra ja Taija ikkunat ja tiskikaapin?" Joonakin selitti. Nina nyökkäsi tyytyväisenä ja hoputti Taijan ja Sierran hommiin.

Me lakastiin lattia Oonan kanssa kahteen kertaan läpi ja lopulta vielä vedettiin mopilla. Siivous suju leppoisissa tunnelmissa, kun laulettiin 'ihahaa hepo hirnahtaa' ja Nina opetti meille yhden hevosrunon, joka meni suunnilleen näin:

Oletpa lempeä tänään. Olisit aina tällainen, etkä iso, paha tammanhöppänä, näytelmien diiva.

Kuka onkaan keksinyt tuollaisen runon, mutta aika hyvin se osui kohdalleen. Kuvasi Emmaa yllättävän hyvin. Tai oikeestaan mun toiveajattelua.
No joka tapauksessa hoitajien huone suorastaan hehkui. Se oli tosi siisti ja kaikki paikat oltiin järjestelty tip top kuntoon. Nyt sai henkilökunta olla ylpee. Kahvikupit oli kaikki pesty ja kuivattu. Pöydillä ei ollut mitään limsan tai kahvin jälkiä tai murusia. Ikkunoissa ei ollu kuolleita kärpäsiä ja viltit oli siististi viikattu. Me katottiin tyytyväisinä lopputulosta, kunnes joku muistutti latotansseista. Kukaan ei ollut tehny mitään asian eteen. Paitsi etkot oltiin suunniteltu. Tai Ellida ja Oona oli suunnitellu. Mä ja Oona vaihdettiin tietäväiset ilmeet keskenämme. Huominen olis varmasti mielenkiintonen.
"Mää voin vastata musiikista. Jesse otatko sää juomat, kun nää meijän naperot ei voi hakee aikuisille juotavaa." Joona naurahti, vaikka varmasti tiesi Oonan väärennetyt henkkarit.
"Juu käy mulle." Hymähdin ja kaappasin blondin kainaloon.
"Mää otan ruuan, koska ruoka on hyvää. Kuka ei tykkäis ruuasta? Mää pakotan Emilyn mun kanssa." Ellida heitti mukamas vakavissaan.
"Ottaako muut koristelun ja siivoomisen?" Sierra varmisti, vaikkei aikaisemmin sanonut asiaan mitään.
"Juu se varmaan käy. Toivottavasti Kaisla on raivannu traktorin vekeen sieltä." Joona lisäsi vielä loppuun.
"Lauantai tulee oleen niiin huikee päivä!" Nina huudahti iloisesti.
"Jep, mutta tää järjestelykin on parasta just nyt." Oona hymähti kiusoittelevasti ja tökkäsi mua hyväntahtoisesti kylkeen.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Hyvä homma tytöt ja pojat, nyt kelpaa teidän taas viettää aikaa putipuhtaassa hoitajien huoneessa.

Toivottavasti latotanssien suunnittelu on jo hyvällä mallilla, jotta päästään me opettajatkin "valmiiseen pöytään" nauttimaan illasta!

Inga, hevosope

[Jesse]

Everything that kills me makes me feel alive.

Jynssäsin kuin viimeistä päivää Emman ruokakuppia. Se possu oli ehtiny jo muutamassa päivässä syövyttään koko kipon ruskeaan ja johonkin ruoan näköiseen. Irvistin kun sain pinnasta irti pienen laatan, joka putosi puruihin. Normaaliin tapaansa Emma luimisteli mun takana, mutten antanu sen haitata, koska tiesin, ettei mun tarvinnu pelätä sen hampaita.
"Olisko mitään jos söisit silleen siististi. Ruoka sielä sun seinillä ei todellakaan täytä sun mahaa." Tuhahdin kuuratessani hiljalleen puhdistuvaa astiaa.
Valitettavasti en saanut kauraturvalta vastausta, vaan pelkän syvän huokaisun.
"No onhan se mukava, että yrität puhua hevosille." Kuului karsinan ovelta.
Nostin katseeni nopsaan äänen lähteeseen ja sain huomata siinä Jassun ja sen takana Sierran. "Paremmin ne tuntuu tajuavan kun naiset." Lausahdin naurahtaen, vaikka äänessä oli jotain vaivaantuneisuutta. Se sai Jassun kulmat kohoomaan kysyvästi.
"Tota... Mää taidan tästä mennä. Ei hirveesti nappaa miesten avautuminen." Sierra sanoi neutraalisti ja pakeni paikalta. Katoin sen perään pienesti puistellen.
"Oot sitten ihan hiljaa. Tästä ei saa puhua kellekkään. Edes Joonalle!" Sähähdin totisesti ja laskin tiskiharjan vesiämpäriin. "Tuu tänne karsinaan, ettei mun tarvi huutaa."
Jassu astui kysyvästi karsinaan aika lähelle mua ja nyökkäs. Olin aika varma, että siihen vois luottaa. Ellidalle en haluis asiasta puhua, se on niin läheinen Oonan kanssa. Joona on sen serkku, Sierra... Yhh... Adrian ei ymmärtäis, Ninan kanssa meillä ei ollu mitään ystävyyssuhdetta, vaikka kavereita oltiin ja Emily käskis seurata sydäntä. Juu en seuraa kun en tiiä mitä haluan.
"No meillä on Oonan kanssa menny tosi hyvin nyt tässä lähiaikoina, paremmin ku hyvin. Ja pidän siitä paljon ja enemmänkin. Mutta ongelma on, etten uskalla tai halua kertoo sitä sille." Kuiskasin vakavissani kun pyörittelin maata kengän kärjellä.
"Omg! Sä oot rakastun..." Jassu ehti aloittaa varsin railakkaasti, mutta iskin käden sen suun eteen ja toisella kädellä osoitin, että nyt piti olla hiljaa. Pastellipää näytti pahoittelevalta laskiessaan mun kättä suultaan. "Sorii"
"Juu arvasit oikein. Mutta en tiiä pitäiskö mun sanoo siitä Oonalle. Se varmaan syö mut." Hymähdin hyväntuulisena, vaikka aihe ei ollut mulle helppo puhua.
"No tota... Hei! Mitäs jos "vahingossa" kertoisit sille. Sillee vaivihkaa."
"Toi vois toimia, koska vaikken osaa valehdella, niin esiintyä osaan. En vaan tiiä missä yhteydessä sen vois sanoo." Tuskailin ja yritin purkaa hermostuneisuuttani jatkamalla kuppien pesua, vaikka ne näyttivät jo varsin siisteiltä.
"No sulta ja Oonalta ei niitä herkkiä hetkiä puutu, joten ei pitäis olla vaikeeta ujuttaa sitä sinne sekaan." Tyttö naurahti kevyesti pientä kiusoittelua äänessään.

Jassun sanat jäi tosiaan mun mieleen, sillä niissä oli järkeä. Me jäätiin aiheeseen jumiin ja höpötettiin varmaan vartti. Tulin siihen tulokseen, että mun piti jollain tavalla kertoo mun tunteista Oonalle. Se varmaan naurais mulle, mutta tietääpähän mitä ajattelen ja ehkä osais sopeutua siihen. Me ei olla koskaan blondin kanssa harrastettu juttutuokiota. Oikeestaan me ei olla edes puhuttu meistä, Ikinä. Seurustelukin kai vaan tuli tosin siitäkään en oo varma. Onko Oona mulle vaan säätö vai tyttöystävä. Mitään ei olla sovittu, vaikka me käyttäydytään kun pari.
Hankasin raivokkaasti juuriharjalla Emman riimua, joka kärsi liasta paljon. Siinä oli vielä laitumelta tulleita laikkuja, mutta suhteellisen hyvin ne myös lähti. Olin hakenu tammalle sopivan varariimun, jotta tää ehtis kuivua huomiselle kaikessa rauhassa. Vaikka koko ajan tein jotain hyödyllistä, niin silti musta tuntu etten saa mitään aikaseks. Se, jos mikä oli turhauttavaa. Huuhtelin riimun vielä huolellisesti ämpärissä ja vein odottamaan kuivumista. Siitä sitten rennoin askelin kävelin suorinta tietä hoitajien huoneeseen, jossa oli keskivertoa suurempi mölinä. Mulle selvis, että Joonan olis pitäny ostaa Ellidalle sämpylä, mutta blondi jätkä ei muistanut sellaista diiliä. Brunette taas kiljui, kuinka kasvava lapsi tarvii ruokaa, johon Joona vaan huitas kättään. Me vaihdettiin Adrianin kanssa kummastuneet katseet ja jouduin tsemppaan itteeni etten olis paennu talliin.
"JESSE! Sano Joonalle, että se lupas mulle juustosämpylän!" Ellida kiljahti huomatessaan mut.
"Mää en tiiä mistään mitään." Naurahdin ja hyppäsin sohvalle makuulteen.
"Jes kiitos vitusti!"
Yritin kattoo oliko Oona huoneessa, mutta en nähny sitä missään, joten päätin laittaa viestiä. Etin mun puhelimesta Oonan numeron ja naputtelin sille wappiin viestin ilman sydämiä tai emojeita. Nopsaan mulle selvis, että Oona oli just lähteny kotoo ja matkalla mun luo. Kiireen vilkkaan nappasin mun kamat pöydältä ja huikkasin muille heipat. Tosin kukaan ei tainnu kuulla mitään, koska Ellida kailotti jotain tasa-arvosta. Hyppäsin nopeesti auton rattiin ja käynnistin mun valkosen formulan.
Mua rupes pisteleen mahassa inhottavasti, koska Oona olis yhtään _sillä_ tuulella, niin voisin saada aikaseks puhua sen kanssa ja toteuttaa suunnitelman, joka me Jassun kanssa suunniteltiin.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★

Eikai se vain ollut Jesse, jota en löytänyt mistään talutustunnin aikana? Hoitajat olivat vähän vähissä ponien alkeiskurssilla ja muistelin nähneeni sinut kuitenkin tallilla jynssäämässä Emman ruokakuppia. Missä lienet piilotellut...

Naisten perässä varmaankin...

;-)

Helena, poniope

[Jesse]

"Ei kai sua haittaa, että oon ollu täällä pari yötä? Oot meinaan ollu tosi vaisu." Iina kysyi pahoittelevasti istuessamme aamupalalla.
Nostin mun katseen puhelimen Ilta-Sanomista blondiin. Pieni hymy nous mun huulille tyttöön rehellisesti katsoen.
"Ähh ei tietenkään. Oon sulle sen velkaa. Oon vaan nukkunu vähän huonosti."
"Onko kaikki hyvin? Tiiän, että sää nukut normaalisti kuin tukki." Tyttö varmisti hieman huolissaan ja laski samalla pienen kätensä mun kämmenselän päälle. Mun katse siirty siihen heti, mutta en vetänyt kättä pois. Oli ihanaa, että joku joskus kysy voinko hyvin.
"Juu kaikki on ihan hyvin. Älä ressaa." Lausahdin rauhallisesti ja jatkoin: "Pitäiskö meijän käydä tallilla? Pääsisit näkeen mun uusia kavereita."
En tietenkään ottanut sitä riskiä, että törmäisimme Oonaan tai siitä tulisi vuosi sadan riita, joten ajattelin että voisimme lähteä heti syötyämme. Tai niin arvelin.
"Ööö... No joo, mikä ettei. Muistathan sää sitten että mää pelkään hevosia?" Iina naurahti hermostuneesti näprätessään samalla teekuppiaan. Tytön katse oli valahtanut alas ja tiesin kyllä syyn. Iina oli pelännyt hevosia siitä asti, kun ekaa kertaa hommasin sen ratsastustunnille about kolme vuotta sitten. No se ei päättyny hyvin, sillä toinen putosi ratsun selästä, jota ite talutin. Ei siinä pahasti käyny, mutta se riitti saamaan pelon aikaiseksi. Emman lähelle en kyllä tyttöä veisi. Tammahan söisi arkajalan elävältä huonolla tuurilla.
Me syötiin reippaasti loppuun, mutta Iina meinas tukehtua teehensä ilmeisesti jännityksestä. Sain pari kertaa lyödä sitä kämmenellä selkään, mutta en nauttinu siitä yhtään. Puin päälle Adidaksen massa verkkarit ja tummansinisen hupparin, joka ylläripylläri oli Hollisterin. Iina seuras mun vaatteiden vaihtoo turhankin näkyvästi, mutta en kehdannut sanoa siitä mitään. Oltiin onneks nopeesti valmiita matkaan kohti tallia. Hyvällä tuurilla ehdittäis auttaan Kaislaa hevosten kanssa.


"Kaisla kalapuikko! Täällä olis innokkaita auttajia!" Huudahdin tallin ovelta, kun kuulin talikon kolahduksia betonilattiaan. Hevoset olivat jo ulkona ja pikku-Kaisla hyöri tallissa hirveellä kiireellä.
"Jesse mää en nyt kaipais vittuilua sulta." Nainen puuskahti Rosan karsinasta.
"Ei me tultu sua kiusaan. Mää ja Iina halutaan auttaa!" Jatkoi kailotusta Iinan luodessa muhun kummaksuvan katseen. Kyllä, aijoin pakottaa toisen paskapartioon. Tuttu juttu pappilalaisille, mutta vieraille lyhenne pp ei ollut tuttu.
"No jos oot kerta tosissas, niin hakekaa kottarit ja talikot. Sitten vaan hihat heilumaan!"

Me siivottiin jokainen karsina Iinan kanssa puokkiin, mutta loppujen lopuks blondi heitti vaan pari talikollista per karsina kottariin. Opastin kyllä tytön hommaan, mutta ymmärsihän sen, ettei tää ollut kaikkien mieleen. Me edettiin tasaisen varmasti Primiksen karsinasta Tepon karsinaan asti, kunnes Kaisla siivonnut kaikki muut 25 karsinaa (jos laskin oikein). Tallimestari loi muhun oudoksuvan ilmeen, kun se oikeesti tajus, että en ollut Oonan tai kenenkään muun pappilalaisen kanssa. Toisaalta ketään muuta ei meinannut saada kahdeksalta aamulla karsinoita siivoamaan ja mutkin sai vaan tässä poikkeus tilanteessa. Kaisla oli kuitenkin todella kiitollinen niistä muutamasta karsinasta, jotka me tarkasti naisen ohjeiden mukaan siivottiin ja kuivitettiin.

"No oliko paha?" Kysyin kepeästi naurahtan hangatessani Emman turpahihnaa sienellä.
"Ei se ihan mun juttu ollu, mutta menetteli. Ja on kiva viettää sun kanssa aikaa, silleen että saa kumminkin jotain aikaseks." Iinan sanat sai mun sydämessä vihlaseen. Suoraan sanottuna en tiiä mistä se johtu. Mulla tuli huono omatunto, kun olin valehdellu tytölle mun parisuhde tilanteesta. Toivoin, että Iina oli puhtaasti kaveripohjalla tai tästä tulis mullekin vaikeeta, kun en enään tiennyt ketä kohtaan tunsin ja mitä. En vastannut Iinalle enään mitään ja meijän välille tuli hiljasuus, joka ei valitettavasti ollut kiusallinen. Se oli niitä hetkiä jollon epäilin itteeni ja olisin vaan voinu kadota, vaihtaa henkilöllisyyttä, jotain! Mun sekavat tunteet johtu kuitenkin eniten Oonasta ja Iina onnistu upeesti kyseenalaistaan ne tekemättä mitään. Mää rakastin ja rakastan Oonaa, mutta en voi jatkaa, jos tunne on vaan toispuoleinen. Tiesin, ettei se tulis varmaan ikinä myöntään samaa ja varsinkaan samalla minuutilla, mutta en sentään häipymistä odottanu. Ahdistuko Oona sen takia, että etenin liian nopeesti ja että se ei tuntenu samoin. Mää en tiedä, koska se ei saatana koskaan puhu tai kysy mitään! Iina sen sijaan välitti, huolehti, puhu ja mikä tärkeintä halus oppia tunteen mut ja tunteekin melkein paremmin kuin kukaan! Meillä oli aina ollu rutiinit ja tavat, jotka ei järkkyny muuta kuin sopimuksesta. Mulla oli kuitenkin mennyt lopulta menny hermo ja oli tehny jotain niin väärää, jota kaduin liian paljon.
"Iina... Mä oon niin pahoillani. Oikeesti. Mää oon ollu aivan kamala sua kohtaan ja oon tehny vaan vääryyttä sulle." Pamautin kesken hiljasuuden saaden Iinan selvästiin säpsähtämään mun yhtäkkistä sanojen vyöryä. Aamulla niin iloinen tyttö muutta suorastaan haudan vakavaks ja musta tuntu, että se hyökkää mun päälle minä hetkenä hyvänsä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunu.
"Jesse... Me molemmat tiedetään, että sää teit väärin. Mutta tiiätkö sää miks en juorunnu susta sen enempää?" Blondi lausahti ja kuivasi satulan istuin osaa katsoen samalla mua syvälle silmiin. "Koska mää välitin susta. Suoraan sanottuna rakastin. Sää teit aivan helvetin väärin, mutta se ei poistanu mun tunteita, vaikka olin tosi vihanen ja... No... Petetty. Jesse Vuorma, mää välitän susta edelleen. Liian paljon sun tekoihin nähden, mutta niillä ei oo enään välijä. En tiiä kuinka pystyn antaan tän kaiken sulle anteeks, mutta se tuntuu oikeelta."
Okei, en voinu itelleni enään mitään. Jätin suitset naulakkoon ja kävelin suorinta tietä Iinan lämpimän olemuksen luo. Katoin mua kymmenisen senttiä lyhyempää suoraan silmiin ja varovasti oikealla kädellä siirsin vaalean hiuskiehkuran tytön kasvoilta. Jätin käteni toisen poskelle hellästi ja toisen käden siirsin Iinan selkäpuolelle. Olin juuri tekemässä varovaista aloitetta, mutta Iina ehti ensin ja painoi huulensa vasten mun omia. Ja se suudelma ei jääny lyhyeks. Painoin Iinan hellästi vasten seinää ja annoin suudelman edetä estelemättä. Pakkohan siinä oli myöntää, että kielikään ei ihan pysynyt kurissa. Lopulta kuitenkin meijän huulet irtautu toisistaan, mutta otsat jäivät vastakkain. Juu älkää huoliko, tunsin siinä vaiheessa, että olin tehny jotain, mutta en mitään väärää.(vaikka olinkin) Olin jälleen kerran sekavassa mielentilassa menny totaalisesti yli rajojen, mutta jostain syystä tunsin hetken syyllisyyttä. En sen kauempaa. Tästä seuras jälleen uus suudelma täysin hiljasessa varustehuoneessa. Iina seiso seinään nojaten silmät kiinni. Sen tummat ja pitkät ripset näytti jotenkin entistä pidemmiltä ja tuuheammilta ja älyttömän kauniilta. Oikeestaan nyt näin Iinan entistä kauniimpana, vaikka se oli aina ollut sitä. Peruutin pari askelta seinästä antaen tytölle tilaa vaihtaa paikkaa. Oikeastaan suunta oli vain alaspäin, kun blondi laskeutui seinän avulla istumaan ja laski päänsä polviensa väliin pitäen silmät edelleen kiinni. Päätin antaa toiselle aikaa kasata itsensä, joten putsasin satulan ja suitset rivakasti valmiiksi, jottemme olisi tallilla turhaa aikaa häiritsemässä Kaislaa. Varusteet kuitenkin onneksi olivat siisteinä paikallaan odottamassa päivän tunteja.

Me oltiin oltu suudelmasta asti ihan hiljaa. Automatka, loppuaika tallilla ja oltiin kommunikoitu pelkällä katseella. Kaislalle oltiin kyllä huikattu heipat, mutta muuten oli aivan hiljaista. Toisaalta sanoja ei tarvittu, joten miks käyttää niitä. Kolmessa vuodessa oli toisesta oppinu vaikka mitä: Eleet ja puheet, tunnetilat, kaikki. Ja vaikka aikasemmin sanoin, että seurustelin Iinan kanssa vaan seurustelun ilosta, niin en ollu asiasta Pinjallekaan ihan rehellinen. Tottahan oli, että suhde oli käyny hieman tylsäks viime kuukausina, mutta muuten mää kyllä olin ensin ihastunu ja sit rakastunu Iinaan. Väitti kuka mitä tahansa. Nyt mää en kumminkaan tienny mitä olin ja kehen. Oonaa kyllä rakastin, mutta sen käytös sai mut miettiin tunteen molemminpuolisuutta. Iina taas... Sitä ei osannu edes kuvailla. Olin kai niinku ihastunu tai jotain. Tai sit en, kun en minä perkele tiedä! Naisilla muka vaikeeta, paskanmarjat! Mutta varmaa oli, että halusin oppia tunteen mun entisen tyttöystävän uudestaan. Se ei hirveästi vaatisi, mutta ainakin olisi syitä viettää aikaa mun kämpillä tekemässä ja keskustelemassa jutuista.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★

Muistathan Jesse, että talli on auki hoitajillekin vasta vähän ennen tuntien alkua... Mitenhän tuo Kaisla on mahtanut päästää teidän sisään?

Inga, hevosope

[Jesse]

Kun wnb-ratsastajat valtasivat Pappilan.

Yhh, meinasin oksentaa swarovski timanttien määrästä. Kentällä liikkui kaksi uutta yksityistä. Täydellisesti peräänannossa, jalat polki aktiivisesti mahan alle ja kaula oli nätisti kaarella. Varsinkin kimo tuntui liikkuvan kuin ajatus. Siis hei, eikös hevosessa pitäny olla luonnetta? Ruuna näytti hypnotisoidulta, eikä läsipäinen orikaan hullummalta kentän toisella laidalla näyttänyt. Me seurattiin näitä kahta ratsukkoo kentän pölystä yskien Joonan kanssa. Nää pari päivää oli ollu siedettävän lämpösiä, mutta ihan hiton kuivia ja se sai ratsastajaparat itkeen hiekkaa, myös tuntilaiset ja katsojat.

"Okei tää riitti mulle." Ähkäisin lopulta turhautuneena ratsukoiden suorittaessa laukkatyöskentelyä.

"Ai kui? Eikö muka timanttipellen katselu kiinnosta?" Joona kysyi sarkastisesti osoittaen sanoillaan Kristianiin.

"Juu ei oikeen. Pitäiskö mennä hoitaan noi meijän kilparatsut?" Naurahdin kepeästi jätkälle.

Meillä oli Joonan kanssa aina ollu semmonen kivan lepponen kaverisuhde, vaikka ei oltu tunnettu ees kovin kauaa. Siitä sain olla tyytyväinen.

"Ai mitkä kilparatsut? Onko teillä muka hevoset?" Kuului ääni mun takana. Pyörähdin kohti kenttää ja havahduin jätkään kimon hevosen selässä.

"Öö..." Joona aloitti, mutta keskeytin hänet ja tarkistin, ettei ympärillä ollut ketään henkilökunnasta. Ei ollut.

"Öö joo! Mulla semmonen ex-ravuri." (olisittepa nähny Kristianin ilmeen siinä vaiheessa.) "Se on tosi taitava. Hyppää 150cm rataa ravikärryt perässä. Sillä on Voltairen estepenkki ja tosi kalliit hiittikärryt. Käytän kato kaikki mun rahat varusteisiin. Ei sillä taidolla niin mitään tee." Totesin herttaisesti hymyillen ja kallistin hieman päätäni sivulle. Se ilme ei kauaa mun kasvoilla pysyny, vaan vaihtu niin vittuuntuneeseen mulkaisuun.

Joona sai pidätellä nauruaan, mutta pokka pysyi sillä hyvin. Kristian taas näytti ärsyyntyneeltä ja jupisi jotain vastaukseksi, mutta emme ennättäneet kuulla mitä, sillä talli ja hoitohevoset kutsui.

"Voi Emmaseni. Sää oot kyllä todellinen kilpahevonen. Ei sua mitkään kimot ja niiden wnb-ratsastajat voita. Vaikka ei meijän kisat hyvin menny, mutta pistetään mun piikkiin." Höpöttelin tammalle karsinassa ja rapsuttelin mutaa toisen korvan takaa. Samalla mun vasen käsi harjas pölyharjalla kumisuan aikaisemmin irrottamia pölykasoja tumman hevosen karvalta.
"Sut pitäis kuule laittaa kuntoon, eikä tää rupattelu auta mitään." Sanahdin lopulta ja harjasin luimivan elikon loppuun. En enään ottanut Emman uhkailuja tosissani. Ainahan se halusi purra tai potkia, mutta suurimman osaks se oli vaan tyhmää emmamaista uhkailua. Sillon tällön se kyllä erehty oikeesti käyttään hampaitaan oikeesti, mutta olin loman aikana oppinu tunnistaan millon kannatti olla tosissaan sen kanssa ja millon ei.

Pääsin vihdoin puhdistusoperaation jälkeen varustaan hevosta, mutta ensin piti hakee tietty sen kamat. Olin varannu hommaan kaksikymmentä minuuttia, mutta en uskonu, että mun eteen osuis maailman kamalin este. Ei, eikä kyseessä ollut sianselkä, banketti tai viuhka. Nyt puhuttiin naisista eli Oona. Blondi ja mä kirjaimellisesti törmättiin just kun olin menossa satulahuoneeseen. Oona katto mua silmät sirrillään niinku aina ollessaan vihanen ja oikeestaan jokainen kerta kun se oli mua viime aikoina mulkassu, oli ollut sellainen. Siinä me seistiin. Ex-pari, jolla tosiaan oli se 30cm pituusero. Meijän välillä oli jälleen vaan se muutama sentti eroo ja näky oli ulkopuolisen silmiin varmaan aika huvittava, koska me katottiin toisiamme aivan älyttömän tiukasti silmiin ja vaan tuijotettiin toisiamme. Hiljasuus oli ihan rikkomaton, tuntu, että olis ollu vaan minä ja Oona.
Räps. Ja siinä se oli, räpäytin mun silmiä ja blondin kasvoille nous ivallinen hymy. Mikä hemmetin tuijotuskilpailu tää oli. Räpäytin kerran silmiäni ja mun ja Oonan kohtaaminen oli siinä. Väistin automaattisesti toisen tieltä ja tyttö vaan läks. Sanaakaan ei vaihdettu, mutta musta tuntu, että olisin hävinny just jonkun kolmannen maailmansodan. Oonan sanat aikasemmin oli meinannu saada mut raivon partaalle ja olin niin lähellä että en (suudellu, ei) kuristanu sitä heti siinä seistessämme, mutta olin onneks hillinny itteni silloin ja nyt.

Katkerana hain satulahuoneesta Emman nahkaiset varusteet kera tummansinisen satulahuovan ja palasin suorinta tietä takas karsinalle. Huikkasin nopsaan Emmalle, että olin tullu takasin, ettei toinen säikähtäis, mutta tervehdys oli se tuttu irvistys. Rapsuttelin minuutin verran tammaa, jotta se vähän rauhottuis, mutta se oli jo huomannut mun aikeet eikä ilman puremisesta täten tullu loppua. Nostin hellästi satulan tummanruunikon selkään ja protestiksi takakavio potkas tiukasti karsinan takaseinää. Komensin Emmaa tiukasti, mutta jatkoin muuten aivan normaalisti varustamista. Suitset meni suhteellisen mukavasti tamburiinin päähän, joten pääsin luovuttamaan Emman sen ratsastajalle, joka oli kolmissakymmenissä oleva nainen suunnilleen. Tuttu tapaus, sekä minulle, että Emmalle.

Seuraavat kaksi tuntia oli mulle vapaata aikaa tai niin luulin. Tartuin kuitenkin äkkiä tiskiharjaan ja otin vesiämpärin mukaan Emman tyhjyyttä huutavaan karsinaan ja aloin putsata ruokakuppia joka oli onneksi paljon puhtaampi kuin edellisellä kerralla. Siitä ei irronnut mitään laattoja, vaan ihan muutamia jotain kökköjä. Vesikuppi taas oli ihan puhdas muutamaa turvekökköö (oletan että ne oli turvetta) lukuunottamatta. Ne lähti onneks kädellä vaan pyyhkäisemällä.

Mää en tajua kuinka mulla oli semmonen päivä, että törmäsin oikeesti kaikkiin. Just kun olin poistumassa Emman karsinasta tiskiharja ja ämpäri kädessä, tein U-käännöksen ja viime sekunnilla ehdin estää törmäyksen Kristianin kanssa. Me molemmat pysähdyttiin, mutta ite peruutin muutaman askeleen, koska mua ei todellakaan huvittanut olla yhtä lähellä sitä jätkää, ku Oonaa. Kristian ei haissu viinalle ja/tai tupakalle, mutta ei myöskään sille kivalle shampoolle, mitä Oona käytti.

"Voisitko sää pikkusen kattoo etees?" Kristian hetken hiljasuuden jälkeen sähähti. Katoin sitä kysyvästi suoraan silmiin, mutta muuten esitin täysin viatonta.

"Jos sää herran jumala näät, että karsinasta tulee joku, niin ei sun tarvi päin kävellä." Vastasin kylmästi ja otin yhden sivuaskeleen päästääkseni toisen ohitse.

"Teitä maan matosia ei kovin helposti nää, joten kannattaa pitää enemmän ääntä. Eiku hei älä. Ketään ei kiinnosta. Mua ei kiinnosta. Tommiakaan ei kyllä sen kummemmin." Kristian napautti eikä ottanut väistämistäni millänsäkään.

Sen sanat sai mut kalpeneen ja mun päässä napsahti. Sehän käytti lähes samoja kuin Oona. Samalla tavallakin... Jätkä huomas, että oli jollain tasolla osunu arkaan paikkaan. Sillä nous ivallinen hymy huulille ja mua alko ärsyttään entistä enemmän. En kuitenkaan viittiny iskee nyrkillä äijän vatsaan, koska se olis menny säälittäväks, eikä henkilökuntakaan olis tykänny. Se oli todettu.

"Mikä helvetti sää luulet oikeesti olevas?" Ärähdin lopulta toiselle, kun talli oli muuten hiljainen.

"Kristian Svansen ja vitun rikas semmonen." Kristian vastas kuin vettä vaan. Siinä vaiheessa tajusin mistä johtui tuo ylimielisyys ja omatunnoton rahan käyttö. Kauppaneuvos Svansen oli varmasti jokaiselle tuttu nimi ja niin myös mulle. Hemmetin kultalusikka perseessä syntyny ääliö!

"Joo hyviä päivän jatkoja." Tokaisin vittuuntuneena. En kokenu tarpeelliseks jatkaa tätä keskustelua ja oikeestaan en keksiny muuta sanottavaa. Kristianin isä saatto haastaa mut oikeuteen pelkästään pentunsa vilkasusta, eikä mulla ihan hirveesti semmoseen rahaa ollut. Tänään hävisin kolmannen maailmansodan ja myös sen jatkosodan. Mukava alku viikonlopulle.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Oletko koskaan miettinyt Jesse kuinka taitavaksi hevosenkäsittelijäksi ja ratsastajaksi Pappilassa oppii? :-) Nimenomaan juuri siksi, etteivät ne käyttäydy kuin unelmat ja toimi ajatuksen lailla, kuten iso osa yksityishevosista (varsinkin pidemmälle koulutetuista hevosista) tekee. Kun Pappilan hevosia oppii käsittelemään, osaa käsitellä mitä vain hevosta. Ja kun osaa ratsastaa esimerkiksi Fatua tai Kylliä, osaa ratsastaa millä tahansa hevosella. Nämä hevoset eivät anna mitään ilmaiseksi ja siksi ne ovatkin maailman parhaimpia opetusratsuja ♥

Inga, hevosope

[Jesse]

"Ei mikään kestä ikuisesti, mut en sure ainakaan.
Vanhat haavat paikataan vielä joskus pysyvästi.
Mut nyt on aika lopettaa, siks jätän nyt hyvästit."


Työpaikka hevosten kanssa ja vielä ulkomailla. Varmasti monen unelma, niin myös mun, mutta uskoin sen aina pysyvän unelmana.
Että siitä ei ikinä tulisi mitään.
Että se ei ikinä toteutuisi.

Ja varsinkin nyt ajatus lähtemisestä tuntui älyttömän raskaalta. Mun kädet oli kiedottuna tympääntyneen oloisen tamman kaulaan, mutta mua ei kiinnostanut. Se hevonen tuoksui niin turvalliselta ja tutulta. Tallissa oli tosi hiljasta, johtuen ehkä siitä, että hoitajillakaan ei ollut tallille asiaa tähän aikaan tallilla. Kaisla oli juuri hakenut lastin hevosia sisälle, joten olin turvallisesti päässyt livahtamaan sisään. Ainoo syy miks rikoin tallin yhtä tärkeimmistä säännöistä oli se, että mun piti olla lentokentällä, sillon ku tallin ovet aukesivat asiakkailleen. Rapsuttelin huokaisten Emman säkää ja vihdoin tammakin vaikutti ihan rauhalliselta.

"Voi kuule Emma..." Aloitin kuiskaten. "Ihan ku sää ymmärtäisit, mutta haluisin kiittää sua. Oot ollu ihan huippu hevonen ja tuonu mun elämään vähän, mutta silti ne vähäisetkin asiat on suunnattoman tärkeitä. Mulla tulee sua älytön ikävä, eikä sua korvaa GP-hepat, jotka on vaan niin nöyriä, ettei niistä saa mitään irti. Sää oot paras jalkavammanen ja elämäänsä kyllästyny hevonen, mitä tiedän, enkä ikinä tuu unohtaan sua. Ehkä me nähään vielä."

Ai, että minkä takia mää hyvästelin Emman? No kerrotaan se lyhyesti. Eli tosiaan mulle tarjottiin töitä Hollannista hevosenhoitajana. Ja pahintahan oli, että toi tarjous tuli keskiviikkona. Se paikka oli ollut pidempään vaakalaudalla, mutta en ikinä olis uskonut sen osuvan mun kohdalle ja lähtö oli tänään. Mun lento Amsterdamin kentälle lähti tänään illasta.

Olin kirjoittanut muille hoitajille lapun, jonka jätin toimiston hoitajien huoneen pöydälle. Kerroin siinä, että mua ei näkyisi pitkäänpitkään aikaan ja painostin Joonaa pitämään Oonan raiteillaan. Ellidalle toivotin kaikkea hyvää ja tsemppasin sitä pysähtyyn ja miettiin mitä se oikeesti halus. Joonalle ja Jassulle lähetin sateenkaaria ja yksisarvisia, sekä paljon keijupölyä pitämään rakkauden yllä. Kaikille muille toivoin tietenkin pelkkää hyvää ja kiitin niistä monista hetkistä ja ideoista, mitä olin saanut kokea tän upean ja niin rakkaan porukan kanssa, mutta sille kaikista rakkaimmalle en kirjottanut mitään. Edessä olisi hyvästit, joita en ikinä olisi halunnut tehdä.


"I will never foget you,
and you'll always be by my side."


Pysäytin mun Volvon tutun talon pihaan ja jouduin miettiin todella mitä halusin sanoa ja miten. Nojasin otsalla rattiin ja hyvä etten ruvennu itkeen. Vanhemmat ja Pinjan olin hyvästellyt jo aikoja sitten, mutta se ei sattunut niin paljoa. Pinja lentäis mun luokse vaikka kuuhun ja mun vanhemmat kustantais sen ihan vaivatta. Ne tiesi kuinka tärkee se tyttö oli mulle, mutta Oona... Tiesin, että sillä ei olis varaa, enkä uskon, että mun isä kovinkaan mielellään lähettäis sitä mun luo kustantaen kaiken. Ja nyt, kun ite lähtisin meneen ja irrottaisin kaikki siteet vanhemmista, niin rahahanat oli sammunu siihen. Alotan ihan uudestaan. En tunne ketään mistään ja joutuisin vetään pelkkää vehnäleipää aamusta iltaan, jos rahat riittää. Majotuksen olin onneksi saanut tilalta, mutta kaikki muu tuli hoitaa itse.
Vilkasin peruutuspeilin kautta Volvon peräluukkuun, jossa lepäs kolme matkalaukkua. Pian nekin olisivat ruumassa... Kasain itseni ja nousin autosta. Suomeen oli saapunut kevyt pakkanen, jonka takia mulla oli pitkähkö, musta toppatakki ja lapaset. Seisoin hetken ovella, ennen kuin rohkenin painamaan ovikelloa. Odottelu kuitenkin sai mut epävarmaks. Halusinko oikeesti lähtee ja heittää hyvästit kaikille ja kaikelle mistä välitin, mutta samalla pääsisinkin kuitenkin eroon siitä fuckboy:n maineesta, mutta oliko se titteli kaiken tärkeen arvosta.
Ovi rämähti auki ja mun edessä seiso huppariin ja vilttiin kääriytynyt blondi, jonka ilme oli vähintään yhtä hämmentynyt ku mun. Oonan silmät tapitti mua kysyvästi, mutta en pystynyt vastaamaan siihen. Tuntu kuin joku kuristaisi. Siinä me seistiin. Tiesin, mitä mun pitäis sanoo, mutta miten. Suoraan vaan ilmottaa, että "joo moro mää lähen nyt" vai pitkittää asiaa ja antaa tytön nähdä kuinka murenisin osiin sen edessä. Tyydyin vaan kaappaan Oonaan mun halaukseen ja puristaan sen mua vasten. Tuntu, että mun kädet olis menny moneen kertaan sen pienen ja niin rakkaan blondin ympärille. Eniten ehkä pelkäsin tytön rektioo. Pelkäisin sen tekevään itselleen jotain tai, että se unohtais mut heti ja siirtyis seuraavaan. Se, jos mikä sattuis. Mun hengitys alkoi varovasti väristä ja myös Oona kuuli sen. En ollut ikinä itkenyt kenekään edessä viimeiseen kymmeneen vuoteen, en kenekään, mutta nyt annoin kyynelten ottaa vallan. En mää nyt suoraa huutoo ruvennut vetämään, mutta pari kyyneltä vieri mun poskella. Samaan aikaa vain pidin edelleen hämillään olevaa tyttöä vasten mua.

"Oona... Sää oot mulle kaikki kaikessa ja mää rakastan sua. Oot vaikeinta, mutta parasta mitä mun kohdalle on osunut. Nyt mun pitäis kuitenki lähtee. Pois Suomesta... Enkä voi ottaa sua mukaan..." Sain viimein pitkän takeltelun jälkeen sanottua ääni väristen kuin haavan lehti.

"Muistatko kuinka rakastuimme?
Jo katseella yhteen naulaannuimme.
Yksi pyyntö ja yksi vastaus.
Nöyrtyykö ylpeys, riittääkö rakkaus?"


(Joo tosiaan jään nyt tauolle ainakin kuukaudeksi. Jessen voi ottaa pois hoitajista ja vapauttaa Emman, mutta voisin silti pitää Jessen esittelyn täällä ja vaikka kirjoitella Jessen kuulumisia Hollanista (Spinnarit). Tää tarina ei oo tehty arvosteltavaksi, mutta halusin tän kumminkin tehdä ja kyllä meillä miehilläkin on tunteet. Sattu aika hemmetisti kirjottaa tämmöstä settii. )

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moi Jesse!

Kuukauden kirjoitustauko ei haittaa yhtikäs mitään, mielellämme pidetään sinut Emman hoitajana siitä huolimatta jos vain niin tahdot. Sopiiko tämä vai haluatko tosiaan luopua hoitajan paikastasi?

Onnea kuitenkin työpaikasta! Se varmasti avaa silmiä ja opettaa enemmän kuin Pappila pystyy ikinä tekemään :-)

Raija, toimitusjohtaja

[Jesse]

I don't give a fuck, I'm not giving up, I still want it all.



Mun olo oli semmonen jännä. Tuntu kun lentäisin lentokoneella, jonka tietäisin putoavan tunnin päästä. Ja tää olo oli jatkunut Oonan kanssa sopimisesta asti. Kyllähän mää tiesin, että se oli totaalinen loppu nyt kun jouduin myöntään sen itelleni ja Oonalle. Kyllä mua kadutti. Se tuttu tuoksu ja lämpö, kun laskin leukani tytön pään päälle... Sitä tunnetta oli enemmän ikävä kuin mitään muuta.

Pitkät ja painavat harjan vedot jatkuivat lavalta aivan lautasiin asti ja musta tuntui, että Emma ei oikein perustanu mun hidastempoisuudesta. Ainakaan hampaiden naksuttelusta päätellen. Olin tosin ottanut tavakseni aina halia ja pussailla Emmaa, kun se irvisteli. Siten se ainakin oppi, että musta ei uhkailulla irti pääse. Tää oli tamman viimeinen tunti tältä päivältä, joten sain hyvällä omallatunnolla huoltaa hevosen ja varusteet ilman pelkoa siitä, että törmäisin kehenkään epämieluiseen ihmiseen. En kyllä vaan tiennyt, että pystyisinkö olemaan Oonan kanssa vain kaveri vai katkaisinko välimme kokonaan. Koska tiedän jo, että mun normaalisti niin pitkä pinnaiset aivot eivät kestä nähdä Oonaa ja Kristiania yhdessä, vieläkään. Emma päätti jälleen herättää mut omista ajatuksistani potkaisemalla karsinan seinää. Tästä hyvästä kapsahdin tamman kaulaan ja pussasin sitä nopeasti turvalle.

"Emma sää taidat olla paras suudeltava hetkeen!" Huikkasin kiukustuneelle tammalle pirteästi.
"Vai, että sillä tavalla. Eikö naisilta irtoo?"
Käännyin heti hyvinkin hämmentyneenä ovelle, eikä ilmeeni muuttunut iloiseksi. Kristian... Olishan se pitänyt arvata. Katsoin nopeasti käytävälle, mutta ketään ei sillä hetkellä näkynyt.
"Aa. Ajattelin kyllä jatkossa ettiä vähän laadukkaampaa seuraa, kun mitä Oona oli.. Se on kumminki jaellu itteensä aika monelle muullekin." Totesin neutraalisti, vaikka mua ahdisti sanoa Oonasta tällä hetkellä mitään pahaa.
"Oona kyllä puhu, että te sovitte. Et kuulemma järin pidä musta?" Kristian jatkoi piikittelevästi ja mun olo oli todellakin sellainen että murskaannun kohta Svanssenin platinakengän alle.
"Jos syyt haluat tietää niin kurkkaa peiliin." Äyskähdin ja poistuin karsinasta samalla tuupaten jätkää rajusti. Suljin karsinan oven samalla kertaa ja saatoin vaan toivoa, että Kristian jättäis tän tähän.
"Katkeruutta ilmassa. Oona on muuten ihan kätevä sängyssä!" Iva jatkui... Pitihän se arvata. Onneksi Emma olikin kuitenkin

Hankasin satulaa varsin reippaasti, mutta huolella. Ainakin lika irtosi. Sieni värjäytyi rusehtavaksi nopeasti, joten sain moneen otteeseen pestä sitä, jotta lika ei päätyisi uudestaan satulaan. Siivet, vastinhihnat, kaikki osat kävin läpi ja lopputulos oli kyllä hyvä. Satula näytti lähes uudelta, jos ei lasketa siihen tulleita kulumia. Hain kuitenkin vielä sienen ja valjasrasvapurkin, sillä nyt rasvalla olisi aikaa imeytyä ennen seuraavaa tuntia. Kävin lähes kaikki osat läpi, mutta jätin kuitenkin rasvaamatta itse penkin. Se oli kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä mielestäni tarvinnut rasvaa. Suitsille tein tismalleen saman käsittelyn. Avasin soljet yksitellen, pesin ja rasvasin. Tämä ei vienyt kauaa, sillä suitsien pesusta olen aina ollut tarkka, eikä niissä nytkään juuri mitään likaa ollut.

Lysähdin hoitajan huoneen sohvalle huokaisten raskaasti. Mua vaivas keskustelu Oonan ja nyt myös Kristianin kanssa. Ainoa ero Oonan kohdalla oli se, etten halunnu heittää sitä niskaperse otteella hankeen ja kivittää perään. Joona, Ellida, petturi-Sierra, Jassu ja jopa Oona katsoivat mua oudosti. Joona osasi heti vilkaista serkkunsa suuntaan.
"Oliko rankkakin perjantai?" Ellidan kirkas ääni rikkoi hiljaisuuden mun huokailun lisäks.
"Et kuule arvaakkaan..." Tuhahdin tekopyhästi naurahtaen ja vilkasin blondiin, joka ehkä ekaa kertaa väisti mun katsetta. "Sitä perjantaita en halua ikinä elää uudelleen, vaikka siinä oli joitakin hyviäkin asioita"

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★

Ihana nähdä taas Jesse! Miten mahtoi työharjoittelu sujua ulkomailla? Tarttuiko sieltä uusia kikkoja Emman kiukuttelun kaitsemiseen? ;-)

Emman lisäksi on tainnut olla muutamalla muullakin sinua ikävä (ei, Puuma-Helena ei ole taas hyökkäämässä!) ja talli on ollut vähän hiljainen ilman sinua. Onhan täällä toki ääntä ja väkeä riittänyt, mutta jotain on puuttunut. Team Pappila koossa taas!

Helena, poniope

[Jesse]

Kiitos, tack, thank you, merci, gracias, aitäh ja dank je!

Sormenpäät naputtivat kovalla tahdilla Samsungin näppäimistöä. Tää tilaisuus oli kuumottavin sitten Volvon kauppakirjojen teon jälkeen. Hipaisin näytössä palavaa lähetä-nappia ja viesti hävisi jonnekin avaruuteen ja siitä heti vastaanottajan puhelimeen. Raija taitaa olla yks maailman nopeimmista aikuisista vastaamaan viesteihin, sillä jo parin minuutin jälkeen sain vastauksen. Olin saanut kutsun Pappilan kahvilaan, mutta tällä kertaa asia ei koskenut tulevaisuutta Pappilassa vaan tulevaisuutta Hollannissa. Suoritin lukion kahdessa ja puolessa vuolessa ja nyt olisin vapaa tekemään mitä vaan. Mukaan lukien muuttamaan Hollantiin töiden perässä pysyvästi.

"Jesse istu alas toki. Ellida keitäppä meille kahvit." Raija huikkasi ystävällisesti.
"Mää en tarvi. Ei tässä mee kauaa." Hymähdin ja yritin vetää hymyn huulille, mutta se näytti enemmän irvistykselle, jolle Ellida pärskähti.
"Onko sulla joku luuta poikittain perseessä vai mikä vaivaa?" Tyttö pamautti hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Noniin asiakaspalvelun esikuva meneppäs tallin puolelle, kun ei täällä nyt oikein kahvia tarvita." Raija naurahti ja huitaisi kädellään ilmaa.
"Joo eli asiaan. Tää olis käyny paljon nopeemmin puhelimen kautta, mutta oon kiitollinen kun sulla oli edes hetki aikaa." aloitin hieman vaisusti.
"No kuullostit siltä, että nyt ei ole asiat hyvin, joten raivasin sinulle hieman aikaa. Onko jotain vakavaa?" Raija kysyi kulmat hienoisesti kurtussa ja olin huomaavinani, että nainen halusin asiaan.
"Eih kai. Ihan perus hoitajien arkee." Naurahdin ja jatkoin: mutta mulle tarjottiin vakituista työpaikkaa Hollanista ja se tarkottais, että mun on aivan pakko lopettaa täällä tää homma. En vaan Hollannista käsin pysty Emmaa tai Willeä hoitamaan."
"Kyllä minä ymmärrän, vaikka saatan sydämettömältä vaikuttaa. Työ ennen huvia vai miten se meni." Raija totesi yllättävän pehmeästi.
"Me löydetään aivan varmasti hyvä hoitaja Emmalle ja eikä tarvitse pelätä että se nälkään kuolee. Onhan meillä tätiratsastajia." Puuttui keskusteluun yllättäen ovesta tupsahtanut Helena silmää vinkaten. Soin naiselle ystävällisen hymyn.
"Mutta jos on ok, niin käyn sanomassa heipat vielä Emmalle ja Jasminen kanssa joidan asiat myöhemmin." Totesin ja tein lähtöä kahvilasta.
"Etkö sää käy muita moikkaamassa ennen ku lähet?" Helena kysyi hämillään.
"En. Ilmotan niille meidän Whatsapp-ryhmässä." Vastasin kylmähkösti.

Avasin karsinan oven ja se tuntui jokseenkin raskaammalta kuin ennen. Emma oli kerrankin naama ovelle päin, eikä edes näyttänyt yhtä vihaiselta kuin ennen. Laskin käteni silkkiselle kaulalle ja rapsuttelin kaikessa hiljaisuudessa hetken tummaa tammaa, joka kerrankin oli suhteellisen rauhallinen. Jos olisin jäänyt siihen ja kiitellyt tammaa monista hienoista kokemuksista, niin olisin varmaan ruvennut itkemään purut aivan märiksi. Sen sijaan taputin ystävällisesti Emmaa vielä kaulalle ja suljin haikeasti oven. Aloin naputtelemaan hirveää vauhtia hoitajien ryhmään viestiä, mutta sain siihen vain hieman reilut 20 sanaa jotka menivät jotenkin näin.
"Kiitos kaikille rakkaille ja ei niin rakkaille ihmisille huikeesta ajasta Pappilassa. Mun olis nyt aika kiittää ja kumartaa, koska mulla lähtee lento Hollantiin perjantaina, eikä paluulippua oo ostettu."