1. MuuttoAjoin vanhalla lava-autollani kohti uutta kotiani.. tai siis Veijari uutta kotia kohti. Veijari kopsaisi vanhan sakukopin seinää siirtyessäni isolta tieltä pienemmälle. Nakersin hermostuksissani kynsiäni, entä jos kukaan tallilla ei pitäisi minusta? En ollut koskaan kuulunut talliyhteisöön ennen. Veijari oli tähän asti asunut kotipihassa. Siis vanhempien kotipihassa, muistutin itseäni. Olin nyt vihdoin 22 vuotiaana muuttanu pois kotoa, pois pikkukaupungin tuppukylästä, kauas ankeaan betonihelvettiin. Huokaisin hiljaa mielessäni ja vilkaisin navigaattorin näyttöön. Vielä kuusi kilometriä matkaa. Se tuntui ikuisuudelta, vaikka toisaalta se oli enää pieni murunen jo ajetusta matkasta. Huomasin hermostuvani kokoajan lisää. Miksi ryhdyin tähän? Miksi muuttaa pääkaupunki seudulle? Miksi ottaa hevonen mukaan? Mikä järki kaikessa taas oli? ”No siksi ja ei mikään” puhisin puoli ääneen itselleni.
Vihdoin käännyin Pappilan Ponitallin yksityistallin pihaan. Ensimmäiseksi huomasin kiillotetun kopin parkkipaikan reunassa ja muutaman hienon auton tallin pihassa. Kirosin mielessäni koko Helsingin kun pakokauhu tulvi kehooni. Minulla on vanha lava-auton rämä ja sakukopin (joka oli joskus ollut sinivalkoinen, nykyään siniharmaa) katolla kasvaa sammalta. Miten ikinä olin edes kuvitellut sopivani täällä joukkoon niinkuin muutkin? Kaikilla on varmaan täällä valkeat ratsastushousut ja kiillotetut nahkasaappaat kokoajan päällä. Miksi ikinä laitoin vanhat kuluneet tallifarkut ja löysän hupparin juuri tänään päälleni? Olisin edes voinut yrittää tehdä hyvän ensivaikutelman! Tai no.. se meni jo varmasti siinä kun tallilaiset näkivät kuljetuskalustoni. Maalailin piruja seinille samalla kun parkkeerasin yhdistelmäni parkkipaikalle.
Hyppäsin autostani ulos ja vilkuilin ympärilleni. Paikka vaikutti rauhalliselta ja hiljaiselta, paniikkitasoni laski hieman kun pyyhin suurimmat pirut pois mielestäni. Kiersin kopin sivuovelle ja avasin sen. Vilkuilin Veijarin jalkoihin samalla kun se päästi kimeän hirnauhduksen ilmoittaen tulleensa paikalle. Jaloissa ei ollut mitään ja ori vaikutti omalta itseltään pitkästä matkasta huolimatta. Päätin lähteä katsomaan talliin valmiiksi mihin ori veisin ja josko törmäisin vaikka uusiin tallikavereihin. Juuri kun olin suoristamassa itseäni pois kurkkimasta orini jalkoihin se heilautti päätään ja koppasi leukaluillaan minua suoraan päähän. Pakitin vedet silmissä pois tulilinjalta katsoi Veijari joka heilutteli nyt päätään ja alkoi kuopia kopin lattiaa selvästi turhautuneena.
Käännyin tallia kohti ja huomasinkin sieltä meitä kohti harppovan naisen. Pyyhin nopeasti vedet silmistä että ensivaikutelman rippeet eivät romahtaisi lopullisesti ja aloin hymyillä.
” Moikka, mä olen Kaisla, tallimestari ja te olette varmaan Sara ja Veijari? Teillä on karsina siellä valmiina, toinen ovelta vasemmalla. Varustehuoneessa teille on varattu omakaappi ja muukin tila on vapaasti käytettävissä” Häkellyi hieman, mutta hymyilin jo aidosti. Naisella ei ollut päällään pakasta vedettyjä ratsastuvaatteita eikä hän näyttänyt noteeraavan mitään minussa tai varustelussani kummaksuen.
” Joo.. Olen Sara ” Sain sanottua ja virnistin, ” Ja kopissa on tosiaan Veijari” ja vilkaisin oriani joka heilautti päätään ja alkoi taas rummuttaa kopin pohjaa.
” Ompa hän söpö” Kaisla toteaa ja jatkaa ”Otettasko se ulos nyt? Mun täytyy rientää ratsastuskoulun puolelle, mutta ehdin auttaa sen verran, muita ei tallissa olekkaan juuri nyt paikalla”.
” Joo, otetaan vaan se ulos” Hymyilin ja riensin hakemaan riimunarun etupenkiltä.
Rukoilin mielessäni Veijarin käyttäytyvän kun se tulisi kopista ulos samalla kun odotin Kaislan avaavan laustaussillan. Veijari pakitti nätisti ulos kopista ja pyörähti paikallaan ympäri hirnahtaen. Ori saikin muutaman vastauksen hirnuntaansa ja kuopsautti jalallaan maata, kun huomasi minun vain puhelevan Kaislan kanssa.
” Se oli toinen oikealla.. ei kun siis vasemmalla? ” Varmistin vielä.
” Juu, mun täytyy nyt mennä, mutta pura tosiaan tavarat varustehuoneeseen rauhassa! Tunnistat kyllä oman kaappisi ” Kaisla selosti ennenkuin lähti ripeästi kävelemään toiseen suuntaan.
Kävelin Veijarin kanssa tallia kohti, ori hötkyili muttei tehnyt mitään yltiö tyhmää. Hetkeksi ori pysähtyi tallin ovelle katsomaan ennenkuin käveli perässäni sisälle. Vein sen toiseen karsinaan vasemmalta jonka ovi olikin valmiiksi auki. Karsinassa oli valmiiksi tuppoheiniä joiden kimppuun Veijari kävin haisteltuaan uuden karsinansa läpi kotaisin. Seurailin hetken orin kotiutumista kunnes käännyin tutkimaan muuta tallia. Tallin uutuuden huomasin heti kun toin Veijarin sisään, puhtaat seinät ja lattiat, ei kulumia vielä missään ja hevosten kokonaisvaltainen tuoksu puuttui vielä. Hymyillen itsekseni kun kävelin varustehuoneeseen. Varustehuone oli iso, valoisa ja tilava. Vilkuilin sitä läpi, siellä oli siistiä – vielä, kun minä en ollut vielä rikkonut paikan rauhaa sotkulla, virnuilin itsekseni. Katselin muiden puhtaita varusteita siisteissä pinoissa ja kiitin itseäni siitä, että olin pessyt kaikki orin varusteet ennen muuttoa. Katsoin vielä tyhjää Veijarin kaappia ja varustetelineitä ennenkuin lähdin ulos hakemaan niihin täytettä ja siirtämään kulkuneuvoni pois keskeltä pihaa. Kyllä tästä vielä selvitään! Eihän opiskelut ikuisesti kestä, pääsen takaisin tuppukylään nopeammin kuin uskonkaan, jos tarve tulee, lohdutin itseäni astuessani tallista pihalle.
----
Vähän vielä takkuilee kirjoittaminen, mutta eiköhän se ala pian sujua!