|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Oct 13, 2013 6:59:30 GMT
"Roxi" s. 2000, hopeanruunikko eestinhevostamma
Tämä päiväkirja on vain hoitajille!
|
|
|
Post by Joona on Feb 23, 2015 13:06:15 GMT
23. tammikuuta 2015 Ensimmäinen kerta, jolla selviää mikä on oh-my-god -virne Pappilaan oli ihan semihelppo kulkea meiltä kotoa. Mun skedelauta liukui sulavasti dösäriltä kohti tallia, läpi yläkoulun asfalttipihan, kunnes vastaan tuli hiekkapiha. Polkaisin laudan käteen (dekissä oli kulunut kuva vähäpukeisesta naisesta), tunkien sen selän ja repun väliin. Suuren, punaisen rakennuksen ympärillä oli jonkin verran porukkaa, sisällä luultavasti vielä enemmän. Olin käynyt tallilla nyt jo parin kerran, mitä nyt olin ehtinyt tässä ajassa. Meitsi oli omistanut monta hoitohevosta ennenkin, joten Roxi ei ollut ensimmäinen hevonen, joka oli saanut mut vakuuttumaan. Faija ei vielä oikein ollut päässyt yksiin hevosten kanssa, joten mulle ei vielä oltu ostettu omaa, mutta ehkä joskus saisin sellaisen kunnon kisatykin. Tamma tietenkin, jostain syystä tulin niiden kanssa paremmin toimeen kuin muiden... Roxi tuijotti mua karsinassaan tympääntyneen näköisenä. Sillä olisi ensimmäinen tunti (C-merkki) neljältä, johon oli vielä tunti aikaa. Sen ilme reipastui heti, kun liu'utin karsinan oven auki. Tervehdin sitä lempeästi (onneksi jätkät ei ollu näkemässä) ja ojensin käteni. Se haisteli sitä rauhallisesti, lämmin hengitys hieman kutittaen, kunnes totesi etten ollut niinkään kiinnostava. Roxi käänsi päänsä taas takaisin kohti ruokakupin kulmaa musta poispäin, mä hymähdin mukamas loukkaantuneena, mutta hymyillen rapsutellen ponia harjanjuuresta. Se oli erikoisen hopeinen, suoraan satukirjoista. Palasin käytävälle, varmistaen, että karsinan ovi meni varmasti kiinni. Tungin käteni paksun toppatakin taskuihin ja lähdin kävelemään kohti hoitajien huonetta. Se oli mukavasti sisustettu lämpimin värein, ruskean eri sävyin lähinnä. Vaikka jätkänä mä en tietenkään tajunnut sellaisesta mitään! Siellä oli pari muijaa istumassa (ihan näpsäkkä brunette, jonka tiesin Helmiinaksi sekä sotkunutturainen tyttö), jotka tosin eivät tuntuneet keskustelevan kovinkaan vilkkaasti. Kohotin hieman kulmiani (ette tiedäkään kuinka villit ne osasi olla) talsien reippaasti sohvalle istumaan. Älähdin hiljaa, kun sylini valloitti heti kissa - ja siis ihan oikea kissa, vaikka olis mulle tiedätte-kyllä-minkälaista-tarkoitankin kelvannut. "Mörkö, senkin hölmö. Eikö äiti sanonut mitään vieraiden syleistä?" Helmiina virnuili. Mulla ei sinänsä ollut mitään kissoja vastaan, mutsilla oli sellainen, mutta Ulla oli laiska ja lihava ragdoll. Sitä ei siis voinut niinkään verrata Mörköön, jonka lyhyt karva oli karkeaa ja haisi tallille enemmän kuin mun vaatteet ikinä. "Mörkö tunnistaa laatusylin", vastasin ja vahvistin vitsiä vielä silmän iskulla. Sotkunuttura hymyili itsekseen, mutta ei nostanut katsettaan kädessään olevasta päiväkirjasta. "Ketäs neidit on nimeltään?" "Helmiina", tuli vastaus brunetelta topakasti. Vaikka tiesin vastauksen jo, ei me oltu suoraan sanottuna esitelty toisiamme, joten nyökkäsin hyväksyvästi. "Ellida", kuului sotkunutturan suusta. "Kukas sä oot?" "Joona Aro, ihan ite ja elävänä. Katsoo saa, muttei koskee. Ainakaan ilman lupaa." Virnuilin ykspuoleisesti. Mä osasin sen ihan loistavasti, ja tiedättehän, mitä mieltä tytöt on niistä virneistä. Mun virne oli työstetty viimeiseen saakka sulattamaan sydämiä. Kun kello alkoi olla lähempänä puolta, nousin taas paikaltani ja ilmoitin lähteväni "tekemään niitä hoitotsydeemejä, mitä tänne on tultu tekemään". Ovella olin törmätä tuttuun naamaan - Jassuun, jonka pastellinsininen tukka olisi voinut olla hattaraa. Annoin taas yhden niistä oh-my-god -virneistä, kunnes katosin kulman taakse ja talliin. / King is here, gurlz! Voi teinipoikien likaista mieltä, tästä tulee hauskaa.
|
|
|
Post by Joona on Feb 24, 2015 21:13:44 GMT
24. helmikuuta 2015 Toinen, jossa teen katoamistempun Pappilan tytöille Roxi irvisteli mulle arvokkaan leidin tavoin. Se nosteli takajalkojaan, muttei omistanut kanttia potkaista, varsinkaan mun käskevän äänensävyn jälkeen. Se päätyi siis vain kalauttelemaan hampaitaan ja luimimaan. Olin ymmärtänyt, että Roxi ei pitänyt vain mahanalusen harjaamisesta, mutta ei se selvästi nauttinut hännänkään pesemisestä. Poni oli mennyt tekemään oikean hattutempun eli katkaisemaan häntänsä astumalla sen päälle, hankaamalla sen takkukasaksi ja vielä jotenkin kummallisesti kierittämään sen lannassa niin ettei sitä olisi edes arvannut ponin hännäksi. Nyt koetin parhaani mukaan saada sitä selvitettyä ja kaikkea kuivunutta tiedätte-kyllä-mitä pois sen takalistosta sekä onnettomasta liuhakkeesta, jossa olisi pitänyt olla jouhia huomattavasti enemmän. Kenties tammaraasu oli syönyt jotain sopimatonta, josta kukaan ei tiennyt mitään ja siksi sen masu oli löysänä. "Sullahan on suorastaa, miten sen sanoisi, paskaduuni", vinoili ääni mun takaana. Käännyin nopeasti vilkaisemaan pastellinsinistä tukkaa ja irvistin melkein yhtä rumasti kuin poni edessäni. Se näytti siltä, että jos joku kävelisi sen edestä, se ei miettisi kahta kertaa maistaisiko ihmislihaa vai ei. Ihka oikea ihmissyöjäponi. Ja mä kun olin tarkoituksella karttanut Myrdeä, Anjaa, Marttaa ja muuta nyrpeää jengiä. Mä pidin hevosista, jotka tiesi missä niiden paikka oli ja piste. Mulla ei ollut aikaa eikä jaksamusta alkaa opettaa käytöstapoja aikuisille kopukoille "En ymmärrä miten tää on mahdollista", nurisin. Mun kultamussun häntä oli ihan onneton, eikä mun ego oikein tiennyt miten käsitellä asiaa. Tietenkin Roxin piti näyttää siltä että JOONA ARO, caps lockilla, hoiti sitä. Sen piti paistaa kilometrien säteelle. "Onks se kevari pihassa sun?" Jassu kysyi muitta mutkitta nojaille pesarin seinään. Nyökkäsin. Mun kultamussukka nummer två, punamusta unelma. Ja paljon helpompi käsitellä kuin yksikään hevonen, se ei suuttunut mulle ikinä. Toisin kuin viime vuotinen mopo Gilera SMT, jota sai olla polkemassa aina varttia ennen lähtöä käyntiin, jos meinasi olla ajoissa missään... "Onhan se. Koske niin kuolet", sanoin haudanvakavasti ja tyttö nosti kätensä puolustellen ymmärtäen selvästi vinkin. "Etkö sä asu Espoossa? Mietin vaan jos sun kyydissä pääsis kotiin", Jassu töksäytti nopeasti sen suurempia kiertelemättä. Irvistin taas, auts, tää meni nyt vähän araksi. "Lupasin tänää jo et vien Helkun himaan, sori muru", pahoittelin ja Jassu nakkeli hieman olkiaan, mutta ei näyttänyt ottaneen nokkiinsa. Enemmänkin viekkaalta ja se jos jokin pelotti. "Seuraavalla kerralla oot sit mun", se totesi ykskantaa ja häipyi. Kohotin kulmiani, kunnes taputin Roxia hellästi takapuolelle. "Te tytöt ootte ihan kummallisia", tokaisin ja se käänsi päätään näykkäistäkseen. Hymähdin. Kun Roxi oli taas puhtaan, Showshinesta lainehtivan häntänsä kanssa karsinassa, kipaisin kahvilan kautta hoitajien huoneeseen. Take away -kahvi riippui mun kädestä, kun istahdin sohvalle. Hoitajien huoneessa oli mun lisäksi vain punatukkainen tyttö, jota en ollut aiemmin tavannut. Katselin sitä hetken vähän salakavalasti, kunnes se kääntyi tuijottamaan mua ihan avoimesti. "Voit sä kuvankin ottaa, ni on jotain katottavaa ennen nukkumaan menemistä", punapää ilmoitti kovaan ääneen. Virnistin, tiedättehän ohmygod, ja se nosti toista kulmaansa. "Lupaatko sä sit hymyillä, jos otan? Näyttäisit ihan varmaa nätimmältä." Sain vastaukseksi vain tuhahduksen. Syvennyin keskustelun sijaan siis Roxin hoitovihkoon sekä Hippoksen uusimpaan numeroon (hei, muistatteko, oon heppapoika, vaikka Hippos ja meikä kuulostaakin hölmöltä samassa lauseessa). Punatukkainenkin jatkoi omia touhujaan, selaillen jotain typerää teinityttöjen lehteä ja syöden ruisleipää. Hoitajien huoneessa oli nykyään harvoin niin tyhjää, mutta koska tätä punapäätä en ollut ennen nähnyt, ehkä olinkin ollut aina väärässä luullessani tavanneeni suuriman osan hoitajista. "Oon muute Nina, hoidan Marttaa", tyttö kertoi aivan yllättäen enkä mä voinut kuin kertoa oman nimeni. Sen jälkeen me oltiin taas hiljaa. Tytöt tosiaan on ihan kummallisia. Pian Ninakin katosi huoneesta. Mulla taisi olla tänään kadottava vaikutus. Ehkä ryhtyisin taikuriksi, "nyt kadotamme kaikki Pappilan tytöt ilmaan yhdessä henkäyksessä". Tästä ei mainittaisi jätkille. Ne piti mua jonkinlaisena jumalana, kun lojuin kaikki päivät täällä likkojen parissa. Eivät siis tosiaan tienneet mistään mistään. Kun pääsin takaisin talliin auttamaan Roxia valmiiksi tunnille, sen häntä oli hankautunut takkupalloksi. / Ai vitsi, jos Joona olisi oikea ihminen antaisin sille kunnon tällin korville. Pahoittelen tyttöjen esineellistämistä, yleistämistä ja ties mitä kaikkea mitä Joona porsailee. Voitte kostaa omissa tarinoissanne. Ja älä Raija tapa, vaikken odottanut edes edelliseen vastausta! En tiennyt onko tää sallittua, mutta kun runosuoni sykkii niin sit pitää kirjottaa, eikö?
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Feb 25, 2015 7:57:32 GMT
★★★ & ★★★★
Sinäpä olit ahkerasti käynyt jo parikin kertaa tallilla, ennen kuin ehdittiin sanoa käsipäivää - mutta siis tervetuloa tallille! Toki saa kirjoitella, vaikkei edelliseen tarinaan olisi vielä vastaustakaan tullut, no problem.
Voi että, johan on flirttiä ilmassa Pappilassa ;-) Luulen, että Roxin mahavaivat johtuvat sille luvatta syötetyistä nameista. Tallissahan ei voi kokoaikaa olla jotain opettajaa vahtimassa mitä ratsastajat (tai hoitajat) tekevät, joten hyvin mahdollista että joku on antanut Roxille sille sopimattoman namipalan.
Helena Mäkinen, poniope
|
|
|
Post by Joona on Feb 25, 2015 17:24:38 GMT
25. helmikuuta 2015 Kolmas, jossa käydään verinen taistelu (tytöt vs. minä)
Roxi oli kakannut sen ruokakeppuun. En osannut päättää oliko sillä vain huono huumorintaju vai olettiko se mun nauttivan ulosteiden siivoamisesta ties mistä. Olin kumminkin päättänyt, että koska tää oli jo toinen päivä, kun jouduin sen takapuolen tuotteiden kanssa lähikontaktiin, sen täytyi olla siinä mielessä ihmisen kaltainen, että tiesi tasan mitä teki. Tarkoitti Roxi mitä tahansa (okei, tiesin ettei se tarkoittanut mitään) olin ärsyyntynyt ja valmiina nakittamaan kenet tahansa pikkutytön tähän hommaan. Ei ollut mitään ällöttävämpää kuin koettaa puhdistaa ruokakuppia lannasta, koska sitä oli ihan mahdotonta saada kaikkea pois. Jos jotain positiivista etsittiin, niin ainakaan Roxi ei syönyt sitä (koska believe me, jotkut hevoset syö). Jassu oli taas käynyt ilkkumassa mulle, se naikkonen tosiaan nautti mun tuskasta ja kiusaamisesta. Katsotaan vaan, kumpi nauraa illalla. Se nimittäin tulisi mun kyydissä kotiin, kerrankin oli syy olla tarkotuksella huono kuski. Pelottelisin sen puolkuolleeksi, se oli varma. Kun olin vihdoin saanut ällöttävän työni päätökseen, otin tyttömäisen vaaleanpunaiset kumihanskat käsistäni ja pesin ne kyynärpäitä myöten hevosten shampoolla. Toki vessassa olisi varmasti ollut ihan käsisaippuaakin, mutta nyt ei ollut sellaiseen aikaa. Huokaisin helpotuksesta, kun oloni oli taas ihanan puhdas. Toisaalta nenässä leijui vielä ällöttävä haju, joka ei varmaan lähtisi vielä hetkeen. Koska olin putsannut jo kaikki keput ja suolakiven karsinasta ja Roxi olisi vielä kahdella tunnilla, mulla jäi tekeminen vähiin. En ollut itse sitä tyyppejä, että olisin jaksanut mennä katsomaan Roxilla ratsastavan 14 -vuotiaan likan tuntia, vaan käytin mieluummin aikani johonkin oikeasti viisaaseen. Koetin turhautuneesti nyppiä karvaisia harjoja puhtaammiksi, mutta ne eivät muuttuneet yhtään paremmiksi. Pesemäänkään en voinut ruveta, kohta niitä tarvittaisiin taas. Kävin tunkemassa pari tamman (äärimäisen likaista) loimea sekä yhden satulahuovan pesukoneeseen, mutta nekin saisi kuivumaan vasta tunnin kuluttua. Kaikki muut hoitajat olivat kadonneet ties mihin. Juuri, kun olin lähdössä etsimään edes jonkinlaista seuraa, joku hyökkäsi mun kimppuun takaapäin, sitoi mun silmät ja alkoi nauraa niin räkäistä naurua, että se ei voinut olla kukaan muu kuin Jassu. "Mitäs helvettiä nyt", totesin, en kysyvästi, mutta totesin kuitenkin. Se hyssytteli, otti mua kädestä kiinni ja lähti riuhtomaan perässään. Mua saattoi aavistuksen pelottaa (tai enemmänkin), kun hevosenhajuinen talli-ilma vaihtui pakkasen rajamailla vaeltavaan tuuleen. "Hei, tää ei oo kivaa", nurisin, enkä edes aavistanut mitä seuraavaksi tapahtui. Tunsin useamman ihmisen työntävän, ja tietenkin mä kaaduin suoraan lumihankeen. Monta käsiparia antoi mulle mun elämäni pahinta lumipesua, enkä saanut pinteliä naamalta ennen kuin vasta niiden lopettaessa. Kun mun näkökyky palasi, katse rekisteröi yksi, kaksi, peräti neljät eri kasvot. Kaikki, Jassu, Helmiina, Ellida sekä Ninakin, virnistelivät mun edessä tyytyväisenä. Meinasin tivata niiltä, mistä nyt oli kyse (mun niskassa valui kylmä vesinoro, kylmiäväreitäkylmiäväreitä) kunnes muutin suunnitelmaa lennosta - iso lumipallo mäsähti Ellidan rintakehään. Pian me kaikki viisi heiteltiin toisiamme lumipalloilla. Ensin lumisotaa käytiin tytöt vastaan minä, mutta pian kaikki vain heittivät sinne missä liikkui. Lopetimme vasta, kun Kaisla tuli räyhäämään, ettei tallin pihassa saa kakaroida tuolla lailla. Kaaduin lumihankeen, kuten teki moni muukin. Moisessa riekkumisessa tuli kuuma. Huh. "Siitäs sait. Dorka", virnisteli joku tytöistä, kaiketi Nina. Nostin keskisormeni, mutta en tiennyt kelle sitä näyttää. Ensimmäisenä ylös nousi Ellida, joka valitti jo kylmyttää (mä sulin vieläkin toppatakissani) ja sipsutti sisälle. Toiseksi heikoin oli Jassu, jonka pastellinsininen tukka oli jo märkä ja lättänä. Ninan ja Helmiinan noustessa, mäkin toistin perässä. Tunnin päästä Roxi tuli tunnilta, autoin riisumaan sen ja koska sillä oli ollut rankka tunti, laitoin kylmä suojat kaikkiin jalkoihin Helenan pyynnöstä. Hyvä hoitajan tavoin putsasin sen varusteet, joista varsinkin turparemmissä oli hinkattavaa. Nahkainen satulavyökin oli valkoinen siihen jääneestä hiestä. Roxin suojat olivat sen jalassa vartin, kunnes kävin keräämässä ne pois, harjasin turpeesta ja käärisin takaisin pakkaseen. Kun kävin viimeisen kerran vilkaisemassa hoitohevosta, rapsuttelin sitä harjanjuuresta ja se venytteli ylähuultaan autuaasti. Häntä oli yhä onneton luiru, mutta kasvaisi huimaa vauhtia takaisin. Harjaa sen sijaan pitäisi piakkoin siistiä, se oli venähtämässä kohta yli mittojen. Nyt kuitenkin keskityin vain rapsuttelemaan tammaa, joka nautti siitä täysin siemauksin. Lähtiessäni Roxi vielä seurasi karsinan ovelle saakka, vaikka kuinka koetin kertoa sille, etten voinut ottaa sitä mukaan. Mitäköhän tallin henkilökunta olisikaan ajatellut, jos olisin vienyt ponin omaan huoneeseeni? Äidistä puhumattakaan!
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Feb 25, 2015 18:02:17 GMT
★★★★
Hah, siitä tietää että päivästä on tulossa hullunkurinen kun se alkaa sanoilla "Roxi oli kakannut"!
Kuulinkin tuohtuneelta Nooralta, että olit ominpäin käynyt pesemässä Roxin loimia. Noora ei ollut kovin vihainen, muttei tainnut saada ikinä selvyyttä kuka oli tukkinut pesukoneen likaisilla loimilla ja jättänyt ne koneeseen, eikä siksi voinut tulla sättimään ketään hoitajaa kasvotusten. Jätetään tuo loimien pesu kuitenkin Kaislalle, ettei pesukone mene rikki tai juurikin jää märät loimet hautumaan koneeseen... ;-)
Hoitajat ovat näköjään päässeet kuitenkin sisälle Pappilan syvimpään olemukseen. Toivottavasti et kuitenkaan joudu heidän silmätikukseen.
Helena, poniope
|
|
|
Post by Joona on Feb 26, 2015 9:38:50 GMT
26. helmikuuta 2015 Neljäs, jossa mulla on kanalauma Jassu tuijotti mua kiukkuisesti kuin ampiainen kun kävelin hoitajien huoneeseen sisälle. Se ei ollut kauheasti tykännyt saamastaan lumipesusta, vaikka oli eilen tehnyt ihan saman. Kaikki muutkin tytöistä olivat huoneessa, paitsi Helmiina, jota näkyi joka päivä vähemmän. Nina katsoi mua varautuneesti ja Ellida kuin miettien mitä seuraavaksi aikoisin. Tuhahdin moisille ilmeille ja tassuttelin Jassun viereen sohvalle. Sen ilme oli jäätävä, että olisin voinut muuttua jääkalikaksi sen vaikutuksesta. En kuitenkaan muuttunut, mikä oli ihan hyvä. "Hei muru, älä oo vihanen", lepyttelin sitä ja hieman tökin sormella kylkeen. Jassu käänsi katseensa mieltä osoittavasti muualle ja kohti kattoa ristien kätensä. "Et sä oikeesti oo mulle vihanen." "Mä ainakin olen!" kiljaisi Nina. (Tai ei ehkä kiljaissut, mutta se kuulostaa dramaattisemmalta. Dramaattinen on aina parempi.) "Älkää nyt viittikö, ite teitte mulle saman", koetin saada kaikkia vähän iloisemmalle mielelle. Kun kukaan ei vieläkään leppynyt, asetin itsekkin kädet puuskaan ja pyöristin alahuultani kuin pikkulapsi. "Möksötetään sitte kaikki." Oli varmaan hieman huvittavaa katsoa, kun kaikki istuivat hiljaa jurottavat ilmeet kasvoillaan. Jassu alkoi taas vilkuilla mua vihaisesti. Käänsin mun katseen siihen ja asensin parhaan koiranpentuilmeen minkä osasin. Hei kulta, eihän mulle voi olla vihanen. Et vaan voi. Pikkuhiljaa sinitukkaisen kuori alkoikin rakoilla ja juron ilmeen pitämisessä piti tehdä töitä, ettei se repeäisi liitoksistaan. Nina näytti nyt ärsyyntyvän Jassulle, joka antoi ihan liian helposti mun ja Jaken tempun anteeksi. Se mutristi suutaan tiukaksi viivaksi ja sanokaa mun sanoneen, jos olisin sen lapsi (thank god en ollut), toi oli se ilme, mitä piti pelätä henkensä kaupalla. Lopulta Jassu alkoi nauraa hillittömästi. Jassun jälkeen Ellidakaan ei pystynyt pitämään pokkaansa ja alkoi räkättää. Nina ei luovuttanut vastakkaisella sohvalla. "Älä Nina viiti, en mä oikeesti oo susta noin karsee", sanoin sille rauhallisen vakuuttavasti. Tyttö ei sanonut mitään, mutta ilme koveni vielä hiukan, jos mahdollista. Punainen tukka valui alas tikkusuorana. "Loppujen lopuksi te ette oikeesti ajattele musta noin ikäviä ja te tuutte aina olemaan mun ihana orginaali kanalaumani, nauttikaa siitä!" "Mikä helvetin kanalauma?" Jassu tyrskähti. Kohotin sille toista kulmaani ja virnistin. "Mun kanalauma! Tiiätkö, mä oon kukko, pidän teistä huolen ja suojelen teitä. Opettajilta ja koko maailmalta", naureskelin ja sain kaikkien ilmeet ymmälleen ja päät kallistumaan. "Voisit sitten suojella mulle leivän kahvilasta, niin saatan antaa joskus anteeks", Nina huokaisi. Nousin reippaasti ylös, huomaten erittäin hyvin Ellidan viekkaan ilmeen. "Okei, Ninalle sämpylä, samoin selvästi Ellidallekin ilmeestä päätellen", tokaisin. Kahvilassa ei ollut ketään. En tiedä, oliko Jake lähtenyt kotiin vai minne, mutta sitä ei näkynyt. Menoja mulle kertyi kaikesta roinasta mitä ostin lopuksi 6,80 euroa (2x sämpylä, suklaapatukka ja kahvi). Hoitajien huoneessa oli nyt vähän vapautuneempi meininki, viskasin sämpylät omistajilleen ja suklaapatukan Jassulle. Se katsoi mua hölmistyneenä. "En mä voinut unohtaa sua, muru", vastasin sen ilmeeseen ja vinkkasin silmää. Jassu kallisti päätään, mutta ei sanonut mitään. Se ei tänään paljoa puhunut. Vielä tunnin loikoilun jälkeen lähdin auttamaan Roxia varusteiden purkamisessa. Sillä mennyt tyttö oli kuitenkin vauhdikas ja riuska tyyppi, joka ei kauheasti apua tarvinnut. Tuntui, kun olisin ollut tiellä, jos yritinkin auttaa. Niinpä suurimman osan ajasta vain seisoin karsinan ulkopuolella tytölle jutellen, paeten karsinaan vain Nooran katseen alta. Se ei tuntunut juurikaan välittävän musta, vaikka ihan totta olin luullut loimien pesun kuuluvan varusteiden kunnossa pitoon! Sille mulla ei ollut selitystä, miksi en ollut pistänyt niitä kuivumaan, tai ainakaan hyvää. Olin puhdistanut juoma-astian, ruokakupin ja suolakiven jo aikaisemmin tänään. Ne olivat olleet likaiset, mutta tällä kertaa onneksi täysin kakkattomia vyöhykkeitä. Kaisla oli ottanut Roxilta talteen lantanäytteen (vaikka aluksi olikin epäselvyyksiä, mitä nainen teki karsinassa kasojen kimpussa) ja nyt sitten odoteltiin tuloksia. Roxin maha kuitenkin tuntui nyt jo hieman toenneen, häntä tosin ei. Mun kasvoille pyrki yhä aina surullinen ilme, kun katsoin raatoa sen takapuolessa. Kyllä se kasvaa, toistelin vain itselleni. Kun tyttö oli valmis, nappasin Roxin riimuun ja riimunnaruun taluttaen pesupaikalle. Hain sakset, koska harjan nyppiminen ei ollut mun ominta osaamista. Mittasin kämmenelläni sopivan pituuden harjasta ja aloin parturoida. Roxin otsatukka oli lyhyt haituvapallo, joten sille en voinut paljoa mitään tehdä. Usein se leikattiin täysin tasaiseksi nörttitukaksi, mutta en koskenut tänään otsatukkaan lainkaan. Roxi näytti lähinnä nukkuvan paikoillaan ja antoi mun leikkiä parturia koko sydämeni kyllydestä, lopulta olin tehnyt vielä lyhyelle harjalle sovelletun espanjalaisen letin. "Ootko sä homo tai jotain?" kysyi Jassu katsellen mun lettiä kulmakohollaan. Pyöräytin sille silmiäni. "No mitä veikkaat. Ihan peruskamaa. On se esittämiskurssikin lauantaina, niin kai sitä voi vähän treenata." Jassu ei vaikuttanut vakuuttuneelta, mutta katosi paikalta omin puuhiinsa. Vein Roxin takaisin karsinaan, kun olin vielä tarkastanut sen läpikotaisin vammojen varalta ja palasin siivoamaan pesaria. Lakaisin sen putipuhtaaksi ja koska vettä en ollut käyttänyt, se oli varsin helppoa. Kun kaikki poisleikattu harja oli tallipojassa, kiikutin ne lantalaan. Olin pessyt Roxin suitset ja satulan eilenkin, mutta pyyhkäisin ne silti vedellä vielä tänäänkin. Jos mulla olis ollut oma hevonen, olisi sen kamojen kanssa pidetty varmasti aika kovaa jöötä - olin pelottavan tarkka niitä kohtaan. Varusteiden taas kiiltäessä (viimeinen ratsastaja oli kyllä putsannut kuolaimet hyvin, mikä oli erikoista) suuntasin Roxin harjapakille. Vein sen pesariin, kaataen sisälle ruokalusikallisen shampoota ja lisäten vettä. Annoin harjojen liota hetken, kunnes aloin pesemään ja piikkisualla keräämäänä karvoja toisista pois. Vein harjat kuivumaan kuivaushuoneeseen, josta muistin ne lähtiessäni jopa hakea pois tällä kertaa. Muuten vietin Roxin kanssa karsinassa laatuaikaa. Harjasin ponia, hieroin sitä ja kiillotin vielä karvan pyyhkeellä. Jos sitä nyt olisi hinkannut valkoisella liinalla, ei siitä olisi irronnut yhtään likaa, voin vannoa sen. Roxin nenä oli hieman vuotanut (ei Kaisla, älä huolestu!) ja siellä oli turvetta, joten "niistin" senkin löytämääni paperipyyhkeeseen. Kun poni oli tip top, aloin suunnitella lähtöä. Jassu tulis taas mun kyydissä, joten lähdin etsimään tyttöä. Se halaili Anjaa antaumuksella ponin karsinassa, josta itse poni ei tuntunut olevan ihan samaa mieltä. Sinitukkainen vaikutti taas siltä, ettei vihainen ollut ikinä ollutkaan vaan pirteästi kiipesi mun taakse kevarille ja kietaisi kätensä mun ympärille.
|
|
|
Post by Kaisla on Feb 26, 2015 12:16:33 GMT
★★★★★
Vai että oikein kukko.. Minä kun olin aina kuvitellut että kukoilla on punainen heltta! Kukko voikin komentaa kanansa siivoamaan kanalansa, siellä oli aikamoinen sotku kun viimeksi kävin! Roksin satulahuovan voi sen likaantueessa sitten vaihtaa, likaisen voi jättää pyykkikoneen päälle (siis sen yläpuolelle, konetta ei tarvitse laittaa päälle!) ja vaihtaa puhtaaseen satulahuopaan. Roksin kakkanäyttteiden tuloksista ei ole vielä kuulunut, mutta tuskin sillä mitään on. Jotkut hevoset voivat saada loisia helpommin kuin toiset.
Ja ainiin, mitä tulee harjanlyhennystekniikkaasi... Launtain esittämiskurssilla aloitatkin nyppimällä Panun harjan - se on hyvä taito osata! Ja sulla on kanasetkin neuvomassa!
Tallimestari Kaisla
P.S. Ja käytä vain niitä sinisiä satulahuopia jossa on Pappilan logo! Jos yksikään yksityishevosen satulahuopa eksyy tuntihevoselle asti, voi nauru olla kaukana
|
|
|
Post by Joona on Feb 26, 2015 23:54:23 GMT
27. helmikuuta 2015 Viides kerta, kun mä flippaan, peto on irti ja Jassu on puuma Jassu oli (nimettömästä kehoituksesta, köh köh) tuonut suuret kaiuttimet hoitajien huoneeseen. Me oltiin juuri tehty täydellinen anoppisiivous ja koko paikka tuoksui pesuaineelle. Olin ripustanut wunderbaumeinakin toimivat, leopardi -kuosiset karvanopat roikkumaan kattolampusta, jossa ne nyt toivat omaa "raikasta" hajuaan. Istuin pöydällä ja lauloin tunteella mukana soivassa biisissä. Ellida istui sohvalla ja koetti pidättää nauruaan. "Mä oon sun handyman, ei syytä fiksaan tän, liimataan meidän juttu taas kuntoon!" Viimeisen lauseen kohdalla käveli Nina sisään ovesta, joten tilanteeseen sopivasti osoitin sitä kummallakin etusormellani. Se pudisti päätään kärsivästi. "Hommat vaan karkas käsistä, tippu kyyneleet sun silmistä, mut niiden jäljet pystyy maalaamaan piiloon!" "Lopetatko sä tota ikinä?" Nina äyskähti ja mä kohotin kulmaani yllättyneenä. Ou ou, kipinöitä lentelee! "Mitä?" koetin kysyä viattomasti. Nina katsoi mua tuimasti ja irvistin. "En ennen kun ymmärrät arvostaa mua." "Älä Joona viitti, sillä on jo toiset mielessä", Jassu ivasi Ellidan vierestä sohvalta. ( "Salsa tequila!", biisi oli vaihtunut.) Nina katsoi sitä silmiään siristäen vaarallisesti, mä kallistin päätäni erittäin kiinnostuneena tästä uudesta kääntestä. Vaikka olinhan kuullut juoruja, mutta oli kiva nähdä mitä ite muija tähän sanoisi. Mun kanalauma rupesi villiksi! "Et kai sä petä mua?" Mun ääni oli mahdollisimman surun murtama. Nina nakkeli sen punaisia hiuksia ja sähisi jotain mikä saattoi olla "joo ja helvetin kovaa petänkin", mutten saanut kovin hyvin selvää. Heitin viimeisen korttini pöytään. "Lupaan olla suuttumatta sulle, jos säkään et oo enää vihainen mulle!" Nina ei tainnut tykätä ajatuksesta, koska käveli kannat kovasti tömisten ulos huoneesta. Kohautin muille olkiani, mistäs se nyt suuttui, kun Ellida hyökkäsi valitsemaan biisiä. Se oli kärttänyt vuoroaan jo pitkään, mitä Jassu ei ollut sallinut. "Kerran ku me lähdettiin mun kavereiden kanssa baariin, se oli perjantai..."Jassu parkaisi kovaan ääneen, mä hihkaisin ja Ellida virnuili. Se alkoi laulaa täysillä mukana sotkunuttura heiluen ja munkin oli pakko nauraa. "Anna kun flippaan, peto on irti!" karjuin menemään Ellidan kanssa ja hyppäsin jaloilleni tanssimaan maailman huonoimman biisin tahdissa. Jassu ei oikein ollut mun ja Ellidan jutussa mukana, mutta repisin sen väkisinkin ylös sohvalta mun kanssa pyörähtelemään. Se pyöritteli mulle silmiään, mutta hymyili. Ellida tanssi jotain, joka saattoi olla letkajenkkaa jonain mulle tuntemattomana, rivompana versiona. Kaikki oli niin hullunkurista, että mä vain pystyin miettimään mitä joku henkilökunnasta olisi ajattelut jos olisi astellut ovesta sisään. "Sä oot kyl yks peto, myönnetään", Jassu nauroi, kun roikuin sen käsissä kiinni. Biisin loppuessa me kaikki kolme läsähdettiin sohvalle ja naurettiin kippurassa. "Ollaan vähän vajaita", totesi Ellida. Mä nyökyttelin ja Jassu katsoi meitä ilmeellä "no ketkä on, ketkä ei". Pörrötin sen sinistä tukkaa ja vetäisin mun kainalooni, missä se huokaisi heittäen jalat käsinojan yli. Pian se sininen pää olikin mun sylissä. Ellida katsoi meitä, tiedätte kyllä miten, mutta irvistin vain sille. Sen vuoksi sainkin varmaan hellän läpsäisyn poskelle alhaalta suunnattuna. "Puuma", tokaisin sille. Jassu näytti kieltään. "Ja tän takia nä on ihan sekopäitä!" Nina seisoi ovella Jake vieressään. Me kaikki hymyiltiin leveästi ja viattomasti, mutta mulla oli vähän tunne, että ne oli seisseet siinä vähän liian kauan sen läpi menemiseen. Jos ne oli nähneet meidän tanssihetken, ei varmasti ollut mitään saumaa enää esittää fiksua ihmistä. Köh. "Tsiigaa, tuol menee mauton jasso!" huusivat kajarit. --- / Kirjotan tänään myöhemmin vielä tarinan mitä Roxin kanssa tein, mutta tää oli ihan pakollista kirjottaa.
|
|
|
Post by Joona on Feb 27, 2015 22:57:02 GMT
27. helmikuuta 2015 Kuudes, jossa tavataan Riina, Sandra ja Tikkurilan värikartta Roxilla oli tänään heti ensimmäinen tunti, toinen perään ja vielä kolmas tunnin tauon jälkeen. Olin siis asemissa heti puoli neljältä, kun karsinalle käveli pienikokoinen ja muita ryhmäläisiään nuorempi tyttö. Sitä selvästi jännitti, mutta tuntui silti reippaalta. Tyttö eli Riina olikin ensimmäistä kertaa C-ryhmän tunnilla eikä tuntenut muita ratsastajia kovinkaan hyvin. Autoin Riinaa hakemaan Roxin varusteet ja harjaamaan. Jutteleminen tuntui rentouttavan lyhyttä tyttöä ja pian suu kävikin kovempaa tahtia kuin Eminemin. Riina teki mielellään paljon itse, mutta suojitin silti oikean puolen. Kun parivaljakko oli lähtenyt maneesiin, hain työvälineet suolakiven sekä ruoka- ja juomakupin putsaamiseen. Hinkkasin kaiken mahdollisimman kiiltäväksi ja loisteliaaksi, palauttaen tarvikkeet sitten paikoilleen. Roxin viimeinen tunti olisi C-merkin estetunti, jonka jälkeen sen jalat luultavasti kylmättäisiin, joten menin katsomaan mikä kylmäsuojien tilanne oli - niitä oli paljon pakastimessa, joten mun ei tarvinnut alkaa piilotella niitä mihinkään muilta piiloon. Siinä olivat lähinnä ne hommat, joita pystyin tekemään ilman Roxia tai sen varusteita. Ellida papatti kovaan ääneen Mistyn karsinassa. Nojasin oveen rennosti mustissa Adidaksen collareissa (slim fitit malliltaan tietty) ja virnistelin tytölle, joka selkä muhun päin lauleskeli ja kehui poniaan maailman siirappisimmilla nimillä. Se tuntui oikeasti luulla olevansa aivan yksin tallissa, mutta pieni vislaisu sai Ellidan hyppäämään metrin ilmaan. Misty sen sijaan katsoi mua rauhallisesti, kyllä mä tiesin sun olevan siinä. Luultavasti tiesikin. Ellida punastui, mutta nosti urheasti päänsä ylös. "Mitäs sä?" tyttö kysyi, hieman hermostuneesti, mutta iloisesti anyway. Hymyilin, Ellida oli ihan mukava tyty. Se ei ollut kuten suurin osa täällä, nimittäin äänekäs ja kipakka, vaan rauhallisempi. "Mikäs tässä. Alkaa työt loppuun ja näin meidän kesken, en uskalla keksii mitään lisää. Mun pyykkäystaidoistakaan ei tykätty", mä huokaisin musertuneesti, mutta sain Ellidan vain tyrskähtämään myötätunnon sijaan. Kaikki tiesi mun loimienpesufiaskosta. Jassulle ei kerrottaisi enää mitään ikinä! (Ihan kuin se pitäis paikkansa. Jassulle luultavasti kertoisin kaiken kaikesta.) "Mä sentään yritin. Ajatus on tärkein!" "Joo joo, ymmärretään. Mitä kello on? Misty on menossa toiselle tunnille", Ellida kysyi ja mun iPhonen näyttö näytti puoli seitsemää. Ellida mutristi huuliaan ja tiirasi käytävälle - ketään ei näkynyt. Tyttö kohautti harteitaan ja alkoi harjata ponia. Mä juttelin sen kanssa siinä niin kauan, kunnes Mistyn ratsastaja saapui paikalle. Siinä kohtaa vain vinkkasin silmääni ja heilautin kättäni Ellidalle hyvästiksi, mutta mä en ollut varma, huomasiko se mitään edes hoputtaessaan ponin uutta kuskia. Katosin kahvilaan, jossa tuttuun tapaan ostin kahvin. Mun kännykkä piippasi ja luin whatsapp -viestin Jassulta. Se kysyi, missä menin ja vastatessani se käski tulla hoitajien huoneeseen. --- Tässä välissä tapahtui kaikkea hullua ja sekopäistä, josta voitte lukea edellisestä tarinasta.
--- Otin Roxin vastaan tummatukkaiselta tytöltä, jonka naamassa oli enemmän maalia kuin Stokkan meikkiosastolla. Yllättävää oli kuitenkin, että se purki tamman reippaasti ja ihan itse, harjasi sen ja loimitti fleeceloimella. Mä vain katselin vierestä ja tajusin liikkua vasta, kun tyttö katso mua hymyillen. Harjasin suojat valmiiksi seuraavalle tunnille, mutta sanoin sille Tikkurilan värikartalle, että jättää kamat vaan siihen karsinan eteen. Mountain Horset kopisten tyttö kirmasi tallista ulos. (Pylly keikkuen Kingslandin ratsastushousuissa, mutta se tuskin teitä kiinnostaa. Mua vähän kiinnosti.) Roxi näytti perinteiseltä tuntiponilta. Se nuokkui nauttien pienestä hetkestään ja piristyi vasta kun livahdin sen karsinaan sisään kyykistyen sen viereen. Se käänsi päätään kaulaan ojentaen. Annoin sen haistella mun käsiä hetken, kunnes kokeilin jalat läpi. Roxi keräsi suhteellisen helposti nestettä (opetushevoseksi), miksi sen jalkoja kylmättiinkin usein, mutta nyt jalat olivat normaalit. Se vähän näykkäisi mua päin, kun etenin sen mahaa päin, mutta äyskähdin sille sen verran ilkeästi, ettei toista kertaa enää viitsinyt. Mä pölhisin karsinassa koko puolituntia, letitin tamman hännän huomisen treeniksi. Olin vähän turhan hyvä letittämään täysin heteroksi pojaksi. Katsoin tekelettä kriittisesti, kunnes purin sen. Roxin hännästä ei saisi nyt hienoa tekemälläkään. Roxin seuraava ratsastaja oli blondi 15-vuotias Sandra. Voitte kuvitella kuinka paljon Jassu ilmeili kaltereiden toisella puolella, kun katselin tytön kavioiden putsausta! Vaikken edes vilkaissut tiettyjen ruuminosien suuntaan. Oikeasti. Mutta uskoiko Jassu? Ei. Sandra oli hieman hiljainen ja varovainen Roxin suhteen, mutta sen isot, siniset silmät olivat kuin nukella. Sen vanhemmat ei varmaan koskaan suuttuneet sille, noilla silmillä sai varmasti aina haluamansa. Mun puppy face oli taas vähän fifty fifty, välillä toimi ja välillä ei. Pappilan tyttöihin se tietenkin toimi aina! Autoin varusteiden laitossa, vaikka ei mua oikein tarvittukaan. Sandra ei paljoa puhunut, mutta vastaili kyllä kun kysyin kuulumisia. Se itse asiassa asui aika lähellä meitä, mutta kävi toista koulua, minkä vuoksi ei oltukaan ennen tavattu. Ja näin meidän kesken (tytöille ei kerrota), vaihdettiin me numeroita jos vaikka hengaltaisiin joskus. Siitä ei ehkä Helenankaan tarvinnut tietää. Hmm. Roxin lähti viimeiselle tunnilleen ja mä kävin taas hoitajien huoneessa. Jassu loikoili siellä pitkällään sohvalla ja lukien Demiä, kääntyen laiskasti katsomaan mua. Ellida söi pöydän ääressä sämpylää. Jassu tuijotti mua hetken ja alkoi virnuilla. Mä katsoin sitä epäilevästi, kun istuin samalle sohvalle nostaen sen jalat mun syliin. "Te vaihdoitte numeroita, eikö niin?" Jassu kysyi. Mun suu loksahti auki. Nää tytöt oli ihan uskomattomia! Mistä ne repii näitä juttuja? Jätkät ei uskonut vaikka olisin kertonut. Inisin jotain vastaavaa kuin "ehkä vähän" ja Jassu lämäytti mua takaraivoon Demillään. Vitun demit! "Kai sä tiedät, että oot täällä hevosia hoitamassa etkä tyttöjä varten?" Jassu tivasi kovaan ääneen. "Joo, mut ei Roxia haittaa!" huudahdin kovaan ääneen puolustukseni. Jassu pyöritteli silmiään ja Ellida virnisteli. Irvistin molemmille. "Ootte tosi kannustavia, jos olisin muija olisitte ihan haltioissanne. Kannustaisitte käymään jonkun jätkän kimppuun! Kamoon, missä on meidän ryhmähenki?" "Niin mut sä oot jätkä ja nimenomaan Joona Mikael Erik Aro eikä sua kannusteta missään mikä liittyy tyttöihin", Jassu ilmoitti etusormi pystyssä tietävästi. "Mistä sä tiedät mut toiset nimet?" "Luin sun kevarikortista." En edes vaivautunut kysymään miksi tyttö oli sitä lukenut. En halunnut tietää ihan kaikkea, mitä ton höttöisen, sinisen tukan alla tapahtui. Sen sijaan kysyin, missä kiukkuinen punapää ja Jake olivat. Vaikken välttämättä halunnut tietää sitäkään. "Varmaan rehuhuoneessa. Yleinen kutupaikka", Ellida sanoi tietäväisesti. Mä huokaisin syvään. Mulle ei lämmetty, niin miten sitten jollekkin toiselle? Haloo, mähän oli komein sonni monen hehtaarin säteellä! Tai kukko. Tai ori. Saatte ihan ite päättää. Meidän keskustelu jatkoi samalla tavalla juoruten tällä kertaa oikeasti hiljaisen musiikin tahdissa. Ainoa kohta, missä lauloin kovaa biisin mukana taisi olla Handymanin se kohta, missä lauletaan sovintoseksistä ympäri huonetta. Joskus puoli yhdeksän maissa alettiin kaikki liukua tallin puolelle, missä suuntasin Roxin karsinalle. Siellä ei vielä ollut ketään, mutta ei mennyt kauaa kun Sandra ilmestyi hymyillen kulman takaa. Siitä oli tullut paljon puheliaampi. Roxin hehkutusta tuli vaikka kuinka paljon ja mä paljastin, etten oikeastaan ollut koskaan ratsastanut koko ponilla. Yhden kerran kaksi vuotta sitten olin tainnut, mutta muistin siitä vähän. Se vähänkin tosin oli positiivista, mutta Roxin sijaan kehuin Vallua, josta pidin myös kovasti. Sandra kantoi hevosen varusteet satulahuoneeseen, jossa mä putsasin ne viimeisen päälle. Tein myös tarkemman tarkastuksen Roxille - sen hokit olivat aivan kuluneet, josta kävin etsimässä Helenan käsiini. Se lupasi kertoa asiasta Kaislalle, mä en siis alkanut vaihtaa niitä itse. Ehkä huomenna saisin moisen projektin kontolleni... Tiukassa valvonnassa tietenkin. Anja oli myös päässyt tunnilta, joten päästiin Jassun kanssa lähtemään kotiin. Se tuli meille katsomaan vielä leffaa, jota jätkät oli kehunu. Porukat oli aika outona, kun toin tytön kotiin, vaikkei Jassu nyt ollut mitenkään ensimmäinen ja vaikka kuinka selitin, että Jassu oli mun kaveri tallilta, painotus sanalla kaveri. Eikä leffa edes ollut kovin hyvä.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Feb 28, 2015 11:57:28 GMT
★★★★★
Musiikki hiljemmalle ja sassiin, tämä ei ole mikään biletyspaikka vaan hevosten koti! Hevosethan säikähtävät täällä hoitajien huoneen alapuolella tuota teidän möykkäämistä. Minähän rymistelin tieni hoitajien huoneeseen heti ensitöikseni ja viskasin nuo musiikkivehkeet mäkeen. Voitte etsiä niitä lantalasta, mikäli tulee ikävä. Mutta hoitajien huoneeseen ne eivät enää palaa!
Noora, poni- ja hevosope
|
|
|
Post by Joona on Feb 28, 2015 18:00:32 GMT
Joona 21 tähtee, jee jee! Onks mulla nyt kriteerit tohon premium-hoitajaan kunnossa? 28. helmikuuta 2015 Seitsemäs, jossa Aron perheonni paljastuu
Kotona oli mylläkkä. Aamupalalla, joka meillä by the way oli aina viimeistään kahdeksalta, oltiin koko perhe aamuvirkku - minäkin vaikkette usko, Janna (eli Janina) oli kävellyt pöydän päähän kajauttaen kovaan ääneen lähtevänsä uudelle poikaystävälleen. Mun voileipäni oli tippunut lautaselle kesken matkansa suuhun ja faija oli melkein tukehtunut kahviinsa. Se kajautti kovaan ääneen jotain jostain haulikosta, mutta äiti oli vetänyt miehensä takaisin istumaan. Mä taisin sanoa, että luulis sen kirurgina olevan vähän luovempi. Sain korvapuustin, vaikkakin hellän. "Joonallakin oli se sinitukkainen eilen täällä", Janna sanoi pannen kätensä lanteille samalla tavalla kuin äiti riitaan valmistautuessa. "Jassu on vaan kaveri, tollo", heitin väliin, koska se oli totta ja koska se teki meidän tilanteesta täysin erilaisen. Janna puuskahti kovaan ääneen, se oli taas sillä tuulella, että kannatti vain pysyä pois alta. Jeminakin tiesi sen - tyttö nousi pöydästä, kiitti ja kirmasi puiset portaat yläkertaan. Mä virnuili Jannalle noustessani ja taputin päälaelle ohi kävelessäni. "Koettakaa olla hajottamatta paikkoja jooko?" varmistin vielä, kun kiskoin paksua toppatakkia päälleni ja aloin etsiä avaimiani. Janna oli aika hurja sille päälle sattuessaan. Se oli paljon pahempi kuin mä ikinä, koska tuntui oikein etsivän keinoja näpäyttää porukoita. Isoveljenä olin koettanut pitää sen poissa suurimmista vaikeuksista, mutta tiedättehän te millaisten poikien pariin tytöt aina päätyi. (Mähän en ollut sellainen, en ollut!) Janna oli vasta 14 vuotta, mutta poltti kuin merimies ja joi vielä enemmän. Sen miesmaku oli samanlainen ja jos juoruja uskoin, oli Jannan uusi vuotta vanhempi Tommi, jossa ei ollut mitään hyvää. "Mihin sä oot menossa?" äiti kysyi, vaikka arvasi jo vastauksen: tallille. Janna puuskahti taas, kuin ei ymmärtäisi mitä siellä roikuin. Se oli ratsastanut vielä vuosi sitten, mutta lopettanut siirtyessään parempiin harrastuksiin, kuten röökaamiseen ja viinaan. Sekä lukemattomiin jälki-istuntoihin, mutta niihin en kommentoi mitään. Köh. Mun mussukka kehräsi kun käynnistin sen. Pappilaan ei ollut kovin pitkä matka ja olin pihassa vähän ennen yhdeksää. Puolelta täytyisi olla valmiuksissa, koska ensimmäisenä kymmeneltä olisi alkeistunti. Roxi oli menossa tietenkin menossa, samoin myös Anja, Misty ja Martta, joten kaikki taisivat olla paikalla. Jakekin oli tulossa auttamaan, koska Kossu ei menisi ekalle tunnille. Se sai hetkellisesti hoidokikseen Santun, mikä oli jollain tapaa huvittavaa. Roxin jaloissa oli tänään jonkin verran nestettä, mutta koska ne eivät kuumotelleet tai muutakaan, olisi se normaalisti kolmella tunnilla, jotta neste lähtisi kiertämään. Muutenkin tänään olis kiireinen päivä: talutusta, esittämiskurssi, huomisten kisojen valmistelut sekä tietty vielä ne perushoitotehtävät. Olisin tallilla varmaan iltaan saakka ja jätkät taas sais jotain sanottavaa. Roxi oli tänään tavallista pirtsakampi - se koetti koko ajan tunkea päätään mun taskuihin tai kainailoihin, mikä oli aika omituista tavallisesti koomaavalta tammalta. Ehkä se alkoi olla parempaan päin mahansa kanssa? Joka tapauksessa olin ihan iloinen sen pirtsakasta mielialasta. Ratsastajasta en ollut varma, vaikka Roxi oli kyllä kaikin puolin kiltti poni eikä purkanut energiaansa hölmöilyllä. Ratsastajan nimi oli Karoliina. Tyttö oli vasta kahdeksan ja jännittynyt, koska pääsi tänään ensimmäistä kertaa laukkaamaan. Kertoilin kaikkea maasta taivaisiin kuinka Roxi oli ehdottomasti paras poni siihen ja kuinka se oli ihana ratsastaa, varsinkin laukassa. Ihan kuin mä tietäisin, ihan totta oli mennyt Roxilla kerran monta vuotta sitten. Se tuntui kuitenkin rauhoittavan Karoliinaa ja tiesin puhuvani faktaa, kun sanoin tamman olevan kiltti kuin mikä. Karoliina ei ollut mennyt Roxilla aikaisemmin, vain Tipillä ja Santulla. Annoin Karoliinan harjata lähes koko ponin itse, mutta tyttö säikähti hieman Roxin kiukkukohtausta mahaa harjatessa. Sanoin sen tekevän aina niin, mullekkin. Karoliina ihmetteli, miksi mahaa sitten harjattiin, johon selitin vastauksen hymyillen. Kahdeksanvuotias tajusin aika hyvin, kuinka satulavyön kohta oli herkkä hiertymään, jos alla oli jotain ylimääräistä ja että tietenkin poni pitää puhtaana. Mahaan kerääntyi helposti kuraa ja hiekkaa hevosen jalkojen lennätyksestä. Karoliina oli lyhyt, joten laitoin satulan Roxille itse. Suitsimiseenkin tarvittiin apua, vaikka Roxi kuinka koetti auttaa pientä tyttöä tehtävässään laskemalla päätään alemmas. Se oli kyllä eri hyvä tyyppi! Maneesissa autoin Karoliinan Roxin selkään punttaamalla. Tyttö koetti itse ensin, muttei onnistunut. Kerroin hoitajan roolissani, kuinka liika yrittäminen ja roikkuminen oli huonoksi hevoselle, jota ei ehkä olisi kannattanut sanoa. Karoliina näytti siltä, ettei koskaan enää kiipeä hevosen selkään. Irvistin hiukan tytöstä pois päin, mutta autoin jalustimien säätämisessä sekä näytin vielä, kuinka satulavyö kiristetään selästä käsin. Karoliina näytti tomeralta pienessä, vaaleanpunaisessa kypärässään ottaen ohjat näppylähanskoihinsa. Roxi taas näytti siltä että "saanko nukkuu nukuttaa taidan torkahtaa". Kun lähdimme liikkeelle, Karoliina hengähti hieman. Taputin sen pinkkien kumisaappaiden peittämiä varpaita ja neuvoin vain rauhoittumaan. Mä olisin kumminkin tässä eikä mitään pääsisi sattumaan. Tyttö nyökytteli tomerasti. Volttien tekemistä sain neuvoa jonkin verran, vaikka Helena antoikin selvät ohjeet. Tietenkin alkeistuntilaisia opetettiin kääntämään lähinnä ohjalla, mistä Roxi ei ollut moksiskaan. Se laahusti menemään niin hidasta vauhtia, että mua vähän nauratti. Alkeistunti taisi ponien mielestä olla melkein kuin lomaa. Karoliinan ilme taas oli vakavan keskittynyt. Pysähdykset sujuivat kuin vettä vain, mutta sitten alettiinkin ravata. Roxilla on pitkä ravi, jonka vuoksi Karoliinan naama valahti aivan valkoiseksi heti kahden askeleen jälkeen. En kuitenkaan antanut periksi, vaan luettelin tahtia vierestä. Lopulta tyttö oppi keventämään kuin vanha tekijä, koska muutenhan olisi Kun tuli vihdoin laukkojen aika, kaikki taluttajat siirtyivät maneesin keskihalkaisijalle koko maneesin leveydeltä. Jos jollekkin siis tulisi ongelmia, olisi joku heti paikalla. Vuorollaan sai jokainen ratsastaja laukata maneesin ympäri ja Roxin vuoron tullessa se nosti laukan reippaasti. Omituisen reippaasti moisen laahustuksen jälkeen... Poni laukkasi vauhdikkaasti koko kierroksen ja välillä näytti, että Karoliina humpsahtaisi alas. Ponin luultavasti itse siirtyessä käyntiin kavereiden luona ilmoitti tyttö kuitenkin vain innoissaan, ettei koskaan lopeta ratsastusta. Pian keräännyimme taas kasaan. Tallissa Karoliinassa oli taas enemmän puhtia ja tyttö halusi ehdottomasti tehdä kaiken itse. Autoin hieman satulan pois otossa, mutta muuten tyttö hoiti koko ponin itse. Roxi katselikin pian harjattuna karsinastaan ponipuolelta katoavaa Karoliinaa, kun rapsuttelin sitä korvien takaa. Se menisi vasta puoli kahdeksi tunnille, joten Roxilla olisi pitkä tauko. Meillä olisi nyt esittämiskurssin lettiharjoituksia ja kaikki muut olivatkin jo pesukarsinalla Panun kanssa. "Kehtaahan se kukkokin liittyä!" Kaisla ilmoitti kovaan ääneen ja pörrötti mun tukkaa. Se teki niin vähän turhan usein. "Kaijuttimet on sit roskiksessa, jos kaipaat." Mun suu loksahti auki ja Jassu näytti jokseenkin vihaiselta. Kaisla taas ei ollut millänsäkään, vaan aloi selostaa sykeröiden tekemistä. Tökin Jassua taas kylkeen, se oli selvästi mun tapa pyytää anteeksi. Se näytti mulle kieltä, mutta kuiskailin sille "anteeks" kerta toisen perään ja vedin sen mun kainaloon. Tosin päästin aika pian pois, koska Kaisla heitti mua hevosen metallikammalla suoraan otsaan. Se huomautti, että mun piti sitten nyppiä Panun harja seuraavaksi ja mä kiipesin pienen jakkaran päälle. Osasin kyllä nyppiä, vaikken siinä kovin hyvä ollutkaan ja pian Panulla oli ihan hyvä, mutta aavistuksen epätasainen harja. Kaisla ilmoitti, ettei ollut tyytyväinen tulokseen, joten nypin vähän lisää. Ja lopetin, kun Kaisla ilmoitti Panun olevan pian kalju. Totta puhuen harja oli kyllä yhä ihan hyvän pituinen, vaikkakin vähän tasaisempi tällä kertaa. Sain myös demonstroida kaikille sykeröiden tekemisen, mikä sujui multa hyvin. Jopa Kaisla näytti järkyttyneeltä, varsinkin kun olin oikeasti nopea siinä. Lopulta seurasin muiden treenejä sekä kävin tekemässä espanjalaisen että ristikkoletin Santulle. Ehkä mä saisin tästä kurssista jopa kiitettävän? Myös Dolli oli loistava hevonen harjoitella sykeröitä. Ellida näpertää / Dollin harja meni kikkuraan treenaamisesta kuvat Buck, flickr.com, CC BY-SA 2.0 ja Nicole Christ, flickr.com, CC BY-NC-SA 2.0 Tein Roxille heti sen karsinalle palatessani letin häntään ja lähetin kuvan Kaislalle. Touhutessani oli karsinan ovelle ilmestynyt tuttu naama - eikä tällä kertaa kyseessä ollut ketään hoitajista. Noora oli meidän koulusta ja mun rinnakkaisluokalla, joten kumpikin vähän järkyttyi nähdessään toisen. Noora oli ihan mukava, mutta ollut aina hiljaisempi, joten en tuntenut sitä kovin hyvin. Me oltiin samassa musan valinnaisessa. En ollut nähnyt sitä Pappilassa ennen, mihin sain kuulla syyn pian: se oli käynyt vasta muutamalla tunnilla täällä ja ratsastanut aikaisemmin muualla. Pian me juteltiinkin aika paljon. Se kummasteli, kun kerroin olevani Roxin hoitaja ja että joo, olin ratsastanut jo monta vuotta. Se oli aina pitänyt mua enemmän lätkä- ja jalkapalloihmisenä kuin ponipoikana. Ja kyllä, Noora sanoi mua ponipojaksi. Noora varusti hevosensa itse, mutta juttelin sen kanssa koko ajan. Kun viimein kaksikko lähti maneesiin, ryntäsi Jassu mun luokse. Mä huokaisin jo nähdessäni sen ilmeen, se oli taas niin sillä sen juorutuulella. "Eilen oli Sandra ja tänään tää. Mitäs tää on herra Aro, et kai sä pyöritä montaa samaan aikaan?" Jassu kiusoitteli mua ja vetäisi mut niskalenkkiin, mistä tosin vapauduin helposti. "Äh, lopeta nyt, Noora on mun rinnakkaisluokalla", mutisin sille ja sain sen innostumaan kahta kauheammin. Seuraavat tunnit kuuntelin sen hölmöjä juttuja, jopa silloin, kuin siivosin ruoka- ja juomakeppuja, suolakiveä ja kävin puhdistamassa Vallun että Kossun kamat. Ne oli tehneet tän päivän tunnit jo. Valitsin kummallekin valkoiset satulahuovat jo odottamaan satuloiden päälle. Ehdin vähän nyppiä Vallun harjaakin ja Jassu se vain juoksi mun perässä. Lopulta kysyin, eikö silläkin olis tekemistä, jolloin tyttö tajusi lähteä katsomaan omien hevostensa tarvikkeita. Roxin tullessa tunnilta otin siltä vain kamat ja lähdin puhdistamaan niitä. Ratsastanut tyttö lupasi hoitaa tammasta loput eikä kuulemma edes halunnut apua. Kävin kuitenkin vielä laittamassa kylmäsuojat, joita pidin tuttuun tapaan 15 minuuttia. Jaloissa ei ollut enää juurikaan nestettä, mikä oli hyvä. Kun olin noutamassa viimein kylmäsuojia pois, oli karsinan edessä taas ruuhkaa. Kaksi brunettea, jotka kyliltä muistin hatarasti Riikaksi ja Evaksi kysyivät, mihin kannatti mennä sopimaan seuraavista tunneista. Ohjeistin tyttöjä asiallisesti toimistoon, kun Kaisla tuli yhtäkkiä höpisemään jotain. Se iski mulle käteen hokkiavaimen ja käski kiristää Roxiltakin. Mun eilinen viesti oli siis mennyt perille ja tässä sitä sitten oltiin. Nostin Roxin jalat yksi kerrallaan ja kiristelin. Vaihdoin melkein joka jalasta ainakin kaksi hokkia, koska olivat niin kuluneet. Kun olin vihdoin valmis, ei tallista kuulunut enää pihaustakaan. Eikä se ollut ihme: kello oli jo yli neljän. Olin karata jo ennen kuin kukaan näkisi mua (varsinkin opettaja-Noora) tallista vähin äänin, kun tajusin kajarit roskiksessa. Kävin dyykkaamassa ne pois, mikä saattoi olla vähintäänkin epäilyttävän näköistä ja kevarille käppäillessäni näin Kaislan tuijottavan mua tallin ovella. Heilutin sille reippaasti kättä (kello oli puoli viisi) ja hyppäsin kevarin päälle. Tietenkään mulla ei ollut mitään reppua tai kassia, joten kajareiden kuljetus oli vähintäänkin mielenkiintoista. Vältin sentään poliisit! Kotona äiti itki. Janna oli lähteny kaksi tuntia sitten ovet paukkuen ja hypännyt uuden mopopoikansa kyytiin läjä vaatteita mukanaan. Jos mä olisin Tommi Halla, mä pelkäisin. Tiedättekö mikä on pahempaa kuin mutsin tai faijan raivo? Isoveljet.
|
|
|
Post by Joona on Mar 1, 2015 20:36:58 GMT
01. maaliskuuta 2015 Kahdeksas, jossa mä saatoin tanssia salsaa puiston penkillä (koska sunnuntaiaamu) Janna ei tullut kotiin yöksi eikä vielä aamuksikaan. Mutsi koetti soittaa sille joka minuutti, mutta se ei vastannut. Mä pistin sille pari viestiä, mutta niiden sävyn vuoksi en ihmetellyt ettei pikkusysteri vastannut. Mulla oli siis vähän ristiriitaset fiilikset lähteä sunnuntaiaamuna kisoihin, varsinkin eilinen yö vielä vähän pyöritti päätä ja sai mahan elämään omaa elämäänsä. Darraan paras lääke oli tietty aina raitis ilma, joten rohkeesti lähin ennen aamukuutta kohti Pappilaa. En mä sentään niin hullu ollut, että olisin lähteny ajaa (olin lähettäny jo eilen illalla viestin Jassulle, etten hakis sitä) vaan hyppäsin bussiin. Mun lauta roikku käsissä ja sen kanssa matka suju nyt mukavammin taas, kun paikat oli sulaneet jäästä ja lumesta. Oli hei virallisesti eka kevätpäivä! Pappilassa oli hiljaista. Mä taisin olla eka paikalla, joka ei sinänsä ollut ihme. Porukka tuntui aina ajattelevan, että olin niitä pitkään nukkuvia ihmisiä. Järkyttävää olikin, että mä heräsin joka ikinen aamu seitsemältä kuin kello ja jos satuin nukkuu vaikka yli yhdeksän, oli se mulle paljon. Kaverit ei ymmärtäneet sitä lainkaan. Aikaisemmin, vaikka viideltä, herääminen ei ollut mulle yhtään vaikeeta. Siksi mä olinkin reippaasti jo katsastamassa Kossua, vaikken ees ratsastanut ekassa luokassa. Kossu katso mua vähän höynähtäneenä, mutta olin ratsastanut sillä paljon C-merkin aikaan. Hevonen oli siis kaikinpuolin tuttu, vaikka hetkeen ei oltu tehty yhteistyötä. Rapsuttelin sitä hetken sään kohdalta, se ojensi ylähuultaan onnellisesti. Aloin harjaamaan sitä kiiltäväksi, minkään seurakisojen takia ei alettu hevosia kesken talven pesemään. Hyvän lopputuloksen sai hyvällä harjatyöskentelyllä sekä tietty parilla märällä pyyhkeellä. Mä mietin meidän kotia. Mulla oli aina ollut hyvä perhe, mutta Jannasta oli tullut niin teini lähiaikoina. Vaikka mä olin saattanut tehdä rei'än pulpettiin fysiikan tunnilla ja vaikka mä olin kerran aamulla herännyt Turusta enkä vieläkään tiedä miksi, oli Janna kaksisataa kertaa pahempi. Se teki kaiken täysin tiedostaen keskisormi pystyssä porukoita kohtaan. Ja mitä ne oli sit muka tehneet? Maksaneet sille kaiken, antaneet sille kaiken ja ehkä sanoneet ei kun Janna oli halunnut lähteä jätkän kanssa elokuviin. Janna olis vaan ehkä pitänyt nähdä se ite. Ellida käveli Kossun karsinan ohi apaattisesti. Kun toivotin sille hyvää huomenta, se tuntui lähettävän mulle telepaattisesti pää kiinni. Hyvä päivä siis tulossa! Kumminkin tyttö pysähtyi karsinalle ja jäi tuijottamaan kuin ei ihan tajuaisi mitä tapahtuu. "Oliks rankka ilta?" kysyin virnuillen. Se pyöräytti silmiään. "No vähän timppaa, kossubatterya ja jotain muutakin, mistä en tiedä. Ja lisäks piti kestää sun ja Jassun whatsapp -viestejä. Oon yhä täysin varma, että se ryhmä oli vikatikki. Mutta tiedänpähän ainakin, että tais herra itekkin olla aika kuoseissa", Ellida mutisi ja kaivoi kännykän taskustaan. Näin vilaukselta, että taustakuvana oli kuva Mistystä. "Mulla taitaa olla video susta tanssimassa salsaa jonkun puiston penkillä. Jos kiellät niin lähetän sen Nooralle." "Ehkä mä saatoin tehdä sen. Toffeelikööri vähän helppi, mutta tunnustan syyllisyyteni", irvistin ja taputin Kossua kaulalle. Se hörähti hiljaa, kuka tietää miksi. Se oli sentään Kossu. Muistin salsasta aika vähän, mutta sen verran kuitenkin, että mun pari oli ollut Sandra ja että silläkin oli ollut apujoukkoja. Muistaakseni niiden nimet oli herrat Salmari ja Ufoshot. Ellida kääntyi katsomaan käytävälle ja kurtisti kulmiaan. Pian ohi viilettikin Jassu, jolla oli sellainen tahti ja askel, ettei mua todellakaan kiinnostanut juosta sen perään. Se näytti vähän siltä, että eka joka puhuu, saa nyrkistä naamaan ja kovaa. "Etkä vissiin oo säkään ainoo, kellä on vähän huonompi aamu", mä mutisin ja sain Ellidan tyrskähtämään. Se ihmetteli vielä, kuinka mä olin niin pirteenä. Vastasin vain, että mulla oli yliluonnollinen kyky herätä aamuisin ja selvitä darrasta ilman mäkkiruokaa (mikä ei oikeestaan ollut totta, mun mahassa oli silläkin hetkellä kaks euron juustoa). Kossu kurkisti aukinaisesta ovesta hieman käytävälle ja pian näin Ninan lähestyvän myös. Se näytti ehkä hieman pettyneeltä, kun se olikin mun naama kun karsinasta kurkisti. Wrong boy, damn! "Punapää, sano nyt ees sinä et oot ihan freesi. Näil kaikilla muilla on niin kova darra et päätä alkaa huimaa itelläkin", kiekaisin sille ja sain nenän nyrpistymään. Eikun niin, Ninalla oli krooninen darra. "Ei todellakaan ole, mä en juokse kisoja edeltäviä iltoja ulkona." "Yhillä voi aina käydä!" "Ei voi, jos on kuustoista." Mä näytin kieltäni sille. Yhdet oli kyllä laaja käsite. Se voi tarkoittaa yhtä shottia, yhtä sidukkaa tai vaikka yhtä tequilapulloa. Mun kavereille se usein tarkotti yhtä lavallista vodkaa. Siltä se ehkä näyttikin. Oli se ysiluokka vaan hauskaa! Ellida painui valmistelemaan Mistyä ja Nina myös omille teilleen. Mä jäin Kossun seuraan, harjasin sen, letitin ja heitin puhtaan villaloimen päälle. Siirryin Valluun, joka sai saman kohtelun. Vein likaiset pyyhkeet pesukoneen päälle ja aloin katsastaa missä meiningeissä kisat olivat. Olin ihan hyvässä vaiheessa, ekassa luokassa ratsasti vain Nina. Aloin varustaa Kossua, koulukisoissa kun ei suojia hyväksytty laitoin heti satulan selkään. Nina ei ollut vieläkään lähtenyt maneesiin edes verkkaamaan, joten jätin Kossun paikoilleen kiinni karsinaan ilman suitsia ja katosin maneesiin. Siellä oli jonkun verran porukkaa, lähinnä tuntiratsastajia, jotka olivat tulleet seuraamaan kisoja. Lähinnä siis katsomaan kun meiksi mokaa... Ei vain, mä olin Joona Aro ja mulla oli sen verran itseluottamusta, etten todellakaan mokaisi. Piristyin kun näin tutun naaman katsomossa. Noora (siis rinnakkaisluokkalainen, ei suinkaan se natsi) hymyili ja vilkutti, kun näki mut. Kävelin sen viereen istumaan, kun Nina ratsasti maneesiin verryttelemään. Iso kimo puoliverinen oli hienon näköinen, sen harja oli kympin ansaitsemilla sykeröillä. Perusmerkin rata oli aika helppo, joten en stressannut Ninan puolesta. "Rolle on kyllä hieno", Noora huokaili. Mä kohautin harteitani. "Onhan se nätti, mutta vähän tylsä", sanoin ja Noora pyöräytti silmiään. "Siitä puuttu se jokin. En ymmärrä, miksi kaikki on niin innoissaan siitä." "Koska se on ihana!" "Et oo edes ratsastanut", huomautin, koska tiesin sen olevan totta. Noora hiljeni, koska olihan se vielä ponitunneilla. Mä olin joskus yhden tunnin mennyt sillä kimolla jätillä. Ei, mun makuun oli vieläkin eniten Vallu. Se oli yksinkertaisesti paras. Roxin lisäksi, tietenkin! Ninan radan aloittaminen lähestyi ja mä nousin ylös lähtien heittämään Kossulle suitset. Primiksen karsinasta tulevan kalatuksen vuoksi päättelin, että Jassu oli aika hermona, vaikka eilen oli vielä vakuutellut että tää oli ihan normaalii soppaa sille. Ei kyllä tainnut olla, kuten ei myöskään eilisen illan keitokset. Niillä oli tainnut olla ratkiriemukas ilta sen kämppisten kanssa, joskaan kukaan ei ollut tainnut tanssia salsaa kenenkään kanssa. Kossu näytti höynähtäneeltä seisoessaa karsinassaan. Laitoin sille suitset, pistin oman kypäräni päähän sekä hanskat käteen ja samassa kuuluikin kutsu maneesiin. Verkassa sai käyttää raippaa, joten otin sen tietäen ettei tässä ollut kyseessä kaikkein herkin hevonen pohkeelle. Maneesissa jokainen nousi hevostensa selkään ja verryttely aloitettiin. Kossu tuntui tahmealta, mutta reipastui koko ajan. Se oli osaava hevonen ja sen huomasi. Se polki hienosti alleen ryhdikkäänä. Kiitin sitä, kun Primis loikki vieressä, mutta ruuna pysyi rauhallisena. Me lähdettäisiin toisina. Ekana menisi Nina ja Rolle. Kimo oli ihan näpsäkän näköinen, mutta vähän hyytynyt perusmerkin jälkeen. Jassu tuli irvistelemään mulle, kun mun oma vuoro läheni, muttei kyennyt olemaan paikoillaan kovin kauaa Primiksen kuumetessa seisoskelusta. Kun Nina vihdoin kaartoi lopputervehdykseen, keräsin ohjat taas kertaalleen, annoin raipan Ingalle ja suuntasin valkoisten aitojen sisään. Kossu käveli rennosti radan ympäri ne parit kerrat, mitä ehdittiin kunnes lähtömerkki soi. Siirsin hevosen rauhallisesti raviin ja suuntasin radan alkuun. Jos jotain positiivista etsitään, otti Kossu ainakin iisisti. Se nimittäin kouluaitojen sisäpuolella valahti aivan veltoksi ja matalaksi. Vaikka kuinka pyysin ja pyysin sitä nousemaan hieman ylös, ei siitä tullut mitään. Kuin Kylliä olisi ratsastanut! Lopulta mentiin koko rata aika "eteen alas" -taktiikalla, eikä meidän askeleen pidennyksessä ollut mitään erityisen hienoa. Laukka nousi juuri ja juuri, mutta siirtymiset hitaampiin askellajeihin olivat äärettömän terävät ja onnistuneet. En siis kauheasti innostunut radasta, kun viimein tervehdin tuomaria radan lopettaakseni. Kiitin silti Kossua - se oli varmasti tehnyt parhaansa. Kävelin vielä seuraavan, eli Jassun radan ajan maneesissa. Primis oli aika sähäkkänä, mutta sinitukkainen tyttö sai sen silti hallittua aika hyvin. Se näytti laukkojen aikana jännittyneeltä, mutta muuten oli erikoisen rento, vaikkakin ryhdikäs ja kaikinpuolin edustava. Laskeuduin selästä alas ja lähdin taluttamaan hevosta karsinalle. Siellä riisuin sen nopeasti, purin letit, harjasin ja loimitin tottunein liikkein. Kun olin valmis ja vein kamoja satulahuoneeseen, kuulin kaksien kavioiden kopisevan betonilattiaan. Huusin Ellidalle kysyen kuinka sillä oli sujunut ja sain vastaukseksi "ihan ookoo". Lopulta oltiinkin Kossun kanssa vasta kolmansia ja ensimmäiset, jotka eivät sijoittuneet. Vallua varustaessani mietin vain, ettei sillä ollut niin väliä. Enemmän välitin tulevasta radasta, koska ratsastaisin Vallua. Siitä oli tullut mulle Se Hevonen, jota haluaisin ratsastaa kerrasta toiseen. Siksi olinkin menossa estekisoissakin sillä suurimman luokan. Verkan auetessa olin valmis ja me lähdettiin. Verryttely tosiaan tänään tehtiin ryhmissä maneesin liian pienen koon vuoksi, mutta koska meitä oli yhdessä luokassa enimmillään vain neljä, oli jokaisessa luokassa vain yksi ryhmä. Vallu tuntui ihan jäätävän hyvältä ja kokeilin heti jättää raipan pois. Se liikkui hyvin eteen, sen takajalat olivat aktiiviset ja liike pyöreää sekä joustavaa. Koko fiilis selässä oli kuin olisin palannut kotiin. Se oli herkkä kaikille avuille, mutta eniten istunnalle ja kääntyi pelkästä lantion liikkeestä minne halusin. Kehuin ruunaa paljon ja koko ajan, Vallun välillä pärskähdellessä innoissaan. Me lähdettiin viimeisenä, joten näin kaikkien radat. Mio oli terhakan näköinen ja vaikka ensimmäinen laukannosto oli vauhdikas, se oli ihana näky. Pirtsakka poni näytti niin iloiselta mennessään, että sen täytyi saada joitain söpöyspisteitä tuomarilta. Teppo taas oli sellainen normaali puutarhajyrsijä, ei nyt mitenkään hetkauttanut, mutta ihan mukavan näköinen. Ellida osasi kyllä ratsastaa, mutta tiesin ettei Teppo ollut tallin vaikein hevonen. Se näytti kyllä menevältä tyypiltä ja lopputervehdykseen pysäyttäminen hieman venyi. Seurasin rataa niin keskittyneesti, että melkein unohdin oman vuoroni. Kokosin ohjat taas, antaen avut käyntiin. Vallun kanssa rata sujui kuin tanssi. Se kulki kauniisti, aavistuksen koottuna, teki kaiken mitä pyysin välittömästi ja innoissaan. Olisin odottanut sen olevan hieman jännittyyneempi, mutta se oli kaikkea muuta. Rento ja kuuliainen, kaikkea mitä hevoselta voi odottaa. Mulla oli radan jälkeen ihan jäätävän hyvät fiilikset ja olin yhtä hymyä - mistä sain kyllä kuullakkin. Taputin Vallua varmaan puoli tuntia vielä radan jälkeenkin koko ajan. Ainakin se tiesi tehneensä oikein! Kaikesta huolimatta olin ehkä vähän järkyttynyt, kun Jassu kiljui, että oltiin oikeesti voitettu. Mä menin aika oo moilaseksi koko jutusta, mutta hymy vain leveni. Kisojen jälkeen Jassu alkoi höpistä jostain päikkäreistä ja lopuilta mä suostuin kotona syömässä käytyäni hakee sen niiltä. Bussilla matkustaminen ei ollut mun lempipuuhaa, mutta tänään koliseva rämä oli rauhoittava. Jo ennen kuin itse olin kotona, luin viestin Jassulta: se lähätti snäpärin, että nyt tutimaan. Lähetin takaisin bussista kuvan ja että eikä. Kotona oli mylläkkä (Janna ei ollut vieläkään tullut), mutta äiti oli taas purkanut surunsa ruokaan. Niinpä meillä oli Suomen juustoisinta lasagnea, joka oli ihan äärettömän hyvää. Mutsi tiesi kyllä, että kukaan ei voinut vastustaa sen ruokia ja lähetti Jannalle viestillä ruuan olevan valmista. Janna tuskin tulisi, se oli varmaan tekemässä jotain, mistä mun oli hyvä olla täysin tietämätön. Kun pääsin Jassun pihalle, se ei ollut siellä tavalliseen tapaan. Kevari vielä käynnissä vedin kypärän pois päästä ja kulma koholla koetin etsiä sitä katseellani. Lopulta ulko-ovi avautui ja sen sininen tukka ilmestyi oven rakoon. "Öö, mä oon vähä vaihees", se huikkasi. Mä en vastannut mitään ja kuulin lauseen vain hatarasti, vaikka huomasin miksi. Kuitenkin ainoa, mitä pystyin ajattelemaan oli "ai, leopardikuosi on muotia alusvaatteissakin". Se melkein repi mut sisään ovesta ja läjäytti sen takanaan kiinni painuen sitten johonkin huoneeseen - luultavasti omaansa. Jäin sen kämppisten uhriksi keittiöön. Ne tuijotti kummatkin mua silmät sirrillään, vaarallisesti, kunnes alkoivat pommittaa kysymyksiä. "Minkä arvosanan antaisit Jassulle?" kysyi mies. Kohotin kulmiani, mutta tokaisin jotain kasista ja ysistä. "Minkä numeron annat perseelle asteikolla nollasta viiteen?" kysyi toinen. Koetin näyttää mietteliäältä, vaikka tiesin mitä vastaisin. "Ehkä nelosen. Ja puolikkaan päälle." "Mikä on paras kutupaikka tallilla?" Vastailin kysymyksiin rennosti, kunnes Jassu ilmestyi oven suuhun. Sillä oli mun kanssa ihan samikset housut, sekä vähän tavallista avonaisempi kaula-aukko. Mä jäädyin, kunnes tajusin taas olevani liian Joona siihen. Jassu lähti repimään mua eteiseen, kiskoi kangastossut jalkaansa ja nappasi kypärän maasta. Se hyppäsi tottuneesti mun taakse kevarille ja taas oli määränpää Pappilan ponitalli. Roxin häntä oli taas aika järkky. Ihan ensimmäiseksi lähdin siis taas pesemään sitä. Jassu ilmestyi vähän väliä irvailemaan mulle ja näytin takaisin vain keskisormea. Putsasin ruoka- ja juomakeput vielä perään, mutta Roxin jalat oli tänään vähän kuumat, ettei se osallistunut tunnille. Se oli kyllä yks hankala hevonen, kakkapylly ja hankalajalkainen samaan aikaan. Sai nähdä, milloin se lopettaisi hyppäämisen tai menisi kuoppaan. Vielä kuitenkin oli toivoa, olihan näitä päiviä ehkä kerran vuodessa. Tänään tamma sai siis vain nopean kylmäyksen sekä lepoa. Päivän hienoin oli tietenkin mun ja Jassun suunnitelma lukita Jake että Nina rehuhuoneeseen. Se onnistu enemmän kun hyvin, vaikka näinkin kiukkuperseen näköisen Kaislan päästävän ne pois aika pian. Putsasin Roxin varusteet nopeasti vedellä ja pyyhkeellä, vaihdoin satulahuovan uuteen ja heitin vanhan tän päivästen valkosten huopien seuraksi pesukoneen päälle. (En sentään koneeseen, yksi tummansininen monien valkoisten kanssa? Vaaleansininen ei ollut ainakaan Roxin väri.) Palatessani ponipuolelle mut pysäytti kaks tyttöä, ehkä 15 vuotiaita blondeja. Ne kyseli jotain Roxista, miksi se oli yhtäkkiä vaihdettu pois tunnilta. Sanoin sillä olevan huono päivä, jota ei tarvinnut selittää tarkemmin. "On se kyl kiva poni, olisit varmaan halunnu ratsastaa sillä", totesin, kun toinen kertoi joutuvansa nyt Martan selkään. "No, täs tallissa on moniakin, joita haluisin ratsastaa", tyttö vastasi ja sen ääni tihkui jotain, mikä ei olisi ollut sen faijan mieleen. Virnistin, osoittaen sitä etusormella tavalla, joka sanoi "fiksu tyttö". Kun kuulin mun nimen taas huudettavan, olin ihan varma, että kiukkuperse-Kaisla toteuttaisi taas siveysohjelmaansa, mutta pian mun kaulassa roikkui jotain pastellinsinistä. Se supisi mun korvaan jotain mangusteista, josta en saanut selvää oikein mitään. Ja ihan puskista läjäytti tytöille, että olin varattu. Olin vai? Multa oli vissiin mennyt jotain tosi pahasti ohi. Se painoi sen otsan vasten mun otsaa ( huulethuulethuulet, hajuvesi oli makeaa) ja hykerteli. "Mitäs vittua toi nyt oli?" kysäisin terävästi, mutta tyttö vain päätti kadota paikalta. Tuhahdin sille. Naiset! En kuitenkaan luojan mielestä ollut saanut niistä tarpeekseni, koska kohta kummaltakin puolelta käytävää tuli tuttuja naamoja. Noora oli yhä samoissa vaatteissa kuin kilpailuissa, ties mitä juorunnut tallilla. Sandra taas oli ratsastushousuissa ja -saappaissa, joten oli varmaan menossa tunnille. "Moi Joona", kumpikin sanoi samaanaikaan. "Moi Sandra, Moi Noora", vastasin kummallekkin. Ne vilkaisivat toisiaan, asettuen sitten rinnakkain mua vastapäätä. Aika huvittavaa oikeastaan. "Onnee siitä voitosta", Noora sanoi ja virnistin. Olihan se siistiä. "Ai sä voitit? Onnee!" kiekaisi Sandra. Se kertoi, että sen ratsu tänään olisi Anja. Auts. Mun irvistyksestä se päätteli ponin olevan hirveä ja jo vähän kauhisteli. Mä tosin ajattelin enemmän, mitä kyseisen eläimen hoitaja pistäisi sen kestämään. "Kuinka hyvin sä muistat eilistä?" Oho. Paha kysymys. Aika hatarasti? Nooran ilme kiristyi silmissä. "Heikosti, mutta mulla on videoita, jotka piristää kivasti muistia. Pidetään ihmessä salsatanssit toistekin", vastasin ja Noora näytti olevan ihan ulalla. Mä vähän valotin asiaa. "Meillä oli kivat puistokännit ja se näkyy. Alkoholi virkistää mieltä kivasti, ja vau, en olis ikinä uskonut et tää liikkuu tälleen!" Osoitin tietenkin mun lantiota. "Sähän oot ratsastaja, totta kai se liikkuu", Noora sanoi pirtsakasti. Sandra tyrskähti ja keikutti takapuoltaan kuin mikäkin latinotanssija. "Joonaaa!" kuului yllättäen taas tuttu huuto. Ryntäsin Jassun luokse ennen kuin se taas ryntäisi mun kaulaan, nappasin sen käsistä kiinni painaen ne kylkiin kiinni niiden kurottaessa uhkaavasti. "Saat selittää joskus, mitä vittua sä duunaat, mutta nyt mä juttelen ihmisille. Okei?" mutisin sille. Jassu näytti siltä, että tappais mut. Olin vähän turhan tottunut siihen ilmeeseen jo, joten päästin kädet irti. Se veti ne heti puuskaan, sähähti mulle jotain paskapäistä ja pojista. Kääntyessään ympäri se vielä räkäisi maahan mun jalkojen juureen ja kun mä katsoin Sandraan ja Nooraan, en voinut kuin vain kohauttaa mun hartioita. "Mitäs toi nyt oli?" kysyi ensimmäisenä Sandra. "No mä en tosiaan tiedä", vastasin kärttyisesti, vetäen kuitenkin hymyn takas mun naamalle. "Joku vissiin hiukan kusessa", kiusoitteli Noora tuijottaen silmät taas sirrissä Jassun perään. Mun oli pakko nauraa. Kaikista meidän viesteistä huolimatta, olihan meidän tilanne selvä. "Me ollaan vaan kavereita!"
|
|
|
Post by Kaisla on Mar 4, 2015 20:16:48 GMT
★★★★★ + ★★★★
Broilerilla oli niinkin nätit letit, että esittelin kuvaa ruokatauolla toimistossa. Helena-parka ei näytöltä nähnyt mitä 'se meidän Joona' oli lähettänyt, ja hän oli pudottaa silmät päästään Ingan "Aika tiukka paketti"-kommentin jälkeen. Toisaalta, broilerin ikäiset pojat ovat yleensä aika käteviä käsistään... :-)
Kuulitkin varmaan jo Jassulta, olet myöskin päässyt Paskapartioon. Friidu osaakin varmasti kertoa hieman tarkemmin mitä teette, ja miksi sen teette. Rangaistus on ainakin näin aluksi viikon mittainen. Jos talutatte tunneilla, ei teidän kuitenkaan tarvitse siivota kasoja. Tai oikeastaan, teidän ei pidä. Se vielä puuttuu että aiheutatte kaaosta maneesissakin.
Kaisla
(Jos Roxin jalat kuumottelee vielä, sille voi vetää jääpalapussit - tai lunta, jos sitä enää tänä vuonna tulee - jalkoihin, vesikarsinaan voi syntyä jonoa jos seisottelet sitä siellä paljonkin.)
|
|
|
Post by Joona on Mar 6, 2015 21:30:53 GMT
6. maaliskuuta 2015 Yhdeksäs, missä taas yksi sinkkunainen rengastetaan (ja se on ihan väärä) Kaisla ei ollut tykännyt meidän pienestä juonesta vaan oli nähnyt meidän tehneen totaalisen väärin Jakea ja Ninaa kohtaan, sekä ennen kaikkea häpäisseen rehuhuoneen täysin lukitessamme kaksikon sisään. Niinpä mut oli nimitetty Paskapartioon Jassun kanssa, joka oli musta ihan järkyttävän loistavaa. Me saatiin jopa keltaiset huomioliivit, joiden selässä luki PP isoin, mustin kirjaimin. Me istuttiin maneesin katsomossa talikot kourassa ja seurattiin ratsastustuntia. Mun kyynerpäät oli polvilla ja pää nojasi käsiin, Jassu nojasi taaksepäin seuraavaan rivistöön tylsistyneenä puhelin kourassa. Laiskasti seurasin tunnin kulkua, kun taas yksi niistä elikoista - Do - nosti häntäänsä ja päästi meidät taas töihin. "Se on sun vuoro", tokaisin, Jassu nousi ylös mutisten, purukumia suussaan paukutellen. Pian sininen tukka jo heiluikin, kipaten kerätyt lannat yhteen niistä neljästä kulmiin sijoitutetuista ämpäreistä. Meijän duunia kestäisi vielä tämän jälkeen toisen tunnin verran. En ollut ehtinyt tekemään mitään hoitajan töistäni, paitsi auttamaan Roxin ratsastajia valmeiksi. Tämän tunti olisi tamman viimeinen, joten sekin loppuisi pian. Silti mua odottaisi vielä ruokakupit ja muut putsattavat. Roxi näytti ihan tyytyväiseltä ravatessaan komeasti joku blondi selässään. Se oli ollut ihan mukava tyty, muttei puhunut juurikaan. Menossa oli C -merkin tunti, joten kyseessä ei ehkä ollut kaikkein taitavimpia ratsastajia. Roxi ei ollut hankalin hevonen tallissa (mikä oli ihan hyvä, koska en olisi hankalia jaksanutkaan). Mä pidin muutenkin enemmän sellaisista kilteistä ja vähän herkemmistä hevosista. Roxin lisäksi mun lemppariponi oli Mio, jolla olin ponivuosina ratsastanut paljon. Hevosista ei ehkä tarvinnut edes kysyä, olinhan sentään Vallun faniklubin puheenjohtaja, ainakin kuvainnollisesti. Mulla ei ollut hajuakaan, oliko sellaista olemassa, mutta jos olisi ollut niin tietenkin olisin ollut sen päämies. Jassu istui takaisin mun viereen puuskahtaen. Virnistellen pörrötin sen valmiiksi sekasotkuista tukkaa ja se muksautti mua olkapäähän. "Älä oo niin myrtsi, ei tää oo niin kamalaa!" naureskelin sen masikselle. Ei tää musta ollut ihan noin kamalaa, eikä tätä tarvinnut tehdä kuin viikko! Kamalalle mulla oli paljon parempiakin määrityksiä. Jassu sen sijaan oli aivan eri mieltä. Sen mielestä tää oli ihan karseeta eikä peitellyt sitä. Mä olin suorastaan hymyillyt kun olin kuullut meidän saavutuksesta (= rangaistuksesta), hei kamoon Paskapartio! PP! Saatiin tästä merkkikin, mikä oli vielä hienompaa. Tuntui, että koko duuni oli suorastaan luotu mulle. Hevoset siirtyivät loppukäynteihin yksi kerrallaan. Lopuksi jokainen ratsastaja jalkautui, me jätettiin talikot maneesiin ja kipaistiin auttamaan. Blondi näytti yhä hiljaiselta, mitäänsanomattomalta. Ei hymyillyt, muttei jurottanutkaan. Kävelin keltaisessa liivissäni tytön vierellä talliin ja autoin riisumaan ponin varusteista. Roxin jalat olivat taas olleet paljon paremmat jo monta päivää. Niitä ei tarvinnut kylmätä enää kuin rankimpien treenien jälkeen. Tamma koetti hinkata itseään mua vasten, kun otin suitset pois, mutta nauroin vain sille enkä antanut. Se ei tuntunut siitä loukkaantuvan, koska sai heti suitset pois saatuani hangata päätään ruokakuppiinsa. Blondi otti satulan pois selästä sekä suojat. Harjaus kävi tytöltä rivakasti ja pian Roxi oli hoidettu. Mä palasin maneesiin, jossa Jassu istui katsomossa yhtä onnellisena kuin aiemminkin. Tunti sujui hitaasti, mutta ihan mukavasti istuskellen. Ei meillä kovin hurja kiire ollut koskaan. Kaislan näin kerran kurkkivan maneesiin, selvästi halusi nähdä hoidettiinko me homma. Ihan kun mä olisin sluibannut Nooran katseen alla! Nainen mulkoili mua pahasti maneesista aina vähän väliä. Kun tunti oli ohi, riensin kovalla vauhdilla etsimään pesutarpeet ruokakupille sekä vesiautomaatille. Suolakivikin vaati puhdistusta. Kun olin juuri suoristumasta kumarasta poimiessani vesiämpärin maasta, rysähti mun niskaani jotain raskasta ja eläväistä. Olin jo huutamassa Jassua pois mun kimpusta, kun katsoinkin jo tummiin, isoihin silmiin, joiden ympärillä olivat tuuheat ripsien pidennykset. Sandra virnuili kuin mikäkin hölmö, sillä oli päällään vain farkut ja paksu toppatakki. Se varmaan näki, kuinka katsoin sen asuvalintaa kummissani, eihän se käynyt juurikaan muissa kuin ratsastusvaatteissa - eihän se minkään muun kuin ratsastuksen takia täällä käynytkään. "Oon sopimassa paria korvaustuntia. Ei sen ihmeempää", se kuittasi nopeasti ja räpsytteli paksuja ripsiään. Tyttö keikkui hieman kantapäillään tunkien kätensä farkkujen takataskuihin. "Sua ei oo nyt pariin päivään näkynyt." "On ollu vähän tekemistä", vastasin lyhyesti. Lähinnä ehkä enemmänkin mietittävää, Janna ei ollut vieläkään tullut kotiin. Mutsi oli sekoamassa. "Aa... Mutta pistä ees joku päivä jooko jotain viestiä?" Sandra kysyi, nostaen kulmaansa hieman. "Tietty, muru", lupasin ja hetkessä tyttö oli kadonnut. Tein kaikki mun duunit nopeasti, mutta tarkasti. Hoidin kippojen ja kuppien lisäksi puhtaaksi myös Roxin varusteet, joista satulahuovan vaihdoin uuteen. Vanhan satulahuovan heitin pyykkikoneen päälle. Suitset niputin siististi, kuten tallissa oli tapana. Roxin varusteiden kiiltäessä, kävin etsimässä Jassun. Sillä oli vielä jotain tekemistä, mutta vietin ajan vain norkoilemassa pihalla kevarini vieressä. Kun Jassu viimein tuli, kumpikaan ei sanonut mitään. Me lähdettiin nopeasti tallista, jossa oli taas tullut vietettyä koko ilta. Ei sillä niin väliä ollut. Me oltiin menossa Jassulle, meinattiin kattoo leffa ja varmaan syödä enemmän kuin kukaan suosittelisi. Jätkät pisti koko ajan ruikuttavia viestejä, että lähtisin ulos, mutta mua ei tänään huvittanut. Vielä vähemmän huvitti, kun ajettiin meillä päin sijaitsevan S-Marketin ohi. Janna.Mun takaa kuului pieni parkaisu, kun käänsinkin kevarin nopeasti oikealle ja pysäytin parkkikselle. Janna kääntyi katsomaan meitä kohti, ja sen katse tarkentui heti kun näki mut. Se irtosi jostain jätkästä, jonka tiesin Tommiksi ja näytti etsivän parasta pakoreittiä. Mä en suonut sitä sille, en tosiaan, vaan pysähtyessäni nousin nopeasti pyörän päältä ja heitin kypärän lennosta Jassulle. Se oli jähmettynyt paikoilleen ja yritti selvästi tajuta tilannetta. En mä ollut sille kertonut mitään Jannasta ja sen touhuista, vaikka kyseessä olikin mulle hyvä ystävä. Ehkä mä olin vähän liian mies siihen. Katsoin Janna tuimasti, se koetti näyttää viattomalta. Tyttö lähti kuitenkin mua vastaan. Sillä oli raju meikki ja nahkatakki, joka sai sen näyttämään vanhemmalta. Mua vähän hämmästytti, kuinka viisi päivää sai sen näyttämään ihan erilaiselta. Jokin mun katseessa sai Jannan tulemaan mua kohti, poispäin kavereistaan. Se ei varmasti halunnut kavereiden kuulevan mitä mä meinasin sanoa. Varsinkaan Tommin ei kannattanut tulla mun lähelle. "Millon meinasit tulla kotiin?" kysyin välittömästi. "En koskaan", Janna tiuskaisi. Tuhahdin kovaan ääneen. "Älä viitti, miten meinasit elää? Tommi ei kuitenkaan sua täysin kustanna. Turha ruikuttaa sit kuukauden päästä kun et enää sille kelpaa", mutisin takaisin ja mulkoilin jätkää pahasti. Se näytti vähän hämmästyneeltä, mutta olin aika varma, että se kyllä tunsi mut. Olinhan Joona Aro. "Sä et tiedä siitä mitään", Janna murahti ja oli kääntymässä ympäri palatakseen kultansa kainaloon. Nappasin sen vasemmasta käsivarresta kiinni ja pakotin kääntymään ympäri. Silloin huomasin jotain, mikä sai mut päästämään irti ja hiljentymään, vaikka olin juuri meinannut aloittaa todellisen karjunnan. Jannalla oli kihlasormus. Kihlasormus."Mikä tää on?" Mun ilme oli typertynyt enkä voinut olla esittämättä kysymystä, vaikka tiesin vastauksen. "Tommi ei jätä mua. Ymmärrätkö?" En ymmärtänyt, mutta käännyin ympäri ja kävelin takaisin kevarille. Jassu katsoi mua silmät sirrissä, kypärän pois ottaneena. Katsoin sitä hetken, kunnes aloin kurottaa kypärääni sen takaa. "Mun sisko on kihloissa." "Ihanaa!" "Mun sisko on 14 vuotta." "No sitten se ei vissiin oo niin ihanaa." Ei ollut ei. Mun ainoa lohtu oli, että Janna saisi naimaluvan vasta kesällä. Ehkä se tulisi järkiinsä? Tai sitten ei. --- / Vähän jännä tarina, mutta oli hauska kirjoittaa. Ei tällä ehkä tähtiä kerätä, mutta ei kadutakkaan!
|
|