#5 B-merkki
Tuijotin mun nimeä. Tai periaatteessa sen perässä olevaa nimeää. Siis Inga tai kuka sitten ikinä näitä hevosia jakoikaan, ei voinut olla tosissaan.
Kylli.
Kylli? Mikä hitto edes oli Kylli? Tai tiesin mä kuka Kylli oli, se oli se laamamainen suomenhevonen yhdestä kulmakarsinasta, laiska kuin mikä eikä ollut tainnut ikinä olla meidän tunneilla. Se oli kuin tehty aikuisten alkeistunneille, mutta siinä se nyt vain luki, mun nimen perässä. Pari tyttöä virnuili mulle ja taputti selkään mukamas lohduttavasti. Onneksi tänään mentäisiin maastoon. Kun katsoi hevoslistaa, oli useita tavallisesti tunnilla esiintyviä hevosia karsittu. Primis ja Vallu oli jätetty pois. Ikävää sinänsä, Vallun kanssa olisi voinut olla hauskaa.
Etsin satulahuoneesta sen omituisen, vieraan nimen varusteiden seasta. Käteni tarttuivat ruskeisiin suitsiin, joissa killuivat normaalit nivelkuolaimet. Kyllillä oli vain yleissatula, joten otin sen. Muut varustautuivat estesatuloilla. Kyllin kanssa ei tarvinnut myöskään martingaalia, kuten useilla muilla. Ainoastaan Tedin ratsastaja ei tarvinnut sitä lisäkseni. Kylli katseli mua karsinasta ja ainoa mitä pystyin ajattelemaan oli täysi lobotomia, koska siltä hevonen näytti.
Alku oli ihan hyvä, koska Kylli nosti jalkansa nätisti. Pientä laiskuutta oli ehkä ilmassa, mutta ei sitä tarvinnut kahdesti pyytää. Hoitaessa tamma oli kiltti, enemmänkin nukkui kun kävin sen kaikilla harjoilla läpi. Sen jalat olivat vähän kuraiset tarhasta. Ne olivat kuitenkin kuivuneet sen verran, että harjalla ne sai rapsutettua pois. Laitoin siis suojat tamman jalkoihin ja aloin laittaa satulaa. Kyllille tuli satulan alle geeli, koska se taisi olla sen verran pyöreä, että satula valui helposti. Se kökötti yhä paikoillaan kuin ei tajuaisi mitään mistään. Pyörittelin silmiäni.
Kuolaimet tammat otti nätisti suuhunsa ja pian Kylli oli valmis lähtöön. Olinko edes hieman huvittavan näköinen seistessäni ykkösluokan kamoissa pyöreän, väsyneen suomenhevosen vieressä? Kaikkien ollessa valmiita, lähdimme ulos. Kiristin satulavyön pihalla ja nousin selkään. Kylli oli kovin pienen tuntuinen ja ennen kaikkea
leveä. Tuntui kuin allani olisi ollut virtahepo eikä hevonen. Järkytykseni kuitenkin vain paheni kun Inga käski meidän tulla sen ja oman hevosensa Hotin (joka oli ihanan näköinen. mutta nuori) perään. Miksi ihmeessä se pisti meidät eteen jarruttamaan muita?
Kylli lähti reippaasti liikkeelle, mikä kummastutti mua suuresti. Kaikki tiesivät, että se oli melkein pystyynkuollut, vaikka mitä tekisi. Nyt se talsi eteenpäin iloisesti ja vauhdikkaasti. Ei mennyt aikaakaan, kun muut olivat jääneet meistä jälkeen. Katsoin taakseni aivan äimänkäkenä. Kylli sen sijaan ilmaisi tyytyväisyyttään pärskimällä. Inga kääntyi katsomaan taakseen ja hymyili mulle. Mikä ihmeen päivä tämäkin nyt oli?
Pian siirryimme raviin. Kylli puksutti eteenpäin kuin höyryjuna ja sain jopa hieman pidätellä sitä. Olin ihan varma, että näin unta. Kylli oli kaikkea muuta, kuin olisi voinut odottaa. Sen kanssa pystyi rauhassa myös katselemaan hiukan maisemia matkalta, mikä oli ihan hauskaa ja virkistävää. Kevensin rutinoituneesti ja nautin menosta, kun takaa kuului kiljaisu. Emma oli hypännyt reilusti tienreunasta keskelle ja selässä istuva Anna roikkui melkein kaulalla. Tyttö kiipesi sitkeästi takaisin selkään.
"Kettu!" huusi joku muu. Käännyin katsomaan pellolle, ja siellähän se jökötti, punaturkkinen otus ihan itse. Emma tuijotti sitä kuin se olisi voinut hyökätä kimppuun mikä hetki vain. Pari muutakin näytti hieman jännittyneiltä, mutta Kylliä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Se halusi jo liikkeelle!
"No niin, kaikki liikkeelle, ei ne siinä seisoskellessa ainakaan rauhoitu!" huusi Inga edestä ja pian me käveltiin taas. Kun kettu katosi näkyvistä, siirryimme taas raviin. Ravasimme pitkän aikaa, kunnes käännyimme täysin umpimetsään. En tiedä, mikä idea siinä oli (osa puoliverisistä tuntui olevan samaa mieltä), mutta Kylli olisi jyrännyt vaikka puut matalaksi tieltään, jos olisi täytynyt. Hotti oli yllättävän rauhallinen. Ehkä Inga oli tehnyt siitä täysin umpimetsävarman. Metsässä oli pehmeä, sammalinen pohja ja pieniä kiviä siellä sun täällä. Oksat alkoivat vasta korkealla ylhäällä, koska suurin osa puista oli mäntyjä. Ihmettelin jo, kuinka kauan rämpisimme siellä jumalan selän takana, kun eteen avautui hylätyn näköinen metsätie. Se oli kasvanut sammalta, mutta näytti ihan käyttökelpoiselta.
"Nyt ravataan taas hiukan, valmistautukaa laukkaamaan!" Inga karjui taas ja kaikki tottelivat. Ei kestänyt kauaakaan, kun tuli käsky laukata. Annoin tammalle avut ja se suorastaan sinkaisi laikukkaan hevosen perään. Takaa kuului iloisia huutoja, eikä Inga tosiaan säästellyt vauhdissa. Kylli tuntui varmalta, vähän kovasuiselta eikä varmasti pysähtyisi helposti, mutta musta alkoi pikkuhiljaa tuntua, että allani oli päivän paras hevonen. Putte tuntui suorastaan kuuluvan sinne, ei neljän seinän sisään maneesiin. Jotkin hevoset olivat sellaisia - lahjattomia kouluradoilla että hyppäämisessä, mutta luotuja ulos maastoon. Kylli taisi olla niitä.
Kun siirryimme takaisin raviin ja sitä kautta käyntiin, monien posket helottivat punaisina. Emma oli kuulemma järjestänyt ohjelmaa jo toistamiseen ja pukittanut sekä Rolle ajautunut niin lähelle Fannia, että se oli potkaissut ilmaa. Inga muistutti kaikkia turvaväleistä. Seuraava laukkapätkä oli pellolla, jossa opettajamme käski pysyä jonossa - turha luulo! Kun Rolle tuli ensimmäisenä ohi muista, oli peli menetetty ja kaikki lähtivät rinnakkain hurjaa vauhtia. Inga karjui pää punaisena, mutta kaikkien pysähdyttyä pellon laitaan vahingoittumattomina, nainen vain pudisti päätään. Olin kuitenkin varma, että näin pienen hymynkareen huulilla.
Pääsimme taas pienelle metsätielle, kun Inga käski nostaa laukan edessä näkyvä pienen puun takia. Kaikki tekivät käskettyä. Kylli näytti olevansa elämänsä kunnossa ja hyppäsi reippaasti kaatuneen puun yli. Taputin sitä kaulalle. Emma taas kieltäytyi - vaihteeksi - ylittämästä puuta missään tapauksessa, kunnes Anna lämäytti sitä raipalla takalistolle niin, että tamma hyppäsi metrin ilmavaralla. Annan ilmelle oli pakko nauraa.
Loppumatkan kävelimme. Tallin pihalla yksi tytöistä kysyi kovaan ääneen, että eikö Kylli olekin kamala hevonen.
"Itse asiassa ihan loistava. Ihan paras hevonen", vastasin hymyillen.
