4. syyskuuta 2015, #4
"Voi helvetin naiset! Valittakaa vittu toisillenne koska mulle perkele riitti. Kiitti moi."
Mä en ihan oikeasti ollut ikinä, siis ikinä nähnyt Nikoa vihasena. Se pamautti etuoven kiinni perässään niin lujaa että luulin sen lentävän saranoiltaan. Jopa Panda ihan oikeasti näytti säikähtäneeltä. Me katsottiin toisiamme pitkään. Mulla oli syyllinen olo, varsinkin kun kuulin Imprezan lähtevän rivitaloasunnon pihasta niin lujaa kuin sen moottorista irtosi. Ja uskokaa mua, Nikon iskän ralli-Subaru ei ollut ihan niitä hitaimpia.
Mun kädet tärisi kun vedin tummansiniset ratsastushousut jalkaan, sitten mustat nilkkasukat ja vaaleansininen toppi. Vedin hiukset korkealle poninhännälle. mä en normaalisti olisi ikinä kuuna päivänä mennyt tallille tällaisena päivänä, mutta ratsastustunti oli jo maksettu ja sitä paitsi, Noora lähtisi tänään aikaisemmin - mahdollisesti treffien takia- ja saatais Helena opettamaan. Jes! Miinuksia oli tosin että Joonalla menis tänään jossain myöhään. Ehkä se tulis illalla meille. Vaikka sinne taistelutantereelle nyt ei olisi halunnut ketään.
Pyöräilin tallille. Okei joo, syyskuisten sadekuurojen ansiosta housuni liimautuivat vasten ihoa ja paljaat käsivarret nousivat kananlihalle vaikkei ulkona sinänsä ollut edes kylmä. Jopo laittoi parastaan, mut se oli nyt vaihtanut väriä. Punanen jopo oli mennyt paskaksi pienellä offroad-retkellä, ja sain lainata Pandan maastonvihreää, kun eräillä oli autot ja toisilla ei... matka Pappilaan ei ollut turhan pitkä, ei ainakaan tuntunut niin pitkältä kuin olisin uskonut. Jätin pyörän (jossa ei ollut lukkoa) nojailemaan tallin seinää vasten parin muun joukkoon ja suuntasin suoraan Dollin luo. Luonnollisesti tamma oli tunnilla, joten päätinpähän vaan painua kahvioon. Ei tekis huonoa syödä jotain tyhjään vatsaan, sokerin puute alkoi viestiä olemassaolostaan. Eikä silti ollut nälkä.
Matkan varrella mä törmäsin tuntilistoihin, jotka olis muuten aika hyödylliset kun olin kumminkin menossa seuraavalle tunnille. Mun katse jäätyi hevosen nimen kohdalle. Perkele, jätti-Anja. Toivottavasti Jesse ei näkis tätä listaa. Okei, pakko sen oli, koska se oli hoitaja.
Maneesissa oli meneillään ilman satulaa-tunti. Niinpä, olisinpa päässyt sellaiselle. Mua oli yllättänyt taitojeni nousu. Tarkotan, että joskus alkukeväästä tipuin vielä Panulta, mutta sitten mä olinkin haalinut ittelleni koulumestaruuden (apua, en vieläkään voi uskoo että voitin Joonan!!) ja viimeisimmätkin lomaltapalaamiskisat olivat sujuneet oikein kivasti. Heitin muutaman euron kolikon kassalla seisoskelevalle naiselle (näitä Pappilan hätävara-apuja, joku poniäiti taas) ja kaadoin kahvia pahvimukiin. Sinne seuraksi meni niin maitoa kuin ainakin kaksi sokeripalaa. Oonko jo kertonut etten tykkää kahvista? Nyt musta se vaan sopi tähän hetkeen. Maneesissa oli koossa aika lailla se kivoin joukko tuntihevosista: Rosa, Vallu, Dolli, Panu, Kossu, Hannu ja Veijo. Vähemmän ratsastaneiden tunneilla oli vaan parhaat ratsut. Olisin voinut ottaa noista kenet vaan tunnille vaikka heti ehdotuksen tullessa. Istuin lähelle kikattelevia tyttöjä, halusin tietää mietä juoruja niiltä heruisi. Aika usein ne koski tunnilla olevia ratsastajia tai meitä hoitajia. Viihdykettä siis.
"Ootteko muuten nähnyt vielä sitä yksärinomistajaa, josta se sinitukkainen hoitaja laitto kuvan Instaansa?" kuulin selkäni takaa.
"En oo, mutta oon kyllä käyny kattomassa sitä hevosta", yksi hihitteli hervottomasti ja sai varmaan muut muuttumaan kateudesta vihreäksi. Seurasi hermostunutta keskustelua ja tappelua siitä oliko hevosen nimi Safiiri vai mikä. Jätin sanomatta, että se oli Iiro. Ja että sen omistaja vaikutti niin isolta kusipäältä ettei siitä voitu olla keskustelematta Pappilan hoitajien whatsapp-ryhmässä.
Tunnin lähestyessä puoltaväliä kävin hoitajien huoneella - joka oli tyhjä, taisivat joko olla katsomassa tuntia tai sitä uutta yksärinomistajaa - hakemassa kypärän sekä jodhpurit. Joo teidät, Joona oli valittanut mulle siitä etten käytä saappaita, mutta käskin sen painua helvettiin. Mä en nimittäin ikinä laittaisi sellasia kahleita jalkaani.
Emma irvisti mulle karsinastaan vastustamattomasti, kun tungin sisään harja kädessäni. Jesseä ei näkynyt, mutta mä olin siitä vain onnellinen. Tottuneena isotteluun (tosin näin ison hevosen kanssa se oli uudempi juttu) tönäisin tamman päätä kauemmas kiinnittäen hevosen karsinan seinään. Turvalla sapelihampailta. Emma oli varmaan koko hoidon ajan korvat luimussa, nosteli etujalkojansa uhkaavasti eikä malttanut olla yrittämättä syödä multa kättä kun kiristin satulavyötä. Tamman hoitaja - virnistys naamallaan - ilmaantui kuitenkin vasta kun olin valmis.
"Hitto, missasin kissatappelun", Jesse mutisi harmistuneesti.
"Mee pois", ärähdin sille ja kiskaisin Emmaa ohjista kevyesti kun tamma alkoi näyttää taas siltä että iskisi hampaansa mun käsivarteeni. Jesse tuli näpräilemään hevosensa harjaa, ja vittuuntuneena mä siinä pyörittelin silmiäni kunnes Kaisla tuli... öh, vihjailemaan että nyt pitäis mennä jo maneesiin. Emman perässä raahautui Kylli varsin vakavan näköisen tytön taluttamana. En ollutkaan nähnyt tuota vielä meidän ryhmässä!
Sanotaan nyt, että tunti Emman kanssa meni hyvin. Osittain varmaan koska en nähnyt Jessen naamaa katsomossa, enkä Oonankaan. Emma oli ihan kiva, ei ollenkaan hyökkäyskannalla ratsastaessa, vaan teki sentään töitäkin. Mutta mikään Helppo A-tasoinen jalkavammainen tuntiheppa ei vois voittaa Dollia. Mä välillä ihmettelen miksi Pappila pitää näitä jalkakipuisia raukkoja tunneilla, musta tuntuu että niiden elämä olisi paljon kivempaa jonkun harrasteratsastelijan alla. Olishan se kurjaa hoitajille niinku Jesselle, mutta silti.
Lopulta mä sitten hyppäsin hevosen selästä ja ojensin ohjat seuraavalle, oranssihiuksiselle (siis ihan oikeasti, ne oli porkkanan väriset ja sojotti joka suuntaan) ratsastajalle. Tallissa mua odottais Dollin kylmäämättömät jalat, likainen rehukaukalo sekä hiekkaiset suojat. Mutta se ei haitannut, sillä hoitaisin ne kaikki ihan satavarmasti ennemmin kuin menisin kotiin.
(Joo tiiän, olin tylsä eikä tässä oikeen oo muita hoitajia. Mutta halusin kirjottaa vähän angstisemman Jassutarinan, en tiiä onnistuinko kovin hyvin mutta ei nyt ollu kumminkaan sellanenki tarve että olisin halunnu kirjottaa kuinka se lentää Emman selästä ja käsivarresta lähtee pala ja vielä jostain Joonasta joka yrittää lohduttaa. Joten täs oli nyt vaan Jassu. Ens kerralla sitten.)