Talvi- ja kevätkausi 2015

[Kaisla]

Talvi- ja kevätkauden 2015 kertomukset ja ilmoitusluontoiset asiat julkaistaan täällä.

27. helmikuuta › Muistakaa, talli on hevosen koti!  25. helmikuuta › Kossu, Priimis, Dolli ja Misty saaneet uudet kengät. Kurapylly-Roxilta kerätty lantanäyte talteen.

Kurssisuunnitelmia talvi- ja kevätkaudelle Ruokintakurssi Hevosen esittäminen Millainen on terve hevonen? Terveen hevosen tunnistaa hyvästä, kiiltävästä karvapeitteestä (karvanvaihtoajat on hyvä huomioida), se on ilmeeltään virkeä ja tarkkailee ympäristöään. Se seisoo tasaisesti kaikilla jaloillaan, eikä arista niitä liikeessä taikka koskettaessa. Sen silmät taikka sieraimet eivät vuoda.  Hevosen peruslämpö: ~37,5 – 38,5 'C Hevosen lämmöt mitataan aamuruokinnan yhteydessä Harjapakki hukassa? Onko ponilla ruhjeita - vai onko hevoselta kenkä kadoksissa? Kerro Kaislalle!

---

Kuka onkaan Kaisla?

Kaisla Rosenström, s. 13.3.1987 Helsingissä

Kaislalla on aina aivan tajuton kiire, niin kiire ettei tallimestarilla ole aikaa ihmissuhteille, small talkille tai aina edes ruokatunnille. Kaisla ei koskaan ajattele ennenkuin avaa suunsa. Kiireessä ja hevosten hyvinvoinnista huolissaan tallimestari saattaa sanoakin jotain ajattelematonta. Oikeastihan Kaisla on ihan mukava. 

Kaislan hevosharrastuksella on juurensa Vermon iltaraveissa, jossa perheen osa-omistuksessa oleva lämminveriravuri kilpaili ja valmentautui. Seitsemän vuotiaana Kaisla aloitti ratsastuksen ankarien opettajien valvovien silmien alla, kilpaili juniorivuotensa esteillä ja opiskeli hevosenhoitajaksi kaksoistutkintona. Kaislalla on kauppatieteitä kandin tutkinto kesken, mutta pitää jo kolmatta välivuotta tehden töitä hevosalalla. 

© David Good / CC BY-NC-SA 2.0

[Kaisla]

24. helmikuuta 2015

Kello taisi olla vain vähän vaille seitsemän kun Kaisla ajatteli jo kolmatta kertaa sinä päivänä kuolevansa. Tallimestarin mieli vaelsi jossain darran, kooman ja unohduksen rajamailla, elimistöä myrkytti alkoholi ja Sörkän Kurvin makkaraperunat. Osa niistäkin makkaraperunoista olivat päätyneet kottikärrylliseen lantaa jota hän oli työntämässä Zaken karsinasta. Makkaraperunat, mitä mä edes ajatt-- join... Kaisla oli ajatellut, nojannut päätään taaksepäin ja huokaissut liioitellusti. Eihän makkaraperunoissa muuta vikaa ollut kuin se, että Kaisla oli viimeiset kaksitoista vuotta ollut vegetariaani.

Kaisla oli sopinut vapaapäivänsä viikkoa aikaisemmin ja ihmetellyt miksi Raija oli kuulostanut jokseenkin yllättyneeltä. Tallimestari ei toki ymmärtänyt miksi näin oli ennen kuin edeltävänä viikonloppuna. Uuden kalenterin viikot alkoivat sunnuntaipäivästä, eikä suinkaan maanantaista. Ja nyt hän viimein ymmärsi myös, miksi maalla oli niin paljon turvallisempi olla duunissa. Toki Kaisla ei ollut koskaan tehnyt töitä, edes hevosalalla, Kehä Kolmosen ulkopuolella (poislukien sen eteläpuolella, Saksassa) mutta kuvitteli sen olevan varsin erilaista. Maalla ei ollut ketään, eikä siellä kai tapahtunutkaan mitään. Maalla yhden kadun varrella ei ollut seitsemää baaria, vanhoja opiskelukavereita - tai edes taksikuskia, jonka tytär ratsasti Pappilassa. Tuulaa, jonka lempihevonen oli Primis. Kaisla muisti etäisesti, miten ei ollut kuollakseen muistanut mikä hevonen se oli. Se suuri valkoinen, taksikuski oli kuvaillut. Höpö höpö, se on Rolle, Kaisla oli vastannut.

Ehkäpä Karmalla oli myös pikakuuri ihmisen kohtaloon, sillä Primis oli ollut kaikkea muuta kuin iloinen sinä aamuna. Se oli sullonut kimon takapuolensa aina häntätyveään myöten karsinan kaltereita vasten ja potkaissut kiukkuisena seinään Kaislan kävellessä ohi. Se ääni viilsi krapulaista mieltä kivuliaasta. Veijo taas nuuhkaisi Kaislaa tervehtiäkseen, ja hän oli painanut krapulaisen päänsä ruunikon kaulaa vasten muutamaksi sekunniksi. Martta oli ollut vähintäänkin yhtä kiukkuinen kuin Primis, mutta toisaalta melkein siedettävä ollakseen itsensä. Luupäät olivat kuitenkin joutuneet törmäyskurssille, milloin riimunnarun nailonvarsi oli jäänyt väliin. Eihän Martalle ollut käynyt kuinkaan, mutta hänen suussaan maistunut rautainen maku kieli, että Kaislalle olikin käynyt jotenkin. Huulessa oli pieni vekki, joka seuraavassa varttitunnissa turposi - ja posken punotus viittasi mustelmaan. Meillä on kilttejä poneja kilteille ratsastajille, ja kamalia poneja krapulaisille työntekijöille.

Tallipäivä oli pysynyt aikataulussaan, kahdentoista maissa saapunutta Helenaa nauratti Kaislan naama ja kyseli oliko hän jopa saanut selkäänsä. Nauruhan vain yltyi hänen kertoessa rikoksen tekijäksi Martan. Enhän mä pärjää enää edes ponille, Kaisla oli lisännyt. Onneksi tänään ei olisi alkeiskurssia, joku alkeiskurssilaisten vanhemmista, luonnostaan vieraantunut ullakkohuoneiston Eiralainen, älähtäisi varmasti Kaislan naamasta. Joko siksi, että "Eihän noin hurjalla naamalla ei voi tulla duuniin. Lapsethan siinä säikähtävät." taikka " Martta?! Meidän Purjopetterihän ratsastaa sillä tänään, ei herre gud! Tuollainen hurjimushan tulisi lopettaa ". Hurjimuksella toki tarkoitettaisiin ponia, ei tallimestaria.

Helena kyseli uusista hoitajista. " Ihan reippaitahan ne ovat " Kaisla oli tokaissut, helppoahan se oli Helenalla. Ratsastuksenopettajilla oli kunnollinen auktoriteetti, ne määräsivät siitä mitä ne pennut oikeasti halusivat tehdä. Ratsastaa. Hoitajat, etenkin ne nokkavat teini-ikäiset, pitivät Kaislaa pikemminkin figuurina, joka vaani tallissa ja kielsi kaiken kivan mitä hoitohevosen kanssa voisi tehdä. Tallimestari rankattiin nopeasti varmaan jopa äidinkin yläpuolelle ‘Nuoruuteni Ärsyttävimmät Ämmät’-listalla. Rajat on rakkautta - pikemminkin, rajat on hevosten turvallisuuden tähden.

[Kaisla]

25. helmikuuta 2015

Juorut levisivät Pappilassa ennätysvauhtia, olivat ne sitten tosia taikka osa pienen ponitytön mielikuvitusta. Kaislan mustan kirjavista kasvoista oli keksitty toinen toistaan hurjempia tarinoita. Yksi tarina oli ylitse muiden, tekotapa oli aina sama - mutta motiivi eri. Raija oli tirvaissut Kaislaa. Miksi? Koska, no tiedäthän, pintelit oli kääritty väärin päin. Se on niin huono työntekijä. Koska se ratsastelee täällä öisin salaa. Mieluummin Raija kuin Martta, Kaisla oli miettinyt. Yksi ponitytöistä, Meri, oli niinkin rohkea, että oli yllättänyt Kaislan tallikäytävältä. Teinityttö oli seissyt siinä puhelin kädessään, salama oli välähtänyt. Tallimestari oli vain seissyt siinä typertyneenä. " Kai tuo oli viimeinen kerta kun käytät salamaa tallissa? " Kaisla oli ärähtänyt. " Tuuksä sitte seisoimaan tuonne ulos? Täällä on niin huonosti valoa ja Bea on kipeänä. Mun on niiiin näytettävä sille kuva sun naamastas. " Teinityttö oli luikkinut paikalta ennen kuin Kaisla oli ymmärtänyt tilanteen luonteen. Mitkähän tagit Kaisla saisi, #pappila, #getrektson - #pawned?

Aamupäivällä muutama Pappilan tuntihevosista oli saaneet uudet kengät, tai ‘uudet popot’ kuten Kaisla oli jutellut Kossulle aikaisemmin (" Voooi, Kossu saa tänään uudet popot "), yksi viheliäinen poni oli kadottanut kenkänsä tarhaan ja Kaisla oli käyttänyt ruokatuntinsa tuon pahaisen ponin kengän etsimiseen. Kenkä oli kuin olikin löytynyt tarhasta. Kengittäjä oli kaikkea muuta kuin huhupuheiden komea nuorikko. Mies oli toki asiansa osaava, mutta varmasti lähempänä kuuttakymmentä. Pyllyvako vilkkuen kengittäjä oli ähissyt " Mees keittämään meille kaffeet, flikka ". Hammasta purren Kaisla oli keittänyt ne kahvit, erittäin mustana kylläkin. Hänen harmikseen kengittäjä kehui kahvia lähtiessään.

Kun Roxi oli saanut uuden hoitajan, miespuolisen sellaisen, oli sen karsinan edustalle kehittynyt todellinen trafiikki. Kaisla sai häätää jatkuvasti kikattavia tyttöjä säästääkseen tammaparan hermoja. Ja etenkin tänään kukaan ei säästynyt hänen haukankatseeltaan. Tallimestari oli keksinyt itselleen mahdollisimman monta tehtävää pitääkseen silmällä tamman karsinaa. Kurapylly-Roksille saatettiin syöttää jotakin, mutta Kaislan ollessa paranoidi hoidettaviensa terveydentilasta, hän oli päättänyt ottaa vielä lantanäytteen. Varmuuden vuoksi. Kaisla oletti, ettei yksikään hoitajista ilmestyisi vielä näin ajoissa tallille - Roksikin oli ehtinyt jo liata karsinansa tuoreella, vieläkin kovin löysällä kasalla. Ehkä Roksin hoitaja olikin friidujen mielestä niin ihana, että tammaparka stressaisi vielä itseltään hengiltä. Lannan pussittaminen ei ollut (edes) Kaislan mieleinen tehtävä. Etenkään kun se haisi näin vietävän pahalta. Kun tallimestari kääntyi lähteäkseen, karsinan ovi avautui - ja kukas mukaan se olikaan, kuin Roksin oma mopopoika. Blondi ei kai ollut huomannut karsinan lattialla kyykistellyttä Kaislaa, koska näytti jokseenkin säikähtäneeltä. Tai ehkä tilanteen absurdi luonne oli mykistänyt klopin, Kaislahan seisoi siinä ripulipussi kourassa.

Sehän on mua lyhyempi, Kaisla ajatteli taputti poikaa päälaelle. " Pidä silmällä ettei tytöt syötä sitä, ellet halua pestä sen häntää useammin " Tallimestari kuuli jotain mutinaa lähtiessään, se kuulosti epämääräiseltä Mun hiukset! Mikä sua vaivaa?!

[Kaisla]

27. helmikuuta 2015

Kaislaa oli vaikea miellyttää. Etenkin hoitajien. Itse asiassa hoitajien oli liki mahdotonta miellyttää tallimestaria. Vielä kaksi päivää sitten Kaisla oli melkein pitänyt hoitajia hyödyllisinä, ruokakupit oli pesty, varusteet siistit ja hoitajien huone oli luvattu siivota. Mutta sitten helvetti oli päässyt irti. Ensin pojat olivat kantaneet kanasensa ulos lumihankeen. Painikoot vaikka mudassa, mutta pitäisivät turpansa kiinni. Tyttöjen kiljunta oli säikäyttänyt Teppo-paran, joka oli tallonut sitä satuloineen ponipojan jalalle. Itkuhan siitä oli tullut. Ja eilen ne pirulaiset olivat viimeinkin siivonneet huoneensa - mutta mikä meteli siitä oli lähtenyt. Kaisla oli passiivis-aggressiivisen tapaansa tulostanut kappaleen tallin säännöistä ja vienyt sen hoitajien huoneeseen. Fonttikoko oli suurempi, teksti lihavoitu ja yksi säännöistä alleviivattu vihaisesti punaisella (“ - Anna hevosille lepo tuntien välissä, hevoset tekevät täällä pitkiä päiviä! “)

Oli aamupäivä, karsinat siivottu ja hevosetkin terveitä, helmikuinen kevätaurinko paistoi tallipihaan jossa Kaisla joi kupillista kahvia. Ruunat seisoivat tarhassaan rauhassa, Tedin ja Mion rapsuttaessa toistensa säkiä. Valtakunnassa oli kaikki hyvin. Mistyn kenkäkin oli löytynyt, ja Kaisla oli saanut sen lyötyä vanhoille rei’illeen.Tallimestari oli kuitenkin huolissaan, oliko tallilaisten kesken syntymässä romansseja? Kaislan lapsuudessa ja nuoruudessa tallilla käytiin hevosten takia, ei suinkaan poikien. Mikä on vapaa alue vanhemmista, missä ne molemmat käyvät? Talli. Kaisla eli mielessään jo kauhunsekaisia hetkiä siitä miten varhaisnuorten seksivalistus siirtyisi tallimestarin vastuulle. Pitää kai lukita rehuvarasto. Kaisla ei saanut enää mielenrauhaa, ja tauko aamuauringossa loppui yhtä lyhyeen kuin oli alkanutkin.

Tallissa on aina tehtävää, ellei ole, teet jotakin väärin oli Kaislan työnantaja Saksassa sanonut - hän oli avannut käärityn pintelin ja lyönyt sen Kaislan käsiin. Katso, nyt on taas tekemistä. Kääri. Mutta Pappilassa oli aina tekemistä, milloin oli loimen lukitukset rikki, satulavyö hukassa taikka vesikuppi vailla puhdistusta. Pesukoneen edessä oli vuori likaisia loimia, jonka huipulta Kaisla oli aloittanut aamupäivästä. Vielä yksi satsi mahtuisi kuivumaan. Mikään ei ole varmasti epämiellyttävämpää kuin märkä hiekka sormien välissä. Ja juuri sitähän niissä loimissa olikin. Edes teollisuuskoneeseen ei mahdu loputonta määrä loimia, ja kone oli pian käynnissä.

Dollin karsina oli lainehtinut vedessä sinä aamuna, se oli jotenkin onnistunut rikkomaan vesikuppinsa (joka oli myös täynnä heinää ja väkirehun jämiä, Dolli oli oikea sika). Kaisla oli joutunut katkaisemaan kupista vedet ja juottamaan ruunikkoa ämpäristä. Päivittäistä paskaurakkaa oli hidastanut se, että Kaisla oli joutunut tyhjentämään puolet kuivikkeista. Nyt keskipäivällä tallimestarilla oli viimein aikaa korjata sekin kuppi. Vesikupin korjaaminen ei ollut ydinfysiikkaa, yleensä vika oli varsin yksiselitteinen. Ja niinhän se oli tälläkin kertaa. Dolli oli yksi niistä tallin häirikköhevosista, jotka eivät osanneet juoda yhtäjaksoisesti vaan leikkivät vesi automaatillaan. Auki. Kiinni. Auki. Kiinni. Klik, klik.

Kaisla poistui Dollin karsinasta työkalupakkeineen hänen puhelimensa soidessa (se oli hevosalalla työskentelevälle mitä sopivin soittoääni; Get up, get out, you lazy lout / Get into your working clothes / Up to your knees in oil and grease - Chinese Man - Get Up). Kohtelias naisääni ilmoitteli ‘Roksinan’ lantanäytteiden tuloksia. “ Niinhän mä vähän ajattelinkin. Hyvä tietää. “ Talliin tuli pitkä hiljaisuus, Kaisla oli pysähtynt tallikäytävälle. Naisen mustelmaisilla kasvoilla paistoi ärsytys. Sama ärsytys mitä nokkavat hoitajat aiheuttivat. Klinikan sihteerikkö luennoi Kaislalle madotusohjelmista. Keväällä sitä ja tätä. Varsat näin ja näin. Kaisla oli kyllä itse vaatinut, että klinikalta soitettaisiin heti kun tulokset olisivat varmat. “ Kiitos, hei hei. “ Meillä on yksi hevonen joka on herkempi loisille kuin muut, kyllä me tunnetaan madotusohjelmat. Roksi saisi matokuurin kun tulisi takaisin sisälle.

Ja nyt Kaislan mielessä oli jotakin muuta kuin viheliäiset hoitajat romansseineen. Nimittäin tammatarhan siivous. " Tehokkain tapa loisten torjuntaan on preventiivinen työ " sihteerikön ääni kaikui Kaislan päässä. Aivan kun en sitä tietäisi.

[Pappilan Ponitalli vOy]

Kultakimpale-Kaisla, lupaan lisätä lärvisi Pappilan sivuille tämän viikonlopun aikana! Pääsee sitten Bamsekin muuttamaan talliin vihdoin ;-) Ainakin sinulla on pitkä pinna, kun olet jaksanut odottaa. "Lisään huomenna" nähtävästi muuttui "lisään kuukauden päästä", mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Raija

[Kaisla]

Eihän pomoa sovi hoputtaa!

Ja mitä Bamseen tulee, pieni viive paperiasioissa on tehnyt sen entisen ylläpitäjän ikionneliseksi - saipahan pitää ruunan pihallaan hieman pidempään (ja Kossulle on ollut enemmän aikaa!) :-D

[Kaisla]

28. helmikuuta 2015

Sinä päivänä Kaislan kasvoilla oli edelleenkin ruma mustelma, joka oli muuttunut ruman kellertäväksi. Mutta tallimestarin kasvot käänsivät tänään enemmän tallilaisten katseita kuin koskaan ennen, sillä Kaisla hymyili. Oliko tallimestari sittenkin ihminen? Mikään ei varjostanut Kaislan mieltä sinä päivänä; ei hoitajien orastavat romanssit tai letittämiset eikä edes Bamsen ylläpitäjän itkuinen ääni puhelimessa.
       Raija ja Kaisla olivat viimein saaneet paperit valmiiksi, ja Bamse pääsisi viimein kotiin!

Kello taisi olla hieman vaille kahdeksan kuin Kaisla vietti ensimmäistä, kylläkin ansaittua, kahvitaukoa tallikäytävällä. Ei ollut kauaakaan kun Noora oli saapunut töihin, mutta jo nyt hänen kasvoillaan paistoi ärsytys. Opettaja marssi sanaakaan sanomatta Kaislan ohitse. Tallimestari ei koskaan tiennyt mikä tai kuka Nooraa vaivasi, ja toivoi ettei yksikään Leksan varusteista ollut eksynyt tuntihevoselle. Tai vielä pahempaa, Leksalla olisi jokin paikka kipeänä - ja se olisi jäänyt tallimestarilta huomaamatta. Paska, paska, paska Kaisla toisti mielessään maanisesti. Enhän mä ole voinut ryssiä. Kun Noora kääntyi mennäkseen yläkertaan Kaislan olo huojentui. Hoitajat olisivat pulassa. Niin pahassa pulassa.

Pian Noora palasi hoitajien poppikoneet sylissään ja Kaislan kasvoille levisi vahingoniloinen hymy. Noora taisi opettajista se, joka oli yhtä huonoilla sijoilla hoitajien mielessä kuin Kaisla. Tallimestari elehti thumbs upit Nooralle joka suuntasi suoraan lantalaan. “ Hei, älä nyt niitä sinne paskojen joukkoon heitä! “ Kaisla huusi Nooran perään, tuloksetta kuitenkin. Tallimestari manasi opettajaa mielessään, ne kuuluu jätteisiin, paskat viedään pellolle. No, ainakin Tuiskusta oltiin viimein päästy.

Kaisla liukeni nopeasti pois paikoiltaan kun Noora palasi talliin (“ Mulla on muutamat hokit kiristettävänä “ Kaisla oli huikannut ja heilauttanut laiskasti kättään). Eihän Kaisla aivan täyttä pajunköyttä ollut Nooralle syöttänyt - hän tekisi sen aivan pian. Tallimestari luikki lantalaan heti Nooran kadottua toimistoon. Ehkä Kaisla tuntikin jotakin sympatiaa hoitajia kohtaan, sillä rokkikoneen tonkiminen lantalasti oli kaikkea muuta kuin muuta kuin miellyttävää - etenkin kun Noora oli onnistunut paiskaamaan sen oletettavasti Kurapylly-Roxin karsinan ylijäämien päälle. Itselleen Kaisla vakuutteli, että teki sen tallin jätehuollon vuoksi. Tallimestari ei kuitenkaan ollut niin hyvä tyyppi, että olisi palauttanut rokkikoneen hoitajien huoneeseen vaan lastasi sen kottikärryihin ja vei tallin jätteisiin.

Palautettuaan kottikärryt paikalleen Kaislalla olisi viimein aikaa kiristää hokkeja. Hokkien kiristäminen oli melkein yhtä epämiellyttävää kuin mutaisten loimien peseminen. Hokkireiässä oli aina purua taikka lantaa, tietenkin sellaista jota ei saanut pirullakaan pois, hankaloittamassa itse työtä. Do, Fanni ja Roxi oliva ainakin hokkiporukassa. Onneksi olisi kohta kesä ja hokeistakin voitaisiin luopua. Ellei Raija keksisi kilpailuttaa hevosiaan nurmikentällä. Kaisla avasi Fannin karsinan oven hevosen siitä paljoa välittämättä. Yhtä flegmaattisesti se reagoi tallimestarin nostaessa sen jalkoja. Kaislan duunia ei helpottanut se, että Fanni häikäilemättä nojasi tallimestariin. Kaislan onneksi, ruunikko tammalla nyt oli vain muutama hokki löystynyt. Tallikäytävälle oli jo ilmestynyt muutama tyttönen odottamaan kaiketi tuntilistojaan. Voisi kuvitella, että tallin tyttökunta olisi jakautunut kahteen eri leiriin. Toinen hevospuolelle ja toinen ponipuolelle. Mutta oliko silkkaa sattumaa että ne jakautuivat juurikin Roxin ja Kossun karsinoiden eteen? Kaisla pudisteli päätään ja jatkoi matkaansa Don karsinalle.

Kaislan korviin kantautui tuttu kieunta. Ponipuolella olikin jo se toinen lihatiskin broileri esillä, Joonahan se siellä, nauratti kahta brunettea. Se on aivan mahdoton, Kaisla mietti. Kauhukuvat ponitytöistä työntämässä lastenrattaita tallikäytävällä levisivät Kaislan tajuntaan. " JOONA. " Kaisla ärähti ankarasti, poika sävähti kuin lapsi jäädessään kiinni käsi keksipurkissa lounasaikaan. Poika kääntyi ympäri ja taikoi kasvoilleen jonkinlaisen ilmeen. Kai se oli tarkoitettu suloiseksi, mutta Kaislaa se muistutti hänen tätinsä koirasta. Pienestä palatsikoirasta joka taikoi koirankasvoilleen viattoman ilmeen tehtyään jätöksensä jonnekin salaiseen nurkkaan.

Joona-parka keräsi sääliviä katseita jouduttuaan tallimestarin kynsiin, mutta Kaisla viittoi pojan Don karsinanovesta sisälle. " Mulla on selkä aivan paskana Fannin jäljiltä, saat kiristää ne Roxin hokit itseksesi. Näytä vaikka Lydialle ja Sinille -- sille Anjan hoitajalle kanssa. " Kaisla neuvoi Don karsina kourassaan. Sinillä hän tarkoitti Jassua, mutta ei kuollakseen muistanut tytön nimeä. Sini oli loogisin valinta, olihan friidulla siniset hiukset. Ei hokkien kiristäminen kamalan hankalaa ollut, Joona tajusi konseptin ja Kaisla löi sille hokkiavaimen käteen suljettuaan Don karsinan.

“ Kiristäkin ne sitten kunnolla, muuten saat siivota kissojen laatikon seuraavan viikon “ Kaisla sanoi. Eihän Möröllä ja Tuusannuuskalla edes ollut laatikkoa, mutta tuskin Joona oli sitä tallin naispaljouden (tai piukkien ratsastushousujen verhoamien takapuolien) takia huomannutkaan. “ Ainiin, ja onnea kisoihin! “ Kaisla huikkasi kääntyessään lähteäkseen. Ja tallimestari hymyili leveästi. Hän oli niin hyvällä tuulella, että oli voinut vastustaa kiusauksen pörröttää broilerin helttaa!

[Kaisla]

4. maaliskuuta 2015 - Kaislan paras päivä

“ There is no glory in punishing “
― Michel Foucault, Discipline and Punish: The Birth of the Prison

… but there certainly is joy.

Kaisla oli viimein keksinyt hoitajille sopivan kuritusmenetelmän. Hoitajien huoneen lukitseminen ei olisi tarpeeksi vakavaa, nuoriso siirtyisi vaan mellakoimaan kahvioon taikka tallikäytäville. Tallissa tallimestari ei haluaisi nähdä niitä yhtään useammin, olivathan ne jo siellä tuntikaupalla joka pirun päivä. Uusi, toivottavasti tehokas, kuritusmenetelmä tarkoitti lisätöitä hoitajille. Hommana olisi tallin epämiellyttävin duuni, nimittäin kasojen kerääminen kesken tuntien. Kuritusmenetelmän nimeä oli ideoitu kapakassa vanhojen kavereiden kesken. Jaana, joka oli hevoshommien jälkeen opiskellut agrologiksi, ehdotti Lantaliigaa. Valtiotieteiden kandidaatti Kaija taas ehdotti Kakkakoplaa. Neljän tuopin jälkeen projekti sai nimekseen Paskapartio. Tuomiot olisivat epädemokraattisia ja mielivaltaisia.

Se oli niitä harvoja päiviä kun Kaisla oikein odotti hoitajien saapumista tallille. Yleensä sellaiset päivät rajoittuvat alkeiskursseihin ja kisapäiviin, silloin tallissa oli enemmän porukkaa kun hevosia. Silloin Kaislalla pysyi langat yhtä huonosti käsissä kuin Sörkän yössä. Yksi sana. Makkaraperunat.

Kaisla oli viattomasti viikannut loimita tallikäytävällä vaaniessaan ensimmäistä uhriaan. Kaislan onneksi Jassu tuli yksin, tai oli kadonnut Broilerin jonnekin. Laumassa niitä on hankalampi saalistaa, tallimestari mietti harppoessaan tyttöparan kiinni. Kaisla oli kylmän rauhallisesti kertonut asiansa, tytön naamalla paistoi selittämättä selvä vitutus - ja tallimestarin kasvoille levisi vahingoniloinen hymy. Sinitukka kimpaantui, sähisi ja haistatteli, se oli kai kutsunut sitä lehmäksi. Joona oli kai ollut dyykkaamassa toistamiseen tallin roskiksia, sillä se tuli vain muutaman minuutin tytön jälkeen.

“ Sä olet muuten Paskapartiossa “ Kaisla huikkasi, broileri hymyili leveästi. Luuliko se oikeasti sitä hyväksi jutuksi? Ehkä Kakkakopla olisikin ollut parempi nimi.. “ Sun tyttöystäväs kertoo lisää! “. Jotain mutinaa kavereista.

[Kaisla]

16 - 21.03.2015 - Kaislan kevätromahdus
 
Toppaloimet oli pesty, ripustettu ulos kevätauringon kuivattavaksi ja sitten viikattu odottamaan seuraavaa talvea. Pappilan tarhat olivat jokseenkin kuivuneet, oli kuitenkin kuraa ja mutaa. Hevosilla oli riviä ja ponit vaihtoivat karvaa. Tuppoina irtoava talvikarva tukki tallin viemärin, oli käytävillä, oli kaikkialla. Kevät oli viimein saapunut Pappilaan. Kevät auringon lempeä syleily, ei yhteishaku taikka kirjoitukset eivät olleet parantaneet Kaislan mieltä. Tallimestari oli nukkunut yön toimiston sohvalla, ensiksi episodi säilöheinan kanssa - ja sitten Fanni.

Koko viikko oli ollut yhtä helvettiä, helvetin juuret ylsivät aina maanantaille - taikka pikemminkin sunnuntai-iltaan. Pennut olivat taas mellastaneet pitkin tallia, aina rehuvarastoon asti. Maanantaiaamuna Kaisla oli löytänyt Mörkö-paran lukkojen takaa, eläinparka oli joutunut käymään tarpeillaan kaurakärryssä. Mörkö singahti ovenraosta tallikäytävälle ja katosi yhtä nopeasti kuin ilmestynytkin. Tallimestari kirosi pentuja päässään samalla kun kaivoi kakkakauraa kärrystä, jokaiselle kauhalliselle hän laski ekonomista hävikkiä. Tässähän olisi ollut kahden hevosen aamuruoat.

Mörkö toipui rehuvarastossa vietetystä yöstään kissamaisen nopeasti - toisin kuin Kaisla. Episodin jälkeen tallimestari oli valvonut hoitajien tekemisiä kahta tarkemmin, oli ihana Nina joka harvemmin joutui hankaluuksin. Ihana Nina joka kunnioitti tallimestarin mielenterveyttä siinä määrin, että jätti soidinmenonsa tallin ulkopuolella. Jos ei jättänyt, niin ei ainakaan jäänyt kiinni. Se riitti Kaislalle. Ja sitten oli Broileri ja broilerin kolmio- ellei neliödraamat kanastensa kanssa. Nuoret olivat tunteissaan typeriä, ja Kaisla pelkäsi särkyneiden sydänten johtavan katkottuihin satulavöihin, leikattuihin harjoihin ja häntiin. Voi Roxi parkaa.

Keskiviikkona Kaislan maailma romahti. Tavallinen iltaruokinta muuttui maailmanlopuksi yhden säilöheinäpaalin myötä. Palattuaan rehuvarastoon täyttämään heinäkärrynsä, paalin sydämestä paljastui liiskaantunut rotta. Tallimestarin sydän jätti lyönnin väliin. Helvetin helvetin helvetti! Rotta joka oli säilötty sinne heinän tavoin kesällä. Harmaa ja eloton, kuolemassaankin tappavien tautien kantaja. Tallimestarin käsissä ollut heinä oli tippunut betonilattialle, puolitäysi heinäkärry kaatunut Kaislan törmättyä siihen ja lyötyä reitensä kivuliaasti. Nainen oli syöksynyt karsinasta toiseen, repien eläinten heinät käytävälle. Mio syöksyi säikähdyksissään karsinan perälle. Vallu taas kolautti päänsä muoviseen ruoka-astiaansa. Kaisla pyyteli hevosilta anteeksi mielessään.

Tallikäytävällä oli kilokaupalla heinää ja alusia karsinoista, tallimestari ei kuitenkaan tarttunut harjaan vaan juoksi suoraan toimistolle. Hevospassit, hevospassit, Kaisla mietti kuumeisesti. Tallimestari tuijotti hetken hyllyä ja aakkostettuja mappeja. Vakuutuksia, sopimuksia, kuitteja - kaikki sievästi arkistoituna. Tarkemmin ajattelematta Kaisla repi työpöydän laatikoita auki, etsi papereiden joukosta - kohta toimistossa oli samanlainen sotku kuin tallikäytävällä. Viimein laatikko ei kuitenkaan avautunut vetämällä. Se oli lukollinen. Tahtomatta Kaisla löi itseään avokämmenellä otsaan. Idiootti, tietenkin ne ovat lukollisessa laatikossa. Avaimet tippuivat tallimestarin tärisevistä käsistä kahdesti. Kesti aivan liian kauan löytää sopiva avain, mutta siellähän ne olivat, hevospassit, siististi kaiketi aakkostettuna. Tallimestari nosti ensimmäiset paperit vapisevin käsin. Anjaz. Ja siinä se oli, kuudennella rivillä - BotVax B. Hevospassi hevospassilta Kaisla etsi samaa tietoa, hän kävi ne läpi mielessään uudestaan ja uudestaan - oliko tässä kaikki? Tuossa on ponit, tässä on hevoset. Spai, Anja, Teppo, Primis ja Rolle. Viisi kimoa. Ruunikot, rautiaat. Ruunat ja tammat. Kaikki.

Nainen istui lattialla nojaten toimiston sohvaan, Kaisla nojasi päätään taakse kunnes tunsi sohvan kuluneen mutta lohdullisen pehmeyden. Pulssi laski viimein, Kaislan mieleen kantautui naisartistin laulu jota oli kuunnellut viimeksi sydänsuruissaan. Mainittakoon, että sydänsurut eivät toki johtuneet miehestä - vaan Kaislan vanhasta, opiskeluaikojen vastuuhevosesta. Hevosalalla on yksi kirjoittamaton sääntö. Älä koskaan rakastu kilpahevoseen, taikka, älä koskaan rakastu hevoseen jota et omista. Hevonen särkee varmasti sydämesi. Hold heart, don’t beat so loud. Tahtomatta, Kaislan poskille valui muutama helpotuksen kyynel. Kyyneleiden suolainen vesi kutitti rohtuneita huulia tallimestarin tuijottaessa kattoon. Hevoset pitäisi ruokkia. Tallikäytävä pitäisi siivota. Ja ennen kaikkea, toimisto pitäisi siivota.

Hevoset liikkuivat levottomasti karsinoissaan. Primiksen kiukkuinen potkaisu karsinanoveen, Nökön kimeän suloinen hirnahdus. Rehuvarastossa botulismipaali nökötti koskemattomana, sisällään se viheliäinen rotta. Rationaalisesti ajatellen, bakteerin kehittyminen oli erittäinen epätodennäköistä, muu säilörehu ei ollut pilaantunutta. Kahdeksan hevosen hengen ollessa vaarassa on hankala ajatella rationaalisesti, Kaisla mietti avatessaan uutta paalia mattoveitsellä. Tallimestari nyhti heinää aina paalin sydämeen asti, se vituttaisi vasta aamulla. Mutta paali näytti turvalliselta - ja haisi yhtä suloisenällöttävälle kuin jokainen tavallinen säilöpaali. Kaisla jakoi heinät Pappilan tuntijuhdille. Miolle hän painoin suukon turvalle ja Vallua halasi. Väkirehujen kanssa hevoset saivat muutaman kuivan leivänkannikan. Kaisla oli useaan otteeseen valittanut tuntilaisten äideistä jotka toivat jokaisen kuivahtaneen leivänkannikan Pappilan hevosille. Perusmerkkiä suorittavan Miian äiti, Helena, toi jatkuvalla syötöllä kuivattuja juustopatonkeja. Edes tallin syöppö, Roxi, ei ollut koskenut niihin. Kohteliaista pyynnöistä huolimatta Helena ei vain lopettanut, Kaislan piti kuljettaa leipäsatsia tallin jätelaatikoihin siinä missä muitakin roskia.

Siivottuaan tallikäytävän ja kärrättyään paskapaalin lantalaan Kaisla kirjoitti taas toisen informoivan, huomiotaherättävän lapun talli ilmoitustaululle (“ Kastelethan käytävän ennen laikaisemista! “). Oli jo niin kuivaa, että käytävä pölisi kuin aavikko. Puhkuri vielä tästäkin sopasta puuttuisi. Kaisla järjesteli toimiston, ja siivosi sen ehkä perusteellisemmin kuin olisi tarvinnut. Paperit oli nätisti taas pinoissa, kynät purkissaan ja hevospassit aakkostettuna lukollisessa laatikossaan. Mikään tallissa taikka henkilökunnan tiloissa ei kertonut sen päiväisestä tragediasta. Kaisla keitti itselleen kupin kahvia ja istui sohvalle juodakseen sen. Mutta siihen se jäi, Kaisla heräsi siitä seuraavana aamuna puhelimensa herätykseen. Niska oli jämähtänyt yksisuuntaiseksi edeltävänä yönä. Kaisla ei ollut nukkunut tallissa sitten varsomisvahtivuorojen. Aamu-uninen Kaisla venytteli ja etsi tallin lääkekaapista linimenttiä. Jos hevosten litkut eivät parantaneet niskasärkyjä, niin ei sitten mikään. Se päivä meni siinä missä muutkin, hevoset tarhasivat päivän kevätauringossa, hoitajien tultua Kaislan päivä vain huononi. Ainakin niska taipui.

Fanni oli merkattu kulkevaksi kahdella tunnilla, mutta ensimmäisen tunnin ratsastaja tuli Kaislan luokse. Timmi brunette, jolla oli punaiseksi maalatut huulet, näytti huolestuneelta. Fannilla taitaa olla ripuli. Kaislalta oli päässyt se tavallinen, mitä helvettiä, ennenkuin oli harpponut ruunikkotamman karsinalle. Fanni oli hieman apaattisen oloinen, ja karsinan nurkassa oli kasa vetistä paskaa. Takajalatkin olivat sotkussa. Ruunikkotamma oli hevosista se, joka kulki tarhassa nokka hiekassa. Kaisla ei ollut olettanut sen kuitenkaan syövän sitä - ainakin näissä mittakaavoissa. Tallimestari käski bruneten pesemään Fannin jalkoja vesikarsinaan, ja Kaisla päästi taas rakkaan kontaktilajinsa pariin. Nimittäin ulostenäytteisiin. Valkoinen ämpäri, lantaa ja vettä - ämpärin pohjalla ei ollut hälyttävää määrä hiekkaa. Tunnille vaan, Kaisla komensi. Kaksi viikkoa psyliumia ja ulos kuonokoppa, Kaisla jatkoi ajatuksissaan.

Saman viikon perjantaina Kaisla oli tulostanut monisteet rehuhygieniasta ja kävellyt suoraan hoitajien huoneeseen. Kanalassa kaakatus oli lakannut siinä samassa kun Kaisla avasi oven, aivan kuin teinit olisivat kasvaneet muutaman sentin pituutta ja leveyttä. Kasvoilta katosivat hymyt ja tilalle tuli uppiniskainen uhma. Kyllä tallimestari tiesi ettei ollut kovinkaan pidetty. Ei se pitänyt hoitajista yhtään sen enempää. Kaisla pudotti nivaskan paperia pöydälle, istuutui ja kehotti kaikkia ottamaan monisteen. “ Mä en nyt jaksa tapella tästä asiasta enää. Ottakaa moniste. “

Kukaan hoitajista ei noussut aluksi. Tunge-monisteesi-tiedät-kyllä-minne. Joku reipas tyttö kuitenkin nousi, ja kohtu myöntyivät muutkin. Kaisla ei huutanut, komennellut taikka riehunut. Se oli väsynyt - oliko tuota nyt enää kiva kiusata? Se aloitti kertomalla Möröstä ja rehuvarastosta - tarina kissanpapanoista herätti naurua ja hymyä. Kaislaa ei naurattanut, mutta se kärjisti. “ Tää on kuitenkin yrityistoimintaa, jos hävikkiä tulee liikaa, pitää joko tuntien hintaa korottaa tai vaikka vähentää mun palkasta. “ Kyllä Kaisla tiesi ettei nelisen litraa kauraa Pappilan taloutta kaatanut, saman verran hevoset kuolasivat karsinoiden lattioille ja automaatteihinsa. Mutta se olisi hyvä esimerkki hoitajille. Tää oli friiduille harrastus ja Kaislalle duuni.

“ Monisteessa sivulla kaksitoista on sananen botulismista. Tietääkö kukaan mikä se on? “ Yhtäkään kättä ei noussut, ja Kaisla kertoi. Tallimestari kertoi hajuttomasta ja mauttomasta bakteerista, siitä miten olisi ollut vastuussa kahdeksan hevosen kuolemasta ellei niitä ei olisi rokotettu. Ja sitten se kertoi hoitajille Saksasta. Eton. Sundance. Xavier. Saksalainen kilpahevonen ja kaksi vuotiasta varsaa - rokottamatta ja kaikki menivät botulismiin kolmessa, neljässä päivässä. “ Botuliini on hermostomyrkky. Ensin ne väsyvät, sitten horjuvat ja viimein halvaantuvat. Mä en nyt jaksa tapella enää tästä asiasta, mutta teillä ei ole mitään asiaa sinne rehuvarastoon. Onko kysyttävää? “ Eipä tietenkään ollut.

Rehuvaraston aivan oli siirtynyt Kaislan muiden duuniavaimien joukkoon. Turvaan.

[Pappilan Ponitalli vOy]

Kohta koittaa sinunkin kesälomasi Kaisla, kun hevoset lähtevät kesälaitumille :-) Kyllä sitä kelpaakin lomailla näin ahkerasti paiskitun vuoden jälkeen!