|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Sept 15, 2013 8:05:10 GMT
"Veijo" s. 2003, ruunikko puoliveriruuna
Tämä päiväkirja on vain hoitajille!
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Jul 12, 2015 14:11:20 GMT
Ensimmäistä kertaa | 12.07.
Mun pyörä tuntu huutavan viimeisiään, kun mä poljin kovaa kyytiä kohti Pappilaa. Se ritisi ja rätisi, jokaisella polkaisulla odotin, että jotain lentäisi irti. Pappilaan päästessäni potkaisin pyörän pusikkoon kimpaantuneena ja odotin, että se olisi pilkkoutunut miljoonaan osaan pelkän ärtyneen katseeni voimalla. En mä muuten olisi sitä pyörää vihannut, mutta en mä sillä rotiskolla voinut polkea minnekkään, ilman että kaikki katsoisivat mua pahasti. Eikä sillä kai niin väliä ollut, mutta vihasin sitä pyörää silti.
Kun pyörästä oltiin päästy mä jatkoin kävellen sinne tallipihaan ja jäinkin hetkeksi tutkailemaan mulle vielä hieman uutta paikkaa. Mä olin tainnut kerran käydä kurkkaamassa Pappilaa, kun olin ollut ohikulkumatkalla ja ei ollut kiireitä, mutta sekin oli täysin siinä. Siispä mä tutkin paikkoja ihan rauhassa. Talli tuntui tyhjältä, niin kuin mä olin jossain aivoni sopukoissa toivonutkin. Ja juuri kun olin ehtinyt nauttimaan siitä talin hiljaisuudesta kuulin askelia takaani. Havahduin kääntymään juuri kun tämä käytävällä kävelevä minua puhutteli. "Taidat olla se uusi hoitaja?", hänen äänestään kuuli napakkuuden ja katseesta näki sen, kuinka hän karsasti koko olemustani. "Juu. Mä tulin ihan vaan tutkii paikkoja ja etsiin jotain tekemistäkin", kerroin kuin avoin kirja konsanaan ja tämä nainen katsoi minua yhä karsastaen. "Täällä on aina tekemistä. Kun nyt kerran ei sadakkaan sä voit putsata ne Veijon kamat, kun niitä ei oo kukaan putsannut pitkiin aikoihin", tuo selvitti ja nostin kasvoilleni hymyn, joka oli tottunut sillä keikkumaan. "Mä hoidan" Ja kun olin tämän sanonut nainen katsoi minua jo hieman paremmalla päällä. En tiennyt miksi, mutta se oli minusta oikein suotavaakin. "Mun nimi on muuten Kaisla", hän huikkasi, samalla kun lähti kävelemään ohitseni. "Taija" ehdin huikata vielä perään ja tuon käden heilautuksesta tiesin, että turhaan jatkaisin puhumistani.
Mä en jäänyt siihen käytävälle pitkäksi aikaa seisoskelemaan, vaan jatkoin peremmälle, jotenkin löytäen satulahuoneeseen. Keräsin sieltä mukaani satulan ja suitset, sekä tietenkin pesuvehkeet. Raahasin ne sitten päättäväisenä ulos, jossa pilvet kyllä kertoiva, että saisin hoitaa homman nopeasti. Laskin satulan puomille ja muut kamat jakkaralle sen viereen, lähtien sitten hakemaan vettä. Se oli nopeasti hoidettu ja rupesin purkamaan suitsia sen minkä kerkesin. Siinä mä sitten pesin niitä suitsia ja rasvasin niitä sen jälkeen. Homma oli aivan liiankin tuttua ja laittelin remmejä takaisin paikoilleen tottunein sormin. Seuraavana oli vuorossa satula ja mulla kesti kauan keksiä, minne mä tungen ne kunnossa olevat suitset. Mä jopa sainkin ne sit roikkumaan siihen puomille niin, ettei ne tipu ja likaannu uudestaan. Vesi oli pakko käydä vaihtamassa, kun ei siitä pikimustasta vedestä olisi ollut apua satulan pesussa. Ja siinä, että mä sain satulan ja ne suitset kuntoon (ne kun sattui tippumaan maahan tuullessa) meni aivan liian kauan. Onneksi tallille oli kerennyt joku hoitaja, jolla oli jokin menopeli mukana. Musta kun tuntui, etten todellakaan pyöräile sillä pyörän rotiskolla laitumille, jonne mä halusin nyt enemmän kuin muualle. Pihassa seisoi joku skootterinsa kanssa ja mä riensin tuon luokse kuin mikäkin. "Hei, onko sulla aivan kamala kiire", mä kysyin sitten ja katsoin tuota arvioiden tuon kiireellisyyttä. "Ei kai?", nainen katsoi minua vähän hämmästyneenä ja huokaisin helpotuksesta. "Hemmetin hyvä. Mä oon siis Taija, uus hoitaja. Mutta siis voisitko sä millään heittää mua laitumille? Kun pyörä on vähän paskana ja sillee", kysyin sitten enempää asiassa mutkittelematta. Tämä nainen, tai tyttö, epäröi hieman, mutta suostui lopulta pyyntööni. Kerroin, että saisin kyllä kyydin pois sieltä ja se olisi kuulemma hyvä. Tuo esittäytyikin jossain vaiheessa Sierraksi ja mä istuuduin tuon kyytiin. Me lähdettiin siitä sitten liikkeelle ja ai hemmetti mä olin tyytyväinen, että sain kyydin laitumille.
Laitumilla mä nousin sitten pois kyydistä ja kiitin. Tuo kertoi lähtevänsä takaisin tallille ja mä huikkasin heipat. Ruunalaitumella näkyi oikein elämäänsä tyytyväisiä hevosia ja ensimmäiden joka nosti päänsä ruohosta taisi olla nimeltään Ted. Se lähti liikkeelle kohti porttia ja mä pujahdin samalla sisään laitumelle. Iso hevonen tömisteli luokseni ja painoi päänsä suoraan syliini. "Oletpa sinä suloinen otus", hymyilin ja rapsutin hevosen poskea. Pienen silittely hetken jälkeen hevonen suostui nostamaan päänsä sylistäni ja pääsin etsimään Veijoa muiden ruunien joukosta. Vastaan kävelivät kyllä iloisina Do ja Hannu, sekä niiden jälkeen Kossu. Mutta Veijo seisoi kauimpaisena kaikista hevosista ja mutusti ruohoa. Käteni kulki Hannun karvaa pitkin ja jatkoin hevosten luota sitten Veijon luokse. "Hei. Mitä poika", juttelin hevoselle, joka nosti päänsä katsoakseen kuka oli saapunut häiritsemään tuon ihanaa ruokailuhetkeä. "Taitaa olla ihana olla laitumella" Höpötin hevoselle mukavia ja silittelin sen karvaa hymyillen. Veijoa ei tuntunut paljoa kiinnostavan. Se nyhti vain ruohoa aivan samalla tahdilla kuin ennen tulemistani ja katsoin ruunan jalkoja lävitse. Katselin myöskin oliko hevonen muuten vahingoittanut itseään, mutta kaikki näytti olevan aivan kunnossa. Muutamat itikat olivat jäystäneet hevosta jonkin verran, mutta se ei ollut vakavaa. Jäin siihen sitten vielä hetkeksi rapsutteleman Veijoa, joka välillä jopa soi minulle pienen hörähdyksen. "Hyvä ruuna", silittelin hevosta ja nostin taskusta kännykkäni joka tärisi. Mutsi. Se tulisi hakemaan nyt. Ja samassa auto kaarsikin laitumen vierelle ja sai Hannun laukkamaan portin viereltä pois. "Soosoo" sanoin vielä Veijolle, joka oli nostanut päänsä jännityneenä ilmaan. Taputin vielä sen kaulaa ja kehuin ruunaa, lähtien sitten talsimaan laitumen portille takaisin. Auton ikkuna avautui hitaasti ja ikkunasta kurkisti äitini. "Missä sun pyöräs on", oli ensimmäinen kysymys ja sai minut virnistämään ja pörröttämään hiuksiani.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Jul 12, 2015 18:49:59 GMT
★★★★
Jes, hyvä! Niitä Veijon varusteita ei oltu pesty valehtelematta pariin vuoteen ollenkaan. Nyt kun hevoset ovat laitumillakin, niin sullahan ei ole muuta tekemistä kuin pestä loputkin pesemättömät tuntihevosten varusteet, eikö? ;-)
Miltäs se Veijo vaikutti näin ensisilmäyksellä? Se on kyllä tosi herramies, vähän aliarvostettu tuntihevonen kuitenkin... Se sietäisi saada enemmän huomiota, mutta ehkä se nyt tulee samaankin kun sillä on oma karvankiillottelija!
Inga, hevosope
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Jul 14, 2015 22:26:04 GMT
Toista kertaa | 14.7.
Siinä mä seisoin aivan jumiutuneena kaupan hyllyjen välissä. Ehkei kukaan ole hymyillet mulle yhtä suloisesti hyllyn välistä kuin se jätkä. Mä vaan jäin täysin jumittamaan. Häkeltyneenä mä nostin mun käteen hyllyn viimeisen keksipaketin ja koitin niiden tönkköjalkojeni kanssa paeta kassalle. Mutta se seuras mua. Tai niin mä luulin. Hetkessä se jätkä seiso mun takana kassajonossa ja mun käsiä hikoilutti kuin viimeistä päivää. Hengittelin vaan hitaasti syvään ja nostin mun pienen ostoksen kassan liukuhihnalle. "Hei", sanoi elämäänsä kyllästynyt kassaneiti ja jouduin nieleskelemään saadakseni vastatuksi. Mä ladoin kolikot sen naisen käteen ja se kai kiitti mua, mä en tainnut saada selvää ihan kunnolla. Nappasin käsiini vain keksipaketin ja huikkasin etten tarvii kuittia. Kiiruhdin ulos ja seisahduin siihen oville. Minnekköhän hittoon mulla sitten olikaan kiire? Joten taas mä vain seisoin. Siirryin tosin nojailemaan kaupan seinää vasten ja pörrötin mun vaaleita hiuksia, näpertäen lopulta sitä keksipakettia auki. Mä en päässyt enään karkuun, koska mutsi oli kirjaimellisesti sanonut, että mun oli oltava siinä kaupan pihassa kun se tulis paikalle. Muuten se ei heittäis mua tallille. Oisinhan mä sillä pyörällä mennyt, mutta kun se makasi yhä siellä Pappilan ojan pohjassa, varmaan yhtä ruostuneena ja räsänä kuin ennenkin. Ehkä ketjutkin ois irti. Ajatuksissan tungin sitten ensimmäistä keksiä suuhuni ja hätkähdin, kun kuulin jonkun puhuttelevan mua.
"Moi?" mä sitten sanoin kysyvästi, samalla kun nostin katseeni siihen jätkään, joka oli mulle kaupassa hymyillyt. "Olinko mä noin pelottava, et piti karkuun juosta", tuo naurahti ja musta tuntu, että olisin voinut kadota siihen paikkaan ihan hyvin. "Ei, kun.. Kun mä luulin et mutsi tuli jo autol tohon", mä sopersin ja tuon ilmeestä kyllä näki, ettei mun kusetus mennyt läpi. Silti se vain naurahti ja katseli arvioiden mun silmiä. Nielaisin taas ja puraisin keksistä palaisen. "Ooks sä minne si menossa, jos kerran niin kiire on?", tuo kysyi niin ystävälliseen sävyyn, etten voinut muuta kuin hymyillä. "Tallille." "Aivan. Käyksä jossain lähellä?" "Joo, Pappilassa." Hetkeksi tuli aivan hiljaista ja mä tungin loputkin siitä keksistä suuhuni, etten onnistusi sulattamaan sitä mun käsiin. Mun veikeä hymy ei vaan kadonnut mun kasvoilta, tuntui kuin olisin taas vitosella ja ihastunut johon kuhun korvia myöten. Jokaiselle jutulle olisi pakko nauraa ja jatkuvasti vain vilkuilla ja hymyillä. "Mäkin käyn Pappilassa", tuo kertoi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen. Mä sain taistella sen kanssa, ettei mun suu loksahtanut auki. "Ai..Aijaa, kui mä en si oo nähny sua", mä taas sössötin ja nieleskelin hitaasti. Tommonen jätkä, tallilla. Ai että. "Mä käyn vaan tunneilla, siksi varmaan. Sä taidat olla aika uus?" tuo jatkoi ystävälliseen sävyyn ja nojautui myöskin seinää vasten. "Juu. Hoidan siellä Veijoa." "Okei, täytyy tulla sua joskus moikkaamaan siellä."
Onneksi siinä vaiheessa äidin auto kaartui kaupan pihaan ja sen vihainen ilme näkyi jo risteyksestä asti. "Öh, mun pitäs mennä. Mutsi tuli ja se on ihan piuhana", mä kertailin ja tuo nyökkäsi hymyillen. "Joo, ei se mitään. Oli kiva nähdä.." "Taija. Mun nimi on Taija", hymyilin tuolle ja otin jo askelia pois päin. "Oli kiva nähdä Taija", tuo naurahti ja naurahdin takaisin. Purren huulta mä käänsin selkäni ja lähdin kävelemään autolle. Vilkaisin vielä perääni ja kiirehdin sitten hölkäten autolle, jossa vihaisempaakin vihaisempi äiti odotti.
Automatka oli ollut kyllä aivan yhtä helvettiä, mutsi raivosi koko matkan siitä, kuinka hänen oli taas kerran täytynyt lähteä viemään mua jonnekkin ja valitti valittamistaan. Mä vaan kerroin totuuksia siitä, kuinka mulla ei vieläkään ollut sitä luvattua mopokorttia tai uutta pyörää. Se sai sen vieläkin vihaisemmaksi, ja loppumatka meni lopulta mököttäen. Katselin ikkunasta ulos ja jäin hieman paahtuneena miettimään, mitä voisin vielä odottaa tallireissulta. Lisää huutavia ihmisiä? Pappilan pihassa mä mutisin jotain kai kiitokseksi ja nousin kyydistä paiskaten auton oven kiinni. Äiti kirosi vielä jotain mun perään, ennen kuin lähti huristelemaan pitkin autotietä takaisin himaan. Ihme tyyppi.
Kävelin talliin ja kuulin hoitajien huoneesta puheen sorinaa, höpötystä vaikka muille jaettavaksi. Arvata saattoi, että siellä oli ainakin Sierra ja se mun pituinen Oona. Joonankin ääni kuului oikein selkeänä käytävälle. Kaisla näytti olevan aivan loppu ja mä hymyilin sille ystävällisesti. "Voitko sanoa niille, että pitää päänsä kiinni", tuo murisi perääni, kun kiiruhdin itsekkin hoitajien huoneeseen. Avatessani oven paikalla paljastui olevan juuri se porukka, minkä olin sinne kuvitellutkin. Mukana oli myöskin Jesse ja joitain muita, joiden nimistä mulla ei vieläkään ollut harmainta aavistusta. Alma? Varmaankin. "Moi vaan", mä hymyilin ja kävin dumppaamassa sen keksipaketin keskelle pöytää. Kaivoin itselleni vielä muutaman keksin ja kehotin sitten muidenkin hoitajien syömään. Keksit meni helposti ja mä pääsin edes jotenkin mukaan porukkaan. "Jollain tarjota kyyti laitumelle. Kävely ei paljoa hotsittais", mä kyselin sitten ja Joona nousi sohvalta sen näköisenä, että voisi heittää mut sinne. "Mä voin, tuun samalla rapsutteleen Vallua", tuo sanoikin ja nappasi vielä viimeisen keksin ja painelin tuon perässä ulos hoitajien huoneesta. Nappasin matkalla harjan mukaan ja riensin sitten herran perässä tuon kevarille, istuen tottuneesti kyytiin. Jäin puremaan huultani kun me liikuttin eteenpäin tietä pitkin tuhatta ja sataa. Joona oli ollut oudon vaisu, mutten ehkä mä tiennyt mitä kaikkea tallilla nyt tapahtui. Uppouduin taas miettimään sitä jätkää ja sen hymyä... Se ei ollut muuten sanonut nimeään!? Miten mä nyt voisin stalkata sitä mistään.. Ehkä menisin asumaan kauppaan ja odottaan, että se tulis sinne uudestaan. Huokaisin ja jäin vain nauttimaan vauhdin hurmasta.
Ei mennyt todellakaan kauaa, kun me jo hidastettiin ja oltiin laidunten luona. Mä nousin hieman vapisevin jaloin kyydistä, sen verran läheltä piti tilanteita oli tullut niiden autojen kanssa. "Joona onks kaikki ihan hyvin?" mä sit kysyin samalla kun ninjailin itseni lankojen välistä ruunalaitumelle. "On on", tuo sanahti ja käännyin sitten katsomaan hevosia, enimmäkseen Tediä, joka oli ängennyt suoraan syliin. Eihän sen takaa nähnyt miltei ketään muuta. Jäin kuikuilemaankin samalla rapsuttaessa hieman Veijoa. Ruuna ottikin unosia, jossain siellä Tedin takana makuullaan. Virnistin hieman ja harjasin Tedin karvaa puhtaammaksi. Olikohan silläkään ollut hoitajaa pitkiin aikoihin.. Tai lie koskaan?
Tedin rapsuttelun ja pienen harjailun jälkeen mä siirryin symppiksen luota koisivan Veijon luokse. "Hei poika. Onko sulla hyvät unet täällä", mä hymyilin ja silittelin tuon otsaa. Hevonen pörisi ja nosti turpansa ruohosta. "Nousisitsä ylös niin voisin vähän harjailla sua", mä katsoin hevosta ystävällisesti ja jatkoin otsalta kaulalle. "Hieno poika." Jonkin ajan päästä Veijo suostui vihdoin nousemaan ja siinä ajassa olin hyvin saanut putsattua harjan valkosista karvoista. Harjasin ruunan nopeasti ja katselin tuon harjaa ja häntää, sekä vuohiskarvoja. Niitä täytyisi totisesti kunnostaa ja kunnolla. Mutta jospa hoitaisin sen ensikerralla. Musta kumminkin tuntui, etten mä rupeisi juoksuttamaan Joonaa. Se tuskin innoistuis siistä kovinkaan paljoa. Mä tyydyinkin siis harjauksen jälkeen vaan rapsuttelemaan hevosta tyytyväisenä.
Muut ruunat näyttivät juuri siltä, kuin tämä kohtelu olisi ollut täysin epäreilua. Taputin vielä Veijon kaulaa ja tutkailin vielä olivatko ötökät sitä kamalasti pureksineet. Ei se näyttänyt yhtään sen pahemmalta kuin viimeksikään, mutta kyllä mun silti pitäisi ensikerralla ottaa ötökkämyrkkyä mukaan. Kumarruin vielä tutkimaan kavioita ja siinä vaiheessa Joona huikkasi, että voitaisiin ruveta pikku hiljaa lähtemään. Mä nyökkäsin ja rapsutin ruuna vielä hetken. "Nähään ihan pian", mä kuiskasin sille ja taputin sen kaulaa. Tän jälkeen me käveltiin Joonan kaa pois laitumelta ja mä taas ninjailin niiden lankojen välistä. Joona tuli perässä, ei tosin aivan niin notkeasti. Purskahdin tästä toki nauruun ja herra katsoi mua virnistäen. "Mitä, mähän tuun täältä ihan yhtä notkeasti", tuo naurahti ja tirskahdin uudestaan hervottomaan nauruun. "Niin, yhtä notkeasti kuin norsun poikanen."
Hetkessä me taas istuttiin Joonan kevarin kyydissä ja huristeltiin eteenpäin pitkin tietä. Tuuli tarttui mun hiuksiin ja sai mut taas hymyilemään. Mä ottaisin vielä selvä siitä tyypistä kaupassa.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Jul 15, 2015 7:47:54 GMT
★★★★
Hämmennyn aina kun näen sinut tallille kun näytätte Skidin Oonan kanssa niin samalle. Kun ootte vielä samanpituisiakin :-D Saatan joskus vahingossa kutsua sinua tallilla Oonaksi, joten älä ihmettele!
Hei kiva huomata, että pidit myös Tedistä huolta ja päätit vähän harjailla sitä :-) Niitä tuntihevosia ja -poneja saa tosiaan harjailla tuntien alettuakin ihan vapaasti keillä ei ole omia hoitajia. Jonkun pitää niistäkin pitää huolta.
Marja, tallipäällikkö
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Jul 15, 2015 22:53:53 GMT
Kolmatta kertaa | 15.7.
Mä olin tullut tallille jo kukon laulun aikaan.. Kukosta tuskin voi puhua, kun tarkoitetaan mun faijaa, joka oli hoilannut jotain viisua mun painellessa pää kolmantena jalkana ulos. Oli ollut todella kiire dösään ja hilkulla olikin et kerkesin hyppään kyytiin. Mut siel mä jo siemailin kahvia hoitajien huoneessa ja lepuutin silmiä. Kai mä kännykkääkin yritin selata, mutta en mä vielä jaksanut kunnolla. Taisinkin ottaa jossain vaiheessa aamua torkut, kun heräsin siihen, että Nina tökki mua ylös. "Huomenta unikeko", joku jätkä sano, taisi esittäytyä Jakeks. "Äsh.. Huomenta", mä sopersin ja nousin takas istumaan siihen sohvalle. Hieroin hetken mun silmiä ja pöyhistin sitten hiuksia haukotellen unisesti. Si mä vaan kuuntelin kun ne kaks puhui ja kävin hakemassa lisää kahvia, jossain vaiheessa ihan virkistyenkin. Mä en virkeänä enää kauaa istunut sohvalla ja sanoin tuolle höpöttävällä kaksikolle heipat. Nuo morjensti mulle takas ja katosin sitten hoitajien huoneesta takaisin tallin käytävälle. Jäin siihen kai hetkeks seisomaankin, kunnes tajusin keksiä itselleni jotain tekemistä. Jospa mä lähtisin kävellen laitumelle. Mun piti käydä vielä ulkona tutkimassa pilviä, mutta samassa mä melkein törmäsin johonkin. Tai itseasiassa johon kuhun. Mun edessä seisoi aivan yllättäen se jätkä sieltä kaupasta. Perhana kun en tiennyt sen nimeä. Mutta mä olin kovin hämmästynyt, en mä osannut odottaa, että mä näkisin sitä ennen syksyä. "Talli on suljettu viel kolme viikkoa", mä sönkkäsin ja nielasin koittaen hymyillä. En mä enempää ehtinyt sanoakkaan kun kovinkin kiukkuinen Kaisla riensi perhananmoista vauhtia käytävälle ja osoitti tosi murhaavia katseita meihin. Samassa mä sain jo tietää mitä se jätkä teki täällä ja ylipäätään mikä sen nimi oli. Miska. ".. Taija lähtee mukaan kattoon että työ tulee varmasti hoidetuksi", mä kuulin Kaislan lauseesta enään lopun ja katsoin yhä hämmentyneesti sitä jätkää. Tai siis Miskaa. Se oli alkanut hoitaan Tediä. Mun päässä vain vilisi ajatuksia ja musta tuntu, että en voinut lopettaa sitä pientä hymyä mun kasvoilta. Miska vinkkas mulle, että meijän kandeis varmaan lähtee siitä käytävältä ja mä ihan hätkähdin. "Jooh", mä sanoin hiljaisesti ja käytiin sit hakemassa kottikärryjä ja talikoita, joiden kanssa me sitten rymyttiin niille pikkutarhoille. Ne sai luvan ollu meijän vastuulla, sen verran mä olin tajunnut kun oltiin kottikärryjä haettu. Kai mä olin kysynytkin, että mitä mun oli tarkotus tulla kattoon. Ne pikkutarhat tuntu oikeesti hemmetin isoilta, kun niitä sit rupes siivoomaan. "Kui sä päätit ruveta Tedii hoitaa?" mä sit tajusin ruveta puhumaankin, kaiken sen siivousurakan keskellä. Mikä hevonen edes pasko näin paljon? "Se vaan tuntu niin kivalt", tuo kertoi ja mä nyökkäsin hymyillen. "Nii ja kun se on viel niin symppiskin", virnistin ja heitin paskaa lisää kärryyn. "Niinhän se on... Kui sä rupesit si hoitaa Veijoa?" "Eh, mä oon käynyt joskus ohikulkumatkal kurkkaan Pappilaa. Si ku mä tos muutamia päiviä takaperin tajusin, et täält on mahdollista saa hoitohevosia, mä vaa heitin Raijalle koodia ja tutkin niitten sivuilta mieluista heppaa. Eka veinasin ottaa sen Mio ponin, sehän on ihan älyttömän suloinenkin. Mut päädyin Veijoon kai sen näön ja luonteen vuoks", mä selitin sit pitkän kaavan kautta ja liikuttelin kärryjä lähemmäs seuraavaa kasaa. Kyl me taidettiin jotain muutakin siin höpötellä ja jossain vaiheessa mä vaan oikeest kyllästyin siihen paskan lappaamiseen. Kyl mä heitin viel pari talikollista, kunnes viskasin sen talikon sen paska kasan päälle ja huokaisin. "Mennään laitumelle. Mä voin passittaa jonkun muun tekeen nää loppuu", mä sit sanahdin ja kattelin tallin suuntaan. Kaisla vielä nylkis meijät, mutta ei sillä ollu niin väliä. Me oltiin kumminkin ihan loppusuoralla, ja ois mul viel vaikka loppuyö aikaa siivoo niit tarhoi, vaikka puunaa joka kohta kiiltäväksi. Miska suostu ja me hypättiin sen jopon kyytiin. "Joo, ei mul oo ny pyörää. Ku se saatto ottaa vähän itteensä tos yks päivä kun viskoin sen Pappilan ojaan", virnistin tuon tarakalla ja me si mentiin pitkin niitä teitä. Olin oikeest ollut aika onnekkaasti onkinut jonkun kyydin laitumille. Laiska kun ei jaksanut kävellä. "Asuks sä jossain tääl lähel?" Miska kysy sit jossain vaihees matkaa ja vastasin toki myöntävästi. "Ihan siin yläasteen lähel", mä jatkoin viel ja nappasin kuopan kohdalla kiinni paremmin pyörän tarakasta. "Asuks ite?" "Joo, ei sielt kaupalt oo kovin pitkä matka mun himaa", tuo selitti ja nyökkäilin sitten taas jotain omiani miettien. Mä istuin sen kaupan hymypojan tarakalla nytten. Kuinka hyvältä musta oikeasti tuntuikaan? Laitumilla mä hyppäsin pois jätkän tarakalta ja ninjailin tuttuun tapaan lankojen välistä laitumelle. Miska oli todellakin notkeampi kuin Joona, eikä mun tarvinnut edes kikatelle tuon yritykselle. Taputin Tedin kaulaa ja kuiskasin sille uudesta komeasta hoitajasta. Musta vaan tuntuu, että sitä ruunaa ei paljoa komeat jätkät kiinnostanut. Kävelin siitä sitten Tedin ohitse Veijoa kohti ja ruuna katselikin minua korvat hörössä kovin kiinnostuneena. Samassa muistin sen mun lupauksen siitä harjan, hännän, sekä vuohiskarvojen nyppimisestä. Tais todellakin jäädä taas seuraavaan kertaan. Mä harjailin siinä sit Veijon läpi ja putsasin sen kavioitakin. Vilkaistessani Tediä ja Miskaa, herra oli keksinyt tyhmän idean. Se sito riimun-narun ohjiksi ja mä tajusin kyllä mitä oltiin tekemässä. Tein Veijolle samoin ja katselin epätoivoisena miten pääsisin hevosen selkään. Ei muuta auttanut kuin ottaa vauhtia ja hypätä. Jotenkin mä onnistuinkin ja kömmin ruunan selkään. Se oli kovinkin ihmeissään vierailustani selkään, mutta antaessani pohkeita hevonen nosti päänsä ruohosta ja otti vetelän askeleen eteenpäin. Miskakin oli päässyt Tedin selkään ja me liikuttiin laitumen lävitse porteille. "Oh, en muistanukkaa, et toiki pitäs avata", mä naurahdin ja liuin hevosen selästä kuin liukumäestä. Veijo hätkähti hieman ja taputin ruunan kaulaa, kertoen, että kaikki oli kunnossa. Avasin portin ja huolehdin, että meijän ratsut oli kiltisti ulkona laitumelta ilman ylimääräisiä seuralaisia. Vilkaisin vielä tielle päin ja hyppäsin samalla tavalla takaisin Veijon kyytiin. "Hyvä poika", taputin ruunaa ja pyysin tuon pienellä ravilla sille pikkuiselle polulle joka vei pienelle aukeelle. Me käveltiin hevosten kanssa ihan rauhallista tahtia sitä polkua pitkin ja hermostunut naurahdus pääsi mun suusta. En tiedä johtuiko se seurasta, vai siitä, että mua jännitti pitkästä aikaa tehdä jotain sääntöjen vastaista. Miskakin naurahti ja ei me siitä kauheasti edetty. Just ja just päästiin siihen aukean reunaan ja laskeuduin Veijon selästä alas. "Jäädään tähän hetkeks", mä hymyilin ja istuuduin siihen kivelle sitten. Hetkessä Miska istu siin mun vieressä ja me höpötettiin taas. Mun olemus saattoi olla tosi hermostunut, mutta tällä kertaa se ei todellakaan voinut johtua siitä, että mä tein jotain sääntöjen vastasta. "Et sä ollukkaa niin kiltti poika kuin mä oletin", naurahdin sitten ja hymyilin Miskalle nätintä hymyäni. Tuo naurahti takaisin ja samassa herran puhelin soi. Puhelimesta kuului hieman ärsyyntynyt ääni ja mä katsoin kummastuneena Miskan huolestuneita kasvoja. "Mitä nyt?" mä sit kysyin kun puhelu oli loppunut. "Tulee kiire takas, Kaisla on menossa laitumelle ja saa kyl raivarin jos Ted ja Veijo ei oo siel", tuo selitti pikaisesti ja me todellakin pistettiin vauhtia takapuoliimme. Kummatkin oli hevosten selässä sekunneissa ja lähettiin laiskalla ravilla takas laitumelle. Se polku meni nopeammin kuin äsken ja portin avauskin tapahtui niin nopeasti kuin vain voi. "Jos se kysyy, oltiin kattomas oliks tääl vettä", virnistin ja laitoin portin kiinni Tedin ja Miskan jälkeen. Nappasin riimun-narun irti Veijosta ja päästin sen takaisin vapauteen. Hevosen karvaan oli jäänyt mun perseen jälki ja silittelin sen selkää hetken ajan, kunnes karva laskeutui hieman. Samalla Kaisla karautti laitumen viereen ja katsoi meitä tosi ärsyyntyneen oloisesti. "Tekin vaan kuppaatte täällä, vaikka ne tarhat on vielä kesken. Takas niin kuin olis jo", tuo ärisi ja mun oli pakko pitää kättä mun suun edessä, etten alkaisi nauramaan. "Juu me mennään. Käytiin vaan harjaan hevoset ja tarkastaan vedet", mä selitin tirskuen ja kiiruhdettii niitten harjojen ja kaviokoukkujen kera takas Miskan jopon luokse. Kun oltiin pois laitumilta, ei voitu muuta kuin nauraa. "Hitto se oli niin lähellä", mä hihitin ja lopulta se yltyi uudestaan nauruun. "Hei älä aja ojaan", mä naureskelin kun Miskan ohjaus kärsi nauramisen takia. Lopulta me kuitenkin maattiin nauraen siellä ojassa. "En en", tuo selitti muka hyvin vakavana ja tönäisin tuota pehmeästi nauraen samalla. "Sä oot ihan höpsö", sain naurun seasta sanottua ja noustiin sielt ojasta sitten. Pyörä oli entisellään, kuten mekin, ainakin melkein. Poljettiin (tai siis mä istuin ) sitten naureskellen takaisin tallipihaan, jonne oli kerääntynyt jo porukkaa. "Mun pitäs lähtee nyt himaan. Haluuks kyydin kun meen kumminkin siitä koulun ohi?" tuo kysyi sitten pysäyttäen pyöränsä. "Ei sun tarvii. Sitä paitsi mun pitää käydä siivoon noi tarhat loppuun", hymyilin Miskalle ja nielaisin sitten. "Kiitti seurasta.. Ja kaikest", jatkoin vielä ja otin jo askelta pois päin. "Kiitti kanssa, nähään", tuo sanoi ja hymyili yhtä komeasti kuin siellä kaupassa. Se sai mun jalat aivan veteläksi, mutta pidin paketin vielä kasassa. "Nähdään." Miska lähti ja mä jäin vaan kattoon sen perään, kääntyen sitten porukan puoleen. "Joku teistä tulee nyt auttaan mua", mä virnistin ja kaikki katto mua tosi epäluuloisesti. "Juu juu, tulee tulee", vakuutin ja siirsin katsetta toisest toiseen. "Tai sit kaikki." Kertomatta missä noiden tulisi mua auttaa, ne suostui ja raahasinkin porukan tarhojen luokse. Mua pidettiin juuri sinä hetkenä aivan kamalana ihmisenä ja nauroin vain porukalle. Paljoo ei ollu jäljel, joten kyl me nyt nää jaksettas hetkessä. Mun ajatukset tosin pyöri jossain aivan muualla kun siinä paskan lappaamisessa. Tai itseasiassa, mun ajatuksis pyöri joku aivan muu.
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Jul 16, 2015 10:42:50 GMT
Neljättä kertaa | 16.7. Mä olin porhaltanut tallille kukon laulun aikaan... Jos mun faijaa nyt kukoks pystyi sanomaan. Yksinkertaisesti mä en vaan jaksanut kuunnella jotain hoilotusta aamulla, joten mä vaan suoranaisesti karkasin sieltä. Mutsi oli kai osoittanut muhun jonkun vihaisen katseen, kun olin lähtenyt ovet paukkuen, mutta ei se haitannut. Kerrankin olin reipas ja kävelin tallille. Eihän sitä matkaa ollut kuin muutaman kilsan verran, joten se ei olisi paha. Olin mä oikaissut yläasteen kentän poikki, vaikka tuskin se paljoa oikeasti oikaisikaan. Lopulta olin päätynyt Pappilan pihaan, jossa Kaisla, Noora ja Helena tekivät jotain hyvinkin erikoista. Noora ja Helena osoittelivat laidunten suuntaan ja selittivät jotakin vakavat ilmeet kasvoillaan. Kaisla taas näytti haluavan vain enimmäkseen pois takaisin oikeisiin hommiinsa. Mä kävelin kolmikon luokse ja katselin hetken noiden viittomaan suuntaan. "Mitä siellä on?", kysyin sitten kun hetken aikaa olin pällistellyt noiden mukana. Noora ilmoitti nopeasti, että asia ei minulle kuulu ja vilkaisin Kaislaa. Hän painoi minuun ärtyneen katseen ja ryhdistäydyin jo lähtien kohti tallia. "Taija!" olin ihmeissäni, että Kaisla puhutteli mua mun oikealla nimellä. "Voisit maalata puomeja", tuo virkkoi lyhyesti ja suostuin helposti. Ei olisi, ainakaan tänään, hänelle vastaan väittämistä. Nainen kertoi vielä missä maalipurkit oli ja mä nyökyttelin päätäni, sitten kadoten tallin viileälle käytävälle. Tänään olikin yllättävän hyvä sää, joten kyllä niitä puomeja kelpasikin maalata. Vaikka sitten yksin. Pyörin hetken aikaa viileässä tallissa, käyden tsekkaamassa oliko Veijon kamppeet aivan kunnossa. Harjoja saisi ehkä pestä, mutta mä voisin hoitaa sen jossain myöhemmässä vaiheessa. Nyt piti maalata ne puomit. Lähdin hakemaan maalipurkkeja ja talsin pitkin käytävää takaisin ulos. Kun olin suuntaamassa kentälle, mä näin tutun jätkän tallipihassa ihmettelemässä myöskin sen yllämainitun kolmikon tekemisiä. Kun tuo jatkoi matkaansa hieman hämmentyneenä, mä vislasin ja sain kuin sainkin jätkän huomion. Heilautin kättäni merkiksi luokse tulemisesta ja jätkähän tuli. "Saat auttaa", mä totesin ja katselin hetkisen tuon valloittavaa hymyä. "Et sä anna varmaan vaihtoehtoja", virnistin ilkikurisesti tuon lauseelle ja nyökkäsin hieman. "En niin." Pakko sanoa, että kentällä oli joku tainnut jo aloittaa sitä puomien maalausta. Vain alle puolet oli maalaamatta, eikä meillä mennyt niiissä kovinkaan kauaa. Maneesin puomit oli taas kokonaan toinen juttu, niihin ei tainnut kukaan koskea pitkään aikaan. Kävin rientämässä tallista harjan, jolla me sit harjattiin niitä pölysiä ja hiekkasia puomeja puhtaaksi ennen maalin laittamista. Kai ne vähän puhtaammiksi tuli, ja päästiin sitten maalaamaan niitäkin. Koko tää aika oltiin höpötetty aivan kaikkea maasta taivaaseen. Miska oli hymyillyt sitä hymyään ja mä jouduin oikein keskittymään, että se pensseli pysy mun käsissä. Urakka alkoi olla valmis tunnin sisällä ja me saatiin ne puomit kuivumaan jotenkin todella omaperäisesti. Mun oli pakko nauraa niillekkin. "Mun pitäs kunnostaa Veijon häntä ja harja, niin voitas käydä laitumella?" mä kysyin sitten ja Miska hyväksyi ehdotuksen. Kuulemma Tedinkin jouhia täytyis hieman huoltaa, joten me lähdettiin laitumelle aika reippaasti, siinä kaikessa kun kumminkin menis aikaa. Nappasin jonkun kangaskassin ja tungettiin sinne sitten harjat, nyppimiskammat ja mä viel sakset. Istuin siihen jopon tarakalle taas ja me lähettiin kohti laitumia. Upposin taas ihan mietteisiini ja oikein hätkähdin kun pyörä pysähtyi aivan yhtäkkiä. "Mitä hittoa Misk.." kerkesin sanoa. "Kato tos on käärme", tuo osoitti maassa luikertavaa eläintä ja kylmät väreet kulki pitkin mun ihoa. "Hyi hitto, en mä ajatellut et niitä pyörii tääl päin. Mennää ny herranjumala eteenpäin", mä selitin vähän pikaisesti ja sainkin Miskan ajaan eteenpäin. "Pelkäsitsä sitä", tuo naurahti ja vaikka istuin tarakalla, pystyin erottamaan virneen jätkän kasvoilta. "En!" mä tiukkasin ja jatkoin saman tien. "Mä en vaan pidä käärmeistä." Jätkä nauroi mulle ja mä katselin vähän nyrpeänä puita tien vierellä. Vaikka tottahan se puhuikin. Mutta ei pelkoja pitänyt myöntää! Saavuttiin siin sitten laitumille ja puikkelehdittiin laitumelle sisään. Laitumella käveli hyvinkin tyytyväisen näköisiä ruunia pilvin pimein ja hymy nous mun kasvoille. Veijo oli nostanut päänsä ruohosta ja jätti sen ylös mut näkiessään. Annoin sit Miskalle puolet sen kassin tavaroista ja lähdin puunaamaan sitä tuijottelevaa ruunaa. "No hei poika", mä selitin ruunalle ja rupesin harjailemaan sitä. Selvittelin hännän ja harjan takut, jonka jälkeen leikkasin kumpaisiakin lyhyemmiksi. Tämän jälkeen mä rupesin taistelemaan sen nyppimiskamman kanssa, ja pakko sanoa, siinä meni pitkään. En tiennyt koska viimeksi Veijon harjaa tai häntää oltiin nypitty, mutta kauan siitä varmasti oli. Mutta sama homma taisi olla Tedinkin kanssa. Mainitsinkin asiasta hieman naurahtaen ja kun jouhet oli kunnostettu, mä vielä siistin vuohiskarvoja hieman. Kaiken tän jalkeen harjailin Veijoa vielä hetken uusiksi. "Hieno poika olet", taputin ruunaa ja rapsuttelin sitä hetken aikaa säästä. Kävelin sitten Miskan ja Tedin luokse, laittaen mun kamat siihen kangaspussiin, jonka olin jätkälle jättänyt. "Tuleeks hyvä?" kysyin ja katselin tuon työtä. Miska osas kyllä senkin homman ja vilkaisin vielä Veijon suuntaan, joka näytti taas kilpahevoselta. Kai mäkin olin ihan tyytyväinen. Rapsuttelin siinä sitten Tediä, samalla kun odottelin Miskan valmistumista. Kun poika vihdoin oli valmis jäätiin me hetkeks katteleen niiden ruunien syöpöttelyä. "Onks sulla loppupäivän suunnitelmia?" Miska kysyi ja vilkaisin tuota. "Eipä juuri", mä vastasin kääntäen katseeni tuon hymyileviin kasvoihin. Ei sitä hymyä voinut vastustaa, se tarttui hetkessä munkin kasvoille ja hymähdin. Katse kääntyi takaisin ruuniin. "Okei, no sithän mä voin heittää sut himaan", tuo virnisti ja aivan yhtäkkiä alkoi kutittamaan. "Hei.. Älä", mä hihitin, mutta tuo ei lopettanut. Lopulta me pyörittiin jossain siinä ruoholla, kun mä yritin taistella tuon kutittamista vastaan. Jätkän lopetettua mä hihittelin vieläkin. "Sä olet ilkeä", mä naurahdin ja tuo hymyili. Jos olisin ollut yhtään sen rohkeampi, mä olisin varmaan vetänyt jätkän suudelmaan. Mutta mä en ollut, joten mä jäin vaan naureskelemaan siihen ruoholle. Miska oli ihan hauska jätkä. Naureskelun jälkeen mä jäin katselemaan tuon kasvoja hymyillen ja nousin sit istumaan. "No, heitäks sä mut himaan", virnistin ja tiesin kyllä, ettei me mentäis aivan suoraan mun himaan. Haluaisin vielä jutella kaikesta. Katsoin hymypoikaa hetken ja nousin sitten ylös. Keksin omasta mielestäni kovinkin hyvän idean ja pistin juoksuksi tuon pyörälle. Jätkä jäi ihan hölmistyneenä kattomaan kun nappasin sen pyörän ja lähdin polkemaan pienen matkan eteenpäin (en mä sen pyörää kokonaan vienyt, palasin kyllä takaskin). Lopulta se tajus juosta mun perään ja huutaa jotain siitä, etten vois viedä sen pyörää. Mä vain nauroin. Mä ja hymypoika.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Jul 16, 2015 13:03:14 GMT
★★★ & ★★★★
Ahaa, salaperäinen kauppapoikamysteeri on selvinnyt Miskaksi!
Mutta hei oikeasti Taija. Älä lähde tuollaisiin tyhmiin tempauksiin mukaan, mitä teitte Miskan kanssa. Varsinkin vielä kun olet uusi tallilla, niin saat vain aiheutettua itsellesi todella huonon maineen vastaavilla teoilla...
Helena, poniope
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Aug 7, 2015 20:31:33 GMT
Viidettä kertaa | 07.08 Se kuntoutusviikko oli tullut ja mennyt. Veijo oli ollut laitumelta tullessaan pyöreä pullero ja pakko sanoa, satulavyön kiristys ja eteenpäin liikkuminen oli ollut yhtä tuskaa. Mutta kai se siitä oli sitten vähän parantunut viikon jälkeen. Ainakin se oli näyttänyt tunneilla menevän ihan siedettävästi ja välillä jopa toimivan kuin oikea hevonen. Päässä pyöri lakkaamatta Sleeping with Sirensin If you can't hang, enkä mä ees tiennyt missä se ovi oli. Huokaisin vain syvään, pyöritin kuulakärkikynää pöydän päällä ja painoin katseen hoitajien huoneen ikkunaan. Tunnit pyörisivät aivan pian ja mun pitäisi käydä auttamassa Veijon ratsastajaa. Mutta itseasiassa, mua ei kiinnostanut. Ladon koristelu olisi vasta huomenna, mutta ehkä mä vain silti livahtaisin sinne vastuuttomana hoitajana. Mutta paardit on parhaat, vai miten se menikään? Astellessani käytävään se ei todellakaan ollut hiljainen. Vilkaisin puhelimen näytöltä kelloa ja tiedostin oikein hyvin sen, että tunti alkaisi kymmenen minuutin päässä. Ykköshoitajia näki auttamassa ratsastajiaan, mutta mä kävelin vain kylmän viileästi ohitse huppu vedettynä syvälle päähäni. Mun suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut, kun Nooran selkäpiitä karmiva ääni kaikui pitkin käytävää. "Taija! Sinähän et livahda minnekkään. Mulla on sellainen kutina, että sun pitäis juuri nyt olla Veijon karsinassa laittamassa sitä hevosta kuntoon", tuo ärisi ja mutristin naamaani kääntyen. "Kannattaa sit varmaan rapsuttaa", tuhahdin tuolle ja kävelin Veijon karsinaan. Siellä seisoikin puoliksi puunatun hevosen kanssa jokin hyvin närkästyneeltä näyttävä likka. Nojasin karsinan oveen päätäni pudistellen. "Ei tosta tule mitään, väisty", sanahdin ja kävelin ratsastajan edelle, vetäen satulavyön ensimmäisiin reikiin aivan kepeästi. "Seuraavalla kerralla kannattaa varmaan olla paikalla", tuo kimitti takaani ja painoin silmäni kiinni taputtaen Veijoa. "Seuraavalla kerralla sun kannattaa harjata tää hevonen kunnolla ja pitää pääs kiinni." Tytön silmät laajentuivat varmasti lautasen kokoisiksi ja suu loksahti ammolleen. En edes tiennyt miksi olin tänään niin tylyllä päällä, kun yleensä naamalta paistoi hymy ja jonkinlainen ahkeruus. Nyt halusin vain painella jonnekkin todella kauas niiden ärsyttävien amatöörien luota ja polttaa pitkästä aikaa tupakan. Tai ehkä jopa kaksi. Kun Veijo oli varustettu siinä järkyttävässä hiljaisuudessa, kysyin siltä tytöltä selviääkö se yksin siitä eteenpäin. Vastaukseksi sain jotain epämääräistä muminaa ja talsin ulos karsinasta. Nooran katse porautui mun niskaan ja vilkaisin tuota esittäen hymyileväni. Ulos astuessani tallista kasvoilla oli enimmäkseen vain kovin ilkeä katse, joka etsi satimeensa jotakuta, joka saattaisi omistaa röökiaskin. If you can't hang then, there's the door, baby.. Katseen alle painui Miskan jopo, joka oli parkkeerattu pihaan. Pudistin päätäni ja vilkaisin hieman tallin suuntaan. Ei. Ei tänään. Sitä jätkää ei ollut näkynyt pitkään aikaan, ainakaan tallilla samaan aikaan mun kanssa. Oli Tediä kuulemma liikutettu, mutta ei sitä silti ollut näkynyt. Mutta mä selvisin ihan hyvin ilman sitä hymyä, niin ainakin toivoin. Astelinkin siis päättäväisin askelin (pienen kiertelyn jälkeen, köhköh) kohti huomisten latotanssien latoa ja näin siinä lähettyvillä tutun tytön. "Oisko sulla tarjota tupakkaa?", kysyin sitten Sierralta, jonka kanssa oltiin tultu juttuun aika hyvin viime aikoina. "On", tuo sanahti ja pummasin tuolta sitten röökin ja tulta. Se maku tuntui kuuluvan mun suuhun ja istuuduin tuon viereen. Aurinko porotti kuin paholainen taivaalta ja mä painoin silmät kii. "Tänään on Latotanssien etkot", Sierra kertaili ja raotin hieman mun silmiäni. "Oot varmaan menossa?", kysyin sitten ja tuo nyökkäili. "Mä voisin tunkeutua jatkoille, jos sellaiset tulee", tokaisin ja puhalsin savuja ilmaan. Ladolle käveli myöskin Joona, sen vierellä Jassu, perässä Ellida ja Oona. Me päädyttiin keskustelemaan huomisesta ja ruuista, koristelusta, sekä juomista käytiin kovaa keskustelua. Joona selitti miltei tohkeissaan järjestämästään soittolistasta ja mä kuuntelin tallaten tupakan kenkäni alle. Alettiin valua sisällepäin ja naureskeltiin siinä tuleville latotansseille. Katselin hetken niitä ladon seiniä, jotka näyttivät aivan siltä, että tulevat vielä romahtamaan meidän riehuessa. Koska kun Pappilan porukka pääsi irti lavatansseihin ja päästi juomaan alkoholipitoisia juomia, ei siitä voisi seurata hyvää. "Mistä vetoa, että me viel paskotaan joku näistä laudoista", naurahdin sarkastisesti ja kosketin ladon seinää. Ja musta vain tuntui, ettei se todellakaan ollut pelkkä vitsi.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Aug 8, 2015 15:52:48 GMT
★★★
No worries - kaikilla on känkkäränkkäpäiviä joskus ;-) Ehkä se johtuu stressistä, mitä syyskauden aloitus on taas tuonut mukanaan?
Olisin todella iloinen, jos jaksaisit joku päivä oikein pitkään ja hartaasti viettää sellaista rapsuttelu-hömpsyttely-aikaa Veijon kanssa. Se ruunaparka jotenkin käy sääliksi, kun se jää niin toisten, "mielenkiintoisempien" hevosten taakse aina. Se kyllä ansaitsee jokaisen rapsutuksen ♥
Helena, poniope
|
|
Taija
Uusi tallilainen
☆ Veijon ykkönen ☆
Posts: 18
|
Post by Taija on Aug 10, 2015 18:21:08 GMT
Kuudetta kertaa | 10.08 Pappilan piha oli hipihiljainen, kun mä askelsin sitä pitkin. Koulut alkaisivat vasta keskiviikkona, joten pystyisin lorvimaan vaikka koko päivän tallilla. Eilen kun ei tullut käytyä darran takia. Olin maannut sängyssä suunnilleen koko päivän, kuunnellut kuinka mutsi saarnasi juomisen huonoista puolista ja faija kuunteli keittiössä nyökytellen. Niin mä ainakin uskoin sen tekevän. Mä olin kuullut sen saarnan ja nähnyt nyökyttelyn jo niin monesti, että kaava oli mulle jo tuttu. Aurinko paistoi ja sää oli muutenkin mitä viehättävin. Parkkipaikalta olin spotannut Miskan jopon, joka sai mut hieman jännittyneeksi. Mulla ei ollut harmainta aavistustakaan oliko latotansseissa puhuttu tai oliko tapahtunut jotain. Eihän mitään puhuttavaa edes ollut, mä olin vain ottanut itseeni kun jätkää ei ollut näkynyt aikoihin. Hieraisin kädellä mun otsaa, pöyhistin hiuksia ja kävelin reippain askelin tarhalle, jossa nökötti urhea hevonen. Veijo siis. Tai no, en mä tiedä olisiko sitä voinut kovin urhoolliseksi sanoa. Ruunan harjassa roikkui varmasti miljoona heinänkortta ja turkkia koristi kaunis hiekkakerros. "No hei Veijotin", mä sanoin ja ninjailin itseni tarhaan sisään. Tarhakaverit nostivat päänsä korkeuksiin ja hymyilin. Veijo otti muutaman askeleen kohti, venytti kaulaansa ja tuuppaisi turvallaan. "Olet hieno poika, olet olet", lepertelin ja rapsutin hevosta korvan takaa, astellen lähemmäs. "Onko ollut kivaa tunneilla?" "Kiusasko se ärsyttävä tyttö sua.. Nii, tais kiusata", toistelin kuin olisin lapsella puhunut ja hymyilin isointa hymyäni rapsutellessa hevosta. Jokin siinä eläimessä oli, mikä sai mut unohtamaan kaiken muun. Se oli jotain niin hienoa. Rapsuttelin ruunaa valehtelematta yli kymmenen minuuttia ja höpöttelin sille jatkuvasti jotain. Olin myöskin kädellä siivonnut suurimmat hiekat hevosen turkilta, sekä nyppinyt heinänkorret harjasta. Ruuna oli seisoskellut paikallaan nautiskellen ja pörissyt vähän väliä. Maneesin lähistöllä näkyi liikettä, saatoin uskoa näkeväni Raijan ja Kaislan, sekä Nooran. Mieleni teki käydä katsomassa mistä käytiin niin kovaa keskustelua (eikai me oltu tehty mitään maneesin seinälle?!), mutta jätin väliin. Olin päättänyt putsata Veijon karsinan vesiautomaatin ja ruokakupin, sekä hakea uuden suolakiven paikalleen, kun se oli ilmeisesti unohtunut lisätä hevosten tullessa laitumilta. Taputin poikaa vielä kaulalle ja kehuin sitä, sitten puikkelehtien pois tarhasta muiden hevosten ohitse. Lähdin talsimaan takaisin talliin ja sain matkalla selville, mistä yllämainittu kolmikko kävi keskustelua. "Herranjumala minkä näköiset jäljet siihen tulivat! Ihme kun et ajanut seinästä sisään sillä traktorilla", kuului Nooran pistävä ääni ja muistelin latotansseja. Hänkin oli tainnut pistää jalalla koreaksi. Olisin voinut mennä piikittelemään asiasta, mutta se ei todellakaan olisi ollut kannattavaa. Niimpä jatkoin vähin äänin matkaani talliin sisään. Käytävällä seisoi selkä minuunpäin Miska, joka paraikaa lakaisi. En tiennyt todellakaan mitä tehdä. Niimpä vain jäin seisomaan paikalleni ja katsoin tuon vartalon liikkeitä. Ja juuri kun olin avaamassa suutani, takaatani kuului napakka ääni: "Taija Korpivaara. Tänäänhän sinulla onkin aikaa jäädä auttamaan alkeisryhmän kanssa, eikö niin? Kun ethän ole hommaa hoitanut kunnolla viimeisiin päiviin. Veijon talutus on siltikin sinun vastuullasi! Täällä on kuule laitettu töihi..", Noora paapatti ja käännyin katsomaan tuota uupuneena. Olin jo käymässä vastaan, perusteluna järkyttävä darra, mutta tajusin sekunneissa olevani alaikäinen - eikä alaikäiset ottaneet kuppia latotansseissa. "Eh.. Tietenkin. Eihän mulla elämässä ole muuta kuin aikaa", tuhahdin vain sitten pettyneenä itseeni. En ollut enään edes yrittänyt keksiä mitään nokkelaa tapaa karata alkeistunnin talutuksilta. "Hyvä", nainen sanoi lujasti ja kääntyi kannoilleen, palaten toimistoon. Kun käännyin takaisin katsomaan Miskaa, tiesin tuon katsovan minua. "Seisoitko siinä kauankin", jätkä uteli ensimmäisenä ja hieraisin niskaani. "En, äsken tulin. Tai siis en mä tässä seisonut tai siis seisoin joo, mutta siis olin..", yritin sepittää, mutta tuon katse sai minut hiljaiseksi. "Älä selitä", mies naurahti ja pakotti minutkin hymyilemään. Katseeni painui tallin käytävään ja hymy valui taas pois kasvoiltani. "Anteeks Miska", sain sanottua pitkän hiljaisuuden jälkeen ja tuon kulmat kohosivat pienestä hämmennyksestä. "Mistä?" "No kyllähän sä tiedät. Et oon ollut vähän tämmönen, noh, etäinen ja vältelly sua." "No niin... Mut Taija miks?", tuon sanat jäivät päähäni pyörimään, enkä mä oikein edes tiennyt vastausta. "Eiku kun ei olla nähty viikkoo ja nii." "Ei sen uskois haittaavan niin kovasti", jätkä sanoi ja jatkoi lattian lakaisemista. "Ku mä en Miska tiä. Kun kaikki vaan on tuntunut niin hyvältä sun kaa ja si jatkoin entistä kaavaa ja se ei tuntunut niin hyvältä ja... Tiiäksä?" sepitin lopulta nojautuen Kyllin karsinaan vilkuillen sen sisälle. Karsina oli tyhjä, kuten tiesinkin. Olinhan nähnyt laiskan suomenhevosen tarhoissa. Hetkeksi käytävään laskeutui ahdistava hiljaisuus ja musta tuntui, että Noorakin oli jäänyt kuuntelemaan meitä. Huokaisin sitten, ryhdistäydyin ja lähdin kävelemään Veijon karsinalle. Kurkkasin sisään karsinaan ja totesin suolakiven todellakin olevan poissa. Toivoinkin siis, että rehuhuoneen ovi olisi auki. Eikös Kaisla ollut lukinnut sen yhdessä vaiheessa? Lähdin kävelemään rehuhuoneeseen liuskaa pitkin ja ovelle päästyäni totesin sen olevan lukossa. Samassa, kuin pelastava enkeli (pikemminkin piru), Kaisla käveli perässäni alas ja näytti kovinkin kärttyiseltä. "Haen Veijolle suolakiveä", sanoin sitten epävarmana siitä olinko kovin tervetullut alas. "Ja sen pitäisi minua kiinnostaa, koska?" tuo suunnilleen murisi hampaittensa välistä ja katsoin hetken aikaa lukittua ovea, jonka nainen avasi nopein liikkein. "Kiitos." Kaisla ei vastannut mitään ja vähin äänin nappasin käsiini suolakiven, rientäen sitten takaisin Veijon karsinalle. Miska nojaili Veijon karsinaan ja turhautuneisuus täytti minut. Sanaakan sanomatta kävelin karsinaan sisälle ja asettelin suolakiveä hetken omalle paikalleen. "Sulla oli siis ikävä", tuo totesi ja miltei kauhistuneena pudistin päätäni. Ei. Ei minulla voinut olla ikävä Miskaa. Ei, ei, ei, ei, ei. Hipihiljaa mä siirryin pois karsinasta lähtien hakemaan tarvikkeita ruokakipon ja vesiautomaatin pesua varten. Juurihan me oltiin pesty koko talli.. Ja ne oli jo nyt aivan järkyttävässä kunnossa. Yritin miettiä jotakin muuta parhaani mukaan, mutta palatessani pesutarvikkeiden kanssa, jätkä seisoi yhä vasten Veijon karsinaa. "Oliko?", tuo kysyi sitten ja puikkelehdin sisälle karsinaan. "E..Ei", sanoin napakasti, vaikka oikeasti sana oli takerteleva ja äänestä kuuli, että en tiennyt itsekkään. Rupesin pesemään ruokakuppia vimmatulla vauhdilla ja pakko sanoa, että mä olin itsekkin siinä kaikessa hötäkässä aivan märkä. "Eikö muka", tuon kasvoilla oli piikittelevä hymy ja jos Miska olisi seissyt mun vieressä, se olis varmasti kutittanut mua. "No okei, oli oli", mä virnistin siinä toivossa, että asia olisi loppuun käsitelty. Se jätkä oli kaveri. Vai mitä? "Suloista", tuo naurahti ja pudistin taas päätäni jynssäten samalla raivokkaasti kuppia puhtaaksi. Miten hevonen osasikaan syödä noin sotkuisesti. Hetkessä Miska seisoi karsinassa mun vierelle, kutittaen mua parhaansa mukaan. Mä en tosin tykännyt ideasta ja tiukkasin vain vastaan, että "ei saa, mä pesen tätä nyt" tai, että "älä kutita tai mä heitän nää vedet sun päälle". Eikä niistä kumpikaan auttanut. Kun ruokakuppi oli putsattu mä seilasin kiertelevin askelin vesiautomaatille ja tuo tuli lähelle. Se kietoi varmasti kätensä mun vyötärön ympäri ja veti mut aivan kiinni. Ja mä kun ajattelin sen kaiken olevan vain lähentelyä, mutta paskan marjat. Miska nosti mut ilmaan kutittaen kyljistä ja samalla kun potkin ilmaa nauraen kovasti, vettä roiskui kummankin päälle. Samaan rahaan tietenkin Kaisla käveli meidän ohitse ja vilkaisi karsinaan tuohtuneena. Lopetettiinkin siis heti. Ja koko sen ajan kun mä putsasin vesiautomaattia, Miska piti mua lähellään, eikä päästänyt irti. Mä kyllä halusin, että se päästäis irti.. Vai halusinko?
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Aug 14, 2015 15:52:10 GMT
★★★★
Nopeasti ne karsinat taas likaantuvat kun hevoset ovat palanneet niitä asuttamaan, sillä eihän se ole kuin yksi kauramössöinen karvaturpa kun haluaa kesken ruokailun juoda - niin juoma-automaatit ovat yltäpäältä kuolassa. Ja jossei sitä heti puhdista, niin se pinttyy ja se onkin isompi urakka sitten. Paras siis juurikin pestä ja puhdistaa niitä riittävän usein! (Vähintään siis aina silloin kun muut hommat on tehty. Eikö?)
Noora, hevos- ja poniope
|
|