Ensimmäinen tunti 3.5.

[Pappilan Ponitalli vOy]

Jatkokurssin ensimmäinen tunti

Jatkokurssin pitää poneilla Helena Mäkinen ja hevosilla Noora Terhinmäki

Suuri osa alkeiskurssin suorittaneista ratsastajista päätti jatkaa harrastustaan Pappilan Ponitallilla ja he pääsevät nyt opettelemaan jatkokurssin asioita. Jatkokurssilla ratsastajat ratsastavat jo ilman taluttajaa, mutta jos heitä on alkanut pelottaa, on haettu hänelle taluttaja.
Tunti aloitetaan käynti-ravi siirtymisillä, jonka jälkeen harjoitellaan peruuttamista. Tunnin loppuun otetaan tuttuun tapaan taas laukkaa pitkin uraa.

(Tarinassasi saat itse päättää millä ponilla tai hevosella ratsastat ja muista katsoa hahmosi iän ja koon mukaan, kuulutko poni- vai hevostunneille!)
Tarinan/runon/piirroksen ym viimeinen palautuspäivä on 10.5!

[Nina]

Tänään pääsisin vihdoinkin jatkamaan ratsastusta vähän vaativammassa ryhmässä joten jatkokurssi, täältä tullaan! Olin odottanut koko päivän tuntiani innoissaan eikä edes Martan kiukkuilut saaneet minua huonolle tuulelle. Ehkä hieman mielialaani laski kun aikaisemmin näin tuntilistoista kenet minulle oli merkitty tälle tunnille, nimittäin tahmea Zake. Noh, pakko se on jostain aloittaa vaikka olisin kyllä kokeillut ensimmäisenä jotain muuta hevosta siirryttyäni vihdoinkin hevosryhmään. Vihdoinkin kello alkoi olla niin paljon että pääsisin laittamaan ratsuani valmiiksi. Hain ruunan harjapakin ja varusteet karsinan eteen valmiiksi ennenkuin pujahdin karsinaan. Harjasin Zaken kauttaaltaan ennenkuin laitoin sille varusteet niskaan. Vielä oma varustus kuntoon joten kypärä päähän ja sitten menoksi. Lähdin jonon jatkossa taluttamaan Zaken maneesiin jossa nousimme muiden kanssa yhtäaikaa selkään kun käsky kävi.

Sain antaa Zakelle aika reippaasti pohkeita että sain ruunan kulkemaan edes jotenkuten eteenpäin. Tahmea se tosiaankin oli eikä yhtään sellainen mistä minä tykkäsin. Jatkoin silti päättäväisesti tuntia vaikka välillä meinasi päästä ärräpäitä suusta kun alla oleva hevonen ei liikkunut niinkuin olin halunnut. Harjoittelimme alkuun käynti-ravi siirtymisiä ja monta kertaa sain kuulla Nooran huutelevan minulle kuinka Zakelle pitäisi antaa enemmän pohkeita ja saada se reippaasti aina käynnistä raviin. Hiki virtasi valtoimenaan jo ennen tunnin puoliväliä sillä jouduin tekemään todella paljon töitä. Ehkä olin tottunut vähän liian hyvään ja Zake olisi hyvää vaihtelua näiden reippaampien tapausten rinnalle. Otimme lopuksi vielä laukkaa pitkin uraa jolloin Noora pääsi taas muistuttelemaan minua useampaan otteeseen siitä missä jalkojen tulisi olla laukannostossa ja kuinka Zakelle pitäisi antaa enemmän pohkeita. Tottunut liian hyvään, totesin taas kerran. Lopuksi sain onneksi ruunan nostamaan laukan aika hyvinkin vaikka töitä saikin tehdä todella paljon. Ehkä se on ihan hyvä että aloitin harrastuksen uudestaan ihan alusta, ajattelin jalkautuessani ratsuni selästä tunnin lopuksi.

[Ellida]

Jatkokurssi alkoi ihan samalla tavalla kuin alkeiskurssikin: lauma hyperkikseissä olevia pikkutyttöjä, joista suurin osa oli mulle jo naamasta tuttuja, piiritti tuntilistoja niin onnistuneesti, että meitsin piti suunnilleen ovelta asti kurkkia kiikareiden avulla saadakseen ratsunsa selville.
"JEEEEE SANTTU!" yksi kiljui.
"TEPPO, IIIIHANAA!" toinen kiekaisi perään.
"Apua, Myrde, en mä uskalla!" joku kauhisteli. Lakaisin ipanat pois tieltäni ja aika kevyesti ne siitä häipyivätkin; ponien kuntoonlaitto kun oli tehtävä. Spottasin papereista oman nimeni liu'uttaen sen kohdalla etusormeani oikealle.

Anja.

Rautakanki-Anja, ihmissyöjä-Anja, kukaaneitiedärotuani-Anja. Resupekka-Anja. Just se Anja.

"No hei vähän kiva, mitä pahaa mä tällä kertaa oon tehnyt?" huokaisin ääneen samalla irvistäen. Anja ei todellakaan kuulunut mun lemppareihin, kuten ehkä arvata saattoi, eikä mua olisi just nyt yhtään huvittanut tapella jonkun luupääponin kanssa siitä, onko kierros oikea vai vasen; mennäänkö käyntiä vai laukkaa.
           Edes Nina ei enää ollut mua pelastamassa pikkulikkojen armeijalta, tytskä kun oli vaihtanut leiriä hepparyhmän puolelle. Pakko myöntää, kyllä meitsikin oli asiaa harkinnut, mutta vielä muutaman kuukauden mä enää sain hipsutella Pappilassa ponitunneilla, vaikka pituutta löytyikin rajoitetusti. Kohta mulla oli 17 lasissa, jolloin ponivuodet tyssäisivät kuin seinään. Päätin siis suosiolla nauttia näistä auvoisista ajoista, kun alla oli vielä ihan siedettävän kokoisia ratsastettavia, oli kyseessä sitten vaikka Anja.

Ihmissyöjäponi tuijotti mua karsinassaan jääkalikkakylmänä, hampaat irvessä ja korvat luimussa. Jassun piti olla ihan oikeesti hullu, että se suostui tollasta hoitamaan. Kiidin pikavauhtia satulahuoneen puolelle ponin aiheuttamat kylmät väreet selkäpiissä karmien. Hyi inhotus, miten Anjan kaltanen poni oli edes päätynyt ratsastuskouluun?
            Vähintään yhtä nopeasti roudasin kimon satulat ja suitset ja harjat jajaja kaiken muun tarpeellisen takaisin karsinan eteen, hoidin Anjan kuntoon yhdessä silmänräpäyksessä ja tadaa - vältyin mustelmilta. Tamman refleksit eivät kertakaikkiaan pärjänneet mulle.

Raahasin vastahakoisen ponin perässäni kentälle kuin kivireen ja kevyen tuulenvireen siivittämänä hyppäsin kevyesti selkään, säädin jalkkarit ja silleen. Painoin pohkeilla sen kylkiä, jolloin Anja - ihme kyllä - lähti sipsuttamaan laiskasti kohti kaviouraa. Ehkä kesän ja kärpästen tulo oli vaikuttanut siihen positiivisesti.

"Aloitetaan ravi-käynti -siirtymisillä! Muistakaa pitää hyvät etäisyydet, tehkää voltteja, jos tulee ahdasta", Helena kailotti mikkiinsä saaden koko porukan liikkelle siltä seisomalta. Anjaa sai käskeä astetta tai paria rajummin, että se ensin lähti raviin ja siirtyi siitä sitten käyntiin. Pidin huolen siitä, että myötäsin kunnolla heti jokaisen pidätteen jälkeen, jottei poni allani olisi muuttunut täysin yhteistyökyvyttömäksi possuksi.

Kun kaikki olivat saaneet ainakin kymmenen oikeasti kunnolla onnistunutta siirtymistä Helenan valvovan silmän alla, siirryttiin harjoittelemaan peruutuksia. Mua pelotti heti alkuun, mitä tästäkin tulisi, mutta yllätyksekseni Anja oli oikeasti ihan kiva! Kankeahan se oli edelleen, kuten aina. Silti, se oli peruutuksissa melkein täysin suora (ehkä se rautakanki teki sen) ja pakitti reippain askelin. Saimmekin Helenalta paljon kehuja suorituksistamme.

Laukkojen aikana poni olisi mielellään puksuttanut menemään kuin höyryjuna, mutta jotenkin se ei ollut vielä muuttunut suusta täysin kovaksi, ja pääsin vaikuttamaan puolipidätteillä edes hieman. Santun perään olisi Anjaa kovasti kiinnostanut tutustua tarkemminkin; jouduin kääntämään kimon uralta väkisin voltille. Kokonaisuutena silti meillä meni ihan kivasti - ehkä Anja alkoi jo pehmetä mulle!