Don hoitopäiväkirja

[Pappilan Ponitalli vOy]

"Do"
s. 2001, tummanruunikko tilastohevosruuna

Tämä päiväkirja on vain hoitajille!

[Julia]

Sunnuntai 13.10.2013                        Jatkoa tarinalle nimeltä "Tallille Palaaminen"
Pompin portaat ylös kohti hoitajien huonetta. Kun pääsin huoneeseen, se oli ihmeekseni aivan tyhjä. Kävin kurkkaamassa kaappiini ja tarkistin että kaikki kamppeeni ovat siellä. Sen jälkeen pompinkin taas portaat alas, ja kävin tarkistamassa tuntilistasta koska Do menisi tunnille. Do olisi tänään kahdella tunnilla, ja molemmat olisivat kokeneiden tunteja joten en usko että minun tarvitsisi laittaa hevosta valmiiksi. Do ei ollut vielä tunneilla, joten ajattelin että nyt olisi täydellinen hetki putsata ruunan varusteita. Menin siis istuskelemaan tyhjään satulahuoneeseen ja otin Don satulan syliini. Etsin satulahuoneen kaapista satulasaippuaa ja puhdistussienen, joilla aloin hinkata satulaa. Kun satula oli hohtavan puhdas, vaihdoin satulan suitsiin. Avasin suitset nipusta ja aloin hinkata suitsia. Suitset olivat yllättävän puhtaat, joten olin pian valmis. Niputin suitset siististi ja vein ne omalle paikalleen. Vein myös satulasaippuan ja sienen pois, ja nappasin Don satulahuovan mukaani samalla kun menin hakemaan hevosen harjakoppaa. Menin istumaan pihalle, ja aloitin Don harjojen putsauksella. Harjat näyttivät aika uusilta ja ne eivät edes olleet hirveän likaisia. Sitten harjasin puhtaalla harjalla Don satulahuovan karvoista. Sen jälkeen putsasin harjan vielä uudestaan. Lähdin viemään tavaroita takaisin paikoilleen. Vein ensin harjakopan, ja sen jälkeen vein Don satulahuovan ja kiinnitin sen satulaan uudestaan. Menin katsomaan toimistosta kuinka paljon kello oli. Kello oli viittä minuuttia vaille viisi, joten päätin mennä katsomaan maneesiin tarvitsisiko Mistyn ratsastaja Noora apua ponin kanssa.

Kun pääsin maneesiin ponit olivat jo kaarrossa ja Noora oli justiin laskeutumassa Mistyn selästä. Näin että Helena seisoskeli maneesin keskellä joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä kysymässä Helenalta minkälainen poni Anja oikein olisi.
-Helena, mulla on tuolla tuntilistassa Anja, ja en yhtään tiedä minkälaisen ponin selkään tässä ollaan nousemassa, naurahdin Helenalle.
-No Anja on sellainen reipas poni, mutta se on myös kovakylkinen ja -suinen. Pukkeja poni osaa myös heitellä, joten kannattaa olla tarkkana. Etkös sä ole se Mistyn ja Don ykköshoitaja? Helena selitti ja kysäisi.
-Joo, tänään oon ensimmäistä päivää tallilla virallisesti niiden hoitajana, kerroin Helenalle hymyillen.
-No kyllä sä sitten varmasti Anjalle pärjäät jos oot yhtä hyvä ratsastamaan hevosilla kuin hoitamaan hevosia. Mitäs oot keriinnyt jo puuhailla tämän päivän aikana? Helena kysyi hymyillen, ja huomasin että opettaja oli oikeasti tosi kiva vaikka olin joidenkin hoitajien suusta kuullut hieman eriäviä mielipiteitä.
-No Mistyn oon harjannut ja tarkistanut haavojen varalta, ja sitten laitoin sen kuntoon tätä ekaa tuntia varten. Ja sitten oon putsannut Don varusteet, selitin Helenalle.
-No sähän oot ollut ahkera, just tollasia hoitajia me tänne Pappilaan tarvitaankin. Suurimmalla osalla hoitajista kun tuntuu tuo ratsastaminen vain olevan tärkeintä, Helena harmitteli.
-Joo, mutta kiitos tiedoista, mun pitää nyt mennä varmaan auttamaan ton Mistyn kanssa, hymyilin Helenalle ja lähdin kävelemään Mistyn perään joka oli jo lähdössä pois maneesista.
-Juu ei mitään, Helena vielä huikkasi perääni.

Kun sain Mistyn kiinni, niin poni oli jo omassa karsinassaan.
-Tarvitko sä sen kans apua? kysyin Nooralta joka oli avaamassa ponin satulavyötä.
-En mä tarvi, Noora vastasi päättäväinen ilme kasvoillaan.
-Ookoo, jos se luimii niin ei kannata välittää, ei se kumminkaan mitään tee, kerroin Nooralle ja taputin ponipalleroa kaulalle.
-Joo, Noora vastasi ja katsoi minua sillä ilmeellä että voisin jo lähteä karsinasta. Niinpä päätin häipyä paikalta ja kävin vielä katsomassa millä muilla tunneilla Anja olisi. Anja oli yhdellä tunnilla minua ennen, ja yhdellä tunnilla minun jälkeeni joten minun ei tarvitsisi laittaa sitä kuntoon tai riisua sitä tunnin jälkeen. Sen jälkeen pompin taas kerran portaat ylös hoitajien huoneeseen. Tällä kertaa huone ei ollut tyhjä, vaan siellä oli veljekset Jami ja Joel, joilla näytti olevan keskenään pienoinen mykkäkoulu päällä.
-Moi! tervehdin poikia ja molemmilta sain saman vastauksen:
-Terve!
Menin istumaan isojen ikkunoiden luokse joista näki maneesiin. Näin kuinka Helena seisoi Roxin luona ja korjasi ratsastajan asentoa. Kaivoin uskollisen Nokia Lumiani takin taskustani, ja kävin vastailemassa WhatsApp-viesteihin. Yhtäkkiä hiljaisuuden katkaisi Jami, joka kysyi minulta hieman aran oloisesti:
-Ootko sä Don ykköshoitaja?
-Juu ja Mistyn myös, vastasin pojalle hymyillen ja Jami hymyili takaisin.
-Ookoo, mä oon Rosan kakkoshoitaja, ja toi idi-, siis anteeksi toi mukava isoveljeni on sen ykköshoitaja, Jami vastasi ja loi murhaavan katseen veljeensä.
-Ookoo, nauroin pojille ja jatkoin ratsastustunnin seuraamista. Tunnilla ei tapahtunut mitään erikoista, kaikki hevoset puksuttelivat menemään ihan mukavan oloisesti.

Vihdoin kello oli vartinyli seitsemän, ja tunnin alkuun oli enää viisitoista minuuttia. Pukkasin Lumiani takaisin taskuuni ja menin kaapilleni. Riisuin takkini päältäni ja heitin sen kaapin ylähyllylle. Kaivoin kaapista turvaliivin, kypärän, esteraipan ja ratsastushanskat. Vaihdoin tallihanskani ratsastushanskoihin, ja löysäsin turvaliivini tarroja ennen kuin vedin sen päälleni. Tämän takia turvaliivini on hieman ärsyttävä, koska sen joutuu aina löysäämään ennen kuin sen saa laitettua päälleen. Sitten otin kypäräni ja laitoin tietysti leukahihnan kiinni, ja otin vielä esteraipan mukaani. Tönäisin vielä kaapin oven kiinni, ennen kuin lähdin pomppimaan portaat alas. Menin Anjan karsinalle, ja siellä poni odottikin varusteet päällään. Anja katsoi minua korvat luimussa, ja nauroin ponille joka näytti aivan liian suloiselta ollakseen vihainen. Avasin karsinanoven, ja otin ohjan pois sen jalustimen takaa, ja ohjat pois kokonaan hevosen kaulalta. Pian toimistosta kuuluikin huuto:
-Kaikki hevoset maneesiin!
Maiskutin Anjalle jotta se lähtisi liikkeelle, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Minulla ei ollut aikaa odotella koska arvon poni viitsisi siirtää niitä kavioitansa eteenpäin, joten päätin läpsäistä lyhyellä esteraipallani ponia lautasille. Niin poniin saikin liikettä, joten lähdimme kävelemään kohti maneesia muiden ponien perässä. Kun pääsin maneesiin vein Anjan kaartoon ja laitoin ohjat takaisin sen kaulalle. Olin kuullut kun hoitajat olivat puhuneet että Anja nappaa heti kiinni jos satulavyötä yrittää kiristää, joten päätin pyytää Helenaa apuun.
-Helena, voitko sä pitää Anjasta kiinni kun mä kiristän sen satulavyötä? kysyin opettajalta.
-Juu, tietenkin, Helena vastasi ja otti Anjasta kiinni. Niin sainkin kiristettyä satulavyön kolmansiin reikiin, ja samalla laskin jalustimetkin alas.
-Kiitti, sanoin Helenalle joka hymyili ja meni auttamaan muita oppilaita. Nousin Anjan selkään, josta kiristin satulavyötä vielä kuudensiin reikiin. Olin aika yllättynyt kuinka pitkä ratsastaja Anjalla oli mennyt minua ennen, koska jouduin lyhentämään jalustimia viisi reikää. Pian olimmekin Anjan kanssa valmiita ja lähdimme kävelemään ponin kanssa pitkin ohjin ympäri maneesia.

-Nyt Annika laita siihen Myrdeen vauhtia! Napauta sillä raipalla kunnolla jos se ei viitsi hypätä edes 40cm:n ristikkoa! Helena ohjeisti Myrdellä ratsastavaa Annikaa, jonka ilme näytti aivan siltä että hän voisi lopettaa koko touhun heti siihen paikkaan. Myrde ei vissiin ollut mikään kaikista suosituin tuntiponi. Olimme kerinneet tehdä jo alkuverkat ja ottaa laukkoja. Anja oli ollut kivan reipas, mutta luonnetta ponilla kyllä oli. Muutamat pukit poni oli jo leiskautellut, mutta olin näyttänyt ponille kaapin paikan, ja sen jälkeen meillä ei ollutkaan enää mitään ongelmaa. Ja nyt olimmekin aloittaneet hyppäämisen. Pitkän sivun vieressä oli kahden laukka-askeleen välillä kaksi 40cm korkeaa ristikkoa. Myrde oli ollut ensimmäisenä vuorossa, ja minä olin Anjan kanssa seuraavana jonossa.
-No niin, Anja! Helena huudahti ja annoin ponille laukkapohkeet. Anja nosti laukan todella kivasti, ja tempokin oli sopiva. Ohjasin ponia kohti esteitä, ja ne ylittyivät todella hienosti.
-Oikein hyvä Julia! Anjalle riittää tämä tehtävä, voit mennä kentän keskelle odottamaan, Helena kehui ja hymyili. Hymyilin takaisin ja menin odottelemaan ja katsomaan muiden suorituksia. Kaikilla tehtävä meni aika hyvin, muutamia ongelmia oli vain harvoilla.
-No niin, nyt sanon keille nostetaan, loput saavat tulla tehtävän näin mutta muutan esteet vain pystyiksi. Tepolle, Tipille ja Anjalle nostetaan, te saatte odottaa hetken, muut tulevat ensin, Helena kertoi ja jäin vielä katsomaan miten muut hyppäsivät. Pian olikin minun vuoroni. Esteet olivat nousseet hieman. Ensimmäinen este oli ristikko, mutta nyt se oli 50cm korkea. Toinen este oli pysty, ja se oli 60cm korkea. Teppo ja Tipi olivat molemmat tulleet tehtävän todella hyvin ja puhtaasti.
-Anja saa tulla, Helena sanoi ja annoin Anjalle laukkapohkeet ja napautin sitä vielä varmuuden vuoksi raipalla. Anjan häntä viuhahti ja se laukkasi todella reippaasti esteille. Ensimmäinen hyppy, laukka, laukka, toinen hyppy... Ja puhtaasti mentiin!
-Todella hienosti Anjalla, se ei ole mennyt noin innostuneesti pitkään aikaan! Helena kehui. Taputin ja halailin ponia. Olin Anjaan todella tyytyväinen, varsinkin koska en ollut mennyt sillä koskaan ennen.
-No niin, saatte antaa poneille pitkät ohjat, Helena sanoi ja annoin Anjan venytellä kaulaansa, ja otin jalustimet pois jaloistani. Helena kyseli oppilailta mitä he tykkäsivät poneista, ja pian olikin minun vuoroni.
-Julia, minkäslainen Anja oli? Helena kysyi.
-Tosi kiva, en olis koskaan uskonu että meillä menee näin hyvin! hymyilin niin kuin Naantalin aurinko.
-Teillä meni kyllä tosi hienosti, en edes muista koska Anja on viimeksi mennyt noin reippaasti ja kivasti jonkun tuntiratsastajan kanssa, Helena kehui ja taputti Anjaa ohimennen kaulalle.
-Kaikki kaartoon! kuului Helenan käsky ja käänsin Anjan muiden ponien viereen. Halasin Anjaa vielä ja laskeuduin sen selästä alas. Anjalle tulikin seuraava ratsastaja jolle ojensin ponin ohjat. Sitten lähdinkin onnellisena maneesista takaisin talliin.

Hoitajien huoneessa työnsin turvaliivini, kypäräni, esteraippani ja ratsastushanskani takaisin kaappiin, ja otin tallihanskani ja takkini niiden tilalle. Puin vaatteet päälleni ja etsin kaapistani vielä Kingslandin paksun villapipon, jonka laitoin päähäni koska huomasin että pihalla on jo aika kylmä ja minun pitäisi vielä kävellä kotiin. Pamautin kaapin oven kiinni, ja menin portaat alas. Kävin kurkkaamassa vielä Mistyä joka oli karsinan perällä lepuuttamassa jalkojaan.
-Heippa Misty! sanoin ponille ja lähdin kävelemään pois tallista.
-Moikka! huikkasin vielä Kaislallekkin joka työnteli kottikärryjä tallin käytävällä.
-Moikka! nainen vastasi ja pian olinkin pihalla. Pihalla oli jo yllättävän pimeä, ja nyt huomasin että syksy oli todellakin tullut. Lähdin kävelemään ripeästi tietä pitkin kohti kotia.

No niin, tässä tarinan loppu. Sori kun tuli vähän tälläinen Anja painotteinen...

[Pappilan Ponitalli vOy]

Moikkamoi Julia!

Hoitomerkinnän Anja-painotteisuus ei haitannut yhtään, siitä on kiva lukea kun se on niin persoonallinen poni! Välillähän päivät menevät siihen, että kun on oma ratsastustuntikin suoritettavana niin oma hoitohevonen jää vähemmälle huomiolle. Se ei haittaa, eikä sen takia tarvitse ratsastustuntiaan vaihtaa ettei menisi hoitopäivän kanssa ristiin.

Rautakanki-Anja meni tosiaan kivasti kanssasi, eikö yhtään kutkuttaisi hoitaa tuota söpöä palleroista? ;-)

Hyrr, siellä ulkona tosiaan on kylmä ja PIMEÄ, voi surkeus. No, onneksi kohta on sentään joulu.

Helena Mäkinen, poniopettaja

[sierra]

Hoitokerta number uno

Sidoin mun luonnonkiharat hiukset kahelle ranskalaiselle letille, nappasin pienen repuntyylisen sängyn päältä ja rapsutin vielä Nanaa, mun kissaa hyvästiks, jonka jälkeen mä poistuin mun huoneesta ja suuntasin alakertaan. Kamala pälätyshän sieltä taas kuulu, sekasin niin espanjaa ku suomeakin; mun perhe, varsinkin vanhemmat, puhu vähän molempia kieliä sekasin. Joskus unohti sanan espanjaks ja käytti suomalaista, joskus taas toisinpäin. Mulla noin ei yleensäkkään käy, olinhan mä kymmenen ku aloin opiskelemaan suomee. Yleensä vaan kirosanat tulee espanjaks, opettajat ei kiinnitä huomioo jos mutisen pari espanjankielistä sanaa välistä, toisinku jos mättäisin suomalaisia kirosanoja, sillon se tuli olis irti.
"Mihin sä oot menossa? Heitä mut sinne Pappilaan, pitäis mennä tekemään ensivisiitti sinne tänään", totesin vanhemmalle veljelleni, joka virnisti juodessaan loput kahvista, "Mitä sä sinne Pappilaan kesälomalla, ei siellä oo ees hevosia, nehän on vihreellä. Poikiako sitä mennään vaa kyttäilemään sinne?" Mutisin vaan muutaman sanan mun säädöstä Adrianista, jonka jälkeen passitin veljen eteiseen. Lopulta huudettiin heipat keittiön suuntaan, jonne koko muu perhe jäi nauttimaan välipalaa, ja suunnattiin Jerominon punaselle audille.

Ajomatka Pappilaan meni aika nopeesti, ja Jeromino jätti mut tallin läheiselle bussipysäkille. Kiitin kyydistä ja lähin kävelemään kohti tallii, vähän perhosia vatsassa. Enimmäkseen mua jännitti muut hoitajat, jos sinne sekaan mahtuu yhtään rasistista pissapäätä ni mun käämit palaa aika pikaseen, en vaan ymmärrä semmosta. Kyllä mä kaikkien kanssa muuten tuun, ainaki enimmäkseen, juttuun. Opin sellasille tavoille jo kotimaassa, ihan pienenä. Miten tullaan toimeen muiden kanssa. Kuitenkin, mä pääsin Pappilan pihamaalle ja suuntasin suorinta reittiä sisälle talliin. Varovasti mä astelin sisälle, katsellen vähän ympärilleni, ehkä etsien jotakuta kelle esitellä itseni. Ja ihankun mun ajatuksia ois luettu, eräästä ovesta putkahti käytävälle brunette nainen. "Hei, mä oon Don uus hoitaja, Sierra", astelin päättäväisesti naisen luokse, joka tarttui mun ojennetusta kädestä ja puristi vaisusti. "Kaisla, mä toimin tallimestarina. Se Do on tuolla laitumella ja toki voit mennä sitä kattomaan, mutta jos sitä ennen käväsisit auttamassa tota Joonaa ruunien tarhan puhistuksessa? Siitä pojasta ei koskaan tiedä, mitä se keksii, hyvä vaan jos saa auttavia käsiä niin menee nopeemmin", Kaisla puhua pölpötti ja nyökkäilin, virnistäen itsekseni kuullessani tehtävän. Mutisin vielä jonkun 'tottakai' tapasen lausahduksen naiselle, ennenku lähdin seikkailemaan ulos tallista. Mä en nähny alkuun mitään, mutta lopulta hahmotin t-paitaan pukeutuneen (ja housuihin tottakai) nuoren miehenalun eräässä putkiaidatussa tarhassa. Sinne siis.
"Kukahan sä olet?" talikkoon nojaileva, Joona mitä luultavammin, kysäs multa pieni virne huulillaan kun saavuin sen luokse. "Mun käskettiin ettimään yksinäiseltä näyttävä blondi, enkä mä nää ketään muuta täällä pihamaalla", pistin takasin ja nostin toista piirrettyä kulmaa hieman. "Mistä mä saan tollasen, tollasen, mikä hemmetti toi nyt on", osottelin talikkoa Joonan kädessä, ja toinen hekotteli mulle. "Ootsä oikeessa paikassa, kun et tiedä ees mikä tää hevosten haarukka mun käsissä on", Joona kiusasi, ja näyttäessäni varmaan aika närkästyneeltä poika vielä lisäsi:
"Leikki leikkinä, mä oon Joona, ja näitä talikoita saa tuolta toisesta päästä. Mä voin lähtee näyttämään, eipähän tarvii tehä hommia sinä aikana."
"Mä oon Sierra", mutisin vaan pojalle ja lähdin sitten seuraamaan tota talikoiden luokse. Me ei keretty kovinkaan pitkälle kun äsken tallissa tapaamani Marja äkkäs meidän kävelevän ruunatarhalta poispäin. "Joona sun piti puhdistaa se tarha, ei puhdistaa viattomien hoitajatyttöjen mieliä", Marja huudahti tolle ja tirskahdin, väkisinkin. "En mä mahda mitään että sä lähetät mun kaveriks tällasia Sierroja jonka kanssa pitää hakee käestä pitäen talikko", Joona tokas takasin ja vielä kaiken vahvistukseks nappas mun ranteesta kiinni. "Sä ite tungit mukaan, senkin laiska paska", totesin pojalle ja riuhtasin mun käden irti. Loppumatka menikin sit aika hiljasis merkeis, ja saatiin mulle semmonen hevosten haarukka kätösiin, jonka jälkeen palattiin ruunatarhalle. Siinä me vaihdettiin muutamia sanoja, ennenku meidän seuraan liitty kolmas ihminen, vaaleenruskeet hiukset omaava nuori tyttö. Sillä oli sentään talikko omissa käsissään, reipas siis ilmeisesti. Tai sit vaan ei halunnu antaa yhtä tyhmää kuvaa kun minä, eh.
"Hei moi", pysäytin mun työskentelyn hetkeks ja tervehdin tätä tyttöö, joka vastas mun hymyyn ja tervehti. "Sutkin sit määrättiin vahtimaan et mä puhdistan tän tarhan, vai?" Joona kysy ja me molemmat naurahettiin, sit tuo tyttö totes vaan että jos kyseessä on Joona niin jotakuinkin niin. Me vaihettiin viel nimet ja mulle selvis et toisen nimi oli Emily. Joutusastihan se tarhan puhistus sit suju, kun meitä oli kaks ahkeraa ja yks joka työskenteli jos sitä vähän patisti. Lopulta me tuumattiin yhteistuumin et se tarha oli tarpeeks siisti jo, ja palattiin sisälle talliin.

Me päädyttiin istumaan hoitajien huoneeseen, mä ruokin kissoja ja muut istu vaan. Yhtäkkiä mun puhelin alko soimaan, ja mä nappasin omenani pöydältä. 'Adrian' vilkku näytöllä, ja huokasin hiljaa vastaten puheluun. Me juteltiin hiljalleen, kun päädyin tiuskasemaan sille jotain sen viime viikonlopun säädöstä. Eipä siinä kauaa nokka tuhissu, kun se alko vittuilemaan mulle linjan toisesta päästä. Lopulta mä päädyin lyömään luurin sille ja lysähtämään pöydän ääreen. "Kuka se oli?" Emily rohkeni kysymään. "Mun niinsanottu poikaystävä. Joku on off säätö, ollaan säädetty jo vuos tai jotain. Viime viikonloppuna me ei oltu yhessä tavallaan ja se meni iskemään jonku stadilaisen lissun", selostin ja huokasin, mut sit reipastuneena vaihdoin puheenaihetta, ennenku kukaan kerkes sanomaan mitään:
"Mennäänkö kattomaan hevosia? Mä en oo päässy tutustumaan viel mun hoidokkiinkaan."
Emily nous seisomaan, selvä kyllä-vastaus siis, ja lähdettiin tytön kanssa yhdessä alas - meitä vastaan tuli käytävällä sinitukkanen tyttö, joka äänistä päätellen meni Joonan seuraks hoitajien huoneeseen. "Toi on kai Jassu, jos mä oikein muistan. Mä tapasin sen viime kerralla kun olin Pappilassa", Emily kerto, ja yritin painaa nimen mieleen; ei mulla mikään maailman paras nimimuisti ollu, varsinki jos kyseessä oli joku kehen en ollu tutustunu. Hyvä olis kuitenkin tietää, ketä tarkotetaan, kun puhutaan. Emilyn avustuksella löysin Dolle kuuluvan pölärin, jonka avulla ajattelin tutustuu ruunaan. Emilykin otti harjan mukaan hoidokilleen, ja lähettiin kohti tallin ovea, kun meidät ruunatarhan putsaukseen määrännyt tallimestari tuli vastaan - näytti siltä että sillä oli tuli persuksen alla, kiire sinne ja tänne. Se ehti kuitenkin pysähtyy meidän kohalle:
"Saitteko te sen tarhan kuntoon? Minne te sen riiviöpojan jätitte?"
Kun kerrottiin Joonan löytyvän sinitukkaisen kanssa hoitajien huoneesta, Kaislalle tuli, vielä enemmän, kiire. Se mutisi meille jotain tammojen tarhasta, ja siitä ettei täällä laiskoteltaisi tänään. Kun näitä lapsosia täällä tänään pyörii, pitää ne pistää töihin. "Mä taidan palata huomenna uudestaan ja nyt häipyy kun oon nähny Don, etten joudu sen sinihiuksisen ja Joonan kynsiin. Ja ton Kaislan valvovien silmien alle", totesin Emilylle. "Ethän sä mitään Joonan kynsiin joudu, tehän tulitte ihan juttuun siellä ruunien tarhassakin kun kävelin sinne päin", Emily pukkas mua hellästi kyynerpäällään ja kohottelin kulmiani toiselle. "Hei, mä seurustelen! Ainaki yleensä", naurahdin tolle.

Lopulta me päästiin laitumelle, ja aloin bongailemaan Dota muiden hevosten keskeltä. Se oli itseasiassa helpompaa ku mä kuvittelin. Tallilla oli aika monta ruunikkoa, mutta Do oli pieni ja siro muiden vierellä. Se oli myös tummempi ku suurin osa ruunikoista hevosista. Mentiin laitumen puolelle ja aloin kuttumaan ruunaa mun luokse. Do lähtikin askeltamaan mua kohti turpa ojossa, vähän laiskan olosesti. Pojan saapuessa mun luokse taputin tuota hellästi kaulalle ja tervehdin tota. Hetken rapsuttelun ja tutustumisen jälkeen aloin harjailemaan toista ihan kautaaltaan. Ruuna kurkkas uteliaan olosena mua kun asetin harjan tuon kylelle, mutta hetken totuttelun jälkeen toinen vaan kurotti alas, ja alko jyystämään vihreetä maasta. Harjailin ja höpöttelin toiselle hiljalleen, ja musta tuntuu että oli kulunu tosi kauan aikaa, kun mun puhelin housujen taskus väris. Taas. Tällä kertaa soittajana oli mun broidi. En jaksanu vastata toiselle, joten annoin puhelimen soida. Pian mulle tuli viesti että Jeromino on tulossa hakemaan mua. Hyvästelin ruunan ja huikkasin Emilylle, joka vielä hoiteli hoidokkiaan, että mä menen nyt, ja että näkyillään. Sen jälkeen heitin harjan talliin ja menin parkkipaikalle odottelemaan. Eipä kamalasti tarvinnu odotella kun näin tutun auton kaartavan mun eteen. "Poltetaan röökit tässä, käydään sit mun frendin kautta", Jeremino oli jo nousemas autosta, kun estin tätä istuen etupenkille. "Ajetaan sinne frendilles, tallilla ei saa polttaa. Vaikka tää onki erillään tallista, en haluu antaa huonoo kuvaa ekana päivänä", selostin toiselle, joka istu takas autoon ja tuhahti lähtiessään liikenteeseen:
"Sä kyl tarjoot tästä hyvästä."

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★★

Kaislahan on pistänyt uudet kasvot heti paiskimaan hommia, hyvä - koska täällä sitä saakin raataa kun on kerran pistänyt lusikkansa soppaan ;-) Onpa muuten kiva nähdä, että talliin on eksynyt tuollainen tempperamenttinen hoitaja, se pistääkin varmaan vähän pakkaa sekaisin täällä...

Jatkoa innolla odottaessa!

Noora, hevos- ja poniope

[sierra]

Hoitokerta number 2

Mun teki kovasti mieli mennä Pappilaan joka päivä, mut viikon aikana, vaikka oli kesäloma, mul oli paljon muutakin. Tai paljon ja paljon, mun päivät oli täynnä sitä samaa; lasten kaitsemista. Mun pikkusisaret ei tietenkään ollu tarhassa koska oli loma, ja vanhemmil oli töitä. Yleensä mummu hoitaa kakaroita, mut nyt se oli päättäny ottaa ja lähtee Espanjaan pariks viikoks. Kyllä munkin tavallaan tekis mieli, Suomen kesät on kylmiä ja Espanjassa pääsis käyttämään omaa kieltään. Mut ei meillä nyt ollu aikaa lähtee kun papan ja mamman lomat ei ollu vielä alkanu. Ja ihme ja kumma tänään oli Suomessakin semmonen sää, että kyllä täällä viihty. Mittari näytti varmaan jotai kahtakymmentäkolmee astetta, jonka takia mulla oli päällä vaan jotkut vaaleet farkkushortsit ja musta, ihonmyötäne toppi. Hiuksia en ollu kerenny letittää kun mä aamupäivällä lähdi näkemään Adriaa ja parii kaverii, joten meikkaamisen jälkeen (eli niitten perusrajausten ja kulmien laiton) mä vaan olin harjannu tukan ja laittanu sen ponnarille. Kiharii ei todellakaan voinu käyttää tallilla auki, olisivat kokoajan tiellä ja silmillä.

Kun mä saavuin Pappilaan, mä suunnistin heti hoitajien huoneelle, jo melkein tutuks käynyttä reittiä. Pamahtaessani sisään huoneeseen yllätyin näkemästäni, sillä huoneessa oli kaks uutta muiduu. Mä tunnistin pelkästään Joonan, jonka sylissä istu pastellipää, käsi pojan kaulan takana. Sohvalla istu vaaleeihonen tyttö, jonka tukka oli musta pinkkii ja sinisenvihreetä kohtaa lukuunottamatta. Mun sisääntulo huomattiin aika nopsaan ja Joona otti puhujan roolin, kun kukaan muu ei saanu sanaa suustaan:
"Ai hei Sierra. Pöllähit paikalle just hyvään aikaan, saanko esitellä mun kanalauman jäsenet Jassun ja Ninan."
"No hei, mä olen Sierra. Oon Don ykkönen", esittelin itteni ja loin kasvoilleni hymyn. Papukaijatukka katteli mua hetken arvioiden, en sit varmaan saanu kovin raakaa arvostelutulosta koska se avas suunsa seuraavaks:
"Joo mä oon Nina, joku kanalaumalainen tai jotain. Mä hoidan Rollea ja Primistä."
"Mä oon Jassu, tän broilerin tyttökaveri tai jotain. Vaihoin just Dollin ykköseks", pastellipää, Jassu siis, sai myös esittelynsä tehtyä, ja hymyilin näille vaan. "No mitäs meidän mamu, joko poikaystäväjutut rullaa ku rasvattu salama?" Joona kysäs ja nyökyttelin. "No jotain sinnepäin, tai en minä tiiä. Ehkä", sepostelin jotain vastaukseks, tottahan se oli etten ollu ihan satavarma. Kyllä me sovittiin kai, jo eilen illalla. Toisaalta en tiiä miks annoin sille anteeks, toisaalta en malttanu pysyy erossa siitä. Kaipa aika näyttäis mihin tää päätyis, the end-otsikoinnin alle vai auringonlaskuun. "Mä taidan mennä kattomaan Dota", heitin repun naulaan ja lähin ulos hoitajien huoneesta, pääseevätpähän juttelemaan rauhassa. Kai mä joskus pääsisin mukaan porukkaan tai ainakin jotain sinnepäin, nyt oli onni et tulin juttuun Joonan ja Emilyn kanssa ja noiki tytyt on esitelly jo ittensä.

Mä olin varannu takataskuun puhelimeni, jos saisin jotai kuvia Dosta. Isä oli hyvin kiinnostunu mun hoidokista, uhkas tulla kattomaan ite jos en ottais kuvia sille. Myös pikkusisaret manku nähä mun 'Adrianin korviketta'.
Saavutettuani laitumen tajusin etten ollu yksin ihastelemassa hevosia. Laitumen ulkopuolella, aidan vieressä, seiso nuori, vaalee poika. Se katteli keskittyneenä laiduntavia hevosia, muutama oli innostunu leikkimään mutta suurin osa oli lämmön takia vaan paikallaan; jaloillaan tai masullaan, vihreen ääressä kuitenki. Astelin jätkän viereen ja katoin tuon kasvoja, jollon toinen huomas mut. "Ai hei, mä en ees tajunnu etten oo yksin", poika kääns katseensa muhun ja soi hymyn. Toinen oli ihan hyvänäkönen, kivat kasvonpiirteet ja ihan hyväs kunnos oleva kroppakin, näkymä. "Jesse? Ootko se todella sinä?" kysyin vähän hämmentyneenä toiselta tunnistettuani tuon. Me oltiin tutustuttu mun veljen kautta, Jesse pyöri joskus aina Jerominon porukan kanssa jossa mäkin välillä viihdyin. "Sierra, hei mitä sä täällä teet?" Jesse näytti ilosesti ilahtuneelta. "Mä hoidan tota pientä ruunikkoo tuol perällä, Dota. Mut mitäs sä, ootko sä käyny täällä kauanki?" oikeesti oli jotenki ihmeellinen sattuma, että törmäsin tähän just Pappilassa. En mä edes tienny että Jesse hevosteli. "Mä alotin itseasias justiinsa hoitamaan Emmaa", Jesse naurahti, jonka jälkeen keskityttiin vaan seuraan heppoja. Lopulta toinen tuumas:
"Pitäis varmaan mennä, se joku Kaisla pisti mut kentän haravointiin. Ja puomejakin pitäs kuulema maalata."
"Mä voin tulla auttamaan sua vaikka maalailus", kerroin ja poika hymyili kiitokseks, ennenkun lähti kävelemään kohti tallipihaa. Mä jäin laitumelle, ja pujahdin aitojen sisälle, lähtien askeltamaan kohti Dota. Ruuna oli asettunut makaamaan maahan, johonki hiekkaseen kohtaan, ja joku sen kaverihepoista kyhnytti Dota hampaillaan sään kohalta. Lähestyessäni kaveruksia kaveriheppa otti pari askelta taaksepäin, mut jäi uteliaana kuitenki kuikuilemaan Don ympärille - varmaan herkkujen himossa. Kun en kuitenkaan antanu toiselle mitään, se lähti lampsimaan muualle. Mä kyykistyin hoidokkini ääreen ja tervehdin ruunaa. "Hei kulta, miten menee? Onks täällä vähän kuuma, nii onko, joo mullaki on", höpöttelin toiselle rapsutellen ja silitellen tätä. Lopulta Do alko tekemään seisomisaikeita, joten väistin että ruunikko pääs nousemaan. Se tuli korvat hörössä kuitenkin mua kohti, ja hymyilin toiselle. "Mä taidan lähteä auttamaan Jesseä nyt maalailussa, tuun viel myöhemmin käymään ja harjailemaan", sepostin Dolle selityksen poistumisesta ja lähin sit kohti porttia. Ruuna seuras mua hitaammanpuoleisesti, ja huomattuaan etten mä ollut ottamassa sitä mukaan se pysähtykin vaan syömään; kuitenkin pitäen mun liikehdintää vielä hetken silmällä.

Tallin pihalla mä, melkein kirjaimellisesti, törmäsin Emilyyn. Moikkasin tytölle reippaasti ja kysyin tolta, josko toi haluis tulla maalamaan mun ja Emilylle vielä uuden pojan kanssa puomeja. Kun sain tytöltä myöntävän vastauksen, me lähdettiin ettimään jotakuta joka osais neuvoa maalien kanssa.
Tallikäytävällä vastaan tuli vähän vihasen näkönen Kaisla, jolta me saatiin vastaukseks tiuskasu, joka kerto maalien olevan jossai varastossa kentän reunalla. Sinne me sit suunnattiin, ja löydettiin kentältä Jesse, joka kanteli niitä maalipurkkeja just esille. "Tulit sit just sopivaan aikaan, ja lisäkäsien kanssa - hei, mä oon Jesse", kuulin pojan esittäytyvän Emilylle, kun ite suunnistin hakemaan puomeja. Kanniskelin puomit kentälle ja laitettiin niitä kannattimilleen - päätettiin että maalattais ensin värikkäät osat ja sitku puomit ois kuivunu, maalattais jotenki valkeet kohat. Alotettiin maalaaminen ja ei menny kauaa, kun Jesse oli tökänny mua pensselillä käsivarteen. Mä kostin pojalle maalaamalla ton kaulaan punasen läikän, ja samointein myös Emilyn poski sai punaa. Lopulta mun käsivarret ja naama oli punasen, sinisen ja vihreen läikikäs; muilla ei menny kyllä yhtään paremmin, Emilyraukan posket oli aika maaliset. Saatiin siinä sivussa kuitenkin maalattua myös puomeja, ja lähettiin tallille pitämään hyvin ansaittua limutaukoa - mulla oli repussa pepsipullo jonka päätin jakaa mun maaliseurani kanssa.

Me päästiin reippaasti nauraen hoitajien huoneeseen, jossa oli tällä hetkellä Jassu ja Joona, sohvan vallanneina. Se papukaijapää oli hävinny jonnekin, liekkö saanu tarpeekseen pariskunnasta. "Mitäs kimppapuuhia te ootte harrastanu", Joona ehti jo kysymään ja naurahdin toiselle, kaivellen limupulloa repustani. Laitoin sit pullon kiertämään Emilyn ja Jessen kesken, ja Joona alko marisemaan itelleen hörppyä. "Te laiskottelitte täällä, me maalattiin puomeja", Emily tokas yllättäen, ja vasta nyt Jassu ja Joona huomas uuden pojan. Kaikki esitteli ittensä, ja juttu alko lentään ihan hyvin heti - en sit tiiä oliko Joonasta mukava et Pappilaan tuli toinen poika, vaikka Joonalla kyllä oli jo muija.

Me juteltiin hiljalleen, muutamat selas puhelimiaan - maali ei varmaankaan ollu vielä kuivunu, joten maalaamaankaan ei vielä päässy takasin. Yhtäkkiä Kaisla pöllähti paikalle, ku etsien meitä. Tai no Jesseä, Kaisla ei kai tienny että me autettiin maalailuissa. "Hei, sitä maalaamista ei tarvii jatkaa nyt. Ootetaan huomiseen ni laitan jonkun maalaamaan niitä loppuun, menis ikuisuus että maalaisit niitä nyt .. Tai no te, tytöt on näkymä ollu mukana maalimaalla", Kaisla seposti ja Jesse sanokin tolle jotain, ennenku nainen poistu. Koska maalaamaan ei enää tarvinnukkaan mennä, ajattelin lähtee moikkaamaan Dota ja sit häipyy. Mä voisin tulla heti huomenna uudestaan. "Mä taidan mennä moikkaan Dota ja lähtee sitten, heipat kaikille", hyvästelin huoneessa olijat, nappasin reppuni ja suunnistin alakertaan. Nappasin jonku harjan mukaani ja matkalla laitumelle mä näpyttelin Andrianille viestin että josko se vois tulla hakemaan mua kohtapuoliin.

Päästessäni laitumelle mä löysin Don norkumasta aidan viereltä. Mä napsin muutaman kuvan pojasta ennenku sujahdin aidan sisälle, tervehtien Dota. Alotin harjailemaan ruunaa hiljalleen, samalla pölötellen tälle. Ei ehtiny kauaa mennä, kun Adrian soitti että se ootti tallin parkissa. Mä hyvästelin Don, heitin harjan talliin ja hyppäsin poikaystäväni autoon. "No onkos tallilla mukavaa porukkaa?" Adrian suukotti mua ja tiedusteli, ja kertoessani että juu, siellä on kaks jätkääkin, poika tuli selvästi mustasukkaseks. "Voisinkohan mä tulla kattomaan heppoja joku päivä?" se ehdotti, ja päädyin naurahtaen vastaamaan:
"Pitää kattella."

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★

Sitä tullaan näköjään jo hyvin juttuun muiden Pappilalaisten kanssa :-) Kyllähän tuollaisella reippaalla asenteella pärjääkin tässä kovassa maailmassa (lue: Pappilassa)!

Ennen kuin illalla myöhään poistuin tallilta, kävin katsomassa niitä teidän maalaamia puomeja. Ihan ok jälkeä, vaikka tuntuu että maalia on mennyt enemmän kentän hiekkapohjaan kuin itse puomeihin. No, harjoitus tekee mestarin - ehkä pääsette huomenna maalailemaan niitä uudestaan ;-)

Don hännän voisi muuten pestä, on aikamoinen mutaköntti koko tupsu.

Marja, tallipäällikkö

[sierra]

Hoitokerta nummer tre (vähemmän hepallinen mut lupaan pestä sen hännän ens kerral)

Kaivelin mun vaaleen farkkurotsin taskusta askin westin punasta tupakkaa, asetin yhen syöpäkääryleen huulteni väliin ja sytytin sen palamaan. Mä vedin keuhkot täyteen savua, huokasten hiljalleen samalla. Mun vapaa käsi ohjautu pyyhkimään poskelle eksyneen kyyneleen, ja mä pidin katseen visusti eessäpäin, yrittäen pitää itteni kasassa. Kello oli jo jonkun verran. Ei kamalan myöhä eikä mikään iltakaan, mut musta tuntu silti että saisin olla rauhassa täällä. En mä uskonut koskaan että Pappilasta tulis mun pakopaikka, mut tässä sitä nyt oltiin; slimmit, mustat repaleiset farkut puki mun jalkoja jotka kulkivat kohti laitumia. Missään muualla mä en pääsis hevosten pariin, ja hevoset oli kivaa terapiaseuraa. Yksityishevosiin en uskaltais missään nimessä koskee.
Heitin puolikkaan tupakan asfalttipintaa vasten kun reitti laitumille alko käymään loppua kohti, ja autotiemäinen osuus päätty. Mä tumppasin sitä röökiä vielä vähän, ettei se nyt jäis niin savuumaan ja huolestuttamaan ohikulkijoita, ennenku aloin kulkemaan ruunien laidunta kohti. Etsin kokoajan Dota katseellani, ja onnekseni bongasin ruunan aika lähellä, erillään muista laiduntavista hevosista. Ei ollu mikään superkuuma keli, vähän vilposa jopa - kyllä noi hepat varmaan tarkeni mut mun oli ollu pakko vetää pitempilahkeista päälle. Kun mä saavutin laitumen portin, sujahdin sisälle aidatulle alueelle, saaden muutaman ruunan tulemaan mun luokse uteliaina. Yks näistä oli se valkonen Teppo, nalle nappisilmä jota mä olin kauan havitellu hoitohevosekseni - sen hoitaja, se joku Marika, tuntu kuitenkin roikkuvan siinä kiinni ja en tahtonu kenenkään alamaiseks olemalla ’pelkkä kakkoshoitaja’. Annoin kimolle muutaman rapsutuksen kaulalle ja jatkoin matkaani Dota kohti.

Oli vierähtäny jokunen aika, mä olin vaan silitelly ja rapsutellu ruunikkoa. Alkuun se oli ihmetelly mitä tein täällä tähän aikaan, mut lopulta se oli hyväksyny kohtalonsa että tulin kiusaamaan sitä vielä näinki myöhään. Kovin kauaa mä en enää jaksanut seisoskella, mä istuuduin turvallisen matkan päähän ruunasta ja jäin kattelemaan kun se laiduns. Loin myös muutaman katseen ympärilleni, varmistaen ettei kukaan muu ruunista olis käymässä uhkaavaks mua kohtaan. Helpotuksekseni kuitenkin hevoset pelkästään söi, tai makas. Ne lepäs selvästikkin, päivän leikit varmaan väsytti ne kunnolla. Laidun näytti niin, en mä tiedä oliks tää oikee sana sitä kuvailemaan, mut harmooniselta; kirjava pikku-Mio laiduns yhdessä Santun ja poneja monta kertaa suuremman Rollen kanssa, Hannu makaili Veijon jalkojen vieressä ja Zake ja Kossu kyhnyttelivät toisiaan. Laidun oli tällä hetkellä paljon harmoonisempi kuin mun mieleni. Ja sillä samaisella sekunnilla mä vaan jotenkin romahdin. En mä tiedä. Kyyneleet vaan vieri mun poskia pitkin ja vaikka mä aina esitänki niin kovaa, mä olin täs hetkes niin pehmee ku olla ja voi.
Me oltiin erottu Adrianin kanssa. Nyt ihan lopullisesti. Emmä tiedä, me vaan päätettiin niin? Mä olin Adrianin luona ja kaikki oli jotenkin niin utusta, harmaata. Mikään ei ollu kuten ennen. Sekin huomas sen, ja me juteltiin, pitkään. Ja me päädyttiin pistämään poikki, nyt ihan lopullisesti tää kaikki on off säätäminen. Tää tuntu silleen hyvältä päätökseltä, koska mä olin aina huolissani ja mustasukkanen, ja toisinpäin. Me oltiin varmaan liian räväköitä persoonia pysymään yhdessä ja todella rakastamaan. Vaikka kyllä mä Adriania rakastin. Tiiättekö, se oli se mun big first love, ja nyt mun sydän oli ihan palasina. Mä en syyttäny poikaa kyllä oikeestaan mistään koska oisin voinu itekki panostaa suhteeseen, mut silti tuntu paremmalta nyt vähän vihata sitä. Kannatti varoo mun eteen tulemista nyt vähän aikaa.

En tiiä, olinko ollu siinä tunnin vai kaks, kun kuulin askeleita, jotka lähesty mua kohti. Mä olin asettunu makaamaan ja olin kokoajan varuillani hevosista, jonka vuoks mä havahduinkin askellukseen nopeesti. Mä nousin istumaan ja avasin mun turvonneet, meikittömät silmät - vaan nähdäkseni että Jesse lähesty mua.
”Onks kaikki hyvin? Mitä sä täällä tähän aikaan teet?” poika kysy ja sen kulmat kurtistu hieman. Mä en saanu sanaa suustani, nyökyttelin vaan. Olin vähän hämmentyny että poika ees oli täällä. Ja ruunalaitumella, ton hoidokki oli Emma joka oli ainakin viime tarkistuksen jälkee viel tamma.
”Mä näin sun kroppas heinikossa ja ajattelin et pojankoltiaiset on tappanu jonkun muijan tänne ja tulin kattomaan”, ihanku toi lukis mun ajatuksia, niin sulavasti se jatko. ”Etkä sä näytä etttä sul on kaikki hyvin”, poika totes viel päälle ja ilman lupaa se tuli istumaan mun viereen. ”Haluutko sä kertoo mikä on?” toi kysy ja en saanu oikeen sanoja ulos. Ulosanti oli surkeimmasta päästä, ja kun viel ratkesin uudestaan itkemään. Sain sanottuu vaan että ero ja jotain vastaavaa, ja sen jälkeen painauduin Jesseä vasten, kun se kieto kätensä mun olan ympäri. Tässä oli ihan hyvä olla. Mä kaipasinkin jotai tukee, tai olkapäätä jota vasten itkee.

Kulu jonkun aikaa kun me vaan oltiin, mä itkin suunnilleen hysteerisesti ja Jesse rauhotteli mua. Sit lopulta, kun pojan t-paita oli ihan märkä ja mun kyynelkanavat ihan loppuunkulutetut, mä aloin selittämään toiselle syytä mun itkuun. ”Sä et varmaan ees tienny että mä seurustelin, mut nii mä tein. Ja tänään me erottiin, ei muuta”, puhelin toiselle ja toi tuntu ymmärtävän. Mä jatkoin sitä selittämistä, koska Jesse tuntu oottavan enemmän tietoo meistä - Adrianista ja musta. Mä kerroin pojalle meidän säätämisestä, muista jätkistä ja muijista, mustasukkasuudesta, on ja off -vaiheista. Mä kerroin että mä rakastin poikaa todella vaikka se ei vaikuttanu siltä. Mä kerroin meidän hyvistä hetkistä, huonoista, jotenkin uskallauduin luottamaan Jesseen ja kerroin tolle melkein kaiken. Kaiken mitä olisin purkanu myös päiväkirjalle. Jos mä semmosta kirjottaisin, mut miks oisin koskaan kirjottanu? Mä en ollu oikeestaan ollenkaan avautujatyyppiä, mä mietin pään sisäs aina mitä kirjottasin päiväkirjaan mut siihen se sit jäi - paperilla lauseet tuntu tosi tyhmiltä. Ja suusta tulleina myös, mut en jaksanu kiinnittää siihen nyt huomioo.
”Sun pitää ottaa vähän aikaa itelles, älä mieti Adrianii. Paranna ittes, se voi viedä aikaa mut ota ihan rauhas ja kuuntele ittees ja sitä mitä haluut”, Jesse jako sen viisauksia ja nyökyttelin toiselle. Mä en tiedä, mä en koskaan ollu ennen selvinny erosta, tai ees kokenu semmosta. Tää oli ihan uutta, ja kuten Jesse sano, pitäis varmaa mennä rauhallisesti.

”Kiitos, kiitti kun eksyit tänne laitumelle just pahimpaan aikaan”, naurahdin tolle. Mun kasvot ei varmaan enää punottanu, tai jos punotti ni se väri oli jo vähän tasasempi ku tunti sitten. Me istuttiin Jessen kanssa jonkun aikaa ihan hiljaa, väliin höpöteltiin muutamii turhii juttui esimerkiks ympärillä olevista hevosista. Sit mä päätin alkaa nousta, ja Jesse mumis jotain, mut en kiinnittäny tohon kauheesti huomioo. Astelin mun hoitohevosen luokse ja taputtelin tätä hieman. Ruuna hörähti mulle pehmeesti, semmosta en ookkaan tolta koskaan kuullu. Ainakaan mun aikaan. Ehkä Do alko tottumaan muhun. En malttais oottaa loppukesää, kun ois se viikon kunnonkohotus hoidokeilla ennen tuntien alkamista. Mua himotti jo päästä ruunan selkään, haluisin tietää millanen se ois. Olis aika keskittyy ratsastukseen, voisin syksylä alottaa jotkut tunnitkin täällä. Mut kuhan nyt ensin keskittys tallilla käymiseen ja uusien ihmisten kohtaamiseen.
Jesse keskeytti mun ajatukset, se tuli mun luokse ja ojens punasta westin askii, joka näytti tutulta - sitä oli koristeltu tussilla, just niiku munki (tuli tylsää joskus jossain lol), joten mun käsi lens mun taskun päälle varmistaan oliko aski siel. Eipä tietenkään ollu.
”Kiitos, taas”, naurahdin toiselle ja nappasin askin toiselta. Mun sormet koski ton sormia, me jäädyttiin kattomaan toisiamme. Toisen kosketus tuntu vähän viileeltä, erilaiselta ku Adrianin karheet kämmenet - ne oli kulunu ties mimmosis töis, moponrassailuis ja sen sellasis. Jessen käsi tuntu pehmeemmältä, heppapojan kädeltä. En ees ollu ennen tajunnu. En tajunnu että pojan kädet oli pysyny niin pehmosina vaikka se liikku mun veljen seurassa. Ja se ei ollu mikää ponipoika, vaan automiehii enemmänki.
Ja sit jotain vaan tapahtu. Toinen tuijotti mua ruskeilla silmillään, jotka lähesty mua. Sit se paino huulensa vasten mun huulia. Se tuntu niin oudolta, niin väärältä mut toisaalta niin hyvältä. Se suudelma ei kestäny kovinkaan kauaa, mut silti pojan vieras, fresh maku ehti tunkee mun suuhun (ja mun tupakkaine maku sen omaan mitä luultavammin). Hetken mä pyörin täs keissis kybäl mukana, ja se olikin Jesse joka irrotti omansa mun huulista. ”Anteeks”, toi rykäs ja virnisti vähän katuvaisena. ”Ei se mitään. Nähään huomenna, moro”, totesin tolle hymähtäen, ja taputin vielä viimeset taputukset Don kaulalle ennen lähtöö.

Ja taas, kun pääsin asfaltille, mä kaivoin tupakat esille (minä koukussa tai jotai). Mä naurahdin itsekseni samalla, kun puhalsin muutamat savut pihalle. Jesse oli hassu. Se käski mennä omaa tahtii ja rauhassa, ja sit se tuli ja suuteli mua. Hassu todellakin. Mä en ymmärrä poikia. Ehkä siks mä erosin. Mut ainaki sen takia Jesse tuli lohduttamaan mua. Ja huomasin et se on hupaisa jätkä. Ehkä kaikki viel kääntyy paremmaks.

(anteeks ihmissuhdepainotteinen stoori, mut tää oli pakko tuoda ulos jossain vaihees - suudelmasta oli sit sovittu jessulin kanssa etukäteen. ja sillee.)

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★

Tiedätkö sinä Sierra, miksi ruunalaitumelta on löytynyt tupakantumppeja? Siis keskeltä hevosten aitausta, siellä missä on helposti syttyvää heinikkoa ja meidän arvokkaat hevosemme! Kuka julkeaa olla niin ajattelematon, kakista ulos heti jos tiedät kuka on tämän takana! Hänelle ei tule hyvä heilumaan!!!


Inga, hevosope

[sierra]

# Neljäs hoitokerta

Mä olin ihan sekasin. Mun ajatukset oli sekasin, sydänraukka sinkoili puolelta toiselle ettiessään oikeeta reittiä mitä mennä. Mun piti ikävöidä Adrianii ja olla mustasukkanen, kun se löys tallilta jonkun hiiru-Alman, mut sit tuli Jesse ja sekotti mun pakan täysin. Se suuteli ja kerto että tykkäs, annoin pakit ja sen tunteet katos ku tuulen mukana. Ja sit oli viel yks selvittämätön asia, joka oli varmaan syypää kaikelle tälle. Sille etten ollu enää niinkään Adrianin perään, tai Jessen. Enkä katellu enää muitakaan poikia.

Mun veli herätti mut tänä aamuna, olin kuulema huutanu nimeä Oona ja se oli pelänny että näin painajaista. Niin, selvittämätön asia nimeltä Oona Mäkelä. Mä vihasin sitä kuinka se oli niin räväkkä, ja kuinka just se sai mut syttymään. Mä vihasin Oonan kasvoja, sen poskipäitä ja leukaperiä, sen hassusti piirrettyjä kulmia. Ja sitä kuinka sen heiveröinen etusormi autto tupakan sen ja keskisormen väliin, sitä kuinka syötävän hyvältä tyttö näytti savuineen. Mä vihasin blondin tyyliä - se oli jotenkin niin rento ja sellanen, tiiättekö, i dont care mitä mul on pääl - look. Mä vihasin Oonan lävistystä nenässä, kuinka se toi särmää sen kasvoihin. Ja sen sotkunutturoita, kuinka seksikkääks ne toisen sai. Mä vihasin sitä että me tunnettiin toisemme koska oltiin jotenki tutustuttu tallilla. Ja kaikkee tätä mä vihasin vaan siks, että noi kaikki asiat, erikseen ja kokonaisuutena, sai mut hermostuneeks ja levottomaks. Ne sai mut pyörimään sängyssä ja oottamaan vastausta tupakkaseurapyyntöön. Ne sai mut jäämään kiinni itelleni liian usein siitä, kuinka mä katoin blondia päivästä toiseen. Mä katoin sitä eritavalla ku ystävät kattoo toisiaan. Eikä se tosissaan ollu painajainen, jonka takia mä huusin.

"Tiedätsä Do, tunteet on tosi epäselviä. Tai silleen. Tai kyl mä tiiän että mä tykkään susta, ja sä oot mun poikaystävä ainaki väliaikasesti, mut ihmisiin kohdistuvat tunteet on liian outoja", mä selostin ruunikolle samalla, kun mä työskentelin ton hännän parissa. Multa oli jo joku aika sitten pyydetty, että pesisin hoidokkini kakkasen ja kurasen hännän - ja vihdoin mä olin jaksanu raahautua mönkijällä laitumelle. Ja onneks olin jaksanu, jos ton hännän ois jättäny pesemättä ja selvittämättä, se olis varmaan pitäny leikata irti. 

"Onneks mulla on tämmönen varapoikaystävä, nyt mun ei tarvii keskittyy mihinkään tunnejuttuihin. Sä viet ajatukset ihan muualle. Ja mietit varmaan että oon ihan höperö", naureskelin toiselle, samalla saippuoiden ruunan häntää. Do vilkas mua korvat hörössä, mutta ei kauaa jaksanu välittää musta, vaan jatko vihreen mutustelua. Mä pesin hännän huolella, ja siirryin sitten harjaamaan poikaa. Toinen haisteli harjaa, jonka jälkeen se jäi kiinnostuneempana kattelemaan ympärilleen. Se höristi korviaan, ja sillon mäki kuulin sen - kevarin äänen. Mä vilkasin tielle päin, ja näin hyvin tutun olosen pyörän. Adrian, niimpä tietysti. Me ei oltu varmaankaan maailman parhaimmissa väleissä, koska olin käyny vittuilemassa toisen Almalle, sen jälkeen kun olin jauhanu kakkaa (Oonalle) siitä kuinka Adrian on vaan yhden tietyn asian, sen, perään. Mä en tiedä, mitä Alma oli kertonu nyt Adrianille, mut poika ei kylläkään näyttäny kovin tuohtuneelta huomatessaan mut laitumella. Toi nyökkäs mulle ja soin hymyn, samalla kun jatkoin hiljalleen Don harjaamista. Mä olisin olettanu, että Adrian menee Tepon luokse, mutta toinen suuntaskin mun luokse.

"Hei miten menee?" mä jouduin hämmenyksen vuoks kurtistamaan mun kulmia, koska herranjumala Adrian ei yleensä välittäny eksiensä tunteista. Poika kuitenki näytti ihan aidosti kiinnostuneelta, joten mä vastasin pikaseen:

"Mites tässä, pikkusiskoja ja heppoja. Sulla?"

"Ei mut, ootsä ihan kunnossa? Kaikki on tapahtunu niin äkkiä; meidän ero, mä ja Alma, kaikki", toinen ei ilmeisesti ollu tyytyväinen mun vastaukseen, koska se alko utelemaan enemmän. Mä nyökyttelin ja mutisin jotain joon tapasta, ja vaihdoin Don toiselle puolelle, niin etten ollu enää niin lähellä Adrianii. Mä pysyttelin ruunan kaulan takana, kun mä kuulin espanjalaisen toteavan:

"No, hyvä. Sä voit puhua jos sä haluat, mä oon silti sun paras kaveris."

Mä saatoin kuvitella ton tunkevan kätensä housujensa taskuun, nyökyttelevän pari kertaa, ehkä sipasevan hiuksiaan kädellään. Sit kuulin heinän kahisevan siihen malliin, että poika oli lähteny ilmeisesti Tepon luokse. Toisaalta oli sulosta, että poika välitti, toisaalta tuntu et en kuitenkaan vois kertoo mun tunteista tolle. Ihanku Adrian Bolívar ymmärtäis jotain semmosta.

Harjattuani ruunikon mä kävin ton jalkojen kimppuun. Mä sillä samalla pesuvedellä pesin vähän ton kurasia vuohisia, ja samalla kokeilin ettei mikään jalka ollu turvonnu. Mä löysin Don oikeesta takajalasta haavan, se oli suunnilleen mun etusormen mittanen mutta ei näyttäny kovinkaan syvältä. Pitäis käydä tallilta puhistusainetta ja tulla sitten takasin, eihän tommosta voi jättää keräämään kaiken maailman bakteereja. 

Do oli vähän hätähousumainen kun mä yritin pestä sen jalkoja, ja viimesen kohalla se nosteli jo jalkaansa siihen malliin, että toinen kyllästy jatkuvaan puunaukseen. Sain kuitenki pojan hangottelusta huolimatta kaikki vuohiset pestyä, joten pääsin siirtymään kavioihin. Mä kävin jokaikisen kavion koukun kanssa läpi, ja samalla kun mä puhistin kaiken kakan niistä, mä kokeilin että kengät oli kiinni. 

Kun mä saavuin tallille, mä huomasin Joonan ovensuussa. Sillä oli kävessään limpparipullo, ja sillä ei tuntunu olevan kiirettä mihinkään - vaikka Kaisla uhkaavasti kävelikin just ulkoo sisällepäin mun perässä.

"No mitäs maahanmuuttaja? Käy ostamassa limppari koneesta, kun vihdoin saatiin semmonen", Joona letkautti ja mä nostin toista kulmaani samalla kun mä virnistin pienesti.

"Miks ostaa omaa kun sulla on siinä tommonen melkein täys pullo, josta mä voin hyvin ottaa", alotin, nappasin muumilimun toisen kädestä ja pyöritellessäni korkkii auki mä jatkoin:

"Ja mites tässä, ei ihmeempiä. Ahistavaa että koulut jatkuu jo niin pian."

Me matkattiin Joonan kanssa hoitajienhuoneelle, josta löydettiin muutama tyyppi - Jesse joka ei pahemmin muhun kiinnittäny huomioo, Nina joka jutteli innokkaasti sen vieressä istuvan Ellidan vieressä, ja Emily, joka näytti piristyvän nojatuolissa meidän saapuessa paikalle. Mä moikkasin kaikille ja asetuin lattialle istumaan, nojaten sohvan selkänojaa.

"Mä en malta oottaa kun hevoset palaa laitumelta, pakko olla paikalla heti samana päivänä", Nina lohkas yhtäkkiä, hetken meidän kieriskeltyä epämukavassa hiljaisuudessa, ja siitähän se keskustelu sitten syntykin. Joona ohjas jutustelun viikon mittaseen kunnonkohotukseen, ja ihmiset alko keskustelemaan kenen kanssa ne vaihtais hevosia, ja mitä ne tekis. Mä en ollu paremmin keskustellu kenenkään kanssa asiasta, enkä ollu vielä niin perillä tulevan viikon ohjelmastakaan, mut ootin sitä kyllä silti ilolla. Mä en vaihtais varmaankaan mun kultamussukkaa mihinkään, menisin koko viikon sillä ja tutustuisin hevoseen. Eihän sitä ikinä tiiä, en varmaan pääsis syksyn tunneilla sen selkään ollenkaan.

"Täällä sitä taas löhötään, tekisitte kerranki jotain hyödyllistä", Kaisla pamahti sisälle huoneeseen, ja Joona tuntu närkästyvän naisen kehotuksesta. Ei sillä, oli loman yks ainoista kuumista päivistä ja en millään olis jaksanu rehkiä kantelemalla heinäpaaleja ja luuttuumalla lattioita.

"Tekemällä esimerkiks mitä? Armahtaisit meitä välillä, nyt on kuuma ja kaikkee", Nina aukas suunsa, ja nainen tuhahti hieman, ennenku ehotti:

"No pelatkaa vaikka pesäpalloa - jos ikinä löydätte mitään välineitä tuolta varastosta. Onpahan meille aikuisillekkin vähän jotain huvia kun te yritätte toivottomasti pelata."

Me lähdettiin tuumasta toimeen, siis etsimään pesäpallovälineitä, ja kuultiin vielä Kaislan huuto että huomenna tehtäis se varaston siivous sitten. Jotenkin pesäpallo sai meihin energiaa, kerättiin hoitajat kasaan ja mentiin kentälle pelaamaan. Me oltiin saatu just jaettua tiimit, kun mä näin tutun blondin askeltavan paikalle. Joona pyys serkkuaan mukaan peliin, ja tytön suostuttua Joona tokas:

"Tuolla Sierran joukkueessahan onkin yks vähemmän ku meillä, sinne vaan!"

Ja taas mentiin.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★★

Do oikein kiilsi puhtautta, kun ratsastin Pokulla ruunalaitumen ohitse tänään illemmalla. Olisin voinut vannoa, että se oli upotettu ShowShineen mutta ilmeisesti se olikin vain tunnollisen kuurauksen tulosta eikä kepulikonsteja oltu käytetty?

Oli hirveän hauskaa nähdä teidät kaikki yhdessä pelaamassa pesäpalloa! Siitähän voisi tulla oikea perinne hoitajien kesken.

Marja, tallipäällikkö

[Katariina]

Halataan kun tavataan
24. syyskuuta 2015


"Sä siis sait sen hoitajapaikan?" mun paras kaveri Iina kysyy ennen viimeistä koulutuntia.
"Jep. Meen koulun jälkeen kattoon Dota", kerron ja Iina katsoo mua pienesti hymyillen, silmät tuikkien. Iina oli ihana ystävä, se jaksoi aina olla iloinen toisten puolesta. Virnistän ja odotan innolla, minkälainen Pappila oikein on.
"Pitäisköhän munkin alkaa käymään siellä tallilla", Iina sanahtaa empivällä äänensävyllä.
"Kerron sulle sit, minkälainen paikka se oikeen on."

Kello soi, meidän pitää lähtee tunnille. Kun viimeinen tunti viimein loppuu, mä suuntaan bussipysäkille ja Iina lähtee ajamaan skootterillaan kotia päin.
"Nähään huomenna!" Iina huikkaa ennen kuin meidän tiet eroaa. Nyökkään hymyillen ja heilautan kättäni paksun, vaalean hiuspehkon omaavalle tytölle. Bussi onkin jo pysäkillä, mun pitää kiirehtiä että ehdin. Just kun bussin ovet on menossa kiinni, saan itseni sujautettua välistä kuskin luukulle. Ojennan yrmeän oloiselle bussikuskille tasarahan ja hoipertelen paikalleni, bussin ollessa jo liikkeessä. Istun paikalleni ja tungen nappikuulokkeet korviin. Suuntaan katseeni ulos ikkunasta, jossa puut vilistävät hurjaa vauhtia ohitse.

Pappilan pysäkki. Mä nousen ripeästi heittäen repun olalle ja painan stop-nappia. Bussi pysähtyy, kiirehdin ulos kiittäen bussikuskia, joka kuitenkin vain murahtaa jotain epämääräistä vastaukseksi. Astelen Pappilan tallipihalla katsellen ympärilleni. Tarhoja, hevosia, kenttä, maneesi, tallirakennus. Kentällä on näköjään ratsastustunti menossa. Opettajan kantava ääni kantautuu tallipihan yli korviini. Jään hetkeksi seikkailemaan tarhoille, katselen hevosia ja näen monia erinäköisiä yksilöitä. Do on luultavasti sisällä, en näe sitä tarhoilla. Kun olen hetken pyörinyt ympäri tallipihaa, harpon tallirakennukseen.

Tuttu hevosentuoksu leijailee mun sieraimiin. Mä vedän tuoksua keuhkoihini ja menen tallikäytävälle kurkistelemaan karsinoihin. Muutamassa karsinassa on hoitaja, jota moikkaan. Pari niistä moikkaa iloisesti takaisin.
"Tiedäks, onks Do tunnilla?" mä kysyn eräältä tytöltä huomatessani, ettei Dota näy karsinassaan. Tyttö nyökkää, ilmeisesti se ei oo kovin puheliasta tyyppiä. Kiitän ja seuraava määränpääni on kenttä, jossa ratsastustunti on menossa.

Huomaan Don, jonka selässä on lyhyenpuoleinen, tiukkailmeinen tyttö. Ravi näyttää pomputtavan aika paljon, tyttö nimittäin näyttää kevennyksestä huolimatta hytkyvän melkolailla satulassa. Ratsastuksenopettaja huutelee ohjeita ratsastajille. Kaviot kopisevat tasaisesti hiekkakenttään synnyttäen pieniä pölypilviä. Hevosten hännät huiskivat, osa ratsuista vaikuttaa pirteämmiltä, osa laiskemmilta. 
"Reipppaasti pohjetta, sinä päätät vauhdin, ei hevonen!"
Pari muutakin hoitajaa on katsomassa tuntia.
"Hoidaks sä jotaki noista?" eräs poika kysyy nyökäten hevosiin päin.
"Joo, Dota. Katariina", esittäydyn.
"Adrian", poika sanoo oman nimensä. Hänen vieressään oleva tyttö esittäytyy Taijaksi. Nyökkään ja katseeni on kiinnittynyt ratsuihin, joiden on määrä nostaa laukka. Suurin osa ei nosta laukkaa ensimmäisellä yrittämällä. Toisella yrittämällä kaikki hevoset jo laukkaavat. Ratsastuksenopettaja kehuu ratsastajia.
"Mikä ton ratsastuksen opettajan nimi on?" kysyn.
"Inga Sundén", Adrian kertoo. "Vaativa kuten ratsastuksenopettajat yleensä."
Puhumme ratsastustunneista ja innostun itsekin osallistumaan. Mun pitääkin ilmoittautua jollekin tunnille, heti kunhan saan aikaiseksi.

Ratsastustunti loppuu jossain vartin päästä, ratsastajat kaartuu keskihalkaisijalle ja me päästään hakeen hevosia talliin. Meen Don ratsastajan luo, jonka ilme on entistäkin kireempi.
"Meniks tunti hyvin?" kysyn. Tyttö riuhtaisee jalustimet ylös.
"Ei", tyttö sanoo ärhäkästi ja työntää Don ohjat mulle. Mua paljon lyhyempi tyttö ottaa hiestä märän kypärän päästään ja huomaan kuinka sen vaaleet hiukset on kans ihan hiessä. Suurin piirtein mun ikäinen tyttö lähtee saapastelemaan parkkipaikalle päin ripein askelin. Ihmettelen vähän tytön käytöstä. Ei tunti niin kauhee voinu olla. Do näyttää hölmistyneeltä ja se huokailee syvään.
"Lähetään talliin", sanahdan ja pian me ollaankin menossa talliin päin. Do seuraa mua kiltisti. Askeleet on vähän tahmeet, mutta hevonen liikkuu kuitenkin samaa vauhtia kuin mä. Do ravistelee päätään ja mun kädelle tippuu kuolaa. Irvistäen pyyhin kuolan mun housuihin. Ei kukaan sitä huomaa.

Tallissa mä puran Don varusteista kunhan oon saanut ruunan karsinaansa. Do suorastaan huokaisee helpotuksesta, kun avaan suitsien remmit ja vedän englantilaiset suitset pois ruunikon päästä. Uskon ettei rauta suussa kovin hyvältä maistu. Taputan Dota ja meen satulahuoneeseen viruttaan kuolaimet ja niputtaan suiset. Ripustan suitset Don paikalle ja meen ottaan Dolta satulan. Avaan satulavyön ja heitän sen satulan päälle. Liu'utan satulan kylkeä pitkin mun käsivarsille ja vien painavan satulankin satulahuoneeseen. Haen harjat, joilla alan harjaileen Dota. Do seisoo paikallaan ja kääntyy välillä katsomaan mua. Se varmaan tajuaa ettei sen tarvi mennä tunnille, kun varusteetkin otettiin jo pois.
"Joo, nyt sä saat levätä", sanon Dolle lempeällä äänellä. Hoitajat hääräilee tallikäytävällä kuskaten varusteita paikasta A paikkaan B ja samalla ne juttelee jostain hevosiin ja talliin liittyvästä. Harjaan Don loppuun ja katon onko kavioissa likaa. Rappaan kaviot kaviokoukulla vaikkei niissä kyllä paljon likaa oo. Kun oon hoitanut Don, meen hoitajien tupaan ja otan siellä kupin kaakaota. Ihan kivahan tää eka tallipäivä oli. Ja vielä parempia olisi luvassa, kunhan pääsisin kunnolla messiin Pappilan menoon ja meninkiin.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Kiva, että rohkeasti olit jo tutustumassa muihin hoitajiin! Osa voi olla vähän happamampia uusia hoitajia kohtaan, niitä ei kannata pelästyä. Kukin tavallaan taplaa tiensä Pappilan huipulle (vaikka joidenkin keinot ovatkin hieman kyseenalaisia: nimimerkillä yksi hoitajista pyysi minua kerran tanssimaan eli hän varmasti yritti iskeä minua!).

Nyt vaan ahkerasti tallille tutustumaan talliin, hevosiin, ihmisiin ja Pappilan tapoihin niin pääset oikein syvälle mukaan tähän poppooseen! :-)

Helena, poniope

[Idalie]

                                                                           

Kävelin tallille nappikuulokkeet korvissa. "Jääpala, mä sulan ku sä katot mua, vaik koitan olla viilee..." - kuulokkeista soi. Välillä ex-valkoiset converseni upposi liejuun, mut sitä saisin sietää, jos en jaksaisi kävellä bussipysäkille, mennä kotiin vaihtamaan kengät ja kävellä tallille. Mun päähän ei mahtunut muita ajatuksia, kuin se, että onko mun elämällä tarkotusta. Potkaisin kohdalle sattunutta pikkukiveä. Ajattelin, että talli helpottais varmaan oloa. Miksköhän ysillä pommitetaan läksyillä? Eikös matikankirjalla ollutkin se tarkotus, että se täytyy antaa koiralle retuutettavaksi? Mutta mä halusin olla uskollinen oppilas, joten raahasin tallilaukussa biologiankirjaa. En sentään ratsastanut, niin ei mun tallikassissa siis paljon kannettavaa ollut.

Silittelin Dota kaikessa rauhassa. Tallissa oli hiljaista, mutta ei kyllä hevosiakaan näkynyt. Tunnit oli selvästi meneillään. Olin hörrännyt Pappilassa ulkopuolisena puolisen vuotta, joten tunsin paikat aika hyvin. Maleksin katsomaan tuntilistoja. Vilkaisin samalla rannekelloani, joka näytti kello kuuttatoista.
"Do menee seuraavalle ja sitä seuraavalle tunnille", mutisin ääneen.
Tassuttelin takaisin Don karsinan luo. Kurkkasin sen karvapeitettä. Mieleeni laukkasi kuva mudassa piehtaroivasta Dosta, ja sen jälkeen kuva harjoista.
"Kai sut sitten imuroida pitää", hymyilin ja taputin ruunaa kaulalle.
Nostin itsepäisesti lattiaa kohti valuvia housujani ja lähdin hakemaan Don harjoja. Nappasin pakin mukaani karsinaan. Raotin Don karsinan ovea ja pujahdin sisään harjapakki perässä seuraten. Jätin tallikassini karsinan ulkopuolelle ja valitsin käsiini kumisuan. Aloin pyöritellä Don karvaa puhtaaksi.
"Tiesitkö mitä Do?" "Mun elämä on yhtä likaista kuin sun karvoitus", totesin Dolle ja vein ajatukseni tapahtuneeseen.
Palautin kuitenkin itseni maan pinnalle, ja muistutin itseäni siitä, että nyt on nyt ja silloin oli silloin. Harjailin Dota kaikessa rauhassa, ja ennen kuin huomasinkaan, toinen puolikas hevosesta oli melkein puhdas.
"Okei Do, sitten toinen puoli."
Siirryin Don kaulan ali toiselle puolelle. Tein saman käsittelyn toiselle puolelle, enkä säälinyt kuitenkin kiukusta päriseviä pölyhiukkasia ja mutapaakkuja. Pian otin pehmeän harjan ja harjasin jalat huolella.
"Ai niin, ehkä sun ratsastaja olis halunnut harjata sut", muistin. "No, ainakin mä aloittelin."
Siistin Don jalat ja tarkistin, että vuohisen iho on ehjä. Do tarkasteli hommiani kummastuneena. "Mitä sä mun jaloissa hääräät, ylempänäkin on tekemistä", Do tuntui ajattelevan sen tuijottaessa mua lämpimillä silmillään.
"Juu juu, Do! Sun harjakin on ihan savipaakuilla", naurahdin kielen ulos sujauttaneelle Dolle.
"Oot kyllä tosi hassu, oot!" jatkoin ja rapsutin Don rintaa.

"Moi kakkiainen, mitäs kuuluu?" koppavan oloinen tuntiratsastaja kysyi multa.
Mun päähän lenteli ärräpäitä, ja ehkä mä päästin pari sellasta ulos.

Kyllä mun elämällä on tarkotus, mun täytyy hoitaa Dota!            

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Kiva, että Pappilasta löytyi sinullekin sopiva lemppari jota halusit alkaa hoitamaan :-) Talli on myös aivan loistava kasvuympäristö ikäisellesi tytölle, siellä kun unohtaa kaiken ulkopuolisen elämän hevosten kanssa touhutessa ja opettaahan se monenlaisia taitoja.

Ehkä Don ratsastaja tarkoittikin kakkiaisella Dota, eikä sinua... ;-) Ei kannata heti pillastua!

Helena, poniope