#4 B-merkki
Olin jo melkein kävelemässä suoraan Vallun karsinalle, mutta jokin suurempi voima (tai se vähäinen järki mun päässä) ohjeisti kulkemaan hevoslistojen kautta. Se oli ihan hyvä, koska mun nimen perässä oleva nimi ei alkanutkaan V:llä vaan P:llä, missä oli aika vissi ero. Primis tuntui olevan varsin säpäkkä tamma, jonka menoa olin saanut katsella joka tunnilla. Se oli niitä, joka eteni tahtoessaan maneesin päästä päähän vain silmänräpäyksessä.
Vaalea pää katseli mua kaltereiden toiselta puolelta varautuneesti, kun asetin kamat sen karsinan eteen. Avatessani karsinan oven, se kääntyi katsomaan mua ilmellä, joka ihan selvästi sanoi mitäsätäälläteetmeepois ja kun tamma nuuski mun kättäni, se ihan varmaan ajatteli poikabakteereitaällööö tavalla, jossa viimeinen kirjain oli venytetty kuin opperalaulajalla.
"Älä viitti olla tollanen pissaliisa", mutisin sille ja sain sen näyttämään ihan varmasti vielä loukkaantuneemmalta. Peräti niin loukkaantuneelta, että seuraavaksi toinen takajalka jysähti kovaa karsinan seinää vasten. Sellaisia ne naiset oli: käyttäytyivät hölmösti ja kun vähän sanoit vastaan, aloittivat kolmannen maailmansodan.
Primis tuntui ajattelevan, ettei sen tasoinen arvokas lady voi nostella kavioitaan vieraille miehille, joten sain tosissani tehdä töitä saadakseni sen näyttämään jalkojaan. Mun teki mieli murista sille, ihan kirjaimellisesti, mutta hillitsin itseni jotenkin edes. Hetken taisteltuani olin saanut putsattua kaikki neljä kaviota ja tarkastettua jalat muutenkin. Primis ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä (vieläkään).
"Joona - Primis 1-0", tokaisin sille naureskellen ja jos tamma olisi ollut ihminen, vannon että se olisi nyrpistänyt nenäänsä ja nostanut sen kohti taivasta. Primis ei hyväksynyt kuin pehmeä harjan (joka oli glitterillä koristeltu ja pinkki), vaan arkoi muita selvästi. Kun olin saanut viimein karvan kiiltämään niin hyvin kuin pystyin ja hevosen suojitettua ilman ongelmia, aloin satuloimaan Primistä. Siitä tamma ei taaskaan niin välittänyt ("siis ei toi ruskee sovi mulle lopeta mun suitsetkin on mustat"), mutta pian olin saanut penkin asennettua.
Aloittaessani suitsimista alkoivat muutkin olla valmiita. Kun joka puolelta kuului "valmis" -huutoja, aloimme taluttaa hevosia maneesiin. Primis ravasi maneesin ovestakin sisään, jolle pyörittelin silmiäni. Ingan mulkaistessa mua pahasti, kuitenkin lopetin. Mikä kaikilla oli tänään, kun olivat niin kärttyisiä?
Kiristin satulavyön ja nousin selkään. Jouduin pidentämään jalusta yhdellä, vaikka olinkin säätänyt niitä jo karsinassa. Samalla Inga aloitti selostamaan päivän tehtäviä, joihin en oikein osannut sanoa juuta enkä jaata. Antaessani tammalle hellät pohkeet, se oikein loikkasi eteenpäin. Nostin toista kulmaani aavistuksen ja ilmeeni varmasti kertoi kaiken tarvittavan. Vai että tälläinen hevonen. Pitkin ohjin se käveli reippaasti ja jouduin koko ajan ohjaamaan sitä toisten takapuolista eroon, mutta se sentään käveli hötkyilemättä.
Kerätessäni ohjia Primis jännittyi heti. Se ei tuntunut sietävän minkäänlaista otetta suustaan. Aloin ratsastamaan sitä pohkeellani eteenpäin, jotta se vähän venyttäisi askeltaan ja rentoutuisi. Onnistuin varsin hyvin, koska pian tamma laski päätän alkaen kaartaa kaulaansa. Takajalat alkoivat polkea paremmin mahan alla. Kaarevat urat meillä sujuivat aluksi, miten sen sanoisi, varovaisesti. En paljoa uskaltanut ottaa ohjasta kiinni, ettei tamma mennettäisi nyt käynnin rentoutta. Inga koetti neuvoa mua itseäni rennommaksi ja tietenkin tottelin niin hyvin kuin pystyin. Lopuksi kaari sujui ihan hyvin, mitä nyt yhden kerran Primis hyppäsi kaikilla neljällä jalalla ilmaan. Olihan ihan normaalia, että maneesien kulmissa oli ihmisille näkymättömiä poninsyöjäfasaaneja. Luultavasti kirkkaanpunaisia väriltään.
Ravissa Primis muuttui jo ihan pidäteltäväksi. Koetin kaarevia uria hyväksi käyttäen ratsastaa sitä pohkeella ylös ilman, että se olisi seuraavaksi toisessa päässä maneesia (
"Primis sä et oo poni et sä kuulu sinne"). Inga sanoi, että mulla oli ihan hyvä ulko-ohjan tuki, mutta saisin taivuttaa hevosta aavistuksen enemmän. Primis ei vieläkään sietänyt suuria ohjasotteita, mutta alkoi avuistani hieman kevetä edestä ja koota itseään paremmin.
Seuraavan tehtävän avotaivutukset onnistuivat ihan hyvin, mutta pian Primis jo ennakoi laukkoja. Se alkoi joka kerta kulmassa pomppia paikoillaan laukkaa, kunnes annoin sille oikeat avut. Myöskin himmaamisessa olisi ollut parannettavaa. Siinä välissä Primis kuitenkin tuntui kivalta, sen laukka oli isoa ja ilmavaa. Inga koetti saada mua koko ajan istumaan syvemmälle satulaan ("
ISTUISTUSYVEMMÄLLE"), joka toimi ihan hyvin. Pomppimista en kuitenkaan saanut loppumaan.
Kävelytauko välissä ei meidän tapauksessa sisältänyt paljoa kävelyä. Primis tuntui ajattelevan, että sellainen oli ajanhukkaa. Koetin istua syvälle, edelleen, ja pidätin kaikilla niillä avuilla millä pystyin. Juuri kun se alkoi tajuta, että nyt käveltiin, jatkettiin tehtäviä.
Avotaivutus sujui ihan hyvin, kun sain Primiksen taas ratsastettua pois ohjalta. Aluksi se painoi liikaa liikkuen lähinnä eteenpäin eikä avotaivutuksesta ollut tietoakaan. Kun saimme tehtävän sujumaan, pysyi volttimme suunnilleen samankokoisena monta kierrosta. Inga oli ihan tyytyväinen meihin, joten siirryimme käyntiin pitkin ohjin uralle.
