Tallimestarin tarinoita vuodelta 2016

[Kaisla]

ILMOITUSTAULU 31.12.2015 - 01.01.2016 - Uusivuosi Ilotulitteet eivät kuulu talliin tai sen läheisyyteen. TALLI ON HEVOSEN KOTI.  28.12.2015 - Okei, vuosi 2016 aloitettiin ehkä hieman liian aikaisin, mutta mitä pienistä?

KAISLAN UUDEN VUODEN LUPAUKSET Olla ankarampi kuin edeltävänä vuonna. Olla toteuttamatta joulukalenteria. Järjestää joku järkevä kurssi hoitajille.

[Kaisla]

PROLOGI

Tallimestarin vuosi loppui muutamaa päivää ennen kalenterivuoden loppua, kuten moni muukin tallityöntekijä, eli myös Kaisla irrallaan ajasta. Hänen aikansa muodosti tuntiaikataulu, laidunkausi, kantoaika ja aamutalli. Mutta tänä vuonna vuosi päättyi jo joulukuun kahteenkymmenenteenkahdeksanteen päivään. Sinä päivänä tapahtui jotakin, joka merkkasi yhden aikakauden loppua ja toisen alkua. Sinä päivänä Kottero lähti viimeiselle matkalleen. Kuten muutkin aikansa eläneet hartsilaatikot ja peltilehmät lähti myös Kottero matkalleen niiden loppusijoituspaikkaan, romuttamolle. Olihan se seissyt viimeiset kuukautensa Pappilan parkkipaikalla yhtä uljaana kuin silloin joskus kahdeksankymmentä luvulla. Tai ehkä joskus seitsemänkymmentä luvulla. Kun Kottero oli lähtenyt viimeiselle matkalleen, oli Kaisla varma ettei se ollut kallellaan oikealle aivan yhtä paljon kuin silloin muutama kuukausi sitten.

Ja niin päättyi Kotteron tarina sinne Vanttilan romuttamolle. Hyvästi Kottero!

Kotteron tarinan ei pitänyt jatkua niinkään pitkälle kuin se jatkui. Taloyhtiön putkiremontti oli päättynyt jo puolitoista kuukautta aikaisemmin, fatsi oli päättänyt että Marjo-kulta muuttaisi Alppilaan pieneen kolmioon. Marjo oli ensimmäisenä päivänä järjestellyt keittiön uudelleen: ruokapöydässä oli enää kaksi tuolia ja pikakahvi oli hukassa. Kaisla oli sietänyt Marjoa Joulupäivän aamuun asti, vain sen takia, että fatsi joi itsensä sentimentaaliseksi joka Joulu. Se oli rikki, vuodesta toiseen, siitä miten perhe oli joskus oli hajonnut. Jag och du, hördu. Kaisla oli varma, että jos olisi ravistellut fatsia oikein lujaa, se olisi kuullut sen rikkinäisen osan helisevän sen sisällä. Kun fatsi oli viimein nukahtanut tummanpunaiseen nojatuoliinsa, ja Marjo murjotti keittiössä. Kaisla oli lähtenyt seuraavana aamuna, vielä pimeän aikaan, joululahjaksi saatu Dolce Gusto kainalossa pakoon sitä illuusiota perheestä jota Marjo yritti luoda. Se Dolce Gusto päätyi muuten Pappilan toimistoon, jossa etenkin kofeiininkatkuinen Inga oli ihastunut siihen.

Kotterossa Kaislan piti asua kunnes löytäisi oman kämpän. Halvempaa olisi asua jossain hollilla, mutta tallimestari oli aina nähnyt ikkunastaan stadin kattojen ylle, eikä se osaisi olla missään muualla. Tai niin Kaisla ainakin luuli. Kuitenkin talvi löysi Etelään, satoi lunta ja oli kylmä - tai ainakin kotterossa oli jäätävän kylmä. Kaisla oli nukkunut kaksi yötä peiton ja Bamsen toppaloimen alla. Aamulla Nyman (se ei koskaan soittanut, se ei ollut sen tyylistä) kirjoitti viestin: Voithan sä asua täällä. Se tarkoitti kahta asiaa, voithan sä asua täällä kunnes löydät kämpän - tai, voithan sä asua täällä ja jäädäkin. Omakotitalo, lapset ja kultainennoutaja tulee sitten myöhemmin. Sitähän sanotaan, että routa ajaa porsaan kotiin. Niin se ajoi Kaislankin. Se vastasi viestiin myöntävästi, eli kirjaimella ‘k’ koska nelikirjaiminen ‘okei’ tai edes ‘ok’ oli liian hankalaa. Tallimestari ei halunnut puhua asiasta sen enempää.

Kotteron kuljettaminen Vanttilaan oli vienyt yli puolet Kaislan lounastauosta, ja autossa oli niin unettavan lämmintä, ettei Kaisla olisi halunnut nousta ulos autosta pakkaseen. Bamse norkoili tarhansa aidan vierellä ja viereisessä tarhassa Poku seisoi aivan likellä. Sitä ei uskoisi oriksi. Kaisla vilkaisi takaisin Bamseen - virolaisruuna oli päässyt pyöreään kuntoon. Liikkuisi edes tarhassa. Tallimestari harppoi kohti tallin toimistoa mielessään kuppi caramel latte macchiatoa. Kaislan ruokavalio koostui kieltämättä suureksi osaksi kahvista. Mutta niin hyvästä kahvista. Toimistossa Ingan, joka oli liikuttanut Hotin heti aamupäivästä, lisäksi istui Kaislan yllätykseksi Raija, jolla oli edessään paksu nippu papereita. Pomo oli tuonut kahvipöytään mukanaan marketista pullapitkon, sellaisen herkullisen Dallaspitkon jota kukaan nälkäinen ei voinut vastustaa. Ei edes Kaisla. Toimistossa tuoksui kahvi. What else?

Raija suunnitteli Mistylle varsaa - parikymppinen ensisynnyttäjä ei ollut Kaislasta ehkä ideaalein kandidaatti siitostamma. Mutta sehän ei kuulunut Kaislalle paskan vertaa, tai ehkä sen verran, että se stressaisi itsensä hengiltä lasketun ajan lähestyessä. Sitä paitsi se sika söisi varmaan itselleen toisen hiekkaähkyn.

[Pappilan Ponitalli vOy]

Haa, Misty ei itseasiassa ole ensisynnyttäjä! Sillä on jo kolme jälkeläistä entuudestaan, joista viimeisin v. 2011 ;-)

[Kaisla]

9. heinäkuuta

Sinä kesänä Kaisla ei pitäisi lomaa. Ehkä siksi, että - miksi sitä nyt voisikaan kutsua, seurustelusuhde, oli käynyt Nymanin kantilta liian vakavaksi. Kaisla oli jo kauan yrittänyt sisäistää sitä, että oli ehkä jotenkin päätynyt parisuhteeseen. Parisuhde oli kuin huonoa tofua, se oli niin kumimaista ja epämiellyttävää, ettei sitä voi niellä. Jo lautasella se oli niin kamalaa, että kohteliaisuussyistä piilotettiin servetin sisään emännän näkemättä. Huonoa tofu oli syömäkelvotonta. Se oli epämiellyttävää. Kaisla oli salaa vuokrannut kivan pienen kaksion stadin laitamilta ja oli alkanut hiljalleen kerämään kamojaan kasaan. Pikkuhiljaa, ettei Nyman vain huomaisi. Vuokrakämppä oli Kaislan oma salaisuus, siitä se ei puhunut kenellekään, koska Kaislan ystävät sen faijan mukaanlukien rakastivat Nymania enemmän kuin Kaisla ikinä voisi. Nyman kun oli tosi ihana, superbra för dig ja perfect husband.

Laidunkausi tarkoitti sitä, että Kaislalla olisi aikaa tehdä kaikki se, mistä se oli unelmoinut talvikauden. Kaisla ei unelmoinut Karbian risteilyistä tai kolmesta viikosta Pohjoisnavalla tai sen sellaisista lihallisista, turhamaisista iloista. Se unelmoi maalatuista aidoista, puhtaista karsinoista ja uusista sähköaidoista. Joskus keväällä, auringon paisteessa ja tammojen hormonitoiminnan herättyä, oli Poku osittain hypännyt ja osittain rymynnyt aidoistaan läpi. Pastori Olli jatkoi saarnaansa hiljaisena suomenhevosen jatkaessa matkaansa vielä toisten lankojen läpi Bamsen tarhaan. Kaisla oli seissyt tallin ovilla avonainen maalipurkki punamullan väristä maalia kädessään. Vaikka Bamsea olikin varsanäyttelyissä naurettu sen pienten kivesten takia, oli se nuoruudessaan ollut varsin häijy. Kaisla seurasi silmät selällään kun Bamse kiljui kuin mikäkin hirmulisko: lihava ruuna otti hetkellisesti yhteen itseään pienemmän oriin kanssa. Maalipurkki oli tippunut dramaattisesti Kaislan kädestä, ja punainen maali värjäsi tallipihan ja tallimestarin paljaat sääret punaisen kirjavaksi. Kaislan ehtiessä tarhoille oli Poku ehtinyt kääntyä kannoillaan päinvastaiseen suuntaan ja Bamsen kaulalla veresti tuore puremahaava. Katkenneet langat napsuivat maassa Kaislan juostessa Pokun perään.

Poku oli tallimestarin onneksi ahne, kuten suomenhevoset yleensäkin, ja jäänyt nyhtämään virheää tienposkeen. Ori vilkaisi laiskasti Kaislaa tämän lähestyessä sitä, ja ravasi muutaman askeleen kauemmas. " Senkin sika " tallimestari parahti, mutta oli helpottunut nähdessään, ettei Pokullakaan ollut pintanaarmua pahempaa haaveria. Orin paisunut itsevarmuus oli pikemminkin ottanut kolauksen, olihan se kyllä ottanut selkäänsä Bamselta. Oriparka antoi Kaislalle kiinni seuraavan kerran, ja lähti laiskasti seuraamaan Kaislaa. Bamse oli palannut heinäkasalleen, eikä kiinnittänyt sen suurempaa huomiota Pokuun. Ori mulkoili tallin edustalla olevaa punaista maalilammikkoa, Kaislaa ärsyttäessä suunnattomasti koko episodi. Hevonen tanssahteli maalilammikon ympäri liioitellusti sisälle talliin. Tallimestari jätti oriin karsinaansa ja lähti harppomaan takaisin Bamsen tarhalle. Ruuna tervehti omistajaansa lämpimästi, jättäen hieman haikeasti päiväheinänsä tarhaansa. Toisin kuin toinen tappelupukari, käveli Bamse suoraan maaliin jättäen iloisen punaisia kavionjälkiä jälkeensä tallikäytävälle. Kaisla oli varmistanut, että molemmat olivat selvinneet hengissä ja desinfioinut niiden saamat haavat. Punaiset kengät jäljet eivät olleet lähteäkseen tallikäytävästä, onneksi Raija oli lomalla, ja ne ehkä ehtisivätkin kulua tämän paluuseen. Ehkä.

Punaiset kengänjäljet eivät olleet haalistuneet Raijankaan paluusen asti, mutta Kaisla oli ehtinyt korjata sähkötarhat. Kaisla oli viettänyt kesäkuun viimeiset päivät vatupassin ja mittanauhan kanssa paikkaillessa riitapukarien tarhoja. Pojat olivat saaneet muutaman langan lisää, ja hevosyrityksen vahvimmat paimenet.

(Spellcheck hieman myöhemmin ~)

[Kaisla]

15. HEINÄKUUTA

Stadin katot piirtyivät mustina vasten likaisen oranssia taivasta. Kaisla makasi kalustamattoman kaksion lattialla, vanhalla, vettyneellä vieraspatjalla. Kaisla tuijotti asunnon valkoista kattoa ja mietti. Mietti sisustusratkaisuja, Bamsen kilpailukautta ja Pappilan hevosten rehumuutoksia. Syksyn tuntiaikatauluja. Kuinka typerältä Broileri näytti hymyillessään. Mietti kaikkea muuta kuin sitä, miten oli siinä aamuna sullonut viimeisetkin tavaransa mustaan urheilukassiin, jättänyt avaimet Nymanin keittiönpöydälle ja sulkenut oven. Kaisla oli pitänyt sitä havainnollistavana esimerkkinä siitä, miten ihminen jättää yhden elämänvaiheen taakseen. Tai ihmisen. Rakkaan ihmisen.

Asunnossa tuoksui mäntysuopa ja hevonen. Kaislan peittona oli yksi Bamsen lukuisista loimista. Se oli pesty kahdesti, mutta se tuoksui edelleen Bamselta. Hevosen hieltä ja pettymykseltä. Puhelimen näytön valaisi asunnon seinät säännöllisen väliajoin. 32 vastaamatonta puhelua. Kaisla oli oikeastaan pettynyt. Tallimestari oli kuvitellut asian aivan toisin: Nyman olisi tullut kotiin ja jättänyt avaimensa eteisen pöydälle kuten jokaisena muunakin päivänä. Se olisi nähnyt avaimet, ravistellut päätään ja lähtenyt ulos, löytänyt jostain hämyisestä Kallion baarista itseään nuoremman naisen, jonka prioriteetit eivät olleet Pappila, Bamse ja kaikki muu. Ne olisivat menneet naimisiin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, saaneet monta lasta ja hankkineet omakotitalon Sipoosta. Niin kuin kaikki kunnolliset suomenruotsalaiset. Och det var det.

Kaisla nukahti joskus aamuyöstä, mutta oli kärttyisyydestään päätelleen nukkunut aivan liian vähän. Laidunkieltoon asti paisunut Bamse tervehti omistajaansa omaan herttaiseen tapaansa ja tuli kylmästi torjutuksi (kuten Nyman konsanaan). Myöhemmin aamupäivällä Kaisla oli pessyt laitumen vesiastioita suunnattoman tehokkaasti. Ratsastuskoulun hevosiakin Kaisla oli jahdannut haavasprayn kanssa. Lannankirjava Primis oli painellut pukkilaukkaa korvat tiukasti luimussa, siinä missä Kylli oli kultaisennoutajan elein jopa kaivannut hieman ihmisläheisyyttä. Kumma, ettei se ollut tullut syliin asti. Vanhan Mistyn alkio oli kadonnut ultrien välissä, ja pinkoi lyhkäisine jalkoineen nyt Primiksen perässä.

Tallin ilmoitustaululle oli ilmestynyt talkookutsu tallilaisille. Kaisla oli päättänyt loukkaantua sydänjuuriaan myöten, olihan hän jättänyt lomansa pitämättä ja nyt hänen työpanostaan kritisoitiin näin. Kun mikään ei riitä, Kaisla oli huokaissut liioitellun dramaattisesti poiketessaan tallin toimistossa. Tallimestaria hieman hävetti jälkeenpäin, mutta ehti unohtaa häpeänsä huomatessaan uusia epäkohtia Pappilan arjessa. Kaislan to do-lista oli paisunut päivän aikana aivan hirmuiseksi, siihen oli kuulunut Broilerin ja Kanalauman läksytystä siitä, minkä näköisinä hevoset olivat laitumella. Jokuhan voi vaikka mennä valokuvaamaan niitä! Kaisla oli ärissyt. Broileri oli virnuillut. Kaislan auktoriteetti oli kadonnut Broilerin venähtäessä pituudessa, ja viimeistään silloin, kun Kaisla oli asunut tallin parkkipaikalla Kotterossa.

Bamse ilahdutti Kaislaa vielä illalla kaataessaan vesiastiansa, kierittäen sen sähkölankoihin ja samalla ottaen vielä yhden iskun Pastori Ollin armosta. Kanalauma ja Broileri oli palaamassa laitumelta, vaikkei jengiä nähnyt, niin ne kyllä kuuli. Kaisla listasi listalleen vielä yhden asian, hänen olisi muistutettava, että hevosilla oli ihmisiä huomattavasti herkempi kuulo ja miten talli oli hevosten koti. Vaikka suurin osa hevosista olikin laitumella. Kaisla oli juuri pujottanut riimun Bamsen suureen päähän, kun tallipihaan ajoi joku joka ei piitannut paskan vertaa tallialueen nopeusrajoituksista. Broileri huusi jotain käsittämätöntä kuljettajan perään. Ehkä Kaisla olisi käsittänyt mitä Broileri oli huutanut, mutta sen mielessä oli vain yksi asia. Paska. Ja se sana toistui ainakin tuhat kertaa Kaislan mielessä.

Auto oli Nymanin.

Kun Nyman oli nousemassa autosta, Kaisla oli ehtinyt repiä Bamsen liikkeelle, ja käveli – koska tallissahan ei saanut juosta – niin nopeasti kuin vaan kykeni. Lihava ruuna ravasi Kaislan vierellä. Ja sitten Nyman huusi. Se huusi, että mitä sä oikein pelleilet. Bamse oli jotenkin päätynyt Kaislan vasemmalle puolelle, ja oli ainoa asia sen ja Nymanin välillä. Uskolliseksi vahtikoiraksi Bamsesta ei olisi, sillä se tuijotti miestä uteliaasti korvat lempeästi höröllä. Kuvittele, että se on Poku. Broileri pikakäveli Kanalauman edellä Jassu heti perässään, sille oli tarjolla Pappilan Salkkarit. Kaislan salattu elämä.

Nyman raivosi ruotsiksi, Kaislan aivot eivät rekisteröineet yhtään mitään. Se oli jäänyt kiinni. Loppuslut. Broileri oli ehtinyt jo aika lähellä. Sitten tuli Jassu pastellinsinisine hiuksineen. Ja sitten ilikurisesti hymyilevä Ellida. Kuinka se ollut niin tyhmä. Niin tyhmä. Niin kamalan tyhmä. Lydian kuva roikkui Nymanin seinällä. Nyman. Nyman, tietenkin. ” Din dotter ” sanat purkautuivat tahtomatta ja Kaisla osoitti tyttöä. Bamse hamusi omistajansa kättä, tappaen hieman tilanteen draaman. Nyman kääntyi ja sen vihainen ilme muuttui hämmästyneeksi.
Ja ne vaan tuijottivat toisiaan. Lihaa ja verta.

Game changer. Kaisla pakeni tilanteesta, Bamsen kengät kopisivat käytävän betonilla. Mikään ei rikkonut tallipihan hiljaisuutta.

Paska.

[uxasanauwbuh]

Prednisone <a href="http://mewkid.net/buy-prednisone/">Prednisone Online</a> xow.wzdt.pappila.proboards.com.gmb.nb mewkid.net/buy-prednisone/

[obutuva]

Prednisone Without Dr Prescription <a href="http://mewkid.net/buy-prednisone/">Prednisone Online</a> lql.rpwt.pappila.proboards.com.pxe.ea mewkid.net/buy-prednisone/