Tepon hoitopäiväkirja

[Pappilan Ponitalli vOy]

"Teppo"
s. 1999, kimo tilastoponiruuna

Tämä päiväkirja on vain hoitajille!

[Marika]

Tutustumista +koulutunti Uunolla

Naurunremahdukseni kaikui tallin yläkerrassa. Käännän katseeni kohti kattoa ja hymähdän.
- Nää Marikan teoriat, pyöräytti silmiään Helmiina, yksi Pappilan ykköshoitajista. Huokaisen halveksuvasti, eikä kauaakaan kun lukemani hevoslehti lentää virnuilevan tytön syliin. Vaikka kaikki oli uudessa tallissa vielä aika uutta ja tuntematonta, alkoi tallityöt jo jakautua kimppoihinsa.
- Kellä muuten tyypit menee tänää? Lieko kysyi vierestäni.
- Uunollaaaaa! vastaan hymyillen. - Sillä menee mua ennen joku alkeistuntilainen, joo se on varmaan hyvänä...
Kiinnitän vaaleat, pitkät hiukseni ponihännälle ja laitan samettipäälysteisen kypärän päähäni, mutten vielä kiinnitä leukahihnaa.
- Uaaak, Uuno on ihan hirvee, sanoo joku valmennus-ykkönen.
- No Markku ny osaa ratsastaa kenet vaan vääntää semmosta KN spesiaalii, Lieko tönäisee minua kyynärpäällään.
- KN special ei oo ees vaikee luokka, kohotan kulmiani Liekoa kohti.
- No se kuulostaa hienolta. Sanotaan Pyhä Yrjö sitte.

Istuskelen maneesin katsomossa näperrellen kouluraippaani. Helmiina sivelee uutta kypäräänsä, jonka päälyste on hienointa samettia ja ilmastointiin on kiinnitetty timantteja.
- Vähä mäki haluisin tollasen, sanoin silmät pyöreinä Helkun uutta kypärää ihastellen. Tyttö hymyili minuun päin ja painoi kypärän päähänsä.
- Ärsyttäskö jos nyt tippusit pää eellä ja toi kypärä halkeis? kysyn virnuillen.
- No emmä nyt Spailta tipu, Helmiina vilkaisee minua naurahtaen.
- Hmm.. ei sitä tiedä, sanoin enteilevästi.
- Oliko toi joku kiertoilmaus? Helmiina kysyi loukkaantuneesti.
Nauran hiljaa ja keskityn katsomaan ponipuolella käynnissä olevaa ratsastustuntia. Tuleva ratsuni laahustaa uraa pitkin korvat sivuilla ja ratsastaja humputtelee ohjat pyykkinaruina roikkuen.
- Mä pystyn eläytymään ton pikkutytön iloon, joka sille tulee, kun se pääsee ratsastamaan, ja mulle tulee huono omatunto, kun mä nään sen tulevaisuuden, missä toi ratsastaja juoksee äitisä syliin ja sanoo innoissaan jotain et 'ratsastin tolla ponilla!' ja sitten se on tosi ilonen ja se äiti on silleen ihanaa ja halaa sitä ja silleen. Ja vaikka mä en haluis ajatella sitä, niin ajattelen, et toi näyttää tosi tyhmältä, eihän sillä oo tuntumaakaan...
- Siis mitä sää selität? Lieko kysyi ihan pihalla.

Ponituntilaiset ohjasivat hevoset kaartoon alueensa keskilinjalle ja uudet ratsastajat kävelivät reippaasti oman ratsunsa luokse. Uuno oli toisiksi lähinnä hevospuolta. Ruuna pärski tyytyväisenä, kun ratsastaja hyppäsi alas sen selästä.
- Uuno parka, joutuu vielä yhteen rääkkiin, hymyilin ruunikolle ponille.
- Tarviitko sä apua? edellinen ratsastaja kysyi taputtaen Uunoa.
- En tarvii, mä pärjään kyllä, vastasin ja säädin puoleistani jalustinta muutamalla rei'ällä pidemmäksi. Ratsastaja antoi vielä pusun Uunon silmäkulmaan ja lähti sitten pois maneesista. Ennen selkään nousua kiristin satulavyötä vähän, ettei satula kupsahtaisi Uunon mahan alle, alkeistuntilaiset kun tuppasivat menemään niin löysillä vöillä...
Asetin toisen jalkani jalustimeen ja ponnistin Uunon selkään. Säätelin jalustimet mielestäni sopivan mittaisiksi, otin raippani satulan siiven alta ja ohjasin Uunon kävelemään pitkin ohjin uralle.

Pappilan poniopettaja Helena otti alkeistunnin maksuja vastaan maneesin keskellä, kun me saimme verrytellä itsenäisesit molempiin suuntiin. Verkkailin Uunoa kevyesti, kun se oli kuitenkin mennyt jo tunnin.
Tein pieniä puolipidätteitä, joiden jälkeen ratsastin sen ulos pohkeella. Uuno alkoi tulla paremmaksi takaa, mutta se painoi kuolaimelle jonkin verran. Tein ympyröitä ja kaarevia uria ja yritin houkutella sitä kantamaan itsensä paremmin.
Kevennettyäni molemmat suunnat, valmistelin nostamaan laukan. Uuno katosi kuolaimelta ja harppoi enemmän ylös kun eteen. Asetin ruunaa sisälle ja painoin molemmat pohkeet sen kylkiin. Uuno hidasti raviaan ja suorastaan notkisti selkäänsä ratsastajansa mieliksi. Pyysin Uunoa eteen, mutta se vaan herkisteli kovia apuja ja jännittyen veti itsensä lyhyeksi. Napautin kevyesti raipalla ruunan takapuolelle ja sain palkakseni pienen potkaisun, mutta sen jälkeen ihan siedettävän askelluksen. Päätin hetkeksi unohtaa muodon ja selättömyyden, kunhan Uuno menisi minne halusin ja mitä vauhtia halusin. Valmistelin nostamaan laukkaa, siitäkin huolimatta, että ruuna krouvaili korvat luimussa ja turpa taivaissa. Annoin ponille mahdollisimman selvät laukka-avut, ja sain kuin sainkin palkakseni kivasti pyörivän laukan. Jäin päätyyn ympyrälle asettaen ja taivuttaen Uunoa ympyrän muotoisesti. Uuno hieman vastusteli liiraamalla ulkopohjettani vasten, mutta en päästänyt sitä ympyrältä, ennenkuin se suostui laukkaamaan nätisti. Sain ruunaa jälleen houkuteltua parempaan muotoon ja siirsin sen raviin lyhyen sivun keskellä.

- Okei ohjat käteen ja jalustimet kaulalle, Helena sanoi, kun me kaikki olimme verkanneet ponimme. - Lähdetään tulemaan keskilinjalle, tuonne tötteröiden väliin, ja tötteröiltä sitten väistö vasemmalle. Uralle palataan ennen kulmaa.
Nostin molemmat jalustimet eteeni, vasemman päälimmäiseksi, ja etsin sopivan asennon satulassa.
- Helmiina leuka ylös, käännä oikea olkapää taakse ja ryhti, ryhti. Marika hevosen niskaa korkeammalle, eikä yhtään kovempaa. Lieko laske sun nyrkit samalle tasolle ja paina kantapäät alas.
Ratsastin Uunoa korkeampaan muotoon ja käänsin sen keskilinjalle. Pidin ponin pohkeen ja ohjan välissä, suoraan maneesin keskimmäisen lamppurivin alla.
- Ei liikaa pidätettä oikeasta ohjasta, Marika. Rento käsi, istu, paina vasen jalka alas. Ei takaosaa edelle, korjaa, noin. Hyvä loppupätkä, kehu, Helena jakeli neuvoja kullekkin vuorotellen. Käytin kättäni Uunon kaulalla ja jatkoin ratsastusta. Ruuna meni ihan kivasti, kunhan vaan sain ponin ja itseni keskittymään.

- Sitten jatketaan ravissa, Helena käski. Tein pienen puolipidätteen Uunon suuhun ja käskin sen pohkeillani raviin. Uuno siirtyi pehmeästi raviin. Ruunalla oli tasainen ja pehmeä ravi, eikä minun tarvinnut juurikaan käyttää energiaa istumiseen, onneksi, sillä pohkeenväistö oli aika hankalaa, kun sille päälle sattui.
Käänsin Uunon ravissa keskilinjalle, ja jouduin käyttämään vasenta pohjetta hiukan napakammin, kun ruuna olisi halunnut ennakoida väistöä.
- Suora poni Marika, ei mutkitella. Valmistele väistö, tee pidäte vasemmasta ohjasta ja paina oikeaa pohjetta ponin kylkeen. Oikealla ohjalla pelkkä asetus, ja että pääset hellittää. Pidäte ja pohje, pidäte ja pohje, noin taputa.
- Hyvä Uuno, kuiskasin ja taputin ruunaa kaulalle.

Helena käski meidän ravaamaan hetki uraa pitkin. Silloin hän pääsi korjaamaan paremmin istuntaa ja ponien työstämistä. Keskityin ratsastukseen niin hyvin, kun pystyin ja yritin myös istua ryhdikkäästi.
- Hieno ravi Marika, se ravaa siinä kivasti ja rennosti, Helena sanoi. Pieni hymy levisi kasvoilleni, saadessani kehuja.
- Hyvä, sitten siirretään ponit käyntiin ja annetaan hetki kävellä, Helena sanoi.
Siirsin Uunon käyntiin ja taputin sitä kaulalle. Annoin ohjan valua sormieni välistä pitkäksi ja ruunan venyttää kaulaansa.
- Onks kiva? Helmiina ohjasi Spain rinnalleni.
- Joo, on tää jees, sanoin ja silitin Uunon kaulaa.
- Se on ihan hikinen, sulle tulee kiva pesu-urakka, Helmiina irvisti kimonsa selästä.
- Mmm, mumisin. Toivottavasti ehtisin tänään hoitaa myös Tepon, sillä Uunon jalat pitäisi varmaan kylmätä ja laittaa savet tai jotain.

- Otetaas sitten ohja käteen, ja ruvetaan tulemaan ravissa tähän keskilinjalle. Tötteröiden välistä nostetaan aina vuorotellen vasenta- ja oikeaa laukkaa, mennään kaaren läpi laukassa, ja pitkällä sivulla voidaan siirtää raviin. Sitten siirrytään raviin, ja aloittaa voi se kuka kerkeää, Helena selitti meille laukkatehtävän. Keräsin ohjat käteeni ja siirsin Uunon raviin. Se myötäsi heti kivasti niskastaan ja lähti reippaasti eteen. Lieko tuli ensimmäisenä keskilinjalle ja nosti laukan.
- Hyvä nosto, kato, ettet heitä toista jalkaa liian taakse, sillä Goldilla on niin paljon läskiä siellä takana, ettei se sun pohjetta tunne, Helena virnisti ja sai Liekonkin hymyilemään.
Ohjasin Uunon keskilinjalle, ja valmistelin nostamaan oikeaa laukkaa. Uunon ravi kiihtyi hieman, mutta sain sen tekemään ihan siistin noston. Kaarella sain käyttää pohkeita, ettei ruuna tiputtanut raville.
- Okei, sen jälkeen kun sä käytät pohkeen, jätä se hiljaa paikalleen. Älä jaa kaivamaan tai puristamaan sillä, Helena sanoi.
Seuraavalla kerralla Uuno kiemurteli hieman linjalla, mutta yritin asettaa sen vasemmalle ja antaa selkeät vasemman laukan avut.
- Tuntuukos vähän hassulta? Helena kysyi kun olin saanut Uunon laukkaamaan.
- No.. vähän ehkä, vastasin. Uuno tuntui vähän notkuvan puolelta toiselle.
- Se on ristilaukka, korjaa, Helena sanoi. Pieni nolous kieri päältäni, mutta laitetaan se kavereiden näkemisen piikkiin. Vaihdoin Uunon laukan ravin kautta. Pitkän sivun puolivälissä siirsin ponini raviin ja otin sen tahdin kuntoon.
Tulin vielä kertaalleen keskilinjalle, ja nostin puhtaasti uudelleen vasemman laukan.
- Hyvä Marika, se vois jäädä siihen, joten voit ottaa jalustimet jalkaan ja keventää sen, Helena sanoi.

Laskin molemmat jalustimet jalkaan ja siirsin Uunon raviin. Annoin sille ohjaa ja kevensin sen rennon ravin tahtiin. Uuno pärski tyytyväisenä ja venytti kaulaansa. Annoin sen ravailla vapain ohjin maneesissa, mutta väistelin vielä laukkaavia ratsukoita.
Keventelin Uunon molempiin suuntiin, ja siirsin sen lopulta käyntiin.
- Loistavaa poni! huokaisin, ja taputin Uunoa molemmin käsin. Ruuna ravisteli päätään ja käveli rennosti hieman uran sisäpuolella. Osa ratsastajistaan vielä kevensi ponejaan. Pudotin jalustimet pois jalasta ja pyörittelin nilkkojani. Odotin, että muutkin saisivat ratsunsa palautumaan, jotta voitaisiin tulla kaartoon ja lopettaa tunti yhtäaikaa.
- Hyvä, tulkaa sitten kaartoon nenät kohti katsomoa, Helena sanoi, kun kaikki olivat keventäneet poninsa. Käänsin Uunon kaartoon pitkän sivun keskeltä, ja pysäytin sen keskilinjalle.
- Kiitos Helena, sanoin vielä, ennenkuin tämä ehti lähteä maneesista. Sivelin Uunon hikistä kaulaa ja tulin alas ponin selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin vähän satulavyötä.
- Markku tuutko mun kaa kävelyttää, ainaki tää puuskuttaa vähä, Lieko sanoi vilkaisten kullan väristä tammaansa.
- Joo, Uunoki.

Tuntilaiset lähtivät peräkanaa maneesista. Minä ja lieko kiersimme maneesin ja lähdimme kävelyttämään ponejamme tallin ympäri.
- Mitäs Uuno? Lieko kysyi. Hänen äänensä hädin tuskin tuului tuulen huminan ja tallipihan äänien alta.
- Eipä kummempia, ihan jees, sanoin rapsuttaen ruunaani korvan takaa. - Goldi?
- Tosi kiva, ehkä vähän turhan tasanen mun mieleen kuitenki, Lieko kertoi taputtaen Goldia.
- Sellasia ne tuntilössykät on, Uuno on kumminki ihan huippu, kunhan sitä jakso työstää. Näitsä sen tän kohtauksen siinä alussa? kysyin naurahtaen.
- Joo, se sen pukki oli ihan outo! Lieko nauroi.

Kävelytettyäni Uunon, pääsin viimein kiepauttamaan sen omaan karsinaansa. Otin satulan pois selästä ja laitoin sen läheiseen telineeseen. Avasin suitsista turpahihnan ja päätin lähteä suoraan pesemään hionnutta ratsuani, ennenkuin pesupaikalle olisi kilometrin mittainen jono.
- Mennään, maiskutin Uunolle, joka olisi halunnut jäädä lepäämään karsinaansa. - Tiiän, et oot ihan puhki, mutta jaksa nyt ees käytävän toiselle puolelle kävellä. Saat vähän viilennystä, eiks oo kivaa, hä?
Uuno tempoi hieman vastaan, mutta suostui lopulta vastahakoisesti pesukarsinaan. Uuno seisoi paikallaan oikein hienosti, mutta pidin sen ohjia varuilta käsissäni. Liottelin kaulan, selän ja kainalot vedellä molemmin puolin ja sammutin hanan. Nappasin hikiviilan seinällä roikkuvasta valkoisesta korista, ja vedin enimmät vedet pois.
- Meneeks sulla kauan? joku minulle tuntematon poika odotteli tallikäytävällä raudikon tammansa kanssa.
- Ei, mä vaan kuivaan, sanoin ja käännän pääni nopeasti takaisin Uunoon päin. Pyh.. mistä lähtien minä olen poikia ujostellut..
Heitin hikiviilan takaisin valkoiseen koriin, mistä olin sen ottanut, ja talutin Uunon pois pesukarsinasta.
- Kiitos, poika sanoi ja vilautti minulle nopean hymyn.
- Mm, eipä mitään..

Päästin Uunon karsinaansa ja riisuin siltä suitset. Ruuna maisteli suutaan ja kävi tarkistamassa ruokakipponsa mahdollisten ruoanjämien varalta.
Kaivoin harjan Uunon harjapakista ja suin ruunaa reippaaseen tahtiin. Tarkastin samalla ponin jalat, ne olivat keränneet jonkin verran nestettä.
Harjasin ruunan pikaisesti ja nappasin varusteet syliini. Varustehuoneessa oli muitakin tuntilaisiamme ratsunsa varusteita puunailemassa. Nostin Uunon varusteet paikoilleen ja kaivoin varustehuoneen pakastimesta neljä kylmäyssuojaa.
Palasin reippaasti Uunon karsinalle, ja läväytin kylmäyssuojat ponin karsinan eteen. Pujahdin Uunon karsinaan ja kiedoin kylmäyssuojat sen jalkoihin. Painoin kellonajan muistiin ja siirryin muutaman karsinan eteenpäin Tepon luo. Kimo ruuna kohotti päätään ja höristi korviaan, kun mainitsin sen nimen.
- Moi kultu, mä oonkin viimein sun ykköshoitajas, sanoin ja rapsutin ruunan otsaa. Poni kurotti kaulaansa karsinan oven yli ja painoi turpansa kaulaani vasten. Se puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan hupparini sisään.
- Voi kun sä ootkaan hellyyttävä! kuiskasin.

Nappasin harjan ponin harjapakista ja ryhdyin harjaamaan ponia. Teppo värisytti ylähuultaan ja nautti harjaamisesta täysin siemauksin. Nauroin ponille mielessäni ja jatkoin harjaamista. Liu'utin punaista harjaa ponin kaulaa vasten painavin, pitkin vedoin.
- Hyyvä, mumisin itsekseni ja siirryin käsi Tepon takapuolella ponin toiselle puolelle.
Harjattuani Tepon pikaisesti, vaihdoin harjan kaviokoukkuun ja tarkistin kaikki kaviot. Toisen takasen kenkä heilui hiukan, josta pitäisikin mainita Raijalle.
- Hetki pieni, pitää mennä ottaa kylmät pois Umperolta, sipaisin Tepon turpaa ja jätin sen hetkeksi omaan rauhaansa. Ruuna jäi katsomaan karsinansa oven yli kun pujahdin poninhäntä heilahtaen Uunon karsinaan. Kääräisin nopeasti kylmäsuojat pois ruunan kaikista jaloista ja heitin ne karsinan oven pieleen.
- Hyvä poika, kiitos tunnista, sanoin ja taputin Uunoa kaulalle. Uuno luimisti hieman korviaan, mutta vaikutti ihan tyytyväiseltä. Käärin kylmäyssuojat rullalle ja kiinnitin ne tarroilla, jonka jälkeen kävin heittämässä ne takaisin varustehuoneeseen.

Otin Tepon vihreän ruokasankon ja silmäilin sen ruokintaohjeen tarkasti läpi. Litra mellaa, puoli litraa prixiä, kourallinen suolaa, kaksi mittaa biotiinia ja yksi mitta sinkkiä, okei. Tepon ruokintaohjeet eivät olleet kovin monimutkaiset, joten uskoin oppivani ne nopeasti.
- Litra mellaa, mumisin ja valutin kauhallisen melassia Tepon ruokasankoon. - Puoli litraa prixii.. upotin kauhan prixiä sisältävään suureen astiaan ja mittailin kauhan puolilleen, kunnes kaadoin sen sisällön sankkoon.
- Mitä sä täällä höpiset, fiksulle kuulostaa kun puhut itekses, oven pielessä nuokkuva tyttö rypisti otsaansa.
- Tepon ruokia, vastasin lyhyesti ja sirottelin suolaa muiden ainesosien joukkoon.
- Okei, ootko sen kakkoshoitaja? tyttö kysyi. - Mä oon Eveliina. Dollin, erään melko hankalan puoliverisen ykköshoitaja, tyttö kertoi itsevarmasti.
- Marika, Tepon ykköshoitaja, esittelin itseni kevyesti virnuillen.
- Olitko tänään tunnilla Uunol? Eve kysyi.
- Joo olin, vastasin ja painoin Tepon ruokasankon kannen kiinni.
- Hmm... istuit ihan kivasti, mut Uunolla onki niin tasanen ravi, Eve sanoi.
- Sillä on, hymyilin ja lähdin viemään Tepon ruokasankoa sen karsinan eteen. Eveliina kääntyi kannoillaan ja paineli hevospuolelle, varmaan Dollia hoitamaan.

- Nyt on sun ruoat valmiit, sanoin ja heristelin vähän Tepon ruokasankoa. Poni höristi korviaan ja päästi matalan hörinän.
- Saat sen sit illalla, hymyilin ja annoin pusun Tepon turvalle. - Sori, ens kerralla mä varaan sulle enemmän aikaa, talli menee kohta kiinni ja mun äitiki tulee kohta. Hyviä öitä kultu! silitin Tepon päätä. Ruuna katsoi minua lempeästi tummilla silmillään ja pukkasi silkkisellä turvallaan.
Kävin vielä yläkerrassa ilmoittautumassa tavalliseen tapaani hoitajien huoneeseen.
- Markkuuu! Kisat, seurakisat! Sunki on pakko tulla! Lieko suorastaan kiljui kun avasin hoitajien tallituvan oven.
- Kisat? Tottakai mä tuun! Este vai koulu? innostuin heti ajatuksesta.
- Molemmat, C, B, kuuskyt ja kasikyt, nyt nimi listaan vaan! Lieko tönäisi minut ilmoitustaulun eteen, jossa oli totta tosiaan nastoilla kiinnitetty ilmoitus tulevista seurakilpailuista. Raapustin heti nimeni listan jatkoksi ja ryhdyin unelmoimaan kunniakierroksesta Tepolla ratsastaen, suitsissa tietenkin roikkuisi sinivalkoinen ruusuke...

[Pappilan Ponitalli vOy]

Hei Marika!

Superkiva juttu, että olit kertonut noin tarkasti tunnistasi Uunolla. Tosiaan silloin kun hoitopäivän on omakin ratsastustunti, kuluu yllättävän paljon aikaa (ellei jopa enemmänkin) jonkun muun kuin oman hoitohevosen kanssa. Ei siis ollenkaan haittaa, että tarina oli niin "Uuno-painotteinen"!

Uuno meni sinulla tosi kivasti ja loppujen lopuksi se onkin aika miellyttämisenhaluinen poni. Kulkee helposti kaula kaarella, kun tietää pääsevänsä helpommalla ;-) Takapää onkin sitten toinen juttu.

Ai, huomasitkin jo kisakutsun ja heitit jo osallistumistakin. Eikun tsemppiä kisoihin!

Helena Mäkinen, poniopettaja

[adrian]

1. hoitokerta

Everyday I spend my time, drinking wine, feeling fine
waiting here to find the sign that I can understand
(A$AP Rocky - Everyday)

Mä olin käyny vaikka missä, jos totta puhutaan. Olin ollu syvällä, olin ollu huipulla, olin ollu taivaissa ja käyny helvetissä. Miten se on mahollistakaan, oon kuustoista tai jotain. Voitte vaan kuvitella mitä kaikkea mä olin kokeillu, pilvet tuli tutuks ja pullonpohjat. Jossain välissä mä olin pullonpohjien kanssa jossain pohjalla, katosin kotoa muka kaverin luokse mut jäin samaan kaupunkiin, puistoihin juomaan ja polttelemaan. Ja kun siihen lisää sen että mun sydän särky pari päivää sitten. En mä tiedä, tajusin ehkä jotenkin että piti ottaa niskasta kiinni itteensä. Mul oli kaks vuotta lukioo jälellä, tulevaisuus jos sellasen vaan halusin. Olihan mulla unelmiakin, joita halusin toteuttaa.
Unelmien ja ryhdistäytymisen vuoks mä nousin tänään ylös jo ennen puoltapäivää, puin päälle kivat kuteet (eli siis ne maastokuvioiset lökärit ja mustan tank topin), vetäsin korvaan korut ja jalkaan sukat. Otin farkkutakin jonka taskuun lukittin mun puhelimen. Tupakat mä heitin suosiolla tyynyn alle piiloon, niistä mä koittaisin pysyy erossa tänään. Mä mutisin mutsille ja faijalle jotain tervehdyksen tapasta, ja selitystä minne olin menossa; äiti meinas tukehtuu aamukahviinsa ku se kuuli että ajattelin alottaa ponipoikana läheisel tallil. Se oli niin ilosen näkönen. Se joskus pakotti mut hevostelemaan, ja se oli superinnokas kun mua puras oikee hevoskärpänen ja innostuin hevosista. No mut, se siitä aamukohtauksesta, mä nappasin suuhuni vähän leipää ja jotain random mehua, ja poistuin meidän asunnosta. Hyppäsin mun kevarin satulaan, käynnistin beibin ja lähin kaasuttelemaan kohti mun tulevaa rauhan tyyssijaa, Pappilaa.

Tallin parkkipaikka hohti tyhjyyttään, mä näin tallin vieressä yhen punasen jopon mut muuten oli autioo. Hetken mä epäilin tulleeni väärään paikkaan, mut kerrattuani päässä ne Pappila-kyltit matkan varrella mä vaan päädyin siihen totuuteen, että paikka oli kuollu kesällä. Tai tämmösellä hieman pilvisellä, sadetta uhkuvalla säällä. Heitin kypärän ohjaustangon päähän roikkumaan ja nappasin avaimet takin taskuun, sen jälkeen lähin vaan käveleen kohti tallirakennukseks kuvittelemaani paikkaa. Ehin matkan aikana riisua mun takkini, ja hihaton paita paljasti mun aika lihaksikkaat käsivarret, sekä vähän seläs, toises lapaluus, komeilevaa tatuointii. Enhän mä mitään tatuointeja oikeesti ois saanu ottaa, mutta kaveri teki sen joskus kun se oli hommannu koneet ja semmoset. Se halus testata taitojaan ja suostuin vapaaehtoseks. Ja kyllä tosta tuli ihan jees, en mä nyt ainakaan sitä taho peittää. Sen jälkeen sama äijä on tehny mulle toisenki tatuoinnin, niskaan. Ja viel ois aika leimata vähän käsivarsii ja ehkä pohjetta. En mä haluu olla kokonaan musteen peitos, mut muutama lisäleima tekis terää.
Sit mä seisoin tyhjällä tallikäytävällä. Mä en nähny mitään (en mitään en ketään juha tapio rules), mut yhtäkkii, mä kuulin askeleita. Tosi keposii sellasii, ne tuli selkeesti portaita alaspäin - ihanku mul ois käsitystä missä semmoset on. Yhtäkkii näin kuitenki nuoren naisenalun tallikäytävällä, vähän matkan päässä musta. Sulonen ilmestys, se näytti ja vaikutti ujolta. Brunette näki mut, ehin huomata selkeesti sen poskille nousevan punan ennenku se lähti pinkomaan takasin mistä oli tullukki - niitä portaita siis.
"Hei", älysin vasta jälkeenpäi että olin huudahtanu ton perään (rike tallilla, tääl ei sais huutaa) ja lähteny käveleen reippain askelin samaan suuntaan minne tyttö oli kadonnu. Portaat vei jonkin sortin oleskelutilaan, ainakin niin mä oletin sisustuksesta. Tyttö oli huoneen perällä räpläilemässä jotain pöydällä olevaa juttua, se ei välttämättä ees tajunnu että mä olin samassa huoneessa sen kanssa. Kun se käänty, se säpsähti mua. Ja se puna sen poskil vaan kasvo - aika sulosta että toinen punasteli noin herkkään.
"Wou wou wou, ei mua tarvii pelätä, en mä syö sua - en oo mikään peto", kerroin toiselle ku jollekki pelokkaalle koiranpennulle jota oli hakattu ja aliravittu, ja nyt olin sen pelastaja. Hetken huoneessa leiju hiljasuus, ennenku tyttö aukas suunsa:
"No, no en mä niin ajatellukkaan. Mulle tuli kiire, lu-lukemaan, tätä Hevoset ja ratsastus -lehtee"
"Toi on Hevosmaailma, mut muuten hyvä. Ootko sä muuten vaan ujo vai onko sulla jotain poikia vastaan? Tai mua?" olin uteliaalla päällä, nauroin sisäsesti omille kysymyksilleni. Ehkä toinen tosiaanki vaan oli ujo, eikä mikään poikia pelkäävä tyllerö. Tai mistäs sitä tietää.
Mä huomasin naulakon, johon viskasin takkini, ja sen jälkeen asetuin istumaan nojatuoliin. Mä mittailin tyttöä katseellani, odottaen ton vastausta.
"Mä oon, l-l-l...", tomaatti änkytti, ja koska mulla ei tunnetustikkaan ollu mitään älyä tai harkintakykyä, mä tokasin seuraavan kysymyksen ilmoille:
"Lesbo? Ei siinä mitään pahaa oo, mut miten tää nyt liitty mihinkään?"
"Ei! Kun, siis, mä oon ollu lapsesta asti, tosi ujo", tytön suusta pääs vähän kimakampi ääni kun se kielsi tykkäävänsä samasta sukupuolesta.
"No mut ei siinä oo mitään pahaa, kyllä sun puheesta selvän saa", totesin ja soin toiselle hymyn. Tyttö näytti vähän, ehkä millin rentoutuneemmalta, ja yritti väsätä huulilleen hymyy.
"Mä oon Adrian ja uus täällä. Ja jotta sä pääset tosta ujoudestas yli, sä nimetön tomaattiseni, saat näyttää mistä mä löydän mun hoitohevosen Tepon", jatkoin ja nousin ylös, viittoen toista lähtemään alakertaan päin - ei ne hevoset täällä olis, eh. Me matkattiin hiljaisuudessa alakertaan, ja tallikäytävää mennessämme tyttö totes hiljaa:
"Mä oon Alma, Kalliokoski sukunimeltäni mut sano vaan Alma."
Mä hymyilin pienesti itekseni, ja me molemmat pidettiin katse käytävässä, välillä vilkuillen eteenpäin ettei törmättäis mihinkään. Päästiin ulos tallista, kun tyttö päästi ulos suustaan toisen lauseen:
"Laitumille on viis kilsaa. Mä kulen sinne aina mun pyörällä."
"Mä voin kävellä sun vierellä, tai juosta. Miten vaan", ehdotin tolle ja tyttö, siis Alma (unohan aina ton nimen ku ehin kuttuu tota mielessäni tomaatiks niin paljon), nyökytteli. Mä jäin odottamaan pihalle kun toinen haki pyöränsä, sen saman Jopon jonka olin nähny tullessanikin, ja sit lähdettiin.

Valehtelisin, jos sanosin et matka meni nopeesti. Se mateli. Ehkä osaks sen takia että tytön kanssa oli vähän vaikee olla sosiaalinen. Mä yritin alottaa juttuu mutta toinen keskitty enemmän pyöräilyyn ku ajatteluun, ja vastaukset oli tynkiä. Almasta oli varmaan onni kun me vihdoin saavutettiin laitumet, sen hoidokki oli nimittäin tamma.
"Oota mua kun sä oot valmis. Tai mä ootan sua, tai tuun ettimään sut tuolta jostain. Mä en osaa takasin tallille yksin, etkä sä haluu vastuulles että joku uus hoitajarukka eksy vaan koska sä pelkäsit sitä", kertasin Almalle vielä mitä oltiin jo matkalla sovittu, ja sen jälkeen se lähti tammalaidunta kohti. Mä ite jäin kaivelemaan ruunien laitumen eessä olevaa harjakoria, ja löysin ku löysinkin sieltä Tepon nimellä varustetun harjan - se ei ollu pöläri, mut ei mikään piikkisukakaan, se oli jotain jolla lähti hyvin lika vissiin. Aloin kattelemaan Teppoa, jota mä olin jo aiemmin ihastellu täällä - sinä syksynä kun ratsastin, ratsastin Pappilassa, ja Teppo oli mun suosikki. Sen takia hoitsupyyntökin lähti sille suunnalle, vaikka se onkin mulle jo nyt vähän pieni. Onneks aina voi talutellakkin, ja ratsastaa voi muillakin hepoilla - tietenkin luvan kanssa, hehe. Nappisilmä näky olevan laitumen perällä, jonkun tummanruunikon kanssa. Sitä mä en ollu ennen täällä nähnykkään. Vähän matkan päässä vihreetä söi läsipäinen Veijo, jonka mä muistin omilta tuntiajoilta kamalana ratsuna. Se oli niin raskas ratsastaa pikku-Adrianille, että huhhuijjakkaa. Mä tunnistin myös Uunon, jota mä aina niin pelkäsin; sillä olis vielä varmaan pelottavia tapoja joiden vuoks pienet ei sen karsinaan uskaltais mennä, toivon mukaan laitumella se keskittyis vaan vihreeseen.
Kulkiessani kohti Teppoa mä huomasin, että matkan varrelta mua oli lähteny seuraamaan tosi isokokonen, sabino ruuna. Mulla ei ollu hajuukaan mikä tän hevosen nimi oli, mutta kiltti se oli. Kokoonsa nähden ainakin. Mä rapsuttelin toista ja tervehdinkin, harmi kun tää kyseinen poika ei ollu tallilla sillon ku mä kävin tääl aijemmin. Tää ois ollu varmaan kiva tuttavuus. Jatkoin kuitenkin matkaa Tepon luokse, ja huikkasin tolle tervehdyksenkin, niin epä-Adrianii huudella kimeel äänel jonku kimon satuponin nimee. Poni kuitenkin totteli hyvin nimeensä ja huomas heti kuka laitumen ainoista hoitajista sitä kuttu, lähtien kävelemään laiskanpuoleisesti mua kohti.
"Moi poika, muistaksä mua? Sä olit mun lempiponi jokune vuos sitten", sepostelin omiani tolle samalla, kun annoin sen nuuhkii harjaa ja ylipäätään mua; jonka se tekikin tosi perusteellisesti, se kävi läpi housut ja lutkutti taskuja, hiplas mun nenää vähän likasella turvallaan ja hörähti lopuks. Mä taputin ruunaa pari kertaa kaulalle, rapsutin harjan juuresta ja alotin sit harjailemaan toista hiljalleen. Alkuun Teppo keskitty vihreen syömiseen, mut sit sitä alko enemmän kiinnostaa minä, ja se alko kuikuilemaan sille puolelle jolla olin sitä puhistamassa. Se oli aika likanen, mut mä ajattelin ottaa vaan enimmät pois. Kaviokoukkukaan ei sattunu mukaan, pitäis ens kerralla puhistaa ruunan kaviot. Ja vuohiset, varmaan jollain pesuaineella ihan. Sen verran likaset ne oli, ihan mudassa. Harjailutuokio kesti vähän kauemmin kun mä oletin, ehkä siks et Teppo oli niin innossaan ja kiinnostunu musta. Hyvä merkki hyvälle suhteelle, kun poni sentään kiinnostuu musta.
Mä vietin kunnolla aikaa pojan kanssa, kun sitä Almaneitostakaan ei portilla tuntunu näkyvän; mä istuin maassa ja hevonen tuli maistelemaan sitä harjaa, ja kävihän sen huulten välissä mun korvanlehtikin. Ei se koskaan purru mua, mikä oli vaan hyvä. Vois nimittäin sattuu jos hevonen purasis hampaillaan mua korvasta. Kun mä aloin tekemään lähtöäni, nähtyäni Alman lähestyvän varovaisesti porttia, ruuna hörähti mulle matalasti ja lähti perään.
"Voi sua, mä tuun piakkoin uudestaan, ja sit pestään noi paskat sun jaloista, et malta oottaakkaan! Pidä hauskaa kuoma, sul on tääl kivoi kavereit", hyvästelin ponskin ja taputin tuota vielä pari kertaa kaulalle, ennenku pujahdin ulos laitumelta, Alman viereen.
"Kuka toi iso on? Toi joka on punertava ja jos on valkeeta?" osotin mun uutta tuttavuutta, joka oli päätyny makuulleen maahan, nuokkumaan.
"Se on Tedi, mahoton jyrä tunneilla", Alma ilmotti ja naurahdin hieman, Alma kuulosti nyt paljon rohkeemmalta ku aijemmin.
"No sultahan tulee reippaasti puhetta, söikö hoitohevonen ujoutes?" kyselin virnistellen toiselta, kun me lähdettiin takasin tallille.
"Kaipa mä sain, rohkeutta tai jotain Fannilta. Älä luulekkaan et tää on sun ansiota", Alma kerto samalla, kun se yritti pysyy pyörällään mun kävelytahissa.
"No eikö tää muka oo? Jos mä en ois rohkassu sua, sä et tyyliin koskaan ois alkanu puhumaan mulle, tai lähteny mun kanssa laitumelle. Tai keränny rohkeuttas ja sanonu pitkän lauseen ilman ujosteluu", naljailin toiselle, ja tytön poskille nous, taas kerran, se tuttu puna. Tomaatti mikä tomaatti.

Kun Alma oli vieny pyöränsä takasin sinne mistä se oli sen hakenukkin, me käveltiin sisään talliin. Käytävän toisessa päässä meitä ootti yllätys - kolmen ihmisen kopla, kaks jätkää ja pastellipäinen tytsy.
"Tunnetsä noi?" madalsin ääntäni tarkotuksella, ettei noi toiset kuullu sitä. Alma puisteli päätään, ja mutis mulle hiljasel äänel:
"En, tai joo. Tai ne on hoitajii."
"Onkos Almalla poikaystävä?" pastellipää virnuili samalla kun kopla oli tullu uteliaana meitä lähemmäs.
"Mä oon hoitaja, kiitos kysymästä. Tepon ykkönen Adrian, hei vaan", topakasti esittelin itteni, ja blondi poika avas suunsa innokkaana:
"Olikse prätkä tuol pihal sun? Äijäl on makuu. Oon Joona, mulki on ton tapanen, et voi olla törmäämättä mun beibiin tuol tallipihalla, se on niin upee."
"Mä oon sun beibis, vai unohditko sä mut jo? Mäkin oon niiiiiin upee", pastellitukka tuhahti pojalle, joka pääty kiertämään kätensä naikkosen lantion ympäri. Painettuaan pikasen suukon toisen poskelle Joonaks ittensä esitelly avas (taas, ihanku muut ei osais puhua), suunsa:
"Joo ainii, tää pirtee pastelli mun edessä on Jassu. Mun tyttöystävä, bebe, mikä vaan. Don't touch or hell mama mitä käykään. Jajoo sit toi meidän takana oleva hiirulainen joka ei näytä hiirulaiselta, se on Jesse. Oikein mukava poju, kannattaa tutustuu."
Naurahdin pienesti Joonalle ja virne jäi mun kasvoille, tää porukka vaikutti kyllä mukavalta. Oltiin Alman kanssa just tekemäs lähtöö, tai ainaki mä olin, kun Joona sinkos ilmoille ehotuksen että ostettais limut ja rupateltais prätkäjuttuja. Ja niin me päädyttiin linnotautumaan limunostoretken jälkeen sinne oleskelutilaan, hoitajien huoneeks ne tätä haukku. Keskustelunaiheet tosiaan pysytteli aika pitkälti mopedeis, ja Jassu rakkautensa sylissä tuntu kyllästyneeltä. Alma ei tuntunu edes kuuntelevan, se luki sitä Hevosmaailmaa jota se aijemminkin hiplaili täällä.
Kun limut oli saatu juotuu, mä vaihdoin Joonan (ja muidenkin mut se ei ollu olellista koska prätkät) kanssa numeroita, että me voitais jutella enemmän - oltiinhan me yhes prätkähiirii. Ja ehkä voitais törmäillä keskustas joskus, mopojengi s-marketin parkkiksel treffeil tai jotain. Joo en tiiä.
"Mä taidan tästä lähtee, mut täältähän teidät löytää huomennakin", puoliks kysyin, puoliks totesin, samalla kun pääsin ylös sohvalta ja aloin pukemaan takkii päälle. Muut nyökytteli, mutis myöntävii vastauksii, ja jotain sen tapasta, ja poistuin huoneesta samalla ovenavauksella ku Alma; se oli sanonu menevänsä laitumelle sen tammansa luokse. Joko sitä ujostutti, tai sit se vaan halus viel hellii rakasta hoidokkiaan, ken tietää.

Ajellessani kotiin mä olin jotenki tyytyväinen tähän päivään, ja tähän tilanteeseen. Mulle oli tullu hevosten ja tallilaisten seurassa paljon parempi olo, Teppo oli ollu ihana ja olin satavarma että olin tehny oikeen valinnan hoitohevosen suhteen. Kaikki loksahti paikalleen, vaikka palat olikin vielä Sierran ja mun eron takia rikki. Mut kyllä se tästä, talliterapia on se juttu ja sitä mä aijon käyttää.

I got the love birds chirpin' out the window but I don't need love no more
I'll be fine, taking time slowly - And I'll be fine just drinking my wine bitch

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

Herrantsuukeli mikä hurmuri tallille on saapunut. Nyt on kyllä niin paljon testosteronia ja muskelia tallissa, että saas nähdä kummat vievät syksyn saapuessa hoitajatyttöjen energiat: hoitohevoset vai (hoito)pojat!

Hyvä huomio noista Tepon kinttujen likaisuudesta - se on itseasiassa koko poni täynnä ties minkänäköistä moskaa. Toiselta puolelta valkoinen, toiselta puolelta vihreä poni. Sitä on taidettu makoilla vähän useamminkin siellä heinikossa ;-)


(puuma) Helena, poniope

[adrian]

2. hoitokerta

All I see is fake love, smiles, and overbites, everybody had roaches but our roaches ain’t respect us
suddenly everything changed before my eyes by my surprise
(A$AP Rocky - Suddenly)

Olin heränny taas jotenkin kummallisen aikasin, vaikka valvoinkin kolmeen saakka. Katoin jotain ohjelmaa nuorista, jotka osallistu ohjelmaan jossa niiden unelmii koitettiin toteuttaa. Semmonen ois aika siistii, siis että sun unelmat noin vaan toteutus kun sä osallistuisit johonki telkkarisarjaan. Yks halus tanssia vaikka se oli pyörätuolissa, toinen halus pelata tennistä jotain maailmanmestarii vastaan. Mä olin aina unelmoinu tulevani lentäjäks. Lol kuulostanpa mä pikkupojalta. Mut oikeesti. Olin haaveillu siitä pienestä asti, se ois tosi upeeta. Olin lentäny paljon elämäni aikana (nyt ihan lentokoneilla enkä aineiden vaikutuksen alasena), ja tykkäsin olla pilvien päällä. Se vois oikeesti olla semmonen homma mistä tykkäisin.
No mut kuitenkin, olin selvinny ihmeen aikasin ylös, olin ehtiny käymään lenkilläki ja sit ku olin jo suuntaamassa tallille, kello oli vasta vaille yks. Mul oli täl kertaa evästäkin mukana - varasin mukaan jonkun leivän jonka äiti oli väsänny, ja sit jotai soijakaakaot. Sierra oli opettanu mut joskus vegetavoille ja olin melkei jääny sille tielleen, kyllä mä söin lihaa mut maito oli usein soijasta. Kaurajuoimista mä en niin välittäny.
Sierrasta mun mieleeni pamahti välikohtaus Pappilaa lähellä olevalla kaupalla, sen pihassa. Sen jälkeen kun olin lähteny tallilta, olin tavannu jonkun mun säätöni, Sandran tai jonku vastaavan. Mä tiedän etten mä ollu valmis mihinkään semmoseen, enkä todellakaan tahtonu säätää ja tuottaa Sierralle pahaa oloo, mut en tiiä. Jotenkin olin päätyny vastaamaan Sandran viestiin (tai no, se oli laittanu lukuisia viestejä enkä mä jaksanu vaivautuu että mä estäisin sen numeron ja naisen tilit somessa). Sit tavattiin kaupalla, vaihdettiin vähän kuolaa ja sit häädin sen mun luota pois sen Sierrajoona-välikohtauksen jälkeen. Sit mä vaan ajelin, mietin, ajelin vähän lisää. Kirosin että piilotin ne savukkeet sinne tyynyn alle. Olisin tarvinnu niitä, hermosavuja.
Ja mistä hitosta Joona pamahti siihen Sierran seuraks? Ne tuli samalla prätkällä, kyllä mä tunnistin sen jälkeenpäin Joonan omaks. Mut Joonalla oli muija, mä en nyt ymmärtäny ollenkaan mitään. Ajattelin, et ois ehkä parempi lähtee tallille ku jäädä murehtimaan jotain tommosta. Samalla voisin ehkä kysyy Joonalta mistä se tuns mun entisen. Ja se vois saarnata mulle kun mä olisin kertonu sille miks sen seuras ollu tyttö niin huus mulle.

Kun mä saavuin tallin pihalle, mä näin Joonan prätkän ja auton, sekä sen tutun Jopon. Almakin oli siis ilmeisesti paikalla, tosta autosta mulla ei ollu hajuukaan että kenen se oli. Parkkeerasin mun kevarin sinne minne mä olin sen eilenkin heittäny, ja lähin sit talliin. Mä olin ottanu mun kypärän mukaan, koska ilma näytti aika uhkaavalta. Kun mä olin kiivenny portaat hoitajien huoneelle, mä avasin oven ja mun sieraimiin tulvi kahvin tuoksu. Hoitajien huonees ei ollu ketään muita ku Joona ja Jesse, mä en tiedä minne tomaatti sitten on livahtanu.
"Prätkähiiri, mul on sulle kaks juttuu ja me voidaan olla kavereita", Joona alotti. Ensinnäkin, mikä hemmetin prätkis, ja toisekseen, Joona oli pelottavan kylmä. Tiiättekö, ihanku niissä mafialeffois, Joona istu nojatuolis ja tuijotti mua uhkaavasti.
"Ensimmäinen juttu on, et sun pitää jättää Sandra. Tai mitä ikinä sä teetkään sen kanssa, lopeta se. Se muija on täys hullu", Joona alotti ja vilkasin hieman kummaksuen Jessee, joka istu hiljaa sohvalla. Se kohotti olkiaan vähän samalla, kun se joi kahvia kirkkaanvärisestä kupista. Että munki kofeiinintarve lisäänty just, varsinkin kun tää tuoksu oli hyvä. Tää kahvi oli just sitä mitä me tavattiin aina Sierran kanssa juoda, tää oli sen lempparia.
"Toisekseen, Sierra käy Pappilassa. Se hoitaa Dota, joten on erittäin tärkeetä, ihan meidän muidenki turvallisuuden kannalta, että sä teet sen Sandran heivaamisen myös sille selväks. Me ei haluta jakaantua leireiks, me ei haluta olla sotajalalla toisiamme vastaan. Leikit leikkinä, mut tää on kaukana siitä", Joona jatko, ja mulla kesti hetki tajuta mitä toinen sano. Mä ehdin vaan nyökätä, kun Joona pyörähti tuolillaan ja nous kierroksen päätteeks seisomaan, astellen mun luokse. Se virnisti, läppäs mun kanssa yläfemmat (hyvä että ehin reagoida pojan haluumalla tavalla ja nostaa käteni ilmaan), ja avas sitten suunsa:
"No mitäs prätkähiiri, kulkeeko mopo kuten pitääkin? Me ajateltiin lähtee käymään laitumella Jessen kanssa, pitää viel kattoo mennäänkö mönkkäril vai autol. Vai molemmil, pitäs vissiin viedä vettä sinne."
"Kyllä kulkee ja paremminki", vastasin ensimmäiseen kysymykseen ja heitin kypärän johonki pöydän kulmalle. Sen jälkeen etenin ottamaan sitä kahvia, nappasin jonkun kupin kaapista ja kaadoin sen puolilleen mustaa litkuu. Mä en yleensä käyttäny maitoo muutenkaan, joten siinä mä sit aloin ryystään sitä kahvii.
"Mut joo, vois kyllä lähtee. Mun pitäis käydä pesemässä Tepon kintut, ne on nii kamalas paskas että", selostin muille, ja yhteistuumin me päätettiin että lähettäis mönkkäril ja autol laitumille. Sit voisin tulla myöhemmin yksin mönkkäril pois sieltä.

Mä hinkkasin Tepon kinttuja ehkä vähän liiankin kauan, tai ainaki aika tuntu tosi pitkältä. Se saamerin muta ei tuntunu irtoovan millään ponin jaloista, ja jos se oli vähääkään irtoomassa, ruuna päätti että sitä kyllästytti ja se lähti tallustamaan eteenpäin. Tai sivulle. Tai jonnekki. Mun onneks se ei koskaan astunu sankon luokse, niin että se ois kaatanu hyvät pesuveet laitumen nurmelle. Sehän vasta hupia oiskin, että mä olisin ilman pesuvesiä pesemässä kimon jalkoja.
Kun mä olin saanu ne jalat ees jotenkuten puhtaannäkäsiks alhaalta, mä rapsuttelin vähän mutaa jaloista ylempää pois mun löytämällä kumisualla. Ponin karva oli oikeesti kunnon paskanen, ainakin toiselta puolelta, ja koko poni ois pitäny tunkee suihkun alle. Mä ajattelinkin että kyllä tässä riittää hoideltavaa vielä ens kerrallekkin, nyt mul ei todellakaan ollu tarpeeks vettä koko ponin pesuun. Silti mä pyyhkäsin vähän puhtaalla veellä Teposta kaikkein pahimpia mutia pois, ja hinkkasin kovettuneimpia mutia irti kynsillä ja sualla.
Rapsuttelin ruunaa vielä jonkun aikaa ja päätin kans, että ens kerralla voisin vähän napsasta ton hännästä - mokoma huiska ois viiltäny varmaan maata, jos se(kin) ei ois ollu kaiken kakan peitossa. Ens kerralla olis siis urakkanna varmaankin Tepporakkaani häntä. Se näytti niin kauheelta et olisin voinu käydä tuumasta toimeen saman tien, en malttanu oottaa sitä päivää kun tulisin Pappilaan ja näkisin Tepon hännän puhtaana, kovan uurastuksen jälkeen. Nyt kuitenkin jätin ruunan rauhaan kun se tahto mennä maahan kiehnäämään märkiä kohtiaan, ja tervehdittyäni sitä jättiläisheppa Tediä, joka taas lampsi mun luokse, päädyin laitumen aitojen ulkopuolelle. Pakkasin Tepon pesutarvikkeet, eli siis pari sankoo, jonku random kovan harjan ja pesuaineputelin, mönkkärin peräkärryyn. Mä olin just tekemäs lähtöö kun bongasin Alman punasen jopon siitä lähettyviltä, ja aloin kuulla hentoo lauleskeluu tammojen laitumelt päin. Nostin katseeni sinne, ja näin tomaattityötn tekevän tuloo tänne päin. Kun meidän katseet kohtas, tytön kasvoille nous hento puna. Mä virnistin pienesti ja ootin, että tyttö pääs mun kohdalle.
Enkä mä kerenny muuta, kun moikata toista, kun skootterin ääni alko lähestyy laitumii. Alma jännitty ja jäätiin yhessä oottamaan, kuka tänne olikaan tulossa. Ja niin muuten jännityin minäkin, kun tajusin, kuka huristelikaan meitä kohti. Sierra. Kun tyttö oli parkkeerannu skootterinsa ja heittäny kypärän pois, se mulkas mua niin pahasti että mun sydän särky varmaan viidennenmiljoonannen kerran tän naisen takii.
"M-mä taidan tästä l-l-l-ähtee tallille", Alma vaikeroi ja otti jopon alleen, ja ennenku toi kerkes poistuu, mä huikkasin että nähään siellä, siis tallilla. Sierra katto kylmästi toisen perään kun raukka sitkutti pyörällään niin nopee tilanteesta pois kun pääs. Mäkin oisin paennu, Sierra näytti pelottavalta. Vaikka kyllä mä ymmärsin toista ihan hyvin.
"Et sitten parempaa keksiny, pitää käyttää viattomii tyttöi hyväks? Sä olet säälittävä, Adrian", latinokaunotar avas suunsa, ja huokasin, miettien jotain sanottavaa. Mulla ei ollu hajuukaan, miten tällases tilantees vois sanoo jotain fiksuu. Tai miten voisin keksii jotain hyvää sanottavaa, joka ei satuttas toista mut puolustelis silti mua.
"Eikö mulla saa olla kavereitakaan? Aijotko sä vahtia mun kavereitakin, liian söpöt tytöt ei voi olla mun kavereita vai?" tokasin toiselle, ja siirryin järjestelemään peräkärryy uudestaan, mä en halunnu kattoo lettipäätä silmiin.
"No näkymä pitää, kun sulla ei kunnioitusta löydy sen vertaa ettet nuoleskelis jotain huoraa julkisella paikalla heti eron jälkeen. Tiedätsä kuin paljon se satuttaa mua, se paskoo mut kunnolla. Mä ajattelin että meidän ero ois sovittu juttu ja molempia sattus, mut sä taisitkin paikata sydämmes nopeemmin ku mä oletin", Sierra tiuskas ja mä tunsin kuinka toinen tuijotti mua.
"Se oli vahinko, mä en halunnu sitä, mä sekosin. Musta tuntuu ettet sä ees voi tajuta että muakin sattuu - okei mä oon tehny virheitä, oon pannu muijia, mut kaikki vaan sen takia että mä yrittäsin unohtaa tän kivun", mä en olis tahtonu käydä koskaan mitään tällasta keskusteluu, en varsinkaan täällä tallilla. Mä myönnän että mä mokasin sen eilisen kanssa, mut silti. Vaikka toisaalta, kyl mä tyttöökin ymmärsin. Vaikka mä olin nyt vapaa mies, ja sain tehä mitä mä tahdoin, mun ois pitäny ajatella vähän myös sitä kenestä mä vieläkin välitin ja ketä mä yhä rakastin. Ja itteeni myös, ei tää mullekkaan varmaan tehny hyvää.
"Sulta pitäis löytyy keino kivun lievittämiseen, ties mitä sä oot kokeillu ja kaikkee - ei joidenki nuorien pimujen jahtaaminen voi olla ainut joka saa sut paremmalle tuulelle ja unohtamaan mut."
"Ensinnäkin, kun mä menetin sut, mä päätin et mun on pakko ryhdistäytyy vähän. Mä en voi jäädä pohjalle, elämä kusi jo ennen meidän eroo niin paljon että kun meidän tiet eros, oisin tippunu suoraan rotkoon jos en ois ottanu itteeni niskasta. Toisekseen, mä en todellakaan haluu unohtaa sua. Sierra mä rakastin sua, ja rakastan vieläki, miksen mä haluis muistaa mun elämäni parasta ihmistä?"
"Kaikkien elämät kusee joskus, mut ei nekään pane kaikkee liikkuvaa."
"Mä en pane kaikkee liikkuvaa. Mä en pannu sitäkään muijaa. Se oli muutama syljenvaihto ja siinä se. Mä kadun sitä, ihan tosi. Vaikka miksipä mä ees selittelen sulle mitään, sä voit uskoo kaiken kakan musta jos sä haluat. Sä tiedät kuitenkin millanen mä olen pohjimmiltani, enkä mä siitä oo miksikään muuttunut."
"Niin, oot pohjimmiltas tommonen liero sika jonka kanssa mä tuhlasin aikaani."
"Mä en usko että sä tuhlasit muhun aikaas, mikset sä sit jättäny mua jo aiemmin?"
"Mä annoin sulle mahollisuuksia, luulin et ottasit opikses."
"Jos nyt totta puhutaan, me ollaan ihan samanlaisia. Me oltiin ja ollaan vieläkin. Sä et ollu ainut kuka anto mahollisuuksia meijän suhteessa, mäkin tein niin. Sulla oli muita jätkiä, mut mä katoin ne vaan sivusilmällä koska mä rakastin sua. Ajattelin et rakkaus kantas meidät kaikkien niitten jätkien yli."
"Ja nytkö ajattelet et rakkaus kantas sun pienen nuoleskelun yli? Just kun me erottiin ja oltiin melkein sovussa, sä menit ja murskasit sillan. Et onnittelut, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sulle vaan, onnistuit hienosti siinä mitä suunnittelitkin."
"Kuule mä en jaksa tapella. Mä olen pahoillani jos mä-, tai siis, kun mä satutin sua eilisellä jutulla. Mä satutin itteenikin, ja mä tiedän että mä tein virheen. Enkä mä sano tätä vaan sulle, vaan mulle itellenikin. Mä tiedän et mä en tuu parantaa mun sydäntä näin. Koska, se ei todellakaan oo kunnossa", mä huokasin hiljaa ja aloin tekemään lähtöä, kun tyttö yhtäkkiä tuli mun luokse ja katto kysyvästi:
"Sovinto? Meidän pitäs varmaan tulla juttuun ku samalla tallilla pyöritään."
Nyökkäsin tolle ja loin pienen hymyn huulilleni, ennenku hyppäsin sen mönkkärin selkään.

Kun mä pääsin tallille, mä näin Alman pihalla putsaamassa suojia. Jokaiset suojat oli nimetty käyttäjänsä mukaan, ja tomaatti oli päättäny puhistaa kaikkien suojat, auttaen muita hoitajia aika simona.
"Mä voisin tulla jeesiin sua", ehdotin toiselle, ja istuuduin toiselle jakkaralle, joka oli suojien vieressä. Alma hymyili pienesti, puna poskilleen levinneenä taas, ja me istuttiin hetki hiljaisuudessa. Se uskaltautu lopulta kysymään Sierrasta, johon mä vastasin virnistäen:
"Ei puhuta siitä, mul on sulle ehdotus. Uskaltaisitsä lähtee vähän seikkailemaan?"

It all changed man, it was just like yesterday
time was so ugly and now I'm comfortable, I just only can thank God

[adrian]

3. hoitokerta

Kello näytti vaille kahtatoista. Me, minä ja viis muuta tallilaista oltiin pakkaannuttu mun kaverin lainaamaan autoon. Oona istu auton puikoissa, se osas kyllä ajaa vaikkei meno ollukkaan mitään maailman tasasinsa. Etupenkillä oli Ellida, johon olin tutustunu tänään aijemmin päivällä (samoin ku Oonaan, mut anyway). Sit takapenkillä istuvat sylikkäin tallin Minni ja Mikki, eli Joona ja Jassu, niitten vieressä minä keskipaikalla ja toisella ikkunapuolella Alma, pikkuruisena ja vähän pelokkaana. Musta tuntu et se katu vähän mukaan lähtemistä - jos kelattais aikaa taaksepäin päivälle, kun me putsattiin suojia ja yritin houkutella sitä mukaani, mä suorastaan manguin ja vaatimalla vaadin tyttöä lähtemään. Sit paikalle onneks sattu Joona, joka suurinpiirtein pisti tytön lähtemään, sanoen et se on nyt sovittu ja kysyen mistä sen voi hakea.

Mut mä olin tyytyväinen et näinkin moni oli lähteny messiin tähän ideaan. Olin vaan saanu jonkun tämmösen päähänpiston, ja sit olin kertonu sen Joonalle, joka tietenkin, kaiken tämmösen kuninkaana kenties, oli innostunu ja lähteny haalimaan porukkaa mukaan. Enkä mä usko, että me kiinni jäätäis - ihanku täällä joku kyttäilis jossain.

Ei menny kauaakaan, kun päästiin laitumille. Hevoset tuntu nuokkuvan heinien seassa, ja muutama vaivaantu jopa höristämään korviaan tulijoiden takia. Me purkauduttiin autosta ja lähettiin metsästämään kukin omia hoidokkejaan - jokaisella oli toki päivemmällä tallista mukaan napatut riimut ja narut mukana, ihme kun kukaan ei ollu tallillaoloaikaan tullu kyselemään niiden perään. Luulis että Noora tai Kaisla olis jotain huomannu. No mut, eipähän ollu meidän moka vaan niiden, ne ois saattanu jotain aavistaakkin.
Mä ite lähin astelemaan mun pienen Tepponi luokse, oltiin sovittu että olis helpompaa nousta hevosten selkään auton konepelliltä joten sinne me sit hevoset saalistettuamme oltais pyrkimässä. Tässä ei ollu sitäkään vaaraa, että joku laiduntavista pääsis karkaamaan, aitaa kun ei selästä käsin saanu niin hyvin kiinni. Autoon oli varattu myös kasa pyyhkeitä, et sitkun me tultais takasin voitais kuivata ittemme ennen autoon menoa, kaveri ei varmaan tykkäis ollenkaan jos auto olis ihan litimärkä kun palautettais se.
Teppo seiso pienessä hevosrykelmässä, jossa oli joku tosi pieni poni ja se iso otus Tedi sen lisäks. Kutuin ruunaa vähän kauemmas joukosta, ja kun kimo poni asteli mun luokse pahaa aavistamatta, mä sujautin sille riimun päähän. Väkertelin ohjat narusta, jonka jälkeen mä vaan lähin taluttamaan ponia kohti porttia, taputellen toista hellästi hieman. Kun me saavuttiin auton vierelle, siellä oli Oona ja sen hoidokki, Skidi vai mikä olikaan (en todellakaan ollu hyvä nimissä). Oona oli aika kipakka tapaus, mut toisaalta se oli kiva että se oli tempperamenttinen. Tavallaan. Paitsi jos se hakkas viattomii Jessejä jossain tallin käytävällä, joo kuulin siitäki stoorista.
Mä pääsin kepeesti Tepon selkään, ja poniruuna seiso kiltisti paikallaan koko sen ajan. Mulla oli päällä pelkät uimashortsit ja jotkut läpsykkäät (naisille varotus, heh), joten mä tunsin kimon karvan ja lämmön hyvin mun jalkoja vasten. Tuntu tosi hyvältä olla satulassa taas pitkästä aikaa. Nopeesti me saatiin koko jengi hevostensa selkiin, ja sit järjestäydyttiin jonkulaiseen jonoon - ekana meni Oona, koska se oli päivällä osannu ajaa meijät sillä traktorilla sinne lammelle, jonne me nytki oltais menossa. Skidin perässä kulki Vallu ja sen selässä Joona, sit tulin minä Tepolla, sit Dolli ja Jassu, perää piti Alma Fannilla ja sen taakse oli jättäytyny vielä Ellida, Mistyllään. Me oltiin varmaan hupaisan näkönen letka suomalaises, valosas kesäyös, kun me ratsastettiin niin erikokosilla hevosilla peräkanaa.

Matka sinne lammelle meni mutkattomasti ja tosi nopeesti, tuntu paljon lyhyemmältä ku päivällä. Toisaalta nyt melkein jokainen, meihin muihin tympääntynyttä Oonaa ja tomaatti-Almaa lukuunottamatta, jutteli niitä näitä ajan kuluks, jottei olo menis liian jännäks. Oltiinhan me keskellä yötä, kielletyillä puuhilla. Mitä meille oikeesti seuraiskaan jos me jäätäis kiinni - en halunnu ees kuvitella sitä tilannetta.
Kuitenkin, suurin osa suuntas hevostensa kanssa heti lampeen kun perille päästiin. Skidi innostu vedestä kunnolla, ja Teppo meinas yltyy ton kanssa leikkimäänkin, molemmat oli semmosia leikkisiä poneja että ties mitä ne ois keksiny jos niitä ei ois ratsastanu kaks jääräpäätä, jotka ei halunnu jättää ratsuihinsa taistelun jälkiä. Kun Teppo ryntäs syvemmälle ja syvemmälle veteen, musta tuntu et oisin voinu kirkuu ku neiti; samalla tavalla, kun olin kuullu Ellidan tekevän ihan pari sekuntii aijemmin kun se oli lentäny uljaan ratsunsa selästä Misty-prinsessan vetäessä pukin innostuksesta. Vesi oli nimittäin jäätävän kylmää, vaikka ilma oli mitä lämpimin. Nopeesti veteen kuitenki tottu, ja lopulta mä uskallauduin liu'uttamaan itteni ponin selästä alas, niin että kastauduin. Huomasin Ellidan lojuvan vieläkin vedessä, vaatteet märkinä, ja koska sopivasti se oli selkä muhun päin, mun oli helppo mennä sen taakse. Eikä se kuullu mitään, lammella kävi niin kova lätinä muutenkin. Mä painoin mun lihaksikkaan vatsani naisenalun selkää vasten, asetin kädet sen kasvoille ja virnistin itekseni kun toi alko sätkimään mun otteessa. Kun tyttö käänty ja huomas mut, mä en tiedä johtuko tää valosta tai mun silmistä, mut tuntu et se vähän punastu. Se alko sättimään mua niin, että se loiskutti vettä mun päälle. Yritin hiljalleen kuljettaa lahna-Teppoa mun perässä, kun koitin saavuttaa Alman, joka oli laskeutunu selästä ja oli Fannin vieressä. Mun toinen käsivarsi kierty ujon tomaatin lantion ympärille kun mä kyykistyin naisen selän taakse.
"Kusipää tänne sieltä! Ei toisii saa säikytellä", Ellida huus mulle, ja mun oli pakko vaan nauraa. Hetken se kyyläs mua, mutta lopulta se sit poistu kiusaamaan jotakuta toista. Mä nousin Alman alaselän (vaan alaselän, en nähny mitään muuta) kohilta suoraks ja kiitin toista, virnistäen pienesti mun sydämmensulattaja-hymyy. Sitä oli helppo käyttää, ja tykkäsin myös käyttää sitä, aina välillä. Joka tilanteeseen se ei sopinu mut tää sai nyt olla semmonen sopiva.

"Saatanan pentu pois mun hevosen kimpusta", kuulu huuto yhtäkkiä, ja koko lammellinen porukkaa käänty kattomaan tuittupää Oonaa. Blondi istu Skidin selässä, ja mun prätkähiirikaverini Joona oli hypänny ponin lautasille mahalleen. Skidi vaikutti hieman hämmentyneeltä eikä se oikeen osannu suhtautua tilanteeseen mitenkään, Joonan otteessa roikkuva Vallu oli kyllä kiinnostunu nuoresta ruunasta.
Oona alko tyrkkimään serkkuaan hoitohevosensa selästä, mut Joona oli sitkeetä kamaa.
"Serkkurakas, kannattas kokeilla tällasta asentoo-oo-h", Joona ehti lausuu suurimman osan lauseestaan, hyvä suoritus siltä, ennenku tyttö onnistu horjuttamaan sen tasasta oloa ja lennättämään toisen Skidin lautasilta. Oonallekkaan ei kyllä käyny niin hyvin, Joona nimittäin tarras tytön ranteesta ja siellä ne sit lopulta oli, molemmat siel rantavedes. Ja ette arvaakkaan millasen vittumaisen muijan toi välikohtaus sai Oonassa esille. Koko paluumatka me sit kuunneltiinkin sen ja Joonan tappelua ja välissä näytti että ne lentää taas selästä, kun Oona meinas käydä serkkuraukkaansa kiinni. Matka oli kuitenki silleensä mukava, et olipahan jotakin sääntöjä rikkovaa tehty, oli laittoman mukavaa!

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★ & ★★★

Pelkäsin jo, että hoitajien huoneessa alkaa jonkin sortin urosleijonien tappelu, mutta onneksi kyse ei ollutkaan mistään riidanhaastamisesta. Joona on fiksu miehenalku ja tuntuu hassulta sanoa tämä, mutta sitä kannattaa kuunnella! Se ei halua hankaluuksia kenenkään kanssa ja pyrkii ilmeisesti myös selvittelemään muidenkin välejä.

Tosi mahtavaa, että teidän ei tarvitse enää kantaa kaunaa Sierran kanssa toisille kun näette toisianne kuitenkin tallilla useasti :-)

MUTTA MITÄ MINÄ KUULINKAAN TALLIN KÄYTÄVILLÄ PUHUTTAVAN?
Siis mitä helevattua olette kuvitelleet kun olette lähteneet ilman lupaa uittamaan hevosia, ilman kunnon varusteita ja kertomatta kaikenkukkuraksi kenellekään?! Kuinka vastuutonta ja idioottimaista käytöstä jopa teiltä!!! Kyllä olen nyt niin vihainen ja odottakaas kun Raija kuulee tästä.

KENEN IDEA TÄMÄ EDES OLI?! Sillä hänelle ei nyt oikeasti hyvä heilu. Ja tähän haluan vastauksen. PIAN.

Noora, hevos- ja poniope

[adrian]

4. hoitokerta

Huokasin hiljaa samalla, kun rapsutin Tepon valkeeta karvaa harjan juuresta. Poni nautti kesäisestä säästä, ihme ja kumma täällä paisto aurinko. Tai no, jos totta puhutaan oli puolipilvinen sää, mut melkein sama. Aurinko päätti aina välillä tuoda itteään tuolta pilviverhojen takaa esille, ja onneks toikin - oon kaivannu aurinkoo, kun tän maan kesä on ollu vähän epäaurinkoinen. Lopulta mä nousin seisomaan ja annoin vielä viimeset taputukset ruunan kaulalle, ennenku nappasin puukantasen harjan maasta. Mä olin päättäny, että tänään mä vähän siistisin Tepsukkaa, ja ens kerralla ehkä pesisin - olin tullu tänne suoraan kotoa, mä en ollu vielä käynykkään tallilla. Olin kyllä menossa sinnekkin, musta tuntuu että mulle löytyis sieltä kuitenkin jotain tekemistä ja sitä mä nyt kaipasin. En oikeen malttanu olla hetkeekään aloillaan, ja kaverit kävi kesätöissä kun meikä vaan oli. 

Mä harjasin ruunan huolella, ja siirtyessäni toiselle puolelle kimoa, se ilmeisesti kyllästy mahan kasvattamiseen sillä se alko kiinnostuu siitä harjasta. Teppo yritti kurotella sitä mun kädestä, ja ojensin sitä toisen nuuskuteltavaks. Ruuna tutki ja hamus harjaksii huulten väliinsä aikansa, kunnes se tyyty pärskähtämään ja jatkamaan ruokailuaan. Naurahdin yksinään toiselle ja jatkoin sen harjailua. Kun mä sain ponin harjattua, tää todellakin pitäis pestä sillä valkee karva näytti kauheelta pinttyneen vihreen ja ruskeen kanssa, mä palasin aidan luokse ja nappasin toiselta puolelta jouhikamman sekä sakset. Mun oli helppo palata Tepon luokse, koska toi oli seurannu mua aidalle. Esittelin tavarat toiselle varovasti, ettei toi nyt satuttais itteensä saksiin, jonka jälkeen käännyin ton hännän puoleen. Selvittelin sen sillä kammalla, ja sen jälkeen tasotin latvat - en kuitenkaan liikaa, että tolle jäis jotain millä hätyytellä ötököitä. Mä selvittelin samalla kammalla myös harjan, mutta sen jätin siistimättä. Jos totta puhutaan, en todellakaan ollu haka missään harjan siistimisessä, hännästä nyt tiesin sen että vedetään vaan suoraks. Tai sellanen tapa mulle oltiin opetettu, toivottavasti Pappilassa sitä ei paheksuttais. Harjan kanssa pitäis pyytää apua, vaikka syksyllä kun hevoset ois takasin tallilla ja joku kiva tallilainen vois neuvoo mua. Tai sit jos joku kätevä pätevä hoitaja tulis mun kanssa tänne laitumelle, en tiiä. Ei sillä harjalla niin ollu kiire, kyllä sen kerkeis siistii.

Kun mä pujahdin aidan ali, mä näin tomaatin kävelemässä laitumille johtavaa polkuu pitkin. Kävelemässä, toivon mukaan raukka ei kävelly koko matkaa. Mun huulille nous hymy kun tyttö bongas mut ruunien laitumen eestä, ja moikkasin tota. Toinen hymyili mulle vähän ujohkosti, ja moikkas takasin, samalla kun sen posket alko keräämään punaa. Hassu tomaatti, muuta mä en osannu ajatella tai sanoo toisesta. Vaikka, Alma oli kyllä tosi kiva tyttö ja kaikkee, musta oli mukava että tollanen ihminen eksy just Pappilaan ja me tutustuttiin. Se oli ihan toista maata kun ihmiset joiden kanssa mä yleensä pyörin, ja ehkä se tekikin toisen seurasta mulle hyvän. Ton kanssa mä en ainakaan joutuis pahoille teille, Alma ei koskaan tekis mitään laitonta - se uittojuttukin oli varmasti yli sen omien rajojen. 

Hetken mä katoin tomaatin perään, ennenku Teppo herätti mut taas maanpinnalle, ruuna kun oli napannu mua hampailla hihasta kiinni, hölmö poni. Mä naurahdin toiselle ja taputin tota nopeesti, ennenku jätin sakset ja harjakamman maahan, vaihtaen ne kaviokoukkuun. Vielä kävisin Tepon kaviot läpi, ja sen jälkeen voisin lähtee. 

Mä olin saanu aika nopeesti käytyä läpi toisen jalat; kaviot mä puhdistin koukulla ja kokeilin että kengät oli paikallaan, muuten mä kävin läpi käsin tunnustellen, ettei toisen jalat ollu turvonnu tai ettei missään ollu mitään haavoja. Ruuna oli kuitenki pysyny vaurioitta. Sen todettuani mä pakkasin kimpsut ja kampsut mun reppuun, hyvästelin ponin rapsutuksin ja päätin lähtee yllättämään Almaa. Tyttö oli mitä luultavammin tammalaitumella Fannin luona, joten sinne siis. Pujahdin laitumelle aitojen välistä bongattuani tytön, joka oli selkä muhun päin, hoitohevosensa luona. Mun luokse asteli heti pari hevosta, toinen oli kimo poni jonka arvelin Anjaks ja toinen oli Jassun hoidokki, Dolli. Mä rapsutin molempia tyttöjä hieman, mut jatkoin sit taivallustani Alman taakse. Loin silmäyksen laiduntaviin hevosiin, ja tunnistin heti suomenhevostamma Kyllin ja sekarotuisen Myrden. Molemmat olin käyny joskus vakkariaikoinani läpi, ja mulle, nuorelle ala-asteikäselle, ei ollu jääny kummastakaan oikeen hyviä mielikuvia. Pienenä halus helpon hevosen että pääsee eteenpäin eikä opettajat huuda tai kommentoi ollenkaan, jos totta puhutaan niin mä kammosin sitä että opettaja sano mulle tunnilla mitään - vaan positiiviset jutut oli tervetulleita, ja mä olin tyyliin taivaassa niiden jälkeen.

Kun mä pääsin tarpeeks lähelle tyttöä, mä otin muutaman reippaamman askeleen ja tartuin toisen kyljistä kiinni. Mun tarkotus oli kutittaa, ja hetken mä onnistuinkin siinä, mut sit Alma alko mätkimään mun käsiä harjalla. Mä aloin voivottelemaan mun käsiraukkoja, jollon toinen ymmärs kääntyä ympäri ja, no tietenkin, punastua.

"S-s-sori. En tajunnu et se oisit sinä, luulin et joku hullu hyökkäs mun kimppuun", Alma mutis mulle ja virnistin. Samalla kun ojensin mun käden toisen poskelle ja tartuin siitä sit hellästi etusormella ja peukalolla kiinni, mä totesin toiselle:

"Lol oot höpsö. Mut ei se haittaa."

Hetken mä katoin toista silmiin mut lopulta Fanni alko kyllästymään siihen, että joku poika vei sen hoitajan huomion. Tamma kuopsas maata hellästi ja pärskähti, ja Alma käänty takas hoidokkinsa puoleen. Ehkä parempi niin, musta tuntu tosi oudolta kattoa toista niin pitkään syvälle silmiin, mulle tuli liian outo olo ja mun vatsanpohjaa kouras. Hetken mä sit tuijottelin Fannin jalkoja, ennenku uskallauduin palaamaan normaaliks, omaks itekseni ja palasin todelliseen syyhyni, miks mä tulin tänne:

"Ajattelin tulla kysymään, josko sä haluisit kyydin takas tallille?"

"No, en mä oikeen tiedä."

"Hei c'moon. Ootko sä ollu koskaan prätkän kyydissä?"

"E-en."

"Noniin, no sit tuut ainakin."

Näin mä sain Alman suostumaan siihen, että se tuli mun kyydissä tallille. Kun naisenalku oli valmis hoidokkinsa kanssa, me käveltiin yhessä mun kevarille, ja heitin tolle mun kypärän - ei mulla ollu tämmösii yllätyskyyditettävii varten toista kypärää mukana, mut kyllä me selvittäis. Tallille oli kuitenkin tosi lyhyt matka, ja ajaisin sen verran varovasti muutenkin, jottei toiselle jäis mitään traumoja prätkistä mun takia.

"Etkö sä muka tarvii kypärää? Entä jos me kaadutaan ja sun pää halkee, entä, entä jos tää pyörä vaikka räjähtää ja sun pää siinä mukana, vaan siks että mä käytin kypärää? Ehkä mun on vaan parempi kävellä", Alma kuitenki pisti hanttiin vähän, ja tartuin ton ranteesta kiinni, sanoen ettei nyt menis minnekkään. Mä lupailin kivien ja kantojen kautta, ettei mitään kävis, ja lopulta me päästiin matkaan.

Kun me päästiin tallille, mä voin vannoa, että Alma täris. Se oli puristanu mua lujaa koko ajomatkan, vaikka olin suunnilleen puolittanu normaalin ajonopeuden tytön takia. 

"No pelottiko?" mä virnistin toiselle, ja kun tyttö sai kypärän päästään, se nyökytteli.

"Mä en istu tommosen monsterin kyytiin enää koskaan", se sai suustaan, ennenku tyrkkäs kypärän mun käteen ja odotti että me lähdettäis sisälle talliin. 

"Mä vannon että tuut istuun", totesin toiselle ja lähdettiin sitten kävelemään tallille päin. Kun me päästiin oviaukolle, nähtiin Joona ja muutama hoitajatyttö. Joonan katse siirty nopeesti meihin, kun se huomas että me saavuttiin, ja se viitto kädellään meitä luokseen:

"Prätkis hei, tulit sopivasti tallinpesuun!"

[adrian]

5. hoitokerta

"Aijoksä jatkaa Pappilassa syksyllä?"

"En mä tiedä, ne hoitajat on kunnon mulkkuja. Sinne on kuulema eksyny joku raivohullu poikienhakkaajakin joka vei mun Skidin. Ja joku kamala tummaihonen poika, siis poika, hoitaa sun Teppo-rakastas."

"Entä Roxi? Iida on niin vihanen että se ylimielinen poika hoiti sen kultsii"

"Se vaihto Valluun tai johonki toiseen isoon - onneks, sen hoitotaidot oli mitättömät ja se oli totaalisesti liian pitkä, voi Roxi-raukkaa"

Virnistin itekseni kuunnellessani kaupan hyllyn takana kahen lissuhtavan tytön keskustelua. Toisella oli päällään farkkuminihame sekä valkonen tuubitoppi, jonka alta paisto pinkit rintaliivit - tilannetta ei ainakaan auttanu yhtään sekään, että rintsikat ei olleet olkaimettomat, vaan kirkkaanpinkit sangat hehku tytön ruskettunutta ihoo vasten. Toinen oli pukeutunu hillitymmin (ja trendikkäämmin, jos kattoo Gina Tricotin, Cubuksen ja muiden ketjuliikkeiden tarjontaa), sillä oli yllään vaan ihonmyötänen, harmaa maksimekko.
Nappasin ensimmäisen keksipaketin mikä näytti hyvältä, ja kipitin rahoineni kassalle. Mun taskuu paino sinne äsken sujautettu suklaapatukka; mä tiedän että mä oon nolo kun varastan suklaata, mut periaate on hyvä: kaikesta ei tarvii maksaa jos on taskut. Mä maksoin kuitenki sen keksipaketin, jonka jälkeen mä menin nojailemaan kaupan seinää vasten, mun kaverin auton kohalle - olin lainannu sitä, koska se tarvis mun prätkää jonkun muijan iskemiseen. Kuitenkin, Suomen kesä alko vaikuttaa jo kesältä ja aurinko paisto siihen seinälle just kivasti, se oli hyvä paikka nauttii varastetusta herkusta.

Kun mä saavuin tallille, parkkeerasin auton parkkipaikalle ja vilkastuani kelloa mun puhelimesta mä lähdin kävelemään, tuttu virne naamallani (se on varmaa joku mun perusilme), kohti tallia. Mä kipusin raput ylös hoitajien huoneeseen, jossa oletin kaikkien olevan, ja pamahdin sisään. 
"Me ollaan tyypit nyt sit official mulkkuja", mä tokasin naurahtaen ja sain takasin muutaman hämmentyneen heiton, jollon aloin avaamaan juttua:
"Mä olin kaupassa, itsesias hakemas tänne näitä keksei, kun jotkut likat jutteli kui Pappilan hoitajat on mulkkui. Joona on kauhee ylimielinen poika ja Oona raivohullu hakkaaja, ja mul on kuulema liian tumma iho ja väärä sukupuoli et sopisin tänne."
"No johan nyt on mielikuvitusta käytetty", Joona naurahti samalla, kun ojens kätensä kohti keksipussia. Heitin pussin toiselle, samalla kun silmäilin hoitajien huoneen porukkaa. Siellä ei onneks näkyny ketään uutta, vaikka olinki kuullu että täällä oli alkanu käymään muutama uus tyttö. Kyllä mä ne varmaankin jossain välissä tapaisin. Eikä se ollenkaan edes haitannut, että tänne tuli porukkaa, uudet tuttavuudet oli aina mukavia. Nyt mä kuitenkin halusin keskittyy siihen, että mä tutustuisin enemmän Almaan. Tyttö oli sulonen, pakko se oli myöntää. Vaikka vissiin mä sen totesin jo kun me yhessä kulettiin laitumelta takasin, ekana päivänä. Mut sillon se oli erilaista sulosuutta. Nyt se oli enemmän kasvoihin ja luonteeseen ja koko tyttöön liittyvää sulosuutta, sillon mietin tytön punastumista. Nyt kun oltiin tunnettu vähän aikaa, mä aloin jo tajuta että toinen oli sulonen muutenkin. Koko olemus huoku sulosuutta. Sekin, että tyttö nyt paiski töitä tiskialtaan ääressä, kun muut istu sohvalla ja teki kukin mitä halus - suurimmal osal oli puhelin kädes, Joona söi niitä mun tuomia keksejä ja oli jakanu niitä muutamalle muullekkin. 
Mä lähdin lähestymään brunettea, ja toi säpsähti mun ilmestyessä sen vierelle.
"Voinko mä auttaa sua?" kysyin toiselta ja käänsin katseeni tiskeistä tyttöön, joka oli kääntäny katseensa musta pois melko heti, kun oli tajunnu että minähän se siinä sen vierellä vaan olin. Toinen tokas jäätävän ei-vastauksen mulle, ja kurtistin hieman kulmiani, miettien mikä tohon ois voinu iskee. Tai sit sillä oli vaan naistenvaivoja, ken ties.
"Mikä sul on?" kysyin kuitenkin, ajatellen että toi vois ehkä kertoo mulle jotain. En saanu kuitenkaan ihan sellasta vastausta, jota olin oottanu:
"E-ei mikään. Voitko sä nyt mennä, pitää tiskata?"
Mä huokasin hiljaa ja menin muiden luokse. Istuin Jessen viereen sohvalle ja yritin saaha kiinni mistä pojat puhu. Ne keskusteli ilmeisesti jostain moottoriurheiluun liittyvästä, ja pääsin aika nopeesti mukaan keskusteluun - lauseet jäi kuitenki lyhyiks, kun mä vilkuilin sivusilmällä Almaa joka oli pää painuneena tiskialtaan puoleen. Sain tytön kiinni itseteossa kun toinen vilkas olkansa yli mua, mutta meille ei ehtiny syntyy katsekontaktii, kun toinen oli jo kääntäny päänsä pois.

Mä en kauaa viihtyny hoitajien huoneessa, vaan lähin ettimään jotakuta henkilökunnasta. Mä kaipasin tekemistä, olin toiminnan mies. Mielelläni mä olisin kyllä jutellu vaan jätkien kanssa, mutta Alma kyseisessä huoneessa vei mun huomion ja mä en oikeen voinu keskittyä. 
Nopeesti mä törmäsin Kaislaan, jolta mä kiirehdin kysymään jotain tekemistä. Nainen neuvo mut järjestelemään varustehuonetta (ja lupas lähettää mulle auttajan, jos sattuis näkemään jonkun), koska vaikka satulat ja suitset olikin nätisti paikoillaan putsailun ansiosta, oli kaikki muu vähän sekasin. Mä hyökkäsin huoneen kimppuun, ja alotin kypäräkaapista, josta sai lainata kypäriä aina, jos ei ollu omaa. Mä asettelin kypärät levälleen lattialle, ja pyyhkäsin jollain rätillä niitä hyllyjä, ennenku asettelin kypärät kokojärjestykseen hyllyille. Kun mä olin puolessavälissä hommaa, huoneeseen tunki sisälle joku ovesta - se teki vähän vaikeeta, koska kypärii oli kaikkialla ja ne kolis. 
"Ai, sä oot täällä. M-m-mun pitääkin mennä, kauhee kiire", Alma tokas ja huokasin hiljaa, en edes ehtiny sanoo mitään kun tyttö oli jo ehtiny poistuu. Mä en edes halunnu tietää, mitä toinen nyt ajatteli musta? Olinko ollu liian itteeni tyrkyttävä, ehkä sitä alko ahistamaan ja se peräänty? Ehkä se ei halunnukkaan olla missään tekemisissä mun kanssa, ehkä se pelkäs että tartuttaisin siihen nuorisokriminaalin piirteitä? Ehkä se pelkäs mua, tai huomas että oon vaan kamala lapsi? En onneks jaksanu miettii kauheestikkaan syitä, miksei tyttö enää halunnu olla mun kanssa. Tai en siinä hetkessä, mut kun mä lähdin pitämään taukoa hoitajien huoneeseen, kuulin että Alma oli tarkotuksella vältelly mua. Tai niin ainaki Joona yhdisteli palasia:
"Siis, no kuulin että Kaisla lähetti sen sua avustamaan. Sit se tuli sinne ilmeisesti, ja mitä sä sanoit, se häipy heti. Ja kun se tuli mua vastaan käytävällä, kysyin siitä et eiks sen pitäs olla satulahuonees sun luonas. Se sano et sille tuli muita juttuja. Sit se mutis lähtiessään, kai itekseen, ettei se voi olla sun kanssa. Tai jotain tyyliin 'en voi mennä Adrianin luo. Pää kylmänä'. Ja sit mä löysin sen pihalta istumasta."
Mä en todellakaan ymmärtäny naisia, en ollu koskaan ymmärtäny ja en näkymä ollu kehittyny siinä vieläkään. Mun pitäis oppia ymmärtämään Almaa, mun pitäis oppia ymmärtämään kaikkia naisia. Tai ainakin niitä, keiden lähelle mä halusin päästä.

Mä palasin satulahuoneen pariin, ja aloin järjestelemään loimia. Ja niitähän riitti. Kun mä olin tullu tallille, oli ollu jo iltapäivä, ja kun mä olin valmis loimien kanssa, musta tuntu että mua odotettiin jo illalliselle. Ainakin siihen malliin mun äiti oli laittanu viestin; monta ruokailuemojia ja kutsu syömään perheen kanssa, ennenku pikkusisar lähtis isänsä kanssa keilaamaan. Lopulta mä päätin, että ne loimet oli taiteltu ja järjestelty ihan tarpeeks siististi, ja lähin lätkimään satulahuoneesta. Olin nousemassa hoitajien huoneelle päin portaita, kun mä kuulin takaani askeleita. Ne kuitenkin pysähty, ja mun takana ollut tyyppi, jonka tunnistin tutuks tomaatiks olan yli vilkasun jälkeen, lähti kävelemään takasin tallikäytävää pitkin, pois. Ja se oli mulle viimenen niitti. Mä ryntäsin nuoren perään, ja tarrasin lopulta toisen ranteesta kiinni. Enkä mä tiedä mikä muhun meni, mutta mä raahasin toisen mun autolle asti (varmaan siks että mä pelkäsin jutella keskellä käytävää, joku vois vaikka pamahtaa paikalle), istutin penkkiin, ja totesin:
"Nyt me mennään meille. Sä kerrot mikä sulla on, ja mikä tekee musta sellasen ettet sä voi olla samassa tilassa mun kanssa."

Ajomatka oli piinaavan hiljanen. Mä en tiedä, pelkäskö tyttö enemmän sitä, että me jäätäis kiinni siitä etten omistanu korttia, vai sitä että mä en veis tuota meille vaan ajaisin jonnekki ja satuttaisin. Kumpaakaan ei kuitenkaan tapahtunu, ja me päästiin mun talon pihalle sen ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen. Mä vilkasin nopeesti vaaleen väristä kerrostaloa, ennenku nousin autosta ja kiersin Alman puolelle - onnekseni tyttö ei ollu ehtiny hievahtaakkaan paikaltaan, kaipa raukkaa vähän jännitti. Mä avasin toiselle oven ja vinkkasin päällä nousemaan, ja epäröiden toinen nousikin, seuraten mua kotiovelle. Kun me päästiin sisälle, mä haistoin ruuan. Äiti oli tehny kasvislasagnee, ja keittiöstä kuulunu kilinä lakkas kun äiti varmaan arvas, että mä tulin. Tai siis kuuli. Sen ilme oli hieman yllättyny kun se näki Alman mun vierellä, mutta lopulta siitä tuli kuitenkin se ihana hössöttävä äiti, joka sen kuuluki olla:
"Adrian, kuin sulosen tytön sä toit kotiis näytille, mä olen Adrianin äiti Maija, hauska tutustua."
"A-alma, kiva talo", tyttö päästi suustaan ja lehahti ihan punaseks. Mun teki mieli virnistää, mut mun ajatukset ja tän vierailun syy ei ollu virnistelyn arvonen, joten mä tyydyin kertomaan äidille, että mun pitäis näyttää Almalle yks juttu mun huoneessa. Sen jälkeen mä raahasin tytön mun huoneeseen, istutin auki olevalle sängylle. Mä itse istuin nahkaselle työpöydäntuolille, jonka selkämyksellä roikku pari paitaa ja housut. 
"Nyt sä voisit kertoo, mikä sulla on", mä totesin naisenalulle, ja kohotin toista kulmaani hieman - en halunnu näyttää kuitenkaan liian pelottavalta tai ahistavalta, ettei toinen juoksis mua karkuun. Kun toinen ei meinannu saada sanaa suustaan, mä siirsin katseeni syliään tuijottavasta tytöstä ja jatkoin:
"Teinkö mä jotain? Etkö sä haluukkaan olla mun kaveri, mikä sai sut välttelemään mua?"
"M-mun pitää pysyä susta erossa. S-sierra sano et sä haluut vaan, tota, sänkyyn", Alma sai soperrettua, ja huokasin hieman. Sierrapa tietenkin. Tavallaan olin hieman pettyny naiseen, että toi oli menny säikyttelemään Almaa, kun tolla ei edes ollu kamalasti munlaisia kavereita tallilla. Ja kun ton oli vaikee mennä tutustumaan ihmisiin ujoutensa takia.
"Mutta mä en koskaan aatellu että mä tutustuisin suhun pelkästään siks. Sun pitää uskoo mua", totesin tuolle, ja siirryin istumaan neidin vierelle sinne sängylle. Toi jäykisty huomattavasti mun tullessa siihen, ja sai sit sanottua:
"Mut entä jos pitäiskin uskoo Sierraa?"
"Sä et edes tunne sitä."
"En mä tunne suakaan kunnolla."
"Mut paremmin ku Sierran. Ja myönnän, mä oon joskus ollu semmonen. Mut mä lupaan ja vannon, että mulla ei ole takaa-ajatuksia. Ihan oikeesti, Alma. Sä oot mukava tyttö ja tosi sulonen, enkä mä vois ajatella sua koskaan ihmisenä, jota mä käyttäisin noin vaan vaan siks että mä oisin tyytyväinen", tässä vaiheessa Alma punastu, ja vaikka se kuinka yritti pitää katseensa sylissään, tyttö nosti sen aina välillä muhun. 
"Mut e-entä jos sä oot vaan hyvä valehtelemaan?"
"Mä en valehtele, miks mä tekisin niin?"
"Miks sä ees välität koko asiasta? Sulla on muitakin kavereita."
"Mut sä oot spesiaali."
Sit me jäädettiin hetki. Musta tuntu että Alman punasuus tarttu muhunkin, ja voin vannoo että mun poskilla oli havainnoitavissa jonkinlaista punaa tolla hetkellä. Purin huultani hellästi, ja nostin katseen tyttöön, joka aukas suunsa, ja sai uudestaan ulos 'mut'. Sen enempää se ei ehtiny sanomaan, kun mä painoin huuleni vasten toisen omia. Ja siinä se oli. Suudelma, jota mä olin miettiny, josta mä olin nähny unta (tosi kun vesi, mä näin suutelosta unta yhtenä yönä). Mä en tiedä, mun ajatukset ja tunteet oli tosi sekasin, mut sen mä tiesin, että mä halusin tehä tän. Siis suudella Almaa. Tuntu hyvältä, kun meidän huulet liikku toisiaan vasten. Alman hampaat kolahti mun omiin pari kertaa, mut ei se pilannu tunnelmaa. Ja siinä se sit oli, hetki jollon mä tiesin että mä en oikeesti valehdellu Almalle - se oli mulle tosi spesiaali.

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★ & ★★★★

Voisit vaikka pyytää Myrden Helmiinaa tai Joonaa auttamaan sen harjan nyppimisen kanssa, niillä on pitkä historia hevosten kanssa joten varmasti osaavat auttaa siinä.

Kiva, että järjestelit satulahuonetta! Täältä talliltahan ehtivät loppua kohta hommat kesken, kun olette niin ahkeria hoitajia :-)

(Oon aina kuvitellut sut Adrian tosi pelimiehenä, joten suloista nähdä sut tosissasi jonkun tytön kanssa!)

Helena, poniope

[adrian]

ei arvosteltavaa materiaalia osa 1

"Tervetuloo Bolívar, oothan säki päässy vähän vapaalle heppahommista!" kuulu ilonen tervetulotoivotus, kun mä parin muun kaverini kanssa astelin mahtipontiseen omakotitaloon. Pihalla oli ollu muutama prätkä ja henkilöauto, ja talon sisältä kuulu voimakasta musiikinjumputusta, jotain hiphoppia johon me kaikki oltiin ihan in love. Niin tavalliset kotibileet, vaikkakin tää oli vaan kavereiden kokoontumisjuhla tai joku vastaava. Muutama oli raahannu muijansa mukana, joten se toi vähän säpinää taloon. 
Me otettiin jätkien kanssa tölkit oven avanneelta kaverilta, ja istuuduttiin suurenkokoselle sohvalle olohuoneeseen. Talo oli hulppee, mun piireissä pyöri varakkaampiakin ihmisiä, tai no niiden hyväpalkkasten poikia. Nyt oli varmaan vaan tavallinen työmatkapäivä, vanhemmat oli toisella puolella Suomee tai ulkomailla hoitamassa asioitaan. Mut hyvä vaan, oli mukava vaihtaa kuulumisia myös jätkien kanssa, mä olin koulujen loppumisen jälkeen ikävöiny vähän gangstaseuraani. Vaikken mä mitään paskaa ala tässä nykysestäkään seurastani mättämään, myös tallijengi on ihan mahtavaa porukkaa. Siellä vaan kukaan ei tiedä sun sakoista ja pienistä muista rikkeistä, siellä ne ei oo normijuttu joilla heittää läppää. Se tekikin meidän jätkäporukasta jotenkin mahtavan; me osattiin laskee leikkii ajan kuluessa myös epäonnisilla jutuilla. 
Eikä täällä loppupeleissä ollu niin paljoo porukkaa kun mä alkuun olin kuvitellu. Toisella sohvalla istu pari kaukasempaa tuttuu, toisella oli tummaihonen mimmi sylissään. Sit siellä istu yks mun parhaista kavereista, jolla oli kans tyttöystävä mukana. Sit oli viel pari muuta jätkää ja yks tyttö. Ei meitä ollu suurta poppoota, mut tämmönen kelpas erittäin hyvin. 

Kun iltaa oli kulunu jonkun aikaa, me siirryttiin ulos porealtaaseen. Kyllähän siellä vähän ahasta tuli, mutta sopu sijaa antaa.
"Mä taidan käydä hakemas lisää juomista", sopersin ja kampesin itteni ylös altaan penkiltä. Taiteiltuani pois kuplivasta vedestä lähin taivaltamaan takaovesta sisälle, olohuoneen läpi keittiöön - kokoajan varoen mun jalkojen mukana kulkevan veden liukastamaa lattiaa. Mä pääsin ku pääsinkin keittiöön, ja nappasin sitten jääkaapista kylmymässä olleen pullon. Mä jotenkin jäin selailemaan pöydällä ollutta puhelintani, kun Miguel, se mun paras kaveri, tuli huoneeseen. Pojalla oli yllään vaan mustat uimashortsit, sen kroppa oli treenattu ja kiintee vatsa oikeen vaati kattomaan, vaikkei ollukkaan kiinnostunu siitä sillälailla. Miguel oli kyllä hemmetin hyvännäkönen, silleen kaverillisesti kehuttuna. Se oli kans latino, mut tuli etelä-Amerikasta eikä Espanjasta - meitä kuitenkin on yhistäny ala-asteesta saakka sama äidinkieli espanja, jonka kautta meidän on ollu helppo kommunikoida. Oltiin samassa maahanmuuttajalasten ryhmässä, ja me ollaan vartuttu ja kerätty kokemuksia Suomessa yhessä. Brother from another mother, jos sen niin vois ilmasta. Mut siis Migun ulkonäkö. Poika oli vähän harteikkaampi ja pidempi kun minä, sillä oli sänkinen tukka ja ajamatta jätetty parranalku. Tummat silmät katto mitä mä tein, ennenku ne kohtas mun omat:
"Hei Adrian, kiva kun pääsit tulemaan tänään. Mä oon kaivannu sun seuraas."
"Mustakin on kiva nähä sua, meidän pitäis nähä enemmän, varsinki nyt kun koulut on tauol."
"Miten sulla menee tallilla? Sierrahan käy samas paikas, onks se vaikeeta?" Mä pystyin erottamaan pojan kasvoilta oikeesti pienen huolestuneisuuden ja säälin, jota toi anto mulle. Tottakai kun frendi eros, oltiin enemmän tupakkatauoilla ja ajettiin enemmän motareita pitkin taala pohjassa. Ja kyllä me joskus han vaan juteltiinkin asioista.
"No siinähän se. Kyl me saatiin sovittuu välirauha, vaikka se vähän kimpaantuki ku heti eron jälkeen nuoleskelin yhtä tyttöö ja se näki sen. Mut se oli mun moka ja se muija pakotti mut siihen, sä tiedät millasii jotkut voi olla"
"Sä vissii meinaat et ku vedät gimmoi puolees ku magneetti rautaa, vai?" Miguel virnisti mulle ja korkkas itelleen pullon. Me päädyttiin kilistelemään, enkä mä itseasiassa ees tiedä oikein, et mille. Enkä jaksanu todellakaan miettiikkään tommosta, joten päädyin että me juhlistettiin elämää ylipäätään, ylä- ja alamäkineen. Meillä molemmilla oli ollu tähti- ja luuserihetket, nyt me elettiin varmaan molemmat semmosta keskitasoo. Ei kävelty ojassa eikä kultasella keskitiellä, mut pysyttiin sentään valkeella viivalla. 

"Adrian, tuu nyt mennään. Mä pyydän Aten heittämään sut kotiin", mä tunsin kädet mun vyötärön ympärillä, kun mua yritettiin vetää irti isokokosesta jätkästä. Pistin aika kovasti hanttiin, koska oli tosi tappelufiilis, mut lopulta annoin periks ja lyyhistyin Migueliks tunnistamani ihmisen käsivarsille.
"Ei kotiin, siel on kaikki", mä mutisin hiljaa toiselle, ja Miguel puisteli vaan hiljalleen päätä, taluttaen mut ovelle. Se viskas mun mustan t-paidan mun käsivarsille, ojens takin naulasta ja tunki puhelimen sen taskuun, samalla kun mä taistelin mun kenkien kanssa. Ne piti vaan sujauttaa jalkoihin, mut silti vei oman aikansa että ne saatiin paikalleen. Kun me oltiin poistumassa asunnosta, mä kuulin perääni huudetun huudon 'pysy vastedes kaukana toisten muijista', ja tyydyin pyörittelemään päätä. Kohta mä pääsisin nukkumaan, mua itseasias väsyttikin jo. Mulla ei ollu hajuukaan, paljon mä olin juonu, mut tän leijailun vuoks mä veikkasin et olin kumonnu kurkusta alas aika monta.


Kun mä heräsin, mun oli pakko siristää silmiä. Seinien valkosuus paisto suoraan mun silmäparkoihini, jotka eivät kestäneet ilmeisesti tommosta loistetta. Päänsärky sai mut vaipumaan takas suuren sängyn uumeniin, ja vasta herättyäni mä tajusin alkaa ihmettelemään missä hitossa mä oikeen olin. Mä nousin istumaan sängylle, päänsärkyä voivotellen mä kävin silmillä läpi huonetta; huone oli kivannäkönen, näin nojatuolin ja jonku meikkipöydän tapasen. Sit oli pitsiset verhot, parvekkeen ovet tai ainakin niin mä kuvittelin. Sit näky pieni, mä en oikeen tiedä ees mikä se oli. Joku uskonnollinen juttu, yhessä nurkassa. Mä huomasin olevani parisängyssä, paksun ja pehmeen peiton alla ja pehmeen tyynykasan keskellä. Kun mä aloin tekemään nousemista, mä huomasin lattialla lojumassa mun bokserit - olin siis viel kaiken lisäks alastikkin. Reippaasti mä vedin housut jalkaan, ja silmiä pyyhkien mä astelin huoneesta ulos. Ovella mä törmäsin tuttuun tyttöön, Almaan.
"Mä olin just tuomassa näitä sulle, ajattelin et tarviit särkylääkettä. Tai kaikis ohjelmis on aina nii", tyttö avas suunsa, ojens sitä vesilasii ja tablettii mulle, ja nielasin sen kepeesti. Sen jälkeen mä vaan päädyin kiittämään, ja jatkamaan puhumista:
"Mitähän mä mahdan tehä täällä?" 
"Sä tulit puol kolmen aikaan aamuyöllä mun ovelle, ja kiitä onneas ettei mun perhe ollu kotona. Sä olit aika pahassa kunnossa, joten mä päätin ottaa sut nukkumaan tänne. Vanhempien makkariin sä yöllä oikein hinguit, et millään suostunu lähtemään joten peittelin sut sinne", Alma selvens mulle, ja hymähdin itekseni. En ollu aikoihin juonu, ja sen huomas. Vaikka toisaalta, en mä kyllä tiedä oliko se mitenkään huono juttu sitten. Parempi vaan että oon pysyny selvinpäin.
"Miks mä olin alasti?" kysyin vielä lisäkysymyksen.
"Sä halusit heittää bokserit pois, enkä mä voinu estääkkään sua", tomaatti kerto ja virnistin toiselle, kysyen sit hieman hämmentyneenä seuraavasta ajatuksesta:
"Näitkö sä mun.. ?"
"E-ei, en nähny", toinen punastu hieman ja puisteli päätään. Sit mä sain kutsun aamiaiselle alakertaan, ja mä seurasin nuorta pöydän ääreen. Mun ei oikeestaan tehny ees kamalasti mitään (paitsi suihkuu, koska mä haisin kamalalle), joten päädyin syömään vaan jonkun hedelmän ja juomaan pari kuppia kahvia. Mä enemmänkin käytin aikani pöydässä pahotteluun että olin herättäny toisen, ja lähtiessäni ulos hakemaan toisen jopoo, jota olin saanu luvan lainata päästäkseni kotiin, mä kiersin pöydän toiselle puolelle ja suikkasin suukon ton poskelle. Kun tyttö punastu, mä hymyilin toiselle ja kiitin tota, ennenku vaan lähin eteistä kohden. Tai yritin ainakin, koska sain perääni huudon:
"Sä et pääse siivouskomerosta ulos!"

(eli tää oli joku spin-off, joka teki mieli kirjottaa lol.)

[adrian]

6. hoitokerta

Vaikka mun päätä jomotti vieläkin eilisestä yöstä ja olo oli muutenkin heikommanpuoleinen, mä olin päättäny lähtee tallille. Mä olin käyny kotona vaihtamassa vaatteet (onneks kukaan ei ollu kotona ja saisin saarnat haisevista vaatteista vasta illemmalla), ja lähteny sit sitkuttamaan Pappilaan Alman jopolla. Mun pitäis varmaan käydä palauttamassakin se tänään, myöhemmin. Toinen varmasti haluis myös tallille pyöräillen. Olin muutenki kiitoksen velkaa vielä, kun toi otti mut nukkumaan luokseen, eikä tarvinnu mennä kotiin. Mä olisin saanu huudot jos olisin menny ja herättäny koko rapun lisäks myös pikkusiskon, jolle mun piti olla esimerkkinä. Sit olisin varmaan täysikäisyyteeni saakka tarkas valvonnas, enkä pääsis lähtemään kotoo ees synttäreinäni.

Mä pääsin aika nopeesti perille tallille ja heitin pyörän seinän viereen, ennenku askelsin sisälle. Mä olin mielessäni ajatellu, että ottaisin tänään vähän rauhallisemmin, enkä jatkais tallinpesun parissa esimerkiks. Musta tuntu et muut ymmärtäis mun krapulaista oloa, ja päästäis mut vaikka laskemaan kauranjyviä tai jotain. Semmonen vois olla ihan hyväks mulle, ei mitään liian fyysistä kiitos.

Kaisla ei selvästikkään osannu lukee ajatuksia, koska heti sisälle päästyäni nainen tuli mua vastaan, ja passitti purkamaan saapunutta ruokakuormaa. Sen sanojen mukaan sieltä oli tulossa pari keposta kaurasäkkii, ja meinasin jo huokasta helpotuksesta. Kuitenkin, kun mä näin pakettiauton takaboksiin lastatut tavarat, olin onnessani etten huokassu. Ja sitten mä ryhdyin hommiin - mä kannoin varmaan biljoona kaura- ja muita rehusäkkejä, ja sit mun piti viel järjestellä ne jonnekki paikkaan, missä niitä säilytettiin. Kaisla tuntu olevan tyytyväinen mun ei niin turvallisiin kaurasäkkikasoihin, ja onneks ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen mä pääsin livistämään naista pakoon hoitajien huoneeseen. Siellä ei ollu paljookaan porukkaa, oli vaan Sierra ja Emily. Mä moikkasin molemmille, ja olin ottamassa kahvii keittimestä, kun mä muistin mitä Alma oli sanonu mulle välttelemisen syyks. 'Sierra sano et sä haluut vaan sänkyyn'. Mä menin istumaan nojatuoliin ja katoin tyttöö arvioiden, miettien voisko toi oikeesti tehdä sillain että menis mustamaalaamaan mua Almalle. Tyttöraukka kun oikeesti ei tienny mitä uskoo ja mitä ei, Sierra oli varmaan itekkin huomannu et tomaattiin vois upota vaikka millanen sonta. Tai siis silleen.

Kun Emily vihdoin sopers jotain kotiinlähdöstä, jäätiin me Sierran kanssa kahdestaan. Mä ootin hetken, miettien miten mä alottasin koko jutun. En haluis syytellä, mut ei tätä oikeen muutenkaan voinu viedä totuuteen.

"Mitä sä menit sanomaan musta Almalla? Onko sulla joku ongelma että sun on pakko mustamaalata mua?"

"Mä en oo mustamaalannu sua, on mulla parempaaki tekemistä ku miettiä sua ja sun pikkutyttöäs. Vaikka siihen kyllä varmasti menis kaikki mitä susta sanoisin."

"Älä yritä valehdella mulle. Kyl tiedän et sä oot menny sanomaan että mä tutustun ihmisiin vaan sänkyynviemisen takia."

"Mut sä oot semmonen."

"En enää, mä saatoin olla mut mä koitan kokoajan muuttua. Mut sun keskustelut musta ei oikeen auta asiaa, et jos sä voisit vaan pitää suus kiinni kun et satu tietämään asioista", mä tokasin ja hörppäsin mun viimeset kahvit kupin pohjalta, ennenku nousin ja lähin huoneesta ulos. Mua ärsytti, se että mä olin menny tiuskimaan toiselle ja se että toi oli koskaan menny sanomaan musta mitään kellekkään. Nytpähän sit ties, et mä koitin ainaki muuttuu.

Lopulta mä päädyin tallipihalle harjailemaan suojia. Mä en tiedä oliko joku näitä harjannu jo, mut jos oli, oli tehny kyllä huonoo jälkee. Mun piti jynssätä ja harjata niitä suojia oikein kunnolla, ja osaa niistä mä en ees saanu kunnolla puhtaaks - en niin ulkoo ku sisältäkään. Mä en ollu oikein varma, voiko suojia pestä jotenkin, mut jos pysty, se pitäis kyllä tehä. Mä ite kuitenkin tyydyin vaan harjailemaan niitä, ja kun olin saanu siitä tarpeekseni, päätin lähtee vielä kattomaan Teppoa. 

Ruuna näytti voivan erittäin hyvin. Se mussutti heinää tyytyväisenä parin muun ruunan kanssa, ja tuntu taas lihoneen. Se ehkä saatto jo tunnistaa mut, sillä kun Tedi oli tunkenu portilla päänsä mun syliin rapsuteltavaks, Teppo oli jo suhteellisen lähellä vastassa mua. Mä hylkäsin suurikokosen ruunan julmasti, antaen sille kuitenkin ymmärrystä antavan katseen (aivanku Tedi jotain ymmärtäiskin). Sen jälkeen mä siirryin paapomaan Teppoa, joka häsels aikansa mun kimpussa. Se kävi mut läpi kautaaltaan ja hapuili huultensa väliin tällä kertaa mun kengännauhoja. Mä rapsuttelin ponia ja kävin ton samalla hiljalleen läpi, ettei toi ollu taaskaan vahingoittanu itteensä. Paria ötökänpuremaa lukuunottamatta kimo oli ihan kunnossa, ja se saikin sit osakseen viel hurjasti hellimistä ja söpöjä sanoja, ennenku lähin ajelemaan Almalle päin - operaatio pyöränpalautus alkakoon.

Tyttö näytti vähän yllättyneeltä, kun ilmestyin sen oven taakse - taas. Se kuitenkin päästi mut sisälle, ja kiitteli etten ollu rikkonu sen pyörää. Miks mä oisin niin tehny, lol. 

"Mitäs sä oot duunaillu?" kysyin toiselta kun me istuttiin toisen kotona, olohuoneessa. Alma kerto, että se oli vaan siivonnu, ja vaihtanu erityisesti pussilakanat sen vanhempien sänkyyn, olin kuulema tartuttanu kännihajuni siihen. Hetki me istuttiin siinä sohvalla ja juteltiin vähän kaikenlaista, kun mua alko tekemään mieli tupakkaa. Mä kaivoin askin mun housujen taskusta ja kysyin, missä mä voisin polttaa. Alma neuvo mulle reitin vanhempien parvekkeelle, mut vaatimalla vaadin brunettea tulemaan mun seuraks - ja lopulta sain ku sainki toisen istumaan mun viereen penkille sinne parvekkeelle.

"Ootsä koskaan polttanu?" tiedustelin samalla, kun asetin savukkeen huulieni väliin ja sytytin toisen pään sytkärillä. Toinen pudisteli päätään hieman epäilevästi, ja mun seuraava ehdotus oli varmaan ihan ennalta-arvattava:

"Haluisitsä kokeilla?"

Tyttö näytti hieman epäröivältä, mut suostu kuitenkin ottamaan savukkeen huultensa väliin. Mä seurasin ja ohjeistin toista, ja sain aikaan yskän. Alma vannotteli ettei polttais enää koskaan, se oli tuntunu kurkussa. Kyllä mä tiesin miltä eka kerta tuntuu.

"Kyllä se siitä, seuraavalla kerralla se menee jo paremmin", totesin tuolle virnistäen, ja vedettyäni itseni täyteen nikotiinisavua mä kurotin, ja yllätyksenä, painoin huulet toisen vastaaville. Me molemmat oltiin yllättyneitä, koko suudelma maistu tupakalta, se oli ohi hetkessä. Mut se hetki oli kyllä mukava. Ja sitä ennen tein kuitenkin kamaluuksia kun aloin vääntämään Almasta, meidän kiltistä heppatytöstä, tupakoivaa kamaluutta. 

[Pappilan Ponitalli vOy]

★★★★

No tottakai Kaisla nakitti ruokasäkkien purkamisen sulle, miksikäs muuten tallilla olisi testosteronia? Sitä pitää käyttää, kun tilaisuus kerran on.

Sinäpä olet ollut reipas tänään! Siellä satulahuoneessa olisi kyllä vielä lisääkin niitä, josset saanut vielä tarpeeksesi siitä hommasta.

Inga, hevosope

[adrian]

7. hoitokerta

Syksyn sateiden keskellä oli mukava ajaa autolla. Varsinkin jos oli kauheassa flunssassa jo toista viikkoa putkeen. Mun oli nyt hyvä ajella kaverilta lainatulla ja vieläpä aika uudenkarheella autolla, kuunnella täysillä Tygaa ja kaikkee muuta mahtavaa jenkkilästä, ja ajella ihan kaikessa rauhassa Pappilaan päin. Kello ei ollu kovinkaan paljon vielä, joten mä ehtisin laittaa ite Tepon valmiiks tunnille; jos sen ratsastaja nyt ei olis kyttäilemäs jo tuntii ennen sen oman tunnin alkua.
Mä parkkeerasin siististi ratsastuskoulun puolen parkkipaikalle, nappasin etupenkiltä jonkun kangasrepun jonka olin ostanu viimeks Espanjassa käydessäni, ja nousin auton kyydistä. Mä suurinpiirtein harpoin pikakävelijän askeleilla talliin sisälle, koska taivaanherra oli päättäny taas itkeä (tai kusta, miten vaan). Päästessäni sisälle mä heitin sen randomrepun yläkertaan, ja suuntasin sitten Tepon luokse. Kimo poni hamuili viimesiä heinänkorsia lattialta, ja nosti päänsä pikaseen ylös kun mä astuin sisälle toisen karsinaan.
”Sori kamu, mulla ei oo sulle herkkuja nyt. Saat illalla jos löydän jostai taskusta”, harmittelin ponille, joka oli jo ojentautunu haistelemaan mun kättä. Se tuhahti pienesti, kiinnostuen sitten harjapakista, jonka olin roudannu mukanani karsinaan. Mä kyykistyin sen luokse ja aloin kaivelemaan piikkisukaa ihan samoin tein. Valkea poni oli osittain hieman kuivuneen kuran peitossa, ja se olis hyvä hoitaa pois ennen satulointia.
Mä aloin harjaamaan ponia piikkisualla läpikotasin, kiersin ensin kaulalta selälle ja hieman pyöreähkölle masulle - muistot kesästä ehtisivät vissiinkin kyllä häipyä tän kauden aikana, varsinkin kun poni käy kuitenkin niin monilla tunneilla viikossa. Ja vuodessa on monia viikkoja lol.

”Ootsä varma että se menee seuraavalla tunnilla? Mä en muista nähneeni Tepon nimeä listassa”, kohotin katseeni ja näin tumman, aika pitkän naishenkilön. Tolla oli yllään Pappilan seuratakki, kaulahuivi kiedottuna kaulan suojaks ja mustat housut, en oikeen saanu selvää oliko ne ratsastushousut vai jotkut perustavalliset.
”Ööh, itseasiassa en. Kiitos kun huomautit, kuka sä olitkaan?” kiitin naishenkilöä, olinpa mä ollu tyhmä. Pieni puna saatto levitä mun poskille, en siis myönnä mitään, mutta ehkä tää naishenkilö ei huomannu sitä mun tumman ihonsävyn seasta.
”Helena Mäkinen, mä pidän noita ponitunteja ja itseasiassa mä itse tein noi listat, niin mietin vaan. Mutta hei, hyvähän se on jo valmiiks putsata, kamalassa kunnossa näyttääkin olevan”, Helenaks itsensä esitellyt naurahti, ja silloin mun päähän iskeytyi kuva puumanaisesta ja latotansseista. Mä en muistanutkaan että me vietettiin aikaa näin viehättävän naisseuran kanssa.
”Joo, ja eihän sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua”, totesin ja Helena virnisti, kunnes kertoi jatkavansa matkaa maneesille, laittamaan jotain juttuja valmiiksi seuraavaa ponituntia varten. Joka vissiin olis sit seuraavana.
”Onko Helena iskeny Joonan lisäks kyntensä suhunkin?” nyt kuulin hieman tutumman äänen, ja käänsin pääni karsinan ovelle, nähdäkseni ovenkarmiin hieman nojaavan Ellidan. Mä virnistin toiselle ja lakkasin harjaamasta Teppoa.
”Sä voisit tulla ja iskee kyntes muhun”, totesin toiselle ja kohotin hieman kulmaani - oon kuullu että esimerkiks tää ilme on saanu monia sydämmiä sulamaan.
”Hiljaa nyt Bolivar. Alma voi hyvin tulla talliin”, Ellida topuutteli mua. Niin, Alma. Mä todella kyllä rakastin toista, mut en mä tiedä. Ehkä tässä taas huomaa ettei mua vaan oltu luotu kestäviin, yksavioisiin suhteisiin. Siinä mielessä Sierran kanssa oli kivaa, koska me molemmat ollaan semmosia levottomia sieluja, jotka ei voi pysyä paikallaan. Tai ainakin oltiin kun oltiin yhdessä, eihän sitä tiedä miten toinen on muuttunu.
”Vissiin mä menen sitten jakamaan itseäni tolle eräälle puumalle. Ei sitä tiedä mistä se on kiinnostunu”, mutisin muka harmistuneena ja mököttäen.
”Tai ehkä Teppo haluaa mua”, lisäsin ja kapsahdin kimon kaulaan, joka sai toisen hieman säpsähtämään, kun se oli vajonnu johonkin transsiin kun en enää häärännytkään sen ympärillä. Ihme ja kumma se ei ollu vielä kerjänny huomiota tai mitään, yleensä se tekis niin.
”Sä olet mamu ihan sairas”, Ellida naurahti mulle, ja pyöräytin hieman silmiäni, kääntyen ympäri.
”Painu hel .. no jonnekkin kauas, tai mä syön sut”, uhkasin toista ja Ellida poistukin Tepon karsinan ovelta virne kasvoillaan. Ihan hyvin olisin ton voinukkin syödä. En ehkä kirjaimellisesti, mut jotenkin vähän maistella. Ellidan kanssa oli mukavaa, tyttö oli rohkee ja sen kanssa oli jotenkin aika rento fiilis aina. Mä tykkäsin jotenkin siitä, kun Alman kanssa sai aina olla varovainen et mitä sanoo ja tekee, ettei toi ahdistunu mun kosketuksesta tai jotain.

Kun mä sain ajatukseni selviteltyä Ellidan jäljiltä, mä jatkoin ponin puunaamista. Teppo oli kovinkin kiinnostunut piikkisuasta ja oli alituiseen maistelemassa sitä, ei siinä mitään kun toisen turpa oli samettisen tuntunen omaa kämmenselkää vasten. Kunhan ei sormet eksyny pienen suuhun. Saatuani kimosta satuponista suurimmat kurat irti, mä vaihdoin harjan pöläriin ja kävin Tepon läpikotasin läpi myös sillä. Sit otin pehmeeharjaksisen pääharjan ja alotin taistelun ponin kanssa siitä, pitäiskö sen naama putsata vai ei. Vissiin arvaattekin kumpi oli kummallakin puolella, ja kumpi lopulta voitti - no kukas muukaan ku meitsi, tietenkin.
”Nyt ois aika nostella tassuja poni”, totesin tuolle ja huomasin kimon korvien olevan hörössä mua kohti. Ihanaa kun on joku joka kuuntelee. Ponille vois hölöttää kaikenmaailman jutut eikä toi sanois juuta eikä jaata, paitsi nälissään.
Teppo nosti kiltisti kaikki jalkansa, ja mä sain nopeasti kaviot puhdisteltua. Sen jälkeen mä vielä selvittelin vähän harjaa ja häntää sormilla, ennenkun uhkailin tota sotkemasta itseään ja poistuin karsinasta. Mä kiersin niiden tuntilistojen kautta ja totesin, kuten Helena itsekkin oli jo kertonut, ettei Teppo menis nyt alkavalle tunnille, vaan vasta seuraavalle.

”Ai hei”, mä olin hieman yllättynyt, kun mä näin Alman istuvan hoitajien huoneen sohvalla. En ollu nähny toista vähään aikaan, ja varsinkaan tallilla.
”Ootpas sä yllättynyt nähdessäs kultas”, Joona naurahti ja pyöräytin, jo toisen kerran tänään, silmiäni. Mä asettauduin kuitenkin istumaan kiinni Almaan siihen sohvalle, niin että mun toisella puolella oli Jesse ja sen vieressä Ellida sohvan päässä.
Me keskusteltiin siinä sitten jonkin aikaa, kunnes muutamille tuli kiirus laittamaan niiden hevosia tunneille. Vaikka eihän tyyliin kukaan hoida edes poneja, ne silti lähti sen syyn varjolla. Lopulta myös Alma alkoi tekemään lähtöä.
”Haluaisitsä, ööh tulla käymään meillä joku päivä?” tyttö kysyi vielä ennen lähtöään ja nyökkäsin tuolle, suikkasin suukon huulille ja jäin katsomaan ton perään. Vasta pienen huokasun kuultuani mä heräsin ajatuksistani ja huomasin Ellidan sohvalla.
”Ootkos sä nyt ihan kunnossa?” kysyin tytöltä, joka nojas sohvan selkänojaan raskaan olosesti, ja näytti vakavalta.
”No mietin tässä vaan kaikkee, vähän painaa mieltä nää lähipäivien jutut. Ei ihmeempiä”, Ellida vastas mulle ja huomasin siirtyväni istumaan hieman lähemmäs tuota.
”No saisinkos mä luvan piristää sua ja auttaa unohtamaan edes hetkeks noi jutut?” kysyin tytöltä ja asetin käteni tuon reidelle.
”Mulla on tuolla parkissa auto, ja mä haluaisin että sä tulisit mun mukaani sinne, nyt”, lisäsin vielä ja naisenalun kasvoille nous hieman hämmentyny ilme, josta huomas että toisen tunteet oli hieman jakautuneet; osa vissiin halus tulla mun mukaan, osa varmaan mietti onko se nyt ollenkaan viisasta. Se osa kuitenkin, joka halus tulla mun messiin, voitti onneks ja Ellida nous seisomaan munkin tehdessä niin.
”Entäs Alma?” Ellida kysyi kun me lähdettiin poistumaan hoitajien huoneen rappusia alakertaa kohti.
”Luota muhun.”

Ja tää poika ei todellakaan ollu valmis sitoutumaan ainakaan vielä.