Karla
Uusi tallilainen
Spai ja Rosa ♥
Posts: 34
|
Post by Karla on Nov 15, 2015 14:42:13 GMT
SUNNUNTAI 15.11.2015 Yksinäinen, mutten yksin Okei, tää kuulostaa vähän oudolta mutta oon oikeesti alkanu kelaa yhtä asiaa. Näin nimittäin unta yks yö, et Jassu oli saanut selville et mä olin se, joka sen raipan silloin aiemmin vei. Jassu ja koko hoitajaklaani osoitteli mua syyttävästi koko unen ajan minne tahansa mä meninkin ja hoitajien huoneessa ne nimitteli mua myös tosi paljon. Mut suunnilleen ajettiin pois Pappilasta. Okei, toi ei nyt varsinaisesti ollut vielä niin outoa. Sehän oli uni. Mutta outoa siitä tekee sen, että musta tuntuu että se on aikalailla totta. Muiden käytös mua kohtaan oli viimeaikoina ollut aika kylmää, kukaan ei ottanut mitään yhteyttä ja niillä oli ihan omat kuviot. Ehkä Jassu oli kuin olikin saanut tietää mitä sen raipalle kävi. Ehkä se on pistänyt liikkeelle tän kaikenPappilassa oli ihmisiä kuin pienessä kylässä, varmaan lähempänä tuhatta asiakasta joka viikko. Hoitajia oli tullut taas lisää, joten niidenkään puutteesta ei voinut moittia. Mutta silti olin niin yksin. Kaikista yrityksistäni huolimatta olin toisille hoitajillekin kuin ilmaa. Vaikka kuinka yritin heitä auttaa, jutella, olla läsnä... Ei mitään vastakaikua. He eivät halunneet minua ystäväkseen. En kuulunut heidän elämäänsä millään lailla, vaikka heillä oli (vaikkakin pieni) rooli minun elämässäni. Kurkkua kuristi. Tuntui pahalta. Painoin otsani Spain harjattua karvaa vasten. Hävetti olla tallilla, nyt kun tajusin että minua hyljeksitään. Teki mieli luikkia äkkiä kotiin, mutta sovin itseni kanssa auttavan Spain vielä viimeiselle tunnille ennen livistämistäni. Muut hoitajat varmasti puhuivat selkäni takana minusta pahaa...En kehdannut edes katsoa karsinasta ulos kun pelkäsin jonkun näkevän minut. Odotin sitkeästi Spain karsinassa muka tehden jotain todella tärkeää, kuten selvittäen tunnin ajan Spain häntää tai saksimalla lähes toisen tunnin sen vuohiskarvoja. Lopulta ratsastaja saapui. "Ainiin se oli B-ryhmä, ei ne tarvii apuu", muistutin itselleni kun Peppiina asteli karsinaan. Peppiina oli ratsastus Pappilassa jo pidempään ja oli ponien parhaassa ratsastusryhmässä. Mistä minä sitten tämän tiedän? Koska Karla tuntee kaikki, mutta kukaan ei tunne Karlaa. Nytkin toi varmasti hymyilee vaan sen takia kun se ei halua et huomaan miten paljon se vihaa muaTaputin Spaita lähtiessäni ja kurkkasin käytävälle. Kourallinen poniratsastajia asetteli kypäriä ja saappaita yllensä, Mion karsinassa oli myös joku toinen - ja nyt, Ellida lähti Mistyn karsinasta. En halunnut hänen näkevän minua, joten kumarruin Spain kavioiden viereen ja olin tunnustelevani sen jalkoja. - Onks sen jalois joku hätänä? Peppiina kysyi epäröiden. Hänen Charles Owen-kypäränsä oli vähällä tippua päästä, kun Peppiina jäi tuijottamaan alas minua kohden. Nousin hitaasti ylös ja putsasin käsiä takkiini. - Ei. Ei ole. Kävelin ripein askelin ponikäytävän läpi, toimiston ohi ja nappasin oven kahvasta kiinni. Voi paska mun auton avain on hoitajien huoneessaKääntelin ja vääntelin kiukusta, kuten jalkapalloilija joka on saanut osuman sukukalleuksiinsa. EN HALUNNUT MENNÄ HOITAJIEN HUONEESEEN KUN NE KAIKKI VIHAS MUA. Laskin raivoisasti ovenkahvasta irti ja ryntäsin tallin yläkertaan. Vedin sinisen hupun päähäni samalla kun esitin tarkastelevani keskittyneesti Facebookin uutisvirtaa. En nostanut katsettani kännykästä edes avatessani hoitajien huoneen oven. Spain kaappi oli heti oikealla, joten tein nopean käännöksen, kaivoin kumilenkkipurkista autoni avaimet (älkää nyt perkele sit pöllikö mun autoa vaikka nyt tiedättekin missä säilytän mun avaimia tallilla) ja poistuin huoneesta yhtä nopeasti kuin tulinkin. Hiljensin heti oven sulkeuduttua hieman vauhtia ja erotin selvästi, kuinka Ellida tai Oona tuhahti perääni "Ihme friikki". Painoin hupun päähäni syvemmin, kurtistin kiukusta kulmiani ja harpoin isoin askelin parkkipaikalle. Ne oikeesti vihaa mua
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Nov 20, 2015 18:21:45 GMT
★★★★★
Höpö höpö, Karla! Unet tekevät joskus tepposiaan ja saavat ihmismielen kuvittelemaan mitä mielenkiintoisampia salaliittoja. Tuskinpa sentään hoitajat olisivat mitään täyskäännöstä tehneet sinun suhteesi :-) Unohdat tuollaiset ajatukset ja menet rohkeasti mukaan.
(Hah, Inga täällä toimistolla vitsailee, että ettei vain jollain olisi ennenaikaiset vaihdevuodet meneillään, kun noin tunteet ailahtelevat!)
Helena, poniope
|
|
Karla
Uusi tallilainen
Spai ja Rosa ♥
Posts: 34
|
Post by Karla on Nov 25, 2015 21:31:13 GMT
TIISTAI 25.11.2015 Tukkaputkella töitä Pappilassa oli kaaos. Hevoset olivat harjaamatta, pikkuratsastajat eivät uskaltautuneet Myrden tai Uunon karsinoihin, tavarat olivat hujanhajan pitkin käytäviä ja mikä pahinta (tai ehkä parasta minun tilanteessani) - hoitajien huone oli tyhjä. Siis lähes kirjaimellisesti tyhjä, sillä Joonan, Jassun, Gracen, Ninan ja Idalien lähdettyä eilen ratsastuskoulumestaruuksiin, huomasin jopa aiemmin seinäruusuksi jääneen Adalmiinan (joka muuten hoiti Primistä) hoitajien huoneen hiljennyttyä. Ehkä Adalmiina oli ollut siellä ennenkin, mutta hän oli jäänyt tuon aiemmin mainitun tallijengin jalkoihin. Katsoessani päämäärätöntä touhua ponikäytävällä päätin, että tästä päivästä tulisi minun päiväni. Nyt oli minun aikani loistaa, nousta taas sijalleni opettajien suosioon ja näyttää keskisormea kisajengin palatessa Pappilaan. Autoin niin monen ponin kuntoonlaitossa kuin vain suinkin ennen tuntien alkua ehdin. Harjasin Myrden, satuloin Goldin ja Tepon, annoin kurinpalautuksen Santulle ja kävin kääntämässä Spain suojat oikeinpäin. Ratsastajien poistuttua maneesiin siivosin tallinkäytävän turhista tavaroista (mistä ne tuntilaiset olivat löytäneet kaikki nämä jämäharjat?!), lakaisin käytävän ja ohjasin uudet tuntilaiset oikeille karsinoille. Se aiemmin mainittu Adalmiina, tuli jossain vaiheessa avuksi tuntilaisten kanssa ja saatiin homma aika pitkälti pyörimään. Koko illan sitä saikin juosta pää kolmantena jalkana pitkin Pappilaa, mutta Ingan ja Nooran katseista pystyi jo kaukaa lukemaan kuinka kiitollisia he olivat kaikesta avusta tänään. Goal completed! Viimeisen tunnin jälkeen jäin tallille vielä hetkeksi viettämään kahdenkeskistä aikaa Spain kanssa. Adalmiina moikkasi lähtiessään tallilta ja vilkutin hänen peräänsä. Tuntilaisia oli enää pari kappaletta harjailemassa ratsujaan, tallissa kaikui tyytyväiset pärskähdykset ja poniäitien rauhallinen puhe. Spain hikinen karva aaltoili sen kaulalla sen painaessa päänsä olkapäälleni. Raukka oli joutunut tänään juoksemaan neljällä (!!!) ratsastustunnilla sen paikatessa mestaruuksiin lähteneitä hevosia ja etenkin Mioa. Spai oli aivan rättiväsynyt, ruuan ja levon tarpeessa, mutta halusin silti hetken rauhoittua sen kanssa uuvuttavan päivän jälkeen. Työnsin Spain pään hellästi pois päältäni, valitsin ämpäristä pehemän harjan ja harjasin ponin kauttaaltaan. Kaisla toi samalla poneille iltaruuat ja Spai hyökkäsi kaurojensa kimppuun kuin gepardi. - Poniraukka, Kaisla huikkasi kaataessaan kauroja Spain kuppiin. - Älä muuta sano, vastasin. - Ihan käsittämätöntä, ei ihmisetkään juokse neljää tuntia päivässä. - Tai jos juoksee, niin ne saa siitä ainakin rahaa, Kaisla naurahti ja jatkoi matkaansa ponikäytävän päähän. Olisipa minulla ollut tarpeeksi rahaa säästötililläni. Vuosittaisista synttäri-, joulu-, nimppari- ja kissanristiäisrahoista oli kertynyt huimat 708,60€, joka seuraavaan pariin vuoteen riittäisi ostotarjoukseen Spaista. Jonain päivänä se toivottavasti vielä pääsisi pois tästä rääkkilästä, jonkun pienen tytön silmäteräksi. Ainakin toivon niin.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Nov 26, 2015 17:53:24 GMT
★★★
Luojalle kiitos että tallilla oli sentään edes muutama hoitaja paikalla. Ilman sinua ja Adalmiinaa olisimme saaneet keskittyä kollegoitteni kanssa enemmän hevosten varustamiseen kuin tuntien opettamiseen, eli suurimmat kiitokset teille! Tehokasta tiimityötä meiltä kaikilta, tiesin että teihin hoitajiin voi luottaa.
Rosa taisi jäädä tänään aikalailla taka-alalle, mutta hevosratsastajien taitoihin pystyy ehkä luottamaankin enemmän kuin poniratsastajien. Tokkopa Rosa tuosta niin nokkiinsa edes otti ;-)
Inga, hevosope
|
|
Karla
Uusi tallilainen
Spai ja Rosa ♥
Posts: 34
|
Post by Karla on Nov 28, 2015 17:27:53 GMT
LAUANTAI 28.11.2015 Liittoumia Pääkaupunkiseudulle oli sadellut paperinohut lumikerros ja lämpömittari oli tipahtanut aavistuksen pakkasen puolelle. Pappilan pihalla tosin lumesta ei ollut tietoakaan, sillä kymmenet tuntilaiset ja hoitajat olivat jo ehtineet talloa sen kadoksiin. Vähän siellä täällä, tallin katolla ja puiden latvoilla, näkyi kauniin valkoinen lumikuorrutus. Ilma oli raikas, kaikkialla oli mielestäni hirvittävän kaunista. Se nosti mun mielialaa ja lopullisen boostin hyvä olo sai päivitetystä hoitajalistasta - Pappilaan oli tullut uusia hoitajia. Oikeesti. Kolme uutta ponihoitajaa oli sutattu sotkuisella käsialalla ilmoitustaululla roikkuvaan listaan. Tipi, Roxi ja Mio olivat saaneet omat hoitajat. Teki mieli hyppiä innosta, sillä se merkitsi kolmea uutta mahdollisuutta ystävystyä tallilla. Oli mulla joskus ollut paljonkin kavereita Pappilassa. Varmaan sillon ennen kun täytin kakskyt. Kahenkympin kohalla hevosihmisissä tapahtuu yleensä selkeä jako - toisia kiinnostavat pojat enemmän ja toiset pitävät pintansa hevosten kanssa. Carita, Nekku, Pirre, Roosa... Kaikki olivat pikkuhiljaa tipahdelleet tunneilta pois ja olin jäänyt yksin tallille. Faktahan oli se, että ratsastuskoulun asiakaskunta koostui suurimmaksi osaksi 8-15 vuotiaista lapsista. Samaa aaltopituutta niin nuorien kanssa oli vaikea löytää. Joidenkin hevostunneilla ratsastavien kanssa olin tullut tutuiksi, mutta heitä näki sen kerran viikossa kun kävivät tallilla. Ei minun ikäisiäni ollut oikein Pappilassa. Jos aihealueet olviat aivan äärilaidoissa, minun suurin ongelmani tällä hetkellä oli asuntolaina, kun taas isomman osan hoitajista suurin asia koko elämässä oli joku One Direction tai uudet Bratz-nuket. Vähän kärjistettynä, mutta eri maailmoista oltiin silti. Spai oli jo tunnilla vilkaistessani päivän ensimmäistä kertaa tuntilistoja. Se menisi ekan ja tokavikan tunnin tänään. Rosa menisi tokan ja tokavikan. Rosan kävin vain nopeasti harjailemassa ja pyyhkäisin sen varusteet nahanhoitoaineella, kyllähän ne aikuiset ihmiset pärjäisivät sen kanssa tänään. Mulla oli missio. Minä ystävystyisin tänään, ennen kuin tallijengi (aka kanalauma, paskapartio etc. millä nimellä ikinä itseään kutsuivatkaan) ehtisivät iskeä kiinni tulokkaisiin. Tarvitsin liittolaisia! Jotkut ihmiset näytti tosi nuorilta, vaikka ikää olikin jo. Jotkut myös näyttivät paljon vanhemmilta, mitä olivat. Oli tosi vaikea sanoa näistä uusista hoitajista, minkä ikäisiä ne olivat. Ainakin se Pinja näytti tosi nuorelta, vähän sellaselta latinolta, mutta mulla ei tosiaan ollut varaa valittaa tässä tilanteessa mitään hoitajien iästä. Kunhan olivat yli 15v, niin passasi kavereikseni. - Tipi menee kans sille tokavikalle ja sit ei onneks enää vikalle, Pinja sanoi harjatessaan ripein ottein voikkoa ruunaa. Pinja oli kiinnittänyt hiuksensa poninhännälle, joka paljasti Pinjan virheettömät kasvot. Ei finnejä - olisiko Pinja sittenkin vähän vanhempi jo? Tosin, oli mullaki finnejä vaikka olinkin jo 22v. A-p-u-a. Olin vanha. Ja mulla oli kohta synttärit. Fuck! - No ehitsä käydä mun kaa vaik kahvios sitku noi ponit menee tunnille? kysyin. Pinja katto mua tosi hämmentyneesti. - Siis tosta kahviosta saa maailman parhaimmat ranskalaiset, kantsii maistaa! sopersin nopeasti jotain. En tiedä mitä Pinja oli kuvittelut minun ajavan takaa kun pyysin häntä kahvioon, mutta tarkoitukseni oli ihan vain ystävystyä. Joko se luuli mun pyytävän sitä ulos, tai sitten se oli jo kuullut musta jotain juttuja paskapartiolta. Se tästä vielä puuttuisi! Pinja heitti harjan Tipin nimellä koristeltuun siniseen ämpäriin ja lukitsi ponin oven. - Mun maha kurnii. Mennään nyt heti. Istuttiin Pinjan kanssa kaksi varttia siinä kahviossa, eka vartti odoteltiin niitä ranskalaisia (kukahan urpo siellä tänään oli tiskillä kun noin hidas oli) ja toinen meni syödessä. Juteltiin niitä näitä, Tipistä ja Spaista lähinnä, sekä tulevista tallin joulujuhlista. Ihan sellasta small-talkia, en kehannu ees kysyä kauanko Pinja oli käyny Pappilassa tai millä tunneilla se ratsasti. Sen mä kuitenkin kysyin, että tunsiko se ketään entuudestaan Pappilasta. - Emmä noita hoitajia tunne yhtään. Meijän tuntilaisia joo, mut ei niistäkään taida kukaan hoitaa ketää. Score!Musta tuntu sen keskustelun jälkeen, että mä voisin jatkossakin mennä juttelee Pinjalle kun sitä näki tallilla. Voi olla että siihen vaikutti myös se, että tallilla ei tänään ollut paljon hoitajia eikä Pinja voinut muihin tutustuakaan. Vietiin samaan aikaan ponit tunnille ja käveltiin yhessä takas talliin kun ratsastajat oli saatu selkään. Pinja oli lähössä samaan aikaan tallilta, joten tarjosin sille kyydin. Se asu kuitenkin iha eri suunnassa kun mä, joten heitin sen lähimmälle dösärille ja jatkettiin siitä eri matkaa kotiin. Mulla oli jotenkin tosi vapautunut fiilis lähtiessäni Pappilasta. Tallilta lähteminen tuntui nyt samalta ku ennen, siis ennen näitä mun ahdistuskohtauksia. Tuntu ku olis lähteny kotoa. Hymyilin. Mulla oli taas kavereita tallilla. Ainakin niistä voisi tulla mun kavereita, alku oli lupaava näin yhden ihmisen perusteella. Opettajatkin oli eilisen jälkeen taas "mun puolella", ehkä ne oli huomannut ettei tosta tallijengistä ollut muuhun kuin biletykseen ja mun kaltaiset ihmiset oli oikeasti niitä, jotka tätä tallia piti koossa. No hard feelings, kids, mutta teidän aikakautenne on nyt päättynyt! Kuva © Brandsvig/Flickr
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Nov 29, 2015 8:20:50 GMT
★★★
Hyvä Karla! Rohkeasti tutustumaan nyt näihin uusiin tulokkaisiin joita hyväksyttiin eilen vielä lisää Pappilan hoitajakaartiin. Olen niin iloinen, että tunnet olosi taas kotoisaksi ja turvalliseksi tallilla, on surullista katsoa jos kukaan hoitajista on allapäin. Leuka ylös ja uusia kokemuksia kohti!
(psst. Ihana kuva sinusta ja Spaista tarinan aloituksessa! ♥)
Helena, poniope
|
|
Karla
Uusi tallilainen
Spai ja Rosa ♥
Posts: 34
|
Post by Karla on Dec 28, 2015 9:08:18 GMT
MAANANTAI 28.12.2015 Let the bygones be bygones Jouluaattona olin osallistunut Spain kanssa tallin hoitajaratsastuksiin. Spain suitset olivat saaneet kauniit jouluiset koristelut vanhoista kuusen nauhoista, joissa hapsuja ei ollut enää nimeksikään. Lyhentelin niitä vielä entisestään ja voilá, Spai oli varmasti komein jouluponi koko tallilla. Neljältä talutin muiden ykkösten kanssa hoitoponini maneesiin ja nousin selkään. Satulan olin jättänyt talliin kuten moni muukin, ainoastaan Adalmina meni Primiksellä ilman satulaa. Se tosin saattoi olla paras ratkaisu kaikkien kannalta... Kenenkään vuoksi ei siis tarvinnut kutsua ambulanssia paikalle ja katkenneilta kylkiluilta säästyttiin tänäkin vuonna. Mahtoiko oikeasti olla niin, että Pappilassa ei koko vuonna ollut sattunut yhtään isompaa tapaturmaa? En itse ainakaan muista hoitohenkilökunnan vierailleen kertaakaan tallilla, enkä ollut lukenut moisesta kenenkään hoitovihkoista (joo, luin toisten vihkoja aina kun silmä vältti). Spain kanssa mentiin kevyemmin hoitajaratsastuksissa, vaikka tässä olisi ollut hyvä tilaisuus ratsastaa se kunnolla läpi. Spai ei ollut pitkään aikaan käynyt hevostunneilla ja viimeisinkin taisi olla He C-tasoa. Kaltaisteni tasoisilla tunneilla se oli ollut viimeeksi ehkä vuosi sitten. Tietenkin muutamat kokoamiset, lisäykset ja avotsulut piti tehdä, mutta muuten Spai sai kulkea vapaammassa muodossa ja rennommassa tempossa. Maneesiin rakennetut esteet piti harmillisesti unohtaa Spain kohdalla kokonaan, ei sen jalat olisi sitä kestänyt. Etenkään minä selässä, hah! Joulun jälkeen Pappilaan palasivat asiakkaat ratsastamaan normaaliin tapaan, sekä myös vähemmän normaaliin - ratsastajia oli aivan pilvin pimein, kun kaikki yrittivät ratsastaa rästituntejaan ennen kauden loppua. - Ootteks te nähny viel sitä Myrden uutta hoitajaa? kuulin Ellidan kyselevän muilta Skidin karsinan ovella. Skidin karsinassa äänestä pitäen oli ainakin Grace ja Joona ja ohi kävellessäni arvioini osoittautui oikeaksi. - Ai sitä Olgaa vai? Sehän on tuol tunnil just, menee Dollilla menkää sinne kattoo, vastasin heille hetkeäkään miettimättä. Koko ponipoppoo (+ Grace, ei kun hetkinen, sekin kuului nykyään ponipoppooseen Gobin saavuttua Pappilaan!) kääntyi minuun hämmentynein ja vähän jopa halveksuvasti katsoen. Ehkä olisi aika haudata vanhat kaunat puolin ja toisin. Ja olinhan minä käynyt täällä tallilla pidempään kuin yksikään noista, joten tuntui oudolta että he kaihtoivat minua eikä toisinpäin. Olkoot tämä vaikka new year new me- shaissea, mutta oli jo aika kääntää uusi sivu Pappilassa. Joonan avatessa suunsa, Gracenkin ilme muuttui vähemmän sotaisaksi, mutta Ellida piti pintansa nyrpeänä. - Emmä tiennyt et meit salakuunneltiin, Joona sanoi. - Ei meil oo tarkotus yleensä puhua muista hoitajista. Ellida tökkäsi Joonaa kyynerpäällään kylkeen ja väläytti salaperäisen hymyn pojalle. Joona kurtisti kulmiaan Ellidalle. Vaikka tiesinhän minä mitä tuo tarkoitti. - Joo joo, ja mulla on miljoonia maksava estetykki, kommentoin Joonalle. - Ei mut oikeesti, mulla ei oo mitään teitä vastaan jos teille on jääny sellanen kuva. Must ainakin tuntuu et ootte saanu jostai sellasen käsityksen. Ei meijän tarvii mitää ylimpii ystävii olla, mut ois kiva jos ei tartteis väistellä noita Ellidankin murhaavia katseita pitkin tallinkäytäviä. Yllätyksekseni Joona käveli luokseni Skidin ovelle, pysähtyi hetkeksi ja paiskasi kanssani kättä. - Annetaan menneiden olla menneitä. En ajatellut, tai halunnut ajatella, mitä Skidin karsinalla tapahtui minun käännyttyäni kannoiltani ja käveltyäni takaisin Spain luokse. Puolestani Ellida ja Grace saisivat tehdä nyt mitä lystäisivätkin, jatkaisivat paskanpuhumista tai eivät, minä olin oman osuuteni tämän eteen tehnyt. Olin ollut se ensimmäinen rohkea, joka uskalsi hieroa sopua. Jos se ei heidän mielestään ollut riittävästi, niin siitä huomaisimme taas eron 22- ja 17-vuotiaiden välillä ja voisin oikeasti siitä lähtien viitata heille vain kintaalla. Toivoin kuitenkin parasta. Toivoin, että he huomaisivat miten epäkohtelias heidän käytöksensä on ollut ja että kaikkien kannalta oli helpoin tulla täällä toimeen. Pappilassa kuitenkin jokainen meistä vietti suurimman osan vapaa-ajastaan. Toistemme naamoja tuli nähtyä jatkuvasti, eikä täällä oikein paetakaan voinut. Loppu siis jääköön ponipoppoon harteille. Ennen kotiinlähtöä kiipesin vielä yläkertaan hoitajien huoneen apajille. Opettajat olivat tunkeneet kaikki joulukekkerien ylijäämäruuat hoitajille ja kaikilla tuntui jouluruoka tulevan jo korvista ulos. Silti, olihan sitä syötävä kun tarjolla kerran oli. Kaikenlisäksi se oli ilmaista, eli tänään ei tarvitsisi koukata Valintatalon kautta kotiin!
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Dec 29, 2015 14:21:52 GMT
★★★Hyvä, että sotakirveet on toivon mukaan nyt haudattu ja uusi, tuleva vuosi, voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Minulle se on täysin yhdentekevää henkilökohtaisesti, mutta pitää sitä tukea hoitajien hyvinvointia tallilla jotta hevoset eivät jäisi ilman omia hoitajia. Ai kauhea, kun jouduttaisiin Nooran, Helenan ja Marjan kanssa ne itse hoitamaan joka päivä... Hoitajaratsastuksiin osallistumisesta myös merkki. Inga, hevosope
|
|
Jenny
Uusi tallilainen
Posts: 10
|
Post by Jenny on Jul 19, 2016 22:52:29 GMT
Kymco kulki, ainakin melkein.
1. hoitomerkintä, 20.7.2016
Soratie rapisi renkaden alla ja skootterin pärinä pätki, nousi ja laski tiessä olevien mutkien ja kuoppien mukana, joita mä en edes yrittänyt väistellä. Vihreät laitumet avautui mun molemmille puolille ja yritin vilkuilla ympärilleni hevosia metsästäen, mutta homma jäi siihen kun olin ohjata menopelini ohjaan, jossa rentukat hohtivat niin kirkkaana että silmiä särki. Visiirissä oleva yläreunan tummennus ei heinäkuista polttavaa aurinkoa pidellyt ja hellettäkin oli varmasti ainakin parinkymmenen asteen verran. Sen kertoi mun tukalan kuumalta tuntuva tummansininen huppari ja lämpöä imevät, mustat ratsastushousut. Olin jo monta kilometriä sitten tajunnut, että tää saattoi olla väärä valinta näillä helteillä skootterin kyydissä puhaltavasta viimasta huolimatta. Tyhjät, virrattomilla sähkölangoilla aidatut tarhat paahtuivat auringon alla ja kärpäset surrasivat niiden nurkkiin jääneiden lantapallojen ympärillä. Mä mittailin paikkaa ympärilläni. Tallirakennus toi mieleen ostoskeskuksen kilometrin pitkine seinineen ja korkeine katonharjoineen. Puisen ostoskeskuksen, joka sitten vaihtui toisessa päädyssä harmaaseen sileään tiileen, joka kohosi parin metrin korkeudelle maasta. Siniharmaan päätyseinän yläreunassa oli kaksi suurta ikkunaa, joista ei kuitenkaan näkynyt kuin mattapintaista harmaata, aivan kuin ne olisi muurattu sisäpuolelta umpeen. Olin ujo, uusi tallityttö, ja pahasti hukassa. Jos tarhoissa olisi ollut hevosia, mä olisin jäänyt katselemaan niitä ja odottanut, että joku ystävällinen tallilainen tulisi kysymään multa olenko mä eksyksissä. Siinä tilanteessa mä olisin voinut mainita Raijalle lähettämästäni sähköpostista, jonka yhteydessä mut ainakin ymmärtääkseni oli valittu yhden tallin tuntiponin, Spain hoitajaksi. Tulin katumapäälle, ja melkein kaivoin puhelimen taskustani avaten gmailin ja tarkistaen, että sanoihan se tallinpitäjä varmasti niin. Pieni ovi rakennuksen kyljessä johdatti mut sisään talliin, tai, oikeastaan suoraan pesupaikalle. Tiesin jo heti alkuun tupsahtaneeni väärään paikkaan, mutta onneksi juuri oikeaan aikana, joten ennen kuin kukaan ehti huomata, mä vetäisin oven kiinni ja livahdin tallikäytävälle kuin kuka tahansa tallilainen. Tallikäytävä oli kuitenkin typötyhjä ja tuntui luvattomalta hiippailla sitä pitkin. Yksin. Seinät kohosivat valtavina vaaleansävyisten liukuovikarsinoiden takaa ja yhtyivät sitten pähkinänväriseksi katoksi, jonka peräkkäiset loisteputkilamput oli sammutettu. Varmaankin säästösyistä. Kaikki karsinat huusivat tyhjyyttään, mutta eksyin onneksi aivan lähes pesukarsinaa vastapäätä olevalle ilmoitustaululle, jota katsellessani tunsin oloni asialliseksi. Ei mulla tosin oikeasti ollut mitään hajua mitä tehdä. Kesätalkoita, joskus kuukausia sitten järjestettyjen seurakilpailuiden tuloksia, talutusilmoituksia ja mainoksia syyskauden tulevista tunneista. Mun teki kamalasti mieli ratsastaa. Viime kerrasta olikin jo jonkin aikaa ja hevosten näkemisestäkin yhtä kauan. Varmaankin sen takia tallin ja kuivan heinän sekainen haju oli pistänyt nenääni vahvemmin kuin muistinkaan. Ryminä hätkähdytti minut. Sellainen ryminä, joka tuntui vapisuttavan koko tallin maan tasalle. Nyt olin varma siitä, että joku löytäisi minut, siitä ei ollut epäilystäkään. "Etupenkki on mun, perkele!" kiilasi vaaleaverikkö poika kikattavan tyttöporukan ohi kastanjanruskeissa portaissa, hyppäsi sitten tasaiselle maalle ja jatkoi pinkomistaan viereisestä ovesta ulos likkaklaani perässään. Katsoin hämmentyneenä kolmipäisen joukkion perään, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, onneksi. Eikä heistä kukaan tuntunut edes huomaavan mua. "Moi! Kukas siihe jäi?" hyväntuulinen ääni kuului vielä kierreportaikon varjosta, kunnes blondi, mukavan näköinen nainen astui esiin ja asetteli vielä kenkien kannat kunnolla jalkaansa. "Öö.. moi. Mä oon Jenny ja mun oikeestaan piti alottaa Spain hoitajana täs nyt.. tai jotai", mä en oikein itsekään tiennyt mitä oikeastaan hain tällä tallivierailulla. Ehkä mun olisi pitänyt tulla vasta kun syyskausi alkaa, jolloin talli on pullollaan jokapäiväisiä ratsastuskoululaisia, mulle olisi ehkä jotain hyödyllistä hommaa ja ennen kaikkea en eksyneenä juurikaan erottuisi joukosta. "No lähepä meidän mukaan, me ollaan menos laitumille hevosia kattomaan", nainen viittoi mua seuraamaan, piti oveakin auki. "Kiitti", hymähdin, ja päädyin sitten lähtemäänkin mukaan, vaikka mua hieman epäilytti ulos rynnännyt porukka, varmasti jotain hoitajia. Mä tuntisin oloni ulkopuoliseksi kun en päässyt ottamaan osaa niiden insideläppiin ja istuisin väkinäinen hymy huulilla auton ulko-oveen tiukasti painautuneena. Mulla oli selkeä mielikuva. Auton moottori hyrähti pehmeästi käyntiin ja renkaat jylisten se kaartoi pois tallipihalta. Yritin mahdollisimman neutraalina istua kuskin takana, herättämättä turhaa huomiota, mutta vastoin typerää luuloani, hoitajaporukka huomasi heti muukalaisen autossa. Pari heistä katsoi epäluuloisena nenänvartta pitkin, pari ehkä jollain tapaa vähän ystävällisemmin, ja blondi, minut ilmoitustaululta poiminut nainen uskaltautui sitten utelemaan vielä mun nimeä. "Eksä ny tiiä kenet kyytii otit?" etupenkillä istuva poika murahti kohottaen toista kulmaansa. "Mä oon Jenny, Spain ykköshoitaja", esittelin itseni, painottaen ennemminkin titteliäni kuin omaa nimeäni. Autoon laskeutui jäätävä hiljaisuus. "Elii, oon uus Pappilas ja oikeestaan tässä lähiympäristössäki kun vaihdettiin asuntoo tässä pari viikkoo takaperin". Mä yritin vähän rentouttaa tunnelmaa mulle tutulla tavalla, puhumalla, mutta ympärillä istuvasta, mua tuijottavasta hoitajaporukasta ei turhia repliikkejä irronnut. Mun viereen asettunut vaalean maitokahvinruskeat hiukset omaava tyttö yritti kai vääntää jotain hymyä kasvoilleen, mutta siirsi sitten katseensa takaisin valkoisen iPhonen näyttöön, jolla selasi varsin emojirikasta whatsApp keskusteluaan. Reunimmainen tyttö puolestaan selvästi odotti jonkun muun jatkavan keskustelua, mitä siitä pelkääjän selkänojaan suunnatusta katseesta päätellä saattoi. "Jees, mä oon Joona", mulkaisi etupenkillä istuva poika tyttöjä kulmiensa alta. "Toimin ton Vallun ykköshoitajana" tää jatkoi, ja antoi mun jo onneksi vähän huokaista helpotuksesta. "Grace, Zaken ja Gobin ykkönen", ikkunaan nojaava, vahvaan meikkiin uponnut tyttö sanoi. "Viktoria ja Tepon ykkönen", hymähti sitten myös keskipaikalla istuva tyttö, joka uskalsi myös sujauttaa puhelimensa takaisin takataskuunsa. "Mut siis Vikke, Vikke". Anniksi itsensä esitellyt tallipäällikkö ja ratsastuksenopettaja kurvasi autonsa tasaiselle ojanpientareelle, josta jokainen hoitaja osasikin jo saman tien suunnata oikealle laitumelle, mutta mä jäin pyörittelemään päätäni auton vierelle metsästäen valkoista ponia. Paitsi, että niitä oli parikin. "Spai on tolla laitumella. Seuraa vaikka Vikkee niin eiköhän se osaa osottaa sulle oikeen ponin", Anni naurahti osoittaen toisiksi viimeisen laitumen suuntaan, jonka portille Viktoria oli jo lähtenyt kalppimaan. Mä en kehdannut juosta, enkä huutaa, mutta jollain pikakävelyn tapaisella yritin saada välimatkaa kurottua lyhemmäksi. Onneksi Vikke pysähtyi hetkeksi räpläämään laitumen sähkölankoja, jolloin sain tytön kiinni liikoja yrittämättä. "Sä varmaan osaisit näyttä mulle, mikä näist on Spai", vilkaisin Vikkeä kohti, joka oli puolestaan minua vilkaistuaan suunnannut katseensa parin-kolmen ponin rykelmään pienen kukkulan rinteellä. "Se taitaa olla tossa ihan Tepon vieressä", Vikke sanoi ja osoitti kahta, muutaman metrin päässä toisistaan laiduntavaa valkoista poniruunaa. Ei tää nyt ihan niin paha ollut mitä mä olin kuvitellut. Lisäksi tilanne oli pelastettu, eivätkä ainakaan nää hoitajat olleet mollanneet mua (vielä) maanrakoon, ja Spaikin oli pirun söpö. Ei se välttämättä mikään ulkonäöllisesti hienon kilpaponin näköinen ollut: hivenen takakorkea, paksut jänteettömän näköiset jalat, lyhyt sisältä kihartuva häntä ja harottava, paksu harja. Mulle se oli kuitenkin just passeli. Ruuna syödä rouskutti jalkojeni juuressa korvat pyörien ja häntä huiskien. Mä sain taputella sen tasaista selkää ja todeta, että tässä oli mun hoitoponi.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Jul 20, 2016 7:10:18 GMT
★★★★
Jiihaa, nyt tuntuu siltä että Pappilassa on uuden aikakauden alku meneillään kun teitä uusia, innokkaita hoitajia on saapunut sen verran! Kiitos siitä, Jenny. Teit varmasti hyvän valinnan valitessasi Pappilan kaikkien ratsastuskoulujen seasta ;-)
Spai varsinkin on niin älyttömän mukava poni, ootahan vain kun pääset sen selkään joskus. Aivan unelmaponi. Teillä tulee varmasti olemaan hauskaa yhdessä.
Helena, poniope
|
|
Jenny
Uusi tallilainen
Posts: 10
|
Post by Jenny on Jul 20, 2016 21:35:45 GMT
Mä tuskin olin uskoa silmiäni.
2. hoitomerkintä, 21.7.2016
Olin ollut eilen aika sokea. Tallin ilmoitustaululla olevat laput heiluivat viereisestä ovesta puhaltavan hennon tuulen mukana. Mun vierellä seisova Vikke taikoi jostakin lyijykynän. Vaikka sen toiseen päähän oli liimattu ilmastointiteippiä, eikä se ollut paljon peukaloa pidempi, niin sillä tyttö kätevästi raapusti oman nimensä Pappilan kevättalkoiden osallistumislistaan ja raksitti kohdat "Katsomon alle kerääntyneen roinan poisto" ja "Varusteiden tarkistus". Mun olisi tehnyt mieli kysyä, saiko tosta puurtamisesta jotain, mutta koska kyseessä oli talkoot, kaikki varmaankin tehtäisiin omasta hyvästä tahdosta. En suinkaan halunnut jäädä ulkopuoliseksi, joten muiden mukana päätin laittaa myös oman nimeni listan jatkoksi ja rastittaa samoja tehtäviä kuin muutkin. Kenties tuosta tulisikin ihan hauskaa hyvässä seurassa. "Tossa maastossa mennään sit kuulkaas kovaa! Et turha vikistä.." Jonnaksi nimilistan perusteella päättelemäni tummatukkainen tyttö julisti. Mikä maasto? En mä ollut edes oikeastaan lukenut koko talkoolappua. "Oon samaa mieltä!" mun oli kuitenkin pakko yhtyä, sillä mä en niinkään tylsistä maastolenkeistä perustanut. Samalla yritin etsiä tekstin seasta kohtaa, jossa koko maasto edes mainittaisiin. Jonnan napakka päätös ei saanutkaan yhtään vastalausetta, joten koko porukka alkoi alkoi valumaan hiljattain tallin yläkertaan, mä tietysti mukanansa. Olin jo alkanut pääsemään jyvälle tän tallin touhuista. Osasin tunnistaa hoitajista ainakin Joonan, Viken, Gracen sekä mahdollisesti myös Jonnan. Henkilökunnasta tiesin vain Annin, jonka lisäksi tuntematon äkäinen ratsastuksenopettaja oli häätänyt mut tänään pois yksityistallista, kun olin sinne vahingossa eksynyt. Tiukka puhuttelu meni kyllä varmasti perille, ja aioin pitää huolen, etten astuisi enää lähellekään sitä päätyä. Yläkerran puinen näytti vanhalta, ja muutaman ruostepilkun koristama hopeinen kahva jäykältä. Ovi kuitenkin läväytettiin auki siihen malliin, etteivät sen kuluneet saranat ehtineet edes narista. Silmäilin ympärilleni ja arvioin meidän tulleen jonkinlaiseen kahvioon tai taukotupaan. Heti oven vieressä oli vessa ja sen takana harmaa, kapea, mutta pitkä pöytä. Sen takapuolella oli muutama peigeillä pöytäliinoilla peitetty pöytä, joiden jokaisen ympärillä vaihtelevasti kahdesta neljään tuolia. Joona nappasi salaa keksin pöydälle jääneestä lasikupista, heitti sen kerralla suuhunsa ja joutui sitten estämään suupieliin jääneitä keksinmuruja putoamasta rinnuksillensa. Tyhjä maneesi näkyi koko vastakkaisen seinän kokoisesta ikkunasta paremmin kuin hyvin, vaikka pölyä olikin ohuelti kerrostunut sen maneesin puoleiselle pinnalle. Aivan perällä oli vielä pienempi ovi yksittäiseen huoneeseen. Sohvista, jääkaapista, hevoslehdistä ja jopa pienestä telkkarista mä tunnistin heti missä oltiin. Tämä oli se hoitajien valtakunta. Yritin vaivihkaa vilkuilla jokaisen huoneeseen asettuneen hoitajan kasvoja, välttäen kuitenkin tuijottamasta ketään paria sekuntia kauempaa. Arvioin, ettei tänne ketä tahansa hyväksyttäisikään, vaan tuntilaiset ja turhat pikkutytöt käännytettäisiin kylmästi pois jo ovelta. Koska mulle ei paljon asetettu varaa valita paikkaani, olin istunut ujosti tummasilmäisen, minua hieman vanhemman pojan viereen. "Kenen siivousvuoro on? Tää mesta on karmeessa kunnos" nahkasohvan nurkkaan uponnut pienikokoinen, mutta sitä vastoin varsin vahvan asenteen omaava blondi nyrpisteli nenäänsä. "Joonan". "No voiks säki vittu joskus siivota", tyttö läpsäisi tämän vieressä istuvaa, vähän hämmentyneen oloista Joonaa käsivarteen. "Ai. Emmää tienny", Joona mutisi. Mua nauratti, mutta peitin hymynkareen huuliltani. Ei mullakaan ollut mitään hajua mistään siivousvuoroista, mutta ajattelin olevani sen verran vähäpätöinen persoona, ettei mulle välttämättä myönnettäisi kunniaa siivota tätä läävää. Onneksi. "Ooks Jenny muuten tos?" Ellida meni kuitenkin möläyttämään. Samassa kaikkien katseet kääntyivät minuun, kuin olisin pumminut siivousvuoroista vähintään viimeiset puoli vuotta. "Enpä usko", mä sanoin kuitenkin, jonka jälkeen Ellida heitti syliini pienen vihkon ja väliin sinitarralla melko kevyesti kiinnittyneen kynän. "Iha perseestä, mut pakko. Velvollisuus". Vihkon ensimmäiselle sivulle oli aikuisen vanhan ajan kaunoa muistuttavalla käsialalla kirjattu "Hoitajien huone siivotaan vähintään viikottain, hoitajien kesken vaihtuvien siivousvuorojen mukaan. Imuroikaa, pyyhkikää pölyt, laittakaa tavarat paikoilleen. Muistakaa myös ruokkia kissat mieluusti useamminkin kuin kerran viikossa.. Muistakaa kuitata ok, kun olette siivonneet. Tallimestari tarkastaa ja rankaisee jos siivousta ei ole tehty!! -Raija". Sen jälkeen lähti viikon kestävät siivousvuorot kiertämään. Muutama tuttukin nimi vilahti siellä täällä, mutta joukossa oli myös paljon vanhoja hoitajia. Jo parin sivun jälkeen sekä ennalta jaetut siivousvuorot kuin myös ok -merkinnät loppuivat. Mun teki mieli huomauttaa, että kaikki merkinnät loppuivat 17. päivä huhtikuuta 2016, joten ilmeisesti siivousvuoroillakin oli jonkunlainen kesäloma, tai sitten tallimestari oli langettanut Joonalle kesäsiivoojan pestin, sillä pojalla näkyi olevan muutamakin kuittaamaton vuoro helmi-maaliskuun ajalta. "Moi", kuului hiljainen tervehdys ovenraosta. Se oli Anni, joka sai lähes kaikkien huoneessa istuvien huomion, muutamaa kännykänsä ruutuun tarttunutta tyttöä lukuunottamatta. "Kävin laittaa toho ilmotustaululle lapun, mutta et tiiätte niin käydään hakee hevoset laitumelta ens viikon torstaina", Anni hymyili. Hän taisikin jo arvata hoitajanhuoneen reaktion, josta kuului useita riemunkiljahduksia ja jes-huudahduksia. Mä en tosin tiennyt liittyivätkö ne enemmän oman hoitohevosen ja vauhdikkaan hallikauden kaipuuseen, vai pelkästään jäätävän pitkään kävelymatkaan laitumille. "Ykköshoitajat ratsastaa omilla hoitohevosilla ja käynnissä tullaan sit takas tallille JA sen jälkeen tallin hepat on neljä päivää teidän vastuulla, liikuttakaa ketä haluutte, mutta jos rikotte yhenkin hevosen niin lasku tulee perästä", Anni varoitti jyrkästi. "Onks joku halukas lähtee nyt kattoo hoitoheppaansa, ei oo nii kamala työ puunata niitä sitten hevosen näkösiksi ens viikolla?" "Ai osaako ne muka pitää itteensä puhtaana viikon? Enpä usko", se sama Joonan vieressä istuva nokkava blondi tuhahti. "Puolen tunnin pääst tallipihalla". Siinä mä sitten seisoin. Tasan kolmekymmenen minuutin päästä maneesin ja yksityistarhojen välissä, Ellidan, Jonnan, Gracen ja Jesseksi esittäytyneen pojan muodostamassa epämääräistä piiriä muistuttavassa kyhäelmässä. Tällä kertaa me oltiin napattu myös hoitohevostemme harjapakit mukaamme, joten ajattelin samalla tehdä vähän lähempääkin tuttavuutta Spaihin, mikäli se vain antaisi. Kolmenkymmenenkahden minuutin päästä Anni pölähti reippaalla kävelytahdilla tallin kulman takaa ja napsaisi autonsa ovet auki. "Ette te kyl mahdu", hän murahti sitten. "Ei tääl mitään poliiseja oo", Jesse sanoi ja vetäisi keskipaikalle yrittävän Ellidan syliinsä. "Haluuks jompi kumpi teistä etupenkille?" kysyin Jonnaa ja Gracea vilkaisten. Toivoin oikeastaan, että joku olisi pyrkinyt sille samalla innolla kuin Joona eilen, sillä itse koin etupenkillä istumisen tuntemattoman autossa jotenkin vaivaannuttavaksi. "Joo no mä meen", Grace vastasi lyhyesti ja heittäytyi Annin viereen pelkääjän paikalle. Jonna kuitenkin ilmoitti haluavansa ikkunapaikan, joten mä jouduin ryömimään Ellidan ja Jessen viereen keskipenkille. "Te maksatte sakot jos sivari sattuu tuleen vastaa", Anni sanoi ja pyöräytti autonavaimillaan autonsa käyntiin. "No mä meen sit ens kerral omalla autolla. Ite kysyit kuka haluu lähtee", Jesse kutristi kulmiaan ja vilkaisi Annia takapeilin kautta. Olisin voinut kuvitella, ettei Spai ollut liikkunut senttiäkään eilisestä. Teppo ja muut ponit olivat sentään kadonneet sen viereltä, mutta ruuna oli edelleen upottanut turpansa yhtä intohimoisesti maahan ja jäysti syvänvihreää ruohoa korvat höröllään. Ponin hoitopakki kolisi mun kainalossa ja havahdutti Spaitakin sen verran, että ruuna nosti päätään ja katsoi minua varautuneesti. Se näytti juuri siltä, että saattaisi pinkaista karkuun tai sitten laskea taas päänsä levollisena takaisin jalkojensa juureen ajatuksella "ai se oli vaan hoitaja". "Moi, poika", mä tervehdin hymyillen. Spai katsoi mua edelleen tummilla silmillään, veti sitten keuhkonsa täyteen ilmaa ja näytti aivan kuin muuttuvan patsaaksi. Mä hidastin hieman vauhtia, sillä vaikka lenkkeilystä pidinkin, ei mua huvittanut kierrellä ponin perässä ympäri laidunta. Onneksi Spai tulkitsi tilanteen kuitenkin ihan vaarattomaksi, ja jatkoi sitten kesäistä heinäateriaansa samalla innolla kuin äskenkin. Mä laskin harjapakin rinteelle yrittäen saada sen pysymään tukevasti pystyssä. Spai katseli vaaleansinistä harjapakkiaan uteliaana ja oli jo tunkemassa turpaansa sinne, kunnes mä nostin käteni sen otsalle ja rapsutin. Ruuna näytti hämmentyneeltä, mutta iloiselta. Se alkoi haistella mua päästä varpaisiin ja antoi sitten lämpimän puhalluksen korvani juureen. "Aww, sä oot ainakin hirveen söpö", hymähdin, niin kuin se tarvitsisi toistaa aina vaan uudestaan ja uudestaan, ettei poni unohda sitä. Tartuin punaiseen magic brushiin ja aloin sukimaan Spaita ensin kaulalta, edeten sitten etujalan kautta vatsaan, takapuoleen ja lopulta takajalkaan. Ruuna oli kamalan pölyinen ja pian meitä ympäröikin auringossa kimalteleva pölypilvi, joka värjäsi mut ja varmaan Spainkin uudelleen vaalean harmahtaviksi. Tärkeintä musta tuntui kuitenkin olevan yhteinen ajanvietto hoitoponin kanssa. Mä en haluaisi, että laitumeltahakureissulla kiipeäisin ihan uppo-oudon hevosen selkään ihan jatkoakaan ajatellen. Spai vaikutti kuitenkin hurjan kiltiltä. Se vain kävi vaatimattomasti tuhisten viimeisimpiäkin maasta törröttäviä ruohonkorsia läpi, vaikka muut ponit olivat siirtyneet rehevämmille apajille jo aikoja sitten. Harjattuani Spain, nappasin kiinni ruunan etuharjasta ja talutin sen tasaiselle maalle. Ruuna yritti alkujaan vastustella ajatusta, mutta ei sitten lopulta voinut vastustaa mun kädessä rapisevaa tyhjää välipalapatukan päällyspaperia. Sain siinä puhdistettua kaviot, vaikka suurinosa turhasta roinasta taisikin olla pudonnut laidunleikkien ja laukkailun myötä, eikä ruoho ja kuiva hiekka pahemmin tarttunut kavioihin. Spai oli saanut viettää kesälomaa koko heinäkuun, joka oli saanut sen turkin lisäksi myös harjan ja hännän sotkuisiksi, mutta päätin jättää niiden selvittelyn myöhemmäksi, jolloin mä mahdollisesti muistaisin ottaa show shinen mukaan, ettei tarvitsisi repiä koko ponia kaljuksi takkuja aukaistessa. Spailla oli kuulemma vanha jännevammakin, mutta sen jalat vaikuttivat ihan hyväkuntoisilta pientä vasemman etusen haavaa lukuunottamatta, joka ei sekään näyttänyt sen vakavammalta. "Nähdään sit viimestään ens torstaina, mut yritän tulla sua moikkaa viel aikasemminki", mä puhelin ja kiedoin käteni Spain kaulan ympärille. Painoin kasvoni sen pehmoiseen kaulaan, vaikka karvat ja vielä niiden sekaan jääneet pölyhiukkaset aivastuttivatkin. Mä olin innoissani, ja olisin halunnut kelata aikaa eteenpäin aina siihen asti, kun me oltaisiin tutustuttu yhä vaan paremmin ja paremmin. Mä olisin ratsastanut Pappilassa jo monilla, monilla hepoilla, kävisin säännöllisesti ratsastustunneilla ja pääsisin ehkä kisoihinkin. Jostain syystä mä olinkin enemmän talvi-ihminen, koska lumi, pirteä pakkanen ja tuttu ja turvallinen arki. En mä olisi uskonut sanovani tätä, mut olisipa jo syksy.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Aug 12, 2016 13:51:15 GMT
★★★★★
Hei, mitenkä meni Spain liikutus ennen syyskauden alkua? Menikö kaikki suunnitelmien mukaan vai heittäytyikö Spai ihan villiksi? Tahtoo kuulla kaiken!
Spain harja pitäisi muuten nyppiä ja häntä tasoittaa, se näytti tänään tunnilla niin villiintyneeltä vuoristoponilta ettei tosikaan...
Noora, hevos- ja poniope
|
|
Oliver
Uusi tallilainen
Posts: 3
|
Post by Oliver on Dec 31, 2016 16:33:19 GMT
1HM
"Laita nyt ees paremmat kengät jalkaan." Voi jeesus mitä nyt taas. Mulkaistuani tädin suuntaan tietäen olevani enemmän kuin lapsellinen lysähdin sen bemarin takapenkille huppu silmille valuen. Se ei päästänyt mua meneen bussilla kun luuli kai että lähtisin väärään suuntaan tai jotain. Tai sit se halus vaan kerrankin olla ylpeä. Koko matkan mä tuijotin ulos ikkunasta huomasin kun se välillä vilkaisi mua typerästi hymyillen peilin kautta.
Pihalla mä viivyttelin autosta nousemista. En sen takia että olisin jotenkin palavasti halunnut nauttia hyvästä seurasta vaan siksi, että tää oli kenties mun vika hetki raittiissa ilmassa. Mä olin niin varma että mut joko syötäis elävältä tai dumpattais heti ensitöikseen johonkin paskakasaan hirnumaan. Vielä varmempi mä olin siitä että mua katsois kieroon niin ihmiset kuin hevosetkin. Ja se tulis oleen ihan mun oma vika.
Se hullu oli soittanut etukäteen että tulisin nyt käymään. Se olis varmaan halunnut tulla mun mukaankin asti mutta kun lopulta painelin ulos se kattoi vaan hetken mun perään ennenkun lähti lopulta pois. Ja nyt mä olin omillani täällä keskellä maaseudun auvoisaa tunnelmaa aistien kenkieni kastuvan hetkenä minä hyvänsä tihkuttavan sateen vuoksi.
Pamahtaessani sisään oletetun tallin ovesta mua vastassa oli rivi koppeja joista jo ekasta työntyi uhkaavan nopeesti valtava hevosenleuka suoraan kohti naamaa. "Sshit.." Pakko sanoo et säikähdin vähän. Päätin pysyä kaukana kyseisestä otuksesta samalla kun koetin selvittää mihin ihmeeseen tässä nyt ois mentävä. Mä löysin oven joka vei pitkälle käytävälle missä karsinoita oli melkein silmänkantamattomiin saakka. Suljin sen oven mun takana, siihen oli ripustettu kyltti joka sanoi "yksityistalli, asiattomilta pääsy kielletty". Mä päättelin et olin tullut sisään väärästä ovesta ja kohautin olkiani vähän epäilevästi. Miks täällä ei ole ihmisiä!
"Haloo onks tääl ketään!" "Shhhh älä huuda." Jonkun hevosen karsinasta kurkkas blondi nainen joka oli ilmeisesti nakkonut paskoja kärryihin jo jonkin aikaa. "Sori hei. Missä mä voin ilmoittautua?" Nyt se katto jo vähän kysyvänä mutta laittoi kuitenkin talikkonsa syrjempään ja tuli lähemmäs. "Ai mihin? Tunneilleko?" "Eikun mä tulin tänne hoitaan tai jotain." Nyt sen lamppu selvästi syttyi ja se sanoi: "Aaai niin säkö oot Oliver tosiaan! Niin tietysti. Anni Hallamaa, oon töissä täällä. Mikäs poni sulla oli?" "Spai."
Se lähti viemään mua vaikka mihin, eka näytti missä lootassa Spai tavallisesti asui ja sitten esitteli mulle sen loputtoman tavarakavalkaadin ja sit vielä näytti et mä sain oman kaapin mun tavaroille ja mistä löytyy kahvia ja mistä sohvia. Seurasin sen perässä huulet yhteen nipistettyinä mutta se ei näyttänyt juuri noteeraavan selitti vaan innoissaan kaikkea mitä mieleen tuli. Olikohan Eila tilannut mulle jonkun maksullisen yksityisturistikierroksen Pappilan ponitalliin? Kahvilassa oli lauma niitä paljon puhuttuja (...ja pelättyjä??) hevostyttöjä jotka supatteli ja naureskeli jotain ihanaa niitten poneista varmaan ja sit joku niistä katsoi mua mitäänsanomattomasti ja sanoi jotain ja ne nauroi taas.
"Tunti taitaa loppua just, Spaikin varmaan tulee", Anni lopulta sanoi ja viittoi mua takas käytävälle ja lopulta takas Spain karsinalle. Siellä hääri joku tenava valkoisen hevosen kimpussa ja mä olin salaa tyytyväinen ees siihen ettei sen purukalusto ollut täysin samaa luokkaa kuin aiemmin tapaamallani jättiläisellä. Se muksu oli ehkä sataviiskytsenttiä pitkä ja se kiskoi tyytyväisen näköisenä kamppeita ponin päältä. "Mää en ehdi harjata kun mua tullaan hakemaan", se sanoi nähdessään Annin ja hävis johonkin. Joten... no, voitte vaan arvata mistä kohta löysin itseni.
Jäin sen kanssa kahdestaan harja kädessäni, enkä mä tosissaan tiennyt mitä mun pitäis tehdä. Tai no siis, harjata tietysti? Se eläin tuntui vaan nukkuvan mutta kun mä laskin harjan sen kaulalle se yhtäkkiä nosti päätään ja heilutti sitä mua kohti niin että säpsähdin kauemmas. Ja kun se rauhoittui taas vähän mä päätin kokeilla uudestaan eri kohdasta jos se ei vaikka tykännyt kun sen kaulaa rapataan. Jatkoin selästä ja nyt se oli ihan fine. Mä harjasin sen selkää ja kiersin välillä toiselle puolelle mahdollisimman kaukaa ettei se alkais potkimaan ja harjasin toiselta puolelta eikä mulla kyllä senkään jälkeen vielä ollut mikään voittajafiilis. Päätin olla mies ja yrittää uudestaan sitä kaulaa. Ja nyt sen pää pysyi paikoillaan. Naamaan en uskaltaisi koskea, enkä kyllä jalkoihinkaan. Ihan pimee eläin. Livahdin kohta ulos karsinasta harjan kanssa vaan huomatakseni että mua oltiin heti passittamassa takaisin hommiin.
"Spain saa viedä pihalle syömään heiniä jos oot valmis. Sille vois kans laittaa loimen päälle, sen mikä roikkuu siinä karsinan ovessa."
Oh lord, anteeks kuinka? Mä otin sen loimen syliini ja hivuttauduin urheena takas taistelutantereelle. Miten tää pitäis pukea? Levittelin sitä sillain et se putos maahan ja siitähän Spai taas riemastuikin. Se heilutti taas päätä ja meni sivuttain vähän kauemmas ja mä odotin vaan kauhulla milloin se päättäis pillastua ja rynnätä päälle. Huomasin kyllä et Spai ei ollut ainoo joka tilannetta seuras, ainakin siinä vaiheessa kun kuulin köhinää ovensuusta. Se oli sillai "kröhöm kröhöm mitä teet" -yskintää ja mun todellinen taitotaso varmaan tuli hyvin selväks tälle tyypille joka seuraavaks otti ohjat käsiinsä.
Se oli taas joku blondi ja se selvästi kans oli yks niistä aiemmin nauruaan hädintuskin pidättäneistä heppatytöistä. Ja nyt se tuli mun reviirille (mikä ei sinänsä ollut huono juttu, saipahan hevonen takkinsa päälle) saadakseen varmaan lisää jutunjuurta hevosenhoitajasta joka pukeutui farkkuihin ja lenkkareihin eikä osannut mitään muuta kuin pitää päänsä kiinni. Tai sit sitä ei kiinnostais paskaakaan. En tiedä kumpaa toivoin enemmän, ehkä en kumpaakaan. Koska tosiasiassa musta tuntui että muakaan ei kai kiinnostanut. Ois ehkä pitänyt.
"Saaks sä nyt vietyy sen ulos?" se kysyi ja mä huomasin kun sen kaverikin oli ilmestynyt paikalle viittomaan sitä johonkin muualle. "Joo." Valetta. Enhän mä edes tiennyt mihin suuntaan oli pihalle. "Minne tää viedään?" kysyin kuitenkin just kun se oli livahtamassa. Sen kaveri näytti kiireiseltä. "No mä voin tulla näyttämään."
Mä sain Spain narun irti seinästä ja mulle avattiin ovi valmiiks. Kun Spai tajus et nyt mennään niin se lähti heti liikkeelle ilman hinaamista, mun piti melkeen juosta alta pois etten jäis jalkoihin. Se tyttö kai katsoi mua oudosti kun se sanoi että narua saa pitää löysemmälläkin ja että ei se poni siitä mihinkään karkaa ellet aja pois ja mä mulkaisin hädissäni sitä takas ehkä vähän liiankin hätäisesti kun se ei sanonut enää mitään. Me saavuttiin kohta aitauksen luo. "Ota vaan ne päitset pois kokonaan", se sanoi taas. "Tai no, mä voin näyttää."
Ja niin oli yksi elukka saateltu pihalle sisätiloista. Ja mä päätin että menisin bussilla keskustaan ennenkun joku huomais miten saastaiset kintut niitten valkoisella hevosella oikeen oli mun jäljiltä. Olin mä sentään yrittänyt.
|
|
|
Post by Pappilan Ponitalli vOy on Jan 7, 2017 18:56:56 GMT
★★★★★Joulukuun kommentitOnkohan Annilla liikaa hommia, kun on joutunut lappaamaan paskaa ja tyrkännyt hevosten ulosvienninkin hoitajille... Perskele, täytyypä sanoa Raijalle. Ei me haluta että kukaan täällä palaa loppuun, eihän? Eikä varsinkaan haluta että eräälle, kauniille ja ihanalle, Noora-nimiselle opettajalle siunaantuisi yhtäkkiä yhtäpaljon lisäduunia?! Sitähän minäkin! Kyllä sain hetken kelata kauhukuvia päässäni kun näin tämän Spain uuden hoitajan. Pystyin jo sieluni silmin näkemään kuinka a) Spai karkaa talutustunnilla taluttajaltaan ja viilettää tuhatta ja sataa ympäri maneesia sekottaen kummankin puolen tunnit, b) kuinka Spai saa jonain päivänä kokea jotain hyvin erikoista hoitajansa taholta, vaikkapa miltä Coca-Cola maistuu ja c) kuinka sillä on jonain päivänä suojatkin ripustettu korviin. Olikohan tämä Oliver edes koskaan kuullut hevosista?!? (<3 toivottavasti ymmärrät tätä Pappilan huumoria, oikeasti rakastetaan teitä kaikkia hoitajia ja Noora nyt on persoonana vain vähän ennakkoluuloinen ja varsinainen kiukkupussi! ) Noora, hevos- ja poniope
|
|